08.04.2002
Tämän levyn valitseminen Klassikko-osioon herätti tuolla Forumissa jo hieman epäluuloa. Toki Alice Cooperia ei historiankirjoissa välttämättä aina muisteta musiikillisesta merkittävyydestä, vaan teatraalisesta kauhushowsta, lavastetuista mestauksista ja muusta epäilyttävästä oheistoiminnasta. Omalle ikäpolvelleni Alice lienee sitä paitsi tutumpi 80-luvun lopun tragikoomisesta comebackistä, kompelöine Poison-yritelmineen.
Unohdetaan hetkeksi tulevat ajat ja keskitytään tapahtumiin ennen vuotta 1975. Kuusikymmentäluvun kääntyessä kohti loppuaan eräs aloitteleva rockmuusikko nimeltään Vincent Furnier sai kieroon mieleeensä perustaa amerikkalaisia perusarvoja halveksiva shokkiakti. Idean alkuperästä ei ole tietoa, kukaties Vincentin hyvällä ryyppykaverilla Jim Morrisonilla oli näppinsä pelissä. Yhtyettä kasatessaan maailman musiikkikenttää oli ottamassa haltuun uusi, kimaltavan androgyyninen sukupolvi johtotähtinään David Bowie ja Elton John. Farkkurokin aika oli auttamattomasti ohi, ylilyövä visuaalisuus ja muotista poikkeaminen olivat päivän sanoja.
Alicen breikkaus tapahtui vuonna 1972 School's Out-pitkäsoitolla, mutta todelliseen megasuosioon Alice nousi seuraavana vuonna Billion Dollar Babies-levyn myötä. Staraluokkaan kohonneen bändin kohtalo oli kuitenkin jo sinetöity, ja vuonna 1974 Alice Cooper Band hajosi.
En tiedä ihmisten ensireaktioita Welcome To My Nightmare-levyn ilmestyttyä, mutta epäilen että tunteiden skaala liikkui jossain hämmästyksen ja vittuuntumisen rajamailla.
Alicen tavaramerkiksi tuolloin muodostunut satiirinen ja räävitön rokkaus oli uudella levyllä lähes tipotiessään. Tilalle oli tullut eräänlainen ”kauhukabaree”, infernaalinen versio Las Vegasista tai Queenin tuotantoon tulenpalavasti ihastunut Kreivi Dracula. Lisätehoa levylle tuo klassisten kauhuelokuvien tähden Vincent Pricen vierailu - hyytävällä äänellään loruileva näyttelijä kertoo mm. biisissä Devil’s Foodseikkaperäisesti mitä suuhunpistettävää tuonpuoleisen seisovasta poydästä löytyy. Ruokalista, jota ei suositella perheen pienimmille! Toinen kummatus levyllä on sokerinen balladi Only Women Bleed, nimensä mukaista tarinaa naisten kärsimyksistä miehisessä maailmassa luotaava kappale. Mitäköhän ihme huumeita Alicen päässä on liikkunut tätä tehdessään?
Maaliskuussa –02 uudelleen remasteroidussa kuosissa, bonusbiisien kera julkaistava Welcome To My Nightmare on levytettyä rock-teatteria parhaimmillan. Sen arvot ovat osuvan ajankuvan ja luovan hulluuden viitoittamia, musiikilliseen illuusioon puettuina.
P.S. Kaikki jotka ovat Rhinon uudelleenjulkaisuihin tutustuneet, tietänevät että laadukkaasta työstä on jälleen kyse.
Teksti: Jari Jokirinne
