Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 47 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Söpö ja hyvällä tavalla turmeltunut I Was A Teenage Satan Worshipper
21.01.2006
Tammikuun Poppikerhossa Tampereen Klubilla esiintyi kolme hienoa esiintyjää, joista keskimmäinen oli konebiittiä, kitaravallia ja lelu-urkua sekoittava tamperelainen trio. Mielikuvituksellisesti nimetyn I Was A Teenage Satan Worshipperin laulaja-kitaristi My Lovin Martian kertoili Desibelille yhtyeestään.

IWATSW - Juttu käynnistyi vähän omituisella tavalla. Edellisessä koulussa, jossa opiskelin graafista viestintää, suunnittelin lopputyökseni kuvitteellisen surinapopyhtyeen, jossa soittajat olivat sarjakuvahahmoja. Tein musiikkivideon, kaikenlaista oheiskrääsää ja tietenkin kasan biisejä, jotta homma vaikuttaisi aidolta kokonaisuudelta. Tässä vaiheessa bändi oli ihan yhden ihmisen projekti.

- Biisit herättivät internetissä huomiota ja niistä pidettiin. Yksi niistä päätyi Universalin julkaisemalle kokoelmalle ja sai vähän radiosoittoakin. Pian alettiin kysellä, että koskas bändiä nähdään keikoilla? Minä raavin päätäni ja olin että ööh, pitää varmaan katsella ne soittajat sitten jostain. Sitten yhtenä humalaisena iltana Tampereen Yo-talolla hain yhtä tyttöä tanssimaan hitaita ja sönkötin hänelle että tuutkozää hei pändiin? Eli näin löytyi kosketinsoittaja Utu, alias Blackie Loveless. Bassoa surisuttamaan otettiin Tuomo, alias Nekrokitten, koska Tuomo oli tykännyt biiseistä aiemminkin ja on muutenkin sellainen vilkas ja viriili nuorimies. Bändi on ollut kasassa kesäkuusta 2005 lähtien. Eli ei kauan.

Mistä moinen leimaava nimi?

- Bändin nimet on aina vähän vaikea juttu. On kaksi vaihtoehtoa, joko lyhyt ja iskevä tyyliin Metalllica ja The Clash, tai sitten sellainen, joka pitää erikseen opetella, että sen varmasti muistaa. Päädyin jälkimmäiseen, koska kaikki lyhyet ja iskevät sanat on jo käytetty. Ja tietysti myös siksi, että lehtien taittajille ja webbigraafikoille tulisi mahdollisimman paljon ongelmia saada nimi mahtumaan järkevästi sille varatulle tilalle. Pirullista... Saatanasta me ei kyllä tiedetä mitään, mutta elokuvia tuntevat ihmiset osaavat vetää yhteyden 50-60 -lukujen B- nuoriso- ja kauhuelokuvien nimiin.

IWATSW Miten päädyitte räiskyvien kielien, lelu-urkujen ja konebiitin pariin?

- Mietin minkälaista poppia haluaisin itse kuunnella. Yhdistin kaikkea mistä itse pidän; suriseva indierock, electroclash, varhaisen Orbitalin melodiset lelusyntsat ja sumuinen vokalisointi. Oikeita rumpuja ei käytetä, koska niitähän ei jaksa kukaan roudata keikoille.

Mitkä ovat Worshipperin teesit?

- Eipä olla koskaan mietitty mitään teesejä, ehkä voisi sanoa silleen, että me halutaan tehdä musiikkia enemmän yleisölle kuin itselle. Teeseistä puheenollen, yksi kaveri lapsena, kuullessaan Martti Lutherin naulanneen teesinsä kirkon oveen LUULI, että Martti oli naulannut kiveksensä siihen oveen. (hauska ja hieman liikuttavakin tarina tähän väliin, öhöm.)

Kenen suuntaan kumarratte musiikillisesti? Miksi?

- En tiedä kuinka paljon se kuuluu teinisatanistien musiikissa, mutta My Bloody Valentinen surinavallilla, Orbitalin melodioilla ja Primal Screamin melukaaoksella on ollut varmasti jotain vaikutusta. Noissa bändeissä on sitä selittämätöntä jotain mikä aina viehättää. Lisäksi myönnetään, että 80-luvun syntsapopilla on paljon yhteistä meidän kanssa.

IWATSW Millainen supersankari IWATSW on?

- Amazin´ Buzzboy. Hän on söpö ja hyvällä tavoin turmeltunut, esittää mukavampaa mitä on, ei ole koskaan vakavissaan ja sillä on siistimmät kuteet kuin Batmanillä. Vapaa-aikanaan Buzzboy hengailee moottorikerho Surinasussujen kanssa SpaceBarissa limpparilla. Buzzboyn arkkivihollinen on kauhistuttava Dr. Proge joka yrittää poistaa surinaa maailmasta ja luo pelottavia multirytmejä diskoiltoja pilaamaan.

Millaiseen elokuvaan yhtyeenne musiikki parhaiten sopisi?

- Meiltähän löytyy biisejä leffaan kuin leffaan. Mutta tietenkin olisi siisteintä olla John Watersin elokuvan soundtrackillä.

Onko Worshipper tehnyt äänitteitä? Jos ei miksi, jos on millaisia ja mistä moisia saa?

- Ei olla tehty Cd:tä, tällä hetkellä demoja voi ladata vielä toistaiseksi osoitteesta: www.mikseri.net/iwatsw. Tällä hetkellä meillä on säätöä aika monen levy-yhtiön kanssa, joten eiköhän jotain julkaisua ole tulossa tämän vuoden puolella.

Paljonkos keikkoja on tehty ja mitä niistä on jäänyt käteen?

- Nyt tammikuussa tehtiin kuudes keikka, eli eipä olla vielä esiinnytty paljon. Keikkailu on ollut erittäin hauskaa, ja yleisö on ollut aina mukana juonessa. Seuraavat keikat on 3.2. Turun Dynamossa ja 4.2. Semifinalissa iki –ihkujen Tigerbombsien kanssa.

IWATSW Mitä tulevaisuus lupaa?

- Tulevaisuushan ei varsinaisesti koskaan lupaa mitään. Mutta yhtyeen osalta, meillä on keikkoja tulossa, toivottavasti myös äänite. Olemme optimistisia. Ja jos kaikki menee silti pieleen, niin me voidaan aina perustaa vaarallinen lahko johon värvätään paljon epävakaita nuoria ihmisiä mukaan ja elellään näiden viikkorahoilla. Jonain päivänä sitten räjähtää.

Haastis ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo, bändikuva www.mikseri.net/iwatsw

Lukukertoja: 3216
Tsekkaa myös nämä
Live: Tapes, I Was A Teenage Satan Worshipper, Boys Of Scandinavia
Valokeila: Söpö ja hyvällä tavalla turmeltunut I Was A Teenage Satan Worshipper
Live: Regina, Tigerbombs, I Was A Teenage Satan Worshipper
Live: Monsters Of Pop, lauantai
Live: Lutakko liekeissä
Live: Elisabeth Underground, Murmansk, I Was A Teenage Satan Worshipper
Levyarvio: I Was A Teenage Satan Worshipper: Bees & Honey
Live: Sweeties, Jermaine, I Was A Teenage Satan Worshipper
Live: Traffic Island, I Was a Teenage Satan Worshipper, Jermaine
Levyarvio: I Was A Teenage Satan Worshipper: Whatevernights
Live: Provinssirock 2007, sunnuntai
Levyarvio: I Was A Teenage Satan Worshipper: The Lemonade Ocean
Valokeilassa myös
Soulstab - CCR:ää spiideissä?
Altsurock-nelikko Euforian matka jatkuu…
Freegear – kun hardrock kohtaa blues-grooven
Liian lahjakas On Volcano soittaa valoisaa indiepoppia pimeästä huoneesta
Cardinals Folly vääntää vihtahousun bluesia
Cry Bar – hilpeyttä ja hyvää meininkiä
Lahjomaton, kohtalokas ja arvaamaton Underground Groovement
Balletissa ei tuijoteta vain omaa soitinta
Matti Johannes Koivu ja Irwinin toinen puoli
Depressure luottaa itseensä
Captain Cougar – musiikkia kappaleiden ehdoilla
Beautiful Betrayal - valmiimpi, luottavaisempi, rennompi
Jumalan ruoska hajosi – mitä sitten?
Liplock - Rock-säröä funk-mausteilla?
Tsuhna Carnival – puoskareista polvi paranee
The Country Dark on Savosta, vastuu on siis kuuntelijalla