Risto, Sister Flo

Kaksi omalla sarallaan kotimaan ehdottomiin huippuihin lukeutuvaa bändiä veti Yo-talon keskiviikkoon tukevasti väkeä. Tuli hymyiltyä ovella, kun lasia koristi Riston keikkajuliste, johon oli merkattu pienellä plus Sister Flo. Harvemmin taitavat Siskot enää olla lämppärin asemassa, mutta ainakin tähän iltaan asetelma sopi hyvin. Joidenkin lukijoiden mielestä saattaa olla, että näitä bändejä on tullut ruodittua ehkä liikaakin, mutta minkäs teet? Ne nyt vain ovat sen verran hyviä...

Flo aloitti Samaen ja Jannen tahtiin pienieleisesti Magicillä. Mitään sen kummempia ihmeellisyyksiä keikka ei verrattuna lähiaikojen vastaaviin tarjonnut. Tutusti bändillä oli melko rokkaavasti etenevä, mutta silti mietiskelevän heleä meininki päällä. Setin kantavana rakenteena oli tutusti Tragician´s Hatin rikas sisältö Shortcutseineen, White Noiseineen ja niin edelleen. Kiinnostavin juttu oli tottakai yhtyeen pikkuhiljaa valmisteilla olevalta seuraavalta levyltä kuullut Spirit Of Christmas sekä toinen kappale Everybody Seems Going Away(?) tai jotain sinne päin. Noista etenkin jälkimmäinen tuntui olevan ainakin miltei tasaveroinen vanhemman materiaalin kanssa. Jarnon ja Jannen taputukset, bonusrumpalointi ja kitaristien hiki päässä rokitus olivat taas sitä parasta shouta.

Hommassa oli minun korvaani aikalailla rutiinia, sillä tavalla hyvässä mielessä. Vaikka esimerkiksi Ilosaarikeikan kaltaista spirittiä ei ehkä ilmassa leijaillutkaan, oli touhu alusta loppuun taattua laatua. Samae itse kommentoi setin rakenteen olleen ehkä hiukan huono, mutta toimi kyllä minulle noinkin. Rauhallisempiin maalailuihin ei vajottu liikaa, vaan homma nykäistiin nopeasti taas huohottamaan herkemmän hetken jälkeen.

Risto on myös valmistelemassa seuraavaa levyä, mutta aikatauluista ei ole sen tarkempia tietoja. Maestron itsensä mukaan ainakin pientä viivettä voidaan odottaa. Levyä toki on tarjolla. Riston ja Mikko Torvisen Viihdeorkesterin split-seiska oli Yo:llakin myynnissä, Ristolta kuullaan siinä aika lounge versio Diskopallosta. Bändi on myös tekemässä lastenmusiikkia, josta kuultiin hauska näytekappale myös keskiviikkona. Hivenen rankempi ”aikuisten” materiaali oli kuitenkin illan teemana ja Nina, olen palasina, Levy-yhtiön jätkät ja Annukan kaa yhdistivätkin oivasti herkistelyä luovaan hulluuteen, Sade, kultainen sade, Unessa mies, valveilla nainen sekä harvemmin kuultu Kateelliselle ystävälle keinuttivat taas autuaammin. Parasta kauraa oli tällä kertaa oikein raivokkaasti tulkittu Diskopallo sekä rymistelevä Jumalan kämmen.

Eero Rannion ja Sami Rouhennon jälkeen yhtyeen rumpupallille asettunut Ville Leinonen sopii Riston kokonaisuuteen mainiosti. Riston, Villen, kitaristi Tuomas Eriksonin ja basisti Minna Kortepuron yhtälössä alkaa olla sen verran monta luonnonlasta mukana, että melkomoisen irtonaisella otteella homma toimii. Keikan aloittanut äänielämöinti jo todisti ainakin minulle, että Ville on ihan oikeassa seurassa. Raivokkaasti esitettyä, mutta polveilevaa ja herkkää suomenkielistä melankoliapoppia bossanova-, jazz- ja iskelmämausteilla, sitähän tuo varmaan eniten on. Taas sitä sai musiikilta positiivista elinvoimaa syksyn harmauteen.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo