Puumaja, Tigerbombs

Kuun loppu, samaan aikaan Yo:lla soittanut Wigwam, laulajan sairaudesta johtunut Husky Rescuen peruuntuminen... Olipa syy mikä tahansa tai kaikki noista, ei Klubin torstaista Poppikerhoa oikein hyvällä tahdollakaan voinut sanoa menestykseksi. Ei nyt mitään tyhjää tilaa, mutta aika tilavaa oli.

Kolme neljäsosaa tamperelainen Puumaja soitti vielä vuosi takaperin kahden kitaran, koskettimien ja elävän rumpalin kanssa. Rummuissa tuolloin nähty Samae Koskinen on nyt jättänyt pestinsä soolokiireistään johtuen, eikä paikkaajaa ole otettu. Yhtyeen laulaja-kitaristi Mikko Meriläinen ohjelmoikin rumpalia koneelta taustalle. Myös koskettimet oli dumpattu touhusta ja kun Nissisen Samikin pisti kitaraa soittaen, loi Puumaja kolmella kitarallaan, bassolla ja rumpukoneella melkoisen massiivista kitaramattoa.

Laahaavuus oli korviinpistävää ja aluksi olinkin melko kriittinen touhuun, joka kuulosti tappavan laiskalta. Jossain kolmannen biisin kohdalla touhu alkoi kuitenkin nostaa pisteitään. Kolmen kitaran matto ja jopa synkeähkö, tarkoituksellinen laahaavuus paljastuivat jopa yhtyeen vahvuuksiksi. Poppiahan tuo edelleen on, mutta pojat kyllä soittivat melko rokilla meiningillä. Siitä hitaudesta huolimatta... Vielä homma ei ole ehkä kiteytynyt ainakaan yleisön alitajuntaan, mutta kieltämättä Puumajalla on työn alla aika mielenkiintoinen kaava. Toki musaa voi myös kutsua tylsäksi ja jossain mielessä se kyllä sellaista onkin. Silti kyllä touhu on selkeästi mielenkiintoisempaan suuntaan menossa.

Minun mielestäni Huskyjen peruuntuminen saattoi olla jopa onni onnettomuudessa illan vireystason kannalta, sillä Puumajan jälkeen tuollainen eteerinen keinuilu olisi voinut unettaa. Toisin oli näreet, kun Tampereen energinen remellysviisikko Taikerpons tepasteli rehvakkaasti lavalle ja pisti pakarat pyörimään. Toista levyään valmisteleva viisimiehinen duo oli liikkeellä edelleen vahvasti debyytin tarttuvalla materiaalilla. Olisiko ollut kaksi uutta biisiä setissä mukana? Urkurivahvistus Sepe Ässän rempseä kohelointi punaisilla vilkuilla varustetun vermeensä takana oli jälleen varastaa shown Pommien pääjehuilta kitaroidensa kanssa. Antti Alan Meiningillä oli myös energinen rypistys päällä.

Setissä oli tutut suosikit: 1000 Sparks, Highway 5, Heart Grenades, Oh My Darning ja niin edelleen. Yhtyeen valloittavan rempseä asenne ja rento jutustelu faniensa kanssa antoi touhuun aimo läjän sympatiapointseja. Täytyy vain toivoa, että kakkoslevyllekin saadaan sävellettyä yhtä kovaa kamaa kuin mitä Loves You pitää sisällään. Sillä ei se pelkkä rempseys kuitenkaan kovin pitkälle riitä. Se täytyy kyllä sanoa, että etenkin livenä Tikrujen soitossa on jatkuva raipakka rokkipotku mukana. Niinpä tiikeritwistiksi pistäminen ei paljoa ponnisteluja vaadi. Hyvin pistetty!

Aakkoset ja kuvataide: Ilkka Valpasvuo