23.03.2005
Klubi/Tampere
If Societyn keskiviikkoillan musiikilliset kekkerit kertoivat paljon levylafkan laajakatseisuudesta. Kun samaan iltaan saadaan juotettua niin junnaavaa sähköistä ambient-trippiä, tummaa säröjumitusta, hikistä hooceepunkkia kuin rujoa, slidesäröilevää vinopaahtoa – ja vieläpä toisiaan tukevalla kaavalla – voidaan puhua melko kattavasta kurkistuksesta kotimaiseen indietarjontaan. Väkeäkin oli kohtuullisesti, joten mikäs siinä ollessa.
Illan soittokaava oli sikäli poikkeuksellinen, että ambient-matkaileva kolmikko Siniaalto ei soittanut lainkaan yhtenäistä keikkaa, vaan yritti vangita yleisön huomion heti ”päälavabändien” lopetettua oman vetonsa. Muuten ihan toimiva ajatus deejiin korvikkeeksi, mutta lavalla soitettu kohtuu raskaskuunteluinen musiikki olisi vaatinut niitä palauttelutaukoja ja jotenkin, vaikka Siniaallon meisinkiä tulikin kuunneltua, tahtoi ”väliaikaa” käyttää mieluummin sosialisointiin. Jos kolmikko olisi synineen ja Thereminineen soittanut yhden yhtenäisen setin lavalla, olisi meiningistä voinut innostua enemmän. Hetkittäin melko raskaasti junnanneen soiton aalloilla olisi kyllä kieltämättä voinut päästä aika syvälle.
Desibelin valokeilassakin viihtynyt helsinkiläisviisikko Echo Is Your Love yhdistää soitossaan kieliä rasittavan säröpaahdon ja junnauksen unisiin melodioihin ja solisti Nean omalaatuiseen lauluun, jossa kuljetaan huokauksista parkuun. Kun viimeksi näkemälläni Echo -keikalla toisella bändillä eli Funilla oli ongelmia basson kanssa, kääntyi karman sormi nyt Echojen Tommin suuntaan. Alkukeikasta soitetun We Don’t Speak In Numbers -biisin aikana basson hihna sanoi sopimusta irti... äkkiä Tommi kuitenkin teippasi tilapäiskorjauksen eikä keikka lopulta hirveästi kärsinyt pienestä tauosta. Tahdotun epävireisellä särötyksellä soitetut kielet ja eteerisestä raivokkaaseen vaihdellut tahti pitivät kuulijat hyvin otteessaan ja kaiken kaikkiaan keikasta jäi hyvä maku suuhun.
Kitaristi Ilaille ilta oli kiireinen, kun saman tein piti ehtiä lavalta miksauspöydän eteen Siniaaltoa soutamaan. Roudaustauon pituisen ensimmäisen setin jälkeen lavalle noussut Hero Dishonest onnistuikin yllättämään yleisön niin sanotusti housut kintuissa. Siniaallon ambientissä kun ei selkeää ”tämä loppuu kohta” –varoitusta ole, niin Herojen keikka ehti tärähtää käyntiin ennen kuin yleisö tajusi, että jaahas, rintamasuunnan muutos. Vaihteeksi yhdellä mikkimiehellä liikkeellä ollut hesa-hoocee-combo vakuutti kiivaalla ja vaihtelevalla soitolla. Välillä tuntui, että se nyt on yksi ja sama mitä sinne mikkiin syljetään, kunhan lavalla on liikettä ja lattialla myös. Pientä sympaattista säätöäkin saatiin seurata, kun hiukan pistettiin biisien kaavaa uusiksi. Vaikka HD:n soitto onkin ankaraa rutistusta, on ainakin näkemilläni keikoilla aina ollut myös hauskaa. Hiukan lisää vellovaa ihmismassaa vaan lavan eteen... Tuntuu perinteiseen tyyliin If Societyssäkin kaikki yhtyeet olevan enempi vähempi samojen naamojen temmellyskenttiä. Siihen nähden bändien erilaisuus on sitäkin positiivisempaa. Mikäs siinä ollessa, kun pääsee syventymään hiukan kaikennäköisen musiikin parissa puuhailuun.
Siniaaltoilun jälkeen illan viimeinen kitaramaratoni. Kolmen hengen vinosti paahtava Fun soitti hyvin, mutta yleisöltä taisi olla suurin osa energiasta jo kulutettu Herojen kanssa. Kuppikuulosuojaimissa soittanut kitaristi-laulaja Teemu tasapainoili hyvin särkyneen vinguttelun ja viihdyttävien särömelodioiden välillä, Vesan viisikielisen basson murea soundi viehätti erityisesti, samoin Rikun hikisen poukkoilevat rumputahdit. Meikäläinen sai hyvät tärinät päälle, mutta noin päällisin puolin taisin olla ainoita keikasta ihan tosissaan innostuneita. Yksikään bändi ei - tottakai deejiin korvanneen Siniaallon vuoksi - tarjoillut kuulijoille encoreita, ja aika kompakteja settejä olivat kaikki illan showt. Pahaa sanottavaa keikoista ei juuri jäänyt, paitsi tuo välihuilailun pois jättäminen. Silti ei myöskään mitään über-elämyksiä tällä kertaa.
Ilkka Valpasvuo
