10.02.2005
Klubi/Tampere
At The Landscapes 2005 -kiertue toi kotimaisen rockin tuoreita kykyjä myös Tampereen Klubille. Kovana livebändinä mainetta niittänyt Zacharius Carls Group löi hynttyitä yhteen kotimaisen rokkiskenen ”superbändi” Shaken kanssa ja muutamilla keikoilla mukana nähdään myös Klubillakin homman startannut Ronnie Starr.
Uutta levyään Evil And Simple promonnut nelikko esitteli Klubin keikalla tamperelaisille uuden kitaristinsa Tommin, joka ainakin minun korvaani hoiti leiviskänsä hyvin. Ajan hermolla olevana yhtyeenä Ronnie oli selkeästi tuonut uusiin biiseihin uusia elementtejä esimerkiksi Franz Ferdinandin käyttämistä retrovaikutteista, tulipa Jannen lauluääneen taittumisista hetkittäin mieleen jopa The Darkness. Pääasiassa kyseessä oli kuitenkin iloinen ja menevä rokittelu, jossa ainoa miinus – ja iso sellainen – on oikeastaan biisimateriaalin keskinkertaisuus. Parempia biisejä täytyisi vielä tehdä, jotta bändi veisi mukanaan. Nyt Ronnie Starrin rooliksi jäi selkeästi soitella seuraavia yhtyeitä sisään.
Shake olikin sitten seuraavana vuorossa. Kolmatta keikkaansa soittava viisikko yhdisti toimivasti Xysman Olli Nurmisen, käsittääkseni Disgracessäkin muutaman keikan soittaneen Alexandros Karoutsosin ja Duplo -basisti Lasse Joutsenkunnaksen kielet, Teharimies Tero Sundellin lyömät ja Ultra Bimboos -rumpali Milla Palovaaran tumman lauluäänen. Kun kyseessä on jo kannuksensa ansainneitten muusikoiden yhteenliittymä, pitää odotuksiakin pitää ns. demobändejä korkeammalla.
Jo parin ensimmäisen menevän, mutta samalla sielukkaalle laululle hyvin tilaa antavan rallin aikana tulin todenneeksi, että jos tämä keikka johonkin kaatuu, niin Millan lauluun. Mutta ei kyllä kaatunut; pienestä alkuepävarmuudesta päästyään rokkimimminä tunnettu Milla vakuutti meikäläisen tumman äänensä kantavuudella ja valitun musiikkikokonaisuuden tyylitajulla. Joskin neiti ei selkeästi vielä ole aivan kotonaan lavan etuosan parrasvaloissa, vaan selvästi hetkittäin rumpupenkki kutsuu liikaakin. Kolmannella keikalla moista vielä voi odottaakin, vaikka Tavastialla soitetun ensikeikan jäykkyys onkin jo katoamassa etenkin muun bändin osalta. Eikä siitä Klubin ”nihkeästä” tunnelmasta kannata itseään syyttää. Eihän se kansa näin harvalla osallistujamäärällä kovin herkästi perseitään siirrä lavan eteen, vaikka siellä soittaisi itse Elvis. Vielä kun yhtye karsii turhat coverit ja Milla saa lisää ”parrasvalokokemusta”, niin hyvä tulee.
Ahkerasti Tampereellakin riehaannuttanut Zacharius Carls Group vaihtoi basistia, mutta sen kummempaa vaikutusta soundiin tuolla ei ollut. Aiemmin ja tälläkin keikalla ”nahanluonnin” jälkeisillä proge-loppukiihdyttelyillä kansaa villinnyt nelikko soitti tuoreen Fields Of Gold -levynsä kunniaksi myös uusia kipaleita, joissa Jussin melankoliset kitaramelodiat pääsivät oikeuksiinsa. Keikka kulkikin muutamaa edellistä keikkaa enemmän ns. ”Neil Young-maisissa” tunnelmissa ja vasta Big Riverin ja encoreiden aikaan meno alkoi muuttua hypnoottiseksi paahdoksi. Keikan loppupuolella myös yleisö heräsi ja show’n loppuosa olikin melko huimaa surffausta, jossa valomieskin oli hyvin mukana. Surffausta ei kuitenkaan harrastettu tovereiden olkapäillä, sillä väki oli selkeästi vähentynyt Shaken keikan jälkeen. Itse olisin kaivannut musiikillista herätystä hieman varhaisemmassa vaiheessa, enkä enää loppukeikasta jaksanut täysillä heittäytyä mukaan. Samaa mieltä taisi olla myös eräänkin paikallisen pop-orkesterin keulahahmo, joka päätyi lavalle veljelliseen sylipainiin Ossianin kanssa herran vaihdettua kitaran mikrofoniposeeraukseen. Vaikka keikka ei ollut alusta loppuun ihan edellisten näkemieni tasoa, täytyy silti ihailla nelikon taitoa ”kasvattaa” soitannostaan loppupaahdon kaltainen jättiläinen.
Ilkka Valpasvuo
