18.01.2005
Niille joiden on ääliömäisen tositv-sarjan ansiosta vaikea mieltää Ozzy Osbournea vakavastiotettavaksi muusikoksi suosittelen lämpimästi tutustumista miehen vanhempaan musiikilliseen tuotantoon. Miehen entinen bändi Black Sabbath on kiistattomasti yksi vaikutusvaltaisimmista heavy metal -bändeistä ja monien mielestä jopa koko genren kehittäjä. Myös Ozzyn soolotuotannon kaksi ensimmäistä levyä ovat todella erinomaisia, mutta kuitenkin täysin erilaisia verrattuna Black Sabbathin Ozzyn aikaiseen tuotantoon. Varsinkin Ozzyn ensimmäinen soololevy on yksi 80-luvulla alkanutta heavy metalin ja raskaamman rockin todellista läpimurtoa vahvimmin määritelleistä levyistä.
Tarkastellaanpa ensin hieman levyn syntyhistoriaa. Kun Black Sabbath antoi kenkää laulajalleen vuoden 1979 alussa, Ozzylla ei ollut juuri haluja jatkaa laulajan uraansa. Itse asiassa hän aikoi lähinnä palata kotiseudulleen Birmighamiin ja jättäytyä sosiaaliturvan varaan, koska kärsi tuolloin niin pahasta päihderiippuvuudesta että suurempi urasuunnittelu oli käytännössä mahdotonta koska mies ei juuri selvää päivää nähnyt. Onneksi kuitenkin tuolloin kuvaan astui Black Sabbathin managerin tytär Sharon Arden, josta tuli Ozzyn uusi manageri ja sittemmin myös vaimo. Sharon sai Ozzyn ryhdistäytymään sen verran, että mies päätti palata takaisin ammattinsa, eli musiikin pariin. Ozzy alkoi koota uutta bändiä loppuvuodesta 1979 ja törmäsi koesoitossa entiseen Quiet Riot -kitaristi Randy Rhoadsiin, ja miesten välille syntyi heti musiikillinen yhteisymmärrys. Kun Ozzy sai vielä puhuttua basistiksi Rainbow'ssa tuolloin vaikuttaneen Bob Daisleyn ja rumpuihin Uriah Heepin Lee Kerslaken oli Blizzard of Ozz -nimen saanut bändi koossa. Maaliskuussa lopussa 1980 ryhmä vetäytyi studioon äänittämään Ozzyn, Rhoadsin ja Daisleyn yhdessä säveltämää materiaalia. Albumi ilmestyi kauppoihin Euroopassa loppuvuodesta 1980 ja USA:ssa tammikuussa 1981. Levy oli välitön menestys ja se pysytteli USA:n listalla kaksi vuotta ja myi nelinkertaisesti platinalevyyn vaadittavan määrän.
Avausraita I Don't Know tarjoilee lähes kokonaisuudessaan jo levyn tärkeimmät elementit, mutta aavistuksen vielä hiomattomassa muodossa. Levyn kakkosraita ja ensimmäinen single Crazy Train sen sijaan lukeutuu ehdottomasti klassikoiden joukkoon ja on Ozzyn tunnetuimpia biisejä. Kylmän sodan tunnelmia luotaava kappale ei ole ehkä levyn kunnianhimoisin esitys, mutta se on kylläkin yksinkertaisen sujuva ja tarttuva biisi puhuttelevalla teemalla ja hienolla alkuriffillä. Kolmosbiisin Goodbye To Romance voisi nimetä oikeastaan uudelleen Goodbye to Black Sabbathiksi, sillä se luotaa mielenkiintoisesti Ozzyn tunnelmia Sabbathista lähdön jälkeen. Biisin lopetus on kertoo paljon miehen tuolloisista mietteistä, ongelmista Black Sabbathissa ja lähtöä seuranneesta vapauden tunteesta ja uudesta alusta. Seuraava biisi on hieman hämmentävä, sillä Rhoadsin klassisella kitaralla rimputtelema Dee tuntuu olevan hieman väärässä seurassa tällä levyllä, vaikka ei mitenkään huono sinällään olekaan. Se onkin oikeastaan levyn ainoa heikompi kohta. Helmikuussa 1980 kuollelle AC/DC-vokalistille ja Ozzyn ystävälle Bon Scottille omistettu Suicide Solution herätti levyn ilmestymisen aikoihin suurta närää ilmeisesti suurimmaksi osaksi nimensä vuoksi, sillä itse biisi kertoo hitaasti kuolemaan johtavasta alkoholismista. Okkultistikirjailija Aleister Crowleysta kertova Mr. Crowley on toinen biisi joka herätti myös aikoinaan negatiivista huomioita tietyissä piireissä. Sanoituksia tutkiessa itse kukin voi todeta tämän olevan tietysti melkoista ylireagointia, mutta musiikillisesti biisi on todellinen klassikko. Pahaenteisellä urkusoololla alkava monumentallinen mestariteos on täyttä dynamiittia alusta loppuun, eikä vähiten Rhoadsin mestarillisen kitaratyöskentelyn ansiosta. Seuraava biisi No Bone Movies ei yllä ehkä ihan levyn klassikoiden tasolle, mutta se on ihan hauska välipala ja sisältää myös levylle ominaisesti erinomaisen soolon. Levyn toiseksi viimeinen biisi Revelation (Mother Earth) on eeppinen tarina maailmanlopusta. Se alkaa erinomaisella akustisella introlla ja huipentuu herkän pianosoolon kautta raskaampaan loppuosioon. Revelation muistuttaa levyn biiseistä eniten Sabbathin tuotantoa ja se on siitä harvinainen biisi tällä levyllä, että siinä Rhoads ei nouse mitenkään erityiseen rooliin. Steal Away (The Night) on perin tavanomainen suoraviivainen riffeihin perustuva nopea raskas rockbiisi, mutta silti varsin kohtuullinen lopetus hienolle levylle.
Kuten edellä jo varmasti kävi selväksi, levyn tärkeimpänä kulmakivenä on Randy Rhoadsin virtuuosimainen kitarointi. Erityisesti miehen uusklassiseksikin kutsuttu sooloilu nostaa levyn jo yksinään klassikkojen joukkoon. Mr. Crowleyn huikeaa sooloa voitaneen pitää yhtenä kaikkien aikojen hienoimmista suorituksista alallaan. Myös Crazy Trainin alkuriffi on jäänyt historiaan yhtenä tunnetuimmista. Rhoadsin tyyli poikkesi melkoisesti Black Sabbathin Tony Iommin ja Rhoadsin myöhemmin korvanneen Zakk Wylden vastaavasta. Molemmat herrat ovat tietysti huippuja alallaan, mutta Rhoadsin kekseliäs, tekninen ja ennen kaikkea huikean nopea riffivyörytys ja virtuuosimainen sooloilu toi huikeasti monipuolisuutta biiseihin. Rhoads ehti soittaa myös Ozzyn seuraavalla Diary of a Madman -levyllä, mutta miehen ura ja elämä katkesi traagisesti lento-onnettomuudessa levyn jälkeisellä kiertueella vuonna 1982.
Blizzard of Ozz on malliesimerkki siitä mitä neljä lahjakasta muusikkoa voi parhaimmillaan saada aikaan. Vaikka Ozzy on vaihtelevilla kokoonpanoilla pukannut ulos toistakymmentä soololevyä, ei niistä yksikään ole kuitenkaan yltänyt debyytin tasolle. Yksittäisiä hyviä biisejä muiltakin levyiltä toki löytyy, mutta muuten homma on mennyt pahasti keskinkertaisuuden suossa tarpomiseksi. Musiikillinen regressio ei ole toki estänyt bisneksen pyörittämistä ja se valitettavasti tuntuukin olevan miehelle nykyään musiikkia tärkeämpää. Siitä kertoo jo sekin että tämän levyn vuoden 2002 uudellenjulkaisusta on poistettu täysin Daisleyn ja Kerslaken osuus, koska miehet haastoivat Ozzyn aikoinaan oikeuteen maksamattomista rojalteista.
Toni Lyytikäinen
Kuvat: www.ozzyhead.com
