Mental Alaska Folk Festival

Pikkujoulutunnelmia Telakalla. Mental Alaskan jo perinteikäs Folk Fest kokosi kahdeksasta yhteen ripeästi sujuneella ohjelmallaan kulttuuriravintolan lähes kattoa myöten täyteen. Keikkapäivänä sunnuntai ei ehkä ole osuvin, koska jälleen huomasi väen vähenevän ennen loppuhuipennuksia. Etenkin tällä kertaa täytyy todella harmitella aamulla töihin lähtijöiden puolesta, sillä kaksi viimeistä esiintyjää olivat illan selkeä kohokohta.

Ilta aloitettiin – johtuen ajatuksena runsaanlaisesta seitsemästä artistista – jo kahdeksan jälkeen, jolloin Marian valinta korkkasi lavan. Ilja Karsikas viehätti romanttisen avoimella kitaroinnillaan ja laulullaan ihan mukavasti, hauraan karismaattista ja lämminhenkistä tunnelmointia. Silti Ilja samoin kuin seuraavana esiintyneet Aino ja Juhani viuluineen ja etnofolkahtavine tunnelmointeineen menivät vielä hiukan lämmitellessä. Hansoo Voice -artistiperheen kuopus Puumaja oli neljännellä keikallaan Telakalla ja livemuodossaan oli lisännyt ydinkolmikkoonsa Samaen kapuloihin ja Timon bassoon. Jarnon ja Mikon kitaroiden ja Samin utuisten koskettimien johtama soitanto oli – kuten Mental-herra Arttu osuvasti kiteytti – ennen kaikkea hidasta. Aivan viimeisen päälle viisikko ei minun korvaani ole vielä saanut viritettyä livesoittoaan, jossa etenkin Mikon laulu kaipaa treeniä. Kaunista ja pehmeäähän se toki on, muttei vielä yhtään niin moniulotteista kuin sisaryhtyeillä Sister Flo ja Red Carpet. Puumajasta kuitenkin kuultaneen lisää jatkossa, ensituttavuutena ei vielä aivan parastaan paljastanut.

Jo 90-luvulla kaunista kitarapoppiaan viritellyt Cartoon Tree soittelee tätä nykyä stemmalaulullaan vakuuttavaa heleää poppista, jossa kuuluu niin Telakalla coveroitu Jayhawks kuin kotimaisista orkestereista edellä mainittu Red Carpet (no, stemmalaulussa ainakin). Ainakin Puumajaan verrattuna keikkakokemus näkyi, soitanto kulki rennosti ja pehmeästi. Erikoisuutena silmään pisti yhtyeen tahdinpito, jossa soittopelinä toimi ihan tavallisen näköinen pahvilaatikko. Jotenkin vain viimeistään tässä vaiheessa alkoi jo hivenen työlääntyä kauniiseen ja pehmeään... Jos koko ilta vietetään hissuttelun parissa, niin minä ainakin tulen nukahtamaan. Onneksi samaa olivat varmasti miettineet myös Mental-isännät...

Salmisen Jukan sooloprojekti Tapes piti vielä yllä hissuttelua, mutta ensimmäiseksi (soolo)keikakseen Jukka selviytyi mainiosti. Pehmeää näppäilyä ja yllättävänkin koskettavaa laulua... onhan herran laulua tullut kuultua muun muassa Lovestar -bändin parissa, mutta kyllä herra näköjään selviää kunnialla myös pehmeästi sooloillen. Miehen omaa materiaalia täytynee tutkailla tarkemmin kotikuuntelussa, mutta ainakin covereina soitetut rauhoitettu Tigerbombs -ralli ja Metallica -pelkistys viehättivät korvaa.

Eipä se tempo hirveästi noussut myöskään metallisella myrkkyruisku(?)kitaralla ja siihen rakennetulla mikki/huuliharpputelineella aseistautuneella Joose Keskitalolla. Silti jotenkin miehen syvän etelän mieleentuovan etäisellä äänellä laulamat synkeäsanoitukselliset, mutta hartaat kappaleet onnistuivat ensimmäisinä repäisemään lähes koko yleisön irti omista rupatteluistaan ja keskittymään Joosen julistukseen. Erittäin tarttuvia biisejä kuultiin muiden muassa Luoja, auta, lastenlaulumainen valssi Laulu kosmonautista sekä karmiva tositarina Kuolleen miehen laulu. Eniten kritiikkiä nousi pöydässämme sanoista, jotka eivät oikein tuntuneet johtavan mihinkään kyynisistä tarkastelustaan. Itseäni ”valitusvirsimäisyys” ei haitannut ja Joosen metallisen pelkistetty soundi teki sen verran pysäyttävän vaikutuksen, että tulihan se levykin sitten lunastettua.

Sitten jotain aivan muuta... tai ei ehkä sittenkään. Illan päättänyt Panssarijuna oli illan ainoa rokkaava artisti, mutta trion deltabluesahtavat sotamuistelot toivat kevytmetallisine soundeineen mieleen aika paljon Joosen soolon hetkeä aiemmin. Kokoonapanona kanistereista ja laatikoista koostunut rumpusetti, kaksi kitaraa ja hyvin metallinen laulu, josta ainakaan minä en juuri selvää saanut. Mutta eipä se kyllä juuri menoa haitannut... Jos herroilta vain aikaa ja halua riittää, kannattaa epävireisesti vinoilevaan metallideltapommitukseen panostaa, sillä ainakin Folk Festissä Panssarijuna puksutti vastustamattomasti... sekoitetaan nyt vaikka hiukan Cosmo Jones Beat Machinea, Funia ja jotain määrittelemätöntä päättömyyttä, niin ollaan jossain siellä päin. Kaiken kaikkiaan seitsemän esiintyjän jälkeen Folk Festistä tuli poistuttua jo yhden aikaan ja aivan virkeänä, jopa riehakkaissa tunnelmissa. Mainiota!

Ilkka Valpasvuo