18.11.2004
Klubi/Turku
Jokasyksyisellä Amnesty -klubilla oli luvassa voimakasta, tunteellista ja persoonallista musiikkia kolmelta naisvoimaiselta yhtyeeltä. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavan Amnestyn Joku Raja –kampanjan teeman mukaisesti illan esityksissä pääosan ottivat naiset. Toisella peräkkäisellä keskelle viikkoa sijoittuneella keikalla huomasi jälleen sen yleisökadon, jonka viikkoilta aiheuttaa. Vaikka erityisesti pääesiintyjää, Branded Womeniä, ei kaupungissa olla nähty viime talven jälkeen, ei jengiä tullut tuvan täydeltä tälläkään kertaa. Onneksi luvassa oli loistavia bändejä, joten ainakin musiikillinen anti oli taattu.
Monien aikataulumuutosten jälkeen I’Dees feat Boy Novice avasi illan livetarjonnan puoli yhdentoista maissa. Loistavan letkeilevät soul-dub-biitit soljuivat ja keinuttivat mukavasti vaihdellen rauhallisesta voimakkaamman jammailevaan. I’Deesin tytöt ovat tehneet Boy Novicen kanssa aiemminkin yhteistyötä sovittaen kummankin biisejä toisilleen ja luoden yhteistä musiikkia. Turusta lähtöisin olevat kokoonpanot kuulostivatkin mitä parhaimmalta yhdessä. Niinan ja Lotan tulkinta istui sekä Boy Novicen vokaalimiehen Markin ääneen että bändin soundimaailmaan. Kaunis musiikki yhdessä tausta-screenin videoiden kanssa loivat mielenkiintoisen alun illalle, vaikka tanssilattia loistikin tyhjyydellään miltei koko vajaan tunnin ajan.
Seuraavan keikan alkua saatiin odottaa lähemmäs puolta yhtä. Branded Womenin loistava debyyttialbumi, Velvet Hours - Stolen Moments, pyöri levysoittimessa erityisesti sateisen kesän aikana lukuisia kertoja, joten bändin live-esitystä on tullut kaivattua jo pidemmän aikaa. Keikkameno luotti levyn soundien tapaan rauhalliseen tunnelmointiin ja Katja Nakarin tumman kuulaaseen ääneen. Myös Joanna Ovaskan kitara, Julle Jalavan basso, Salla Kiehelän koskettimet ja Timo Koutalan rummut soivat tyylikkäästi. Muutama biisi päästiin groovailemaan vauhdikkaammin kuten Worth Living ja hurriganeshumpaksi tituleerattu You Know Me. Tanssilattian täyttänyt jengi jäi pohtimaan soulahtavan musiikin kauneutta ja jopa tanssimaan muutaman rauhallisemman biisin perinteisellä ”hitaiden tyylillä”. Yleisön kanssa kommunikointi jäi pääosin kiitoksiin ja muutaman biisin spiikkaukseen. Tällä kertaa itse levy vakuuttaa toimivuudellaan keikkaa enemmän. Silti tässä neljän naisen ja yhden miehen bändissä on jotain niin omalaatuisen ylvästä karismaa, että seuraavaakin kohtaamista jää innolla odottamaan.
Illan päätti turkulais-seinäjokelainen Angelina Gracie. Jos edelliset keikat oli edetty rauhallisissa merkeissä, oli rauhallisuus kaukana tästä esityksestä ja bändistä. Vaikka yleisö uhkaavasti vähenikin paikalta ennen setin alkua, ei jengin vähyys tuntunut haittaavan menoa. Monipuolista rockia innostavan täysipainoisella esiintymisellä ja karismalla esittänyt pumppu vakuutti täysin. Bändin johtahahmona häärivä Anne Kujanpää otti paikkansa lavalla rock-staran elkeillä ja luontevalla eläytymisellä. Bändin kundit kitarassa, rummuissa, koskettimissa ja bassossa pysyivät hyvin tähden vauhdissa ja loivat voimakkaan perustan musiikille. Biiseissä vaellettiin country-vaikutteisesta Heart Of My Ownista, balladimaisempaan I Never Asked You To Stayhin ja lopun rankempaan Loversiin. Välispiikeissä lauottiin totuuksia elämästä, ihmissuhteista ja vannottiin kaipausta jopa espanjaksi. Kujanpään käheä ääni yhdistettynä rosoiseen soundiin, monipuoliseen biisimateriaaliin ja esiintymiseen veivät mukanaa. Angelina Gracieta voi suositella lämpimästi mihin ja milloin vaan, loistava rock’n roll -setti on varmasti luvassa.
Lähemmäs puolta kolmea venynyt ilta nosti pienen ikävän Englannin keikkaperinteitä kohtaan. Saarivaltakunnassa kun on tapana pitää keikkoja alkuillan ajanvietteenä, jolloin nukkumaan tai jatkoklubeille pääsee useimmiten ennen puolta yötä. Pinttyneitä tapoja on vaikea mennä muuttamaan, mutta edistyksellisellä asenteella voisi olla kannattajansa ja keikoilla jopa enemmän jengiä, kun ei tarvisi miettiä seuraavan päivän seurauksia.
Nelli Korpi, kuvat: Kari Lehti, Omar el-Begawy
