Underwater Sleeping Society, Insight, Mesmer

Vaikka Hyvinkäältä kotoisin olevana ei kovinkaan usein tule kaihoisasti ylistettyä nuoruuden asuinseutuja, tuntuu tuolta ”popmusiikin kuolleelta tantereelta” tulevan nykyään entistä enemmän todella hyvää musiikkia. Etenkin Sister Flo nostaa Hyvinkää-Riihimäki (eli Hyvimäki) –skeneä levy levyltä, toiseksi johtotähdeksi voisi nostaa myös Underwater Sleeping Societyn. Ainakin jos keskiviikkoisen Yo-talon keikan kaltaisia musiikillisia ilotulituksia koetaan jatkossakin.

Levymuodossa aikalailla popimmin jossain Coldplayn progemman velipuolen hengessä tunnelmoivalta yhtyeeltä koettiin erittäin mainio keikka. Puhallinvahvistus Olavin kuusikoksi kasvattama bändi päästeli itsestään todella vapautuneessa hengessä sellaiset sessiot ulos, että yksi vuoden parhaiden keikkojen palkintosijoja napsahtaa samantein. Etenkin laulaja Okko Nieminen kuulosti keikalla jopa levymuodon ”Bono kohtaa Chris Martinin” –ensivaikutelmaa persoonallisemmalta ja ilahduttavan ”kaikkensa antavalta”. Ihailla täytyi myös basisti Jussi Hietalan ja kitaristi Tomi Tiittasen vienosta ja uneliaasta popista raivokkaaseen progeiluvääntöön vaihtelevaa kieleilyä, jota täydensi osuvasti Olli Variksen eleetön kosketintaiteilu. Ainoa asia, mistä itse keksin jotain kehitettävää, oli juuri koskettimien hyödyntäminen; Ollin kauniita melodioita olisi mielellään kuullut soundissa enemmän myös muualla kuin niiden hiljaisempien hetkien tunnelmoinneissa. Tietysti sähkökitaroilla on oma paha tapansa varastaa show, mutta kokonaisuuden kannalta koskettimien ja puhaltimien osuus muodostuu todella tärkeäksi. Sampo Fagerlundin rummutteluunkin voisi ehkä koittaa vielä vispilöitä..? Tai ehkä on vain parempi antaa herrojen tehdä soundiaan ilman turhia omia visioita, kun kerran näyttää näin hyvin sujuvan...

Vedenalaisilta silmien lepuuttajilta on juuri tulossa debyyttipitkäsoitto, jonka materiaalia luonnollisesti keikalla kuultiin. Biiseistä esimerkiksi mainio Sleepsleep sisältyi ainakin tarjontaan, mutta nähtävästi levyttämätön instrumentaali Snowstorm jäi ehkä eniten mieleen; yhtye lähenteli rauhallisista maalailuista raivokkaaseen rutistukseen vaihtelevassa soitossaan mielikuvatasolla jopa Magyar Possea. Vähälukuinen, mutta sitäkin asiantuntevampi yleisö palkitsi iltaman avanneen yhtyeen raivokkailla suosionosituksilla, jotka eivät ottaneet loppuakseen millään.

Mesmer vaihtoi popittelun elektrisen makuiseen synkistelyyn taivaisiintuijottelusta kirskuntaan. Jousella kuusikielistään vinguttaneen kitaristi-laulajan ja synavelhon kaksistaan liikkeelle kirskuttama keikka toimi parhaimmillaan rytmiryhmän vahvistamana neljän miehen bändinä, jotenkin minua vaivasi paljon käytetyn rumpukoneen yksipuolinen tykytys. Miki Brunou’n, Otto Pietisen ja Teemu Vattulaisen musiikillinen näkemys kulki jossain gootahtavan kahdeksankymmnetälukuisen kenkiintuijottelun, synkeän taustavireen ja miltei progemaailmoja maalailevien kokeilujen yhteiskeitoksessa, joka kyllä tuntui putoavan yleisölle. Itse taisin olla liiaksi edellisen keikan fiiliksissä kiinni ja koin esityksen aika vaisuksi.

Vaisua oli myös illan päättäneen Insightin kerrostalon korkuinen voimapoppi. Vaikka Jani Nivalan vokaalien johtama poppis olikin iloista ja menevää, ei bändin persoona kasvanut mitenkään hirveän omaleimaiseksi. Rumpali Juho O. Jussila rumputyöskentely oli viihdyttävää, mutta miehen aurinkolasit olivat kyllä suoraan sanoen rumat... Kuka mistäkin tykkää... Toki nelikko sai muutaman innostuneen (ja humalaisen) jopa tanssilattialle heilumaan, mutta itse en jaksanut settiä edes loppuun asti seurata. Illan vaihteleva tarjonta takasi sen, että tunnelma vaihtui joka keikalla, mutta hirveästi yhtyeiden musiikki ei kylläkään tukenut toisiaan. Varsinkaan kun pääpotti jaettiin jo illan aluksi.

Ilkka Valpasvuo