Electric Eel Shock (Jap), Boomhauer

Mitä saadaan kun risteytetään garage punk ja heavy metal? No, muotopuolten lastenlasten lisäksi tuloksena saattaa syntyä jotain sellaista, mitä Japanin hullu kolmikko Electric Eel Shock esitti maanantaisella Tampereen Klubilla. Olitpa sitten garagepaahdon tai metallin ystävä, tämä esitys kannattaa tsekata. Eli jos sunnuntaisen Tavastian tai maanantain Klubin missasit, niin kipin kapin Turkuun ja TVO:lle, sillä sinne päättyy tältä erää Nousevan auringon loiste.

Vahvistuksena Mansessa toimi Turun hilpeän garagepaahdon lähettiläät. Boomhauerin kaava alkaa olla jo aika tuttua kauraa, tosin tällä kertaa Lappis ja Saku aloittelivat suht iisisti kaksistaan. Kun Honkka sai oman nelikielisensä mukaan leikkiin, alkoi tuttu tykitys. Riehakasta, mutta maanläheistä rokintynkää veivaava kolmikko on onnistuneesti pääsemässä eroon siitä ”mennäänpäs naureskelemaan niitä Krappalan välispiikkejä” –leimasta, mikä bändillä alkoi pahimmillaan olla. Toki edelleen juttu luistaa kuin Järvisen sukset hyvin voideltuna, mutta tulee enemmän keskityttyä niihin biiseihin itsekin. Aika paljon tuntui olevan ennen kuulematonta materiaalia soitossa, vaikka esimerkiksi vakiruokalistaan kuuluva Home Wine Bucket Blues kuultiin – tällä kertaa omistettuna Klubin ohjelmavastaavalle Tero Viikarille. Yleisömäärän vähäisyydestä huolimatta hauska ja viihdyttävä keikka. Ei kuitenkaan missään nimessä tiukimpia kokemiani Boomhauer -elämyksiä, etenkin alkukeikka ei tahtonut oikein syttyä. Tulpat kosteina..? Ottaen huomioon viikonpäivän voi bändille kuitenkin antaa puhtaat paperit, soittomoraali oli ainakin korkealla.

Ja jos se oli sitä kotimaan kolleilla, niin verrattuna Aasian tiikereiden show –otteeseen ei trioja voi laittaa edes samalle asteikolle. Klassistakin klassisemmalla hevi-anthemilla, Iron Manillä liikkeelle potkaistu esitys oli viimeisen päälle viihdyttävä. Japanin Kirk Hammettiksi nimeämäni Akihito Morimoton V-tyylin hevikitara vingutteluineen ja poseerauksineen, basisti Kazuto Maekawan energinen pomppiminen (ja soittimen takominen päähänsä, mitä myös Akihito harrasti) sekä tuplakapuloilla paukuttaneen rumpali Tomoharu Iton esitys oli 20 ihmiselle soitettuna vertaansa vailla. Iloisella virneellä vedetyt hevimausteiset autotallirokkipaahdot eivät ehkä pitäneet sisällään sen erikoisempia hittipotentiaalisia koukkuja, mutta juuri kolmikon antaumuksellisen tiukka show sai meikäläisen toteamaan, että tässä oli paras näkemäni ”hevikeikka” koskaan. Kliseiset äksä-poseeraukset, yleisön huudattaminen ja sille Japanin kielen opettaminen, mielettömät tiluttelut, raaka energia ja hevin hehkuttaminen... yleisesti ottaen lavalla oli sellainen henki, että yleisössä naurettiin avoimesti. Ei tosin bändille vaan bändin kanssa. Hauskanpitoahan sen rockin pitäisi olla, samoin metallin. Silti tuntuu, että liian usein etenkin suomalaiset vääntävät siellä lavalla kuin olisivat liian kiinteää paskaa tuuttaamassa – eli tiukasti hampaat irvessä ja ohimosuonet pullottaen. Enemmän kaipaisi Electric Eel Shockin kaltaista henkeä, missä rumpali voi soitella metrinen sukka munassa ilman että siinä on kenenkään mielestä mitään sen kummallisempaa. Harvemmin sitä myöskään näkee, että basisti lähtisi sisätiloissa kiipeämään lavarakenteisiin. Mahtipontista ja raskastahan EES:in soitto toki on, mutta samalla hulvattoman välitöntä.

Ilkka Valpasvuo