26.09.2004
Telakka/Tampere
Telakan sunnuntaille aktivoitui jälleen Mental Alaskan valtavirrasta poikkevien esiintyjien kaarti. Tällä kertaa musiikinystäviemme klubia kaunistutti kiertueensa päätöstä viettävien amerikalaisen psykedeelisen folkin kuningattaret. Lisäksi ohjelmaan oli ynnätty bonuksena myös Avaruksen äänimatka.
Homma alkoi jo aiemminkin Alaskan klubilla vierailleen Black Forest/Black Sean keikalla. Miriam Goldbergin sellolla ja korkealla kulkeneella laululla ja Jeffrey Alexanderin kitaramandoliinilla esitetty musiikki junnaili säristen melko vinoutuneissa maailmoissa. Hirveän vakuuttuneeksi en kaksikon tarjonnasta vielä jäänyt, mutta Miriamin encorena esittämä akustinen selloilu kuulosti hyvältä. Tietysti kun tarkoituksena on ”syleillä kaaosta”, ei voi odottaa hirveän melodisia ratkaisuja koko setin ajan, mutta jotenkin olisin kaivannut hivenen enemmän ideaa ja tarttuvuutta. Kaikilla illan artisteilla oli oikeastaan samaa kaavaa käytössä; kuulija ei oikein saanut selville, onko tämä suunniteltua epävireisyyttä vai mokailua? Todennäköisesti sitä ensinmainittua...
Avaruksen seitsikko rakensi yhden yhtenäisen musiikkimatkan kitaralla, samaanirummulla, kanteleella, koneilla ja kaikennäköisillä erikoisemmilla vimputtimilla, kuten kirkkourkujen pilleillä. Etenkin Avaruksen kohdalla kyseessä oli aika impro-makuinen esitys, kun toiset soittajat täydensivät ensimmäisen äänimaailmaa. Samaa makua oli myös edellisessä esityksessä hetkittäin, illan kaksi viimeistä show:ta olivatkin sitten sooloartistien harteilla. Toki Avaruksen keikka sisälsi monipuolisen musiikkimatkan, mutta siihen ei ulkopuolisena seuraajana ollut kaikkein helpointa päästä sisälle. Ehkä sitä pitäisi itsekin päästä osallistumaan?
Fursaxan yhden naisen esitys alkoi kerroksittain päälle soitetuista marakassista, huilusta sekä joiun ja oopperalaulun puolimaastossa kulkeneesta korkeasta laulusta, jotka jäivät junnaamaan yhteennivoutuvana äänipatsaana. Jatkossa laulua taustoitettiin kitaralla, jonka säröinen ulosanti oli hetkittäin hyvinkin epävireistä ja kieroa. Myös koskettimia tarjoiltiin hetkittäin. Samanlaisella vinoutuneella kitarajunnauksella itseään säesti myös illan viimeinen esiintyjä Christina Carter, tosin kauniissa ja voimakkaassa laulussa oli Fursaxaa enemmän sanoja. Neito soitteli välillä kuusikielistä aivan uuteen uskoon ja epävireisyys kuului loppukeikasta selkeästi. Carter hakkasi edelliset esiintyjät intensiivisyydessään, hiljaisuuden ja musiikin suhde tuntui viimeisellä esiintyjällä selvimmin. Kaikki yleisön jäsenet eivät vain tuntuneet osaavaan arvostaa musiikkia, jonka seuraaminen vaatisi rikkumatonta hiljaisuutta. Nyt eräiden mekastus häiritsi keikkojen intensiivisyyttä. Joka tapauksessa, kaunista musiikkia. Ei kovin helppoa, vaikka sen soittaminen näyttikin sinänsä helpolta.
Ilkka Valpasvuo
