Itäväylä

Sunnuntaisissa Mental Alaskan kekkereissä oli poikkeuksellisesti vain yksi esiintyjä. Kun kohtuulyhyen setin soittanut Itäväyläkin aloitti vasta lähempänä yhtätoista, saatiin alkuillasta rauhassa keskittyä Alaskan perinteisen, ei-niin-perinteisen deejiimusiikin kuunteluun. Itäväylän parhaimmillaan seitsenhenkinen setti alkoi lupaavasti; kolmella kitaralla, sähköisillä mausteilla ja lyömillä aseistettu junnausrokitus nosti mieleen lähinnä mainion Cosmo Jones Beat Machinen suobluesin. Solisti keskittyi laulamisen sijaan aavemaisen äänimaailman luomiseen. Setti kuitenkin muuttui täysin, kun ruoskalettinen hevikitaristi saapui lavalle ja varasti koko show’n siltä seisomalta. Miekkonen heitti tukkaa. Poseerasi äksässä. Soitti niskan takana. Seisoi pöydillä. Ja niitä muita hevikliseitä...

Musiikki muuttui groovesta rokkauksesta hevipaahdoksi tilutuksilla ja jäi ehkä liikaakin ympäri tupaa ravanneen hevimiehen esityksen peittoon. Loppujen lopuksi ilman turhia encoreja päätetyn keikan jälkeinen mielentila kulki jossain ärsytetyn ja hämmentyneen välillä. Ainakin meikäläisen makuun tuo alkupuolen osasto tippui hyvin, mutta hevielementeillä mässäily ei lopulta isommin innostanut. Toki jos yleisöä haluttiin hämmentää, uskon tavoitteen toteutuneen. Että tämmöistä...

Ilkka Valpasvuo