Heavy Metal Weekend

Salon torilla järjestettiin jälleen, tällä kertaa Haven Yhtymän uutterien järjestäjien ja muutaman erinomaisen bändin voimin, kunnon ilmaiskonsertti. Ikävä kyllä yleisöä tämän tyyppinen tapaus ei näyttänyt vetävän kovinkaan paljoa paikalle, ei vaikka viimeisenä esiintyjänä lauteille nousi niinkin nimekäs ryhmä kuin Viikate. Aurinkoinen sää ja muutenkin erinomaiset olosuhteet paikkasivat kuitenkin mukavasti väen vähyyttä, ja eihän kunnon keikka välttämättä suurta kansaa kaipaa – vaikkei siitä tietysti haittaakaan olisi...

Saavuin paikalle tavoilleni uskollisesti puoli tuntia myöhässä, mutta onnekseni myös ensimmäisenä esiintyvä Mondo Bizarro oli hieman hitaanpuoleinen starttaaja. Kun setti sitten viimein potkaistiin käyntiin osoitti ryhmä nopeasti ettei sen öljynkatkuinen ja raskas rock kuvia kumartele tahi käytä menovetenään mitään matalaoktaanisia liemiä. Vaikka bändi soitti todella vaatimattoman kokoiselle yleisölle ei se tuntunut äijiä kummemmin haittaavan, näyttipä vokalisti/kitaristi Woffe jollain kumman tavalla ammentavan tästä jopa lisää iskua esiintymiseensä.

MB:n tuotanto ei ole ollut minulle aiemmin erityisen tuttua, joten positiivinen yllätys oli sitäkin suurempi kun kolmikko paiskasi kunnon rock’n’roll rallin toisensa perään. Juuri uuden Raw Garage Trax EP:n julkaiseva ryhmä saikin allekirjoittaneen vakuuttuneeksi siitä, että MB:n keikalle kannattaa kyllä tulla toistekin.

Toisena bändinä lavalle kipusi viimeksi Juhannuksena Nummirockissa katsastamani Blind Stare. Tässä vaiheessa juhlakansaa alkoi raahautua lavan edustalle, mikä olikin jo ihan suotavaa. Rock vaihtui samalla melodisvoittoiseen metalliin ja meno kävi aiempaa tuimemmaksi. Eroa pari viikkoa aiemmin heitettyyn keikkaan oli hieman vaikea osoittaa, mutta jotenkin yhtye tuntui olevan joka osa-alueella rahtusen aiempaa parempi – tai sitten minä vain kuvittelin niin. Vokalisti Eino Tuominen, kuten suurin osa muustakin bändistä näytti viihtyvän lavalla lievän alkukankeuden jälkeen oikein hienosti.

Kosketinsoittaja Zacharias Aarnion yhdessä kitaristi kaksikko Anders Öströmin ja Jaakko Lehtisen kanssa luomat kuviot onnistuivat välttelemään onnistuneesti metallikentän runsaita klisekarikkoja ja etenkin loppua kohden keikka pääsi yhä enemmän raiteilleen.

Blind Staren raskaamman ja nopeamman paahdon perään tarjottiiin seuraavaksi Script Of Floodin kattausta, joka muutamaa astetta kevyempänä – ja voisiko jopa sanoa että popimpana – rockina oli juuri sopivaa tyynnyttelyä. Script Of Floodin ilmaisu liikkuu jossain varhaisemman HIMin ja tuoreemman Entwinen välimaastossa, mutta onneksi mukana on myös runsain mitoin aivan omaakin. Voimakkaasti vokalisti/kitaristi Pekka Hyväriseen uran alkuvaiheessa henkilöitynyt yhtye on ehtinyt julkaista vuosien varrella jo neljä demoa, jotka ovat hitaasti vieneet bändiä yhä pidemmälle.

Kuten aiemmatkin setit, niin myös tämä rakentui erinomaisten soundien pohjalle ja koskapa ilta alkoi hitaasti hämärtyä sai yleisökin itsestään jo hieman enemmän irti. Suurimmaksi osaksi hiljaa-kovaa periaatteella rakennetut biisit muodostivat onnistuneen nipun, ja parhaimmat hetket koettiin lähes poikkeuksetta niiden kovaa täräytettävien osien kohdalla. Hyvärinen jaksoi pitkin keikkaa pyydellä yleisöä osallistumaan hieman enemmän, mutta tälläkään kertaa pyynnöt eivät saaneet vastakaikua – mikä oli hieman ikävää.

Ja sitten jälleen riuskempaa menovaihdetta silmään. Script Of Floodin rockailun jälkeen olikin jo korkea aika saada kunnon metalli-löylytystä. Löylymestariksi ilmoittautui helsinkiläinen death/thrash pumppu Dauntless, joka tarjosikin sitten sellaista kyytiä että kyllä kelpasi. Bändi määrittelee itse oman soundinsa ”tekniseksi ja erittäin raikkaan kuuloiseksi”, ja eipä tuohon ole juuri lisäämistä sillä noinhan se asian laita on.

Nyt jo edesmenneessä Caledonian yhtyeessä aiemmin vokalisoinut Ari Nieminen ja kitaristi/laulaja Sami Helle hoitivat lauluosuudet hyvällä jaolla siten, että Nieminen keskittyi pääosassa oleviin matalampiin murinoihin. Raskaan vyörytyksen keskellä sitä aina tarvittavaa vaihtuvuutta toivat väliin hyvinkin kimurantit sovitukset, jotka eivät kuitenkaan missään vaiheessa kuulostaneet liian itsetarkoituksellisilta. Erittäin hyvää läksytystä kaikin puolin.

Illan viimeinen ei ollut tälläkään kertaa kovinkaan hidas, sillä vaikka Viikate ei ehkä olekaan mikään metalliretkue on sen soitannossa silti takuulla riittävästi potkua. Yleisön reaktioista päätelleen keikka oli kovin odotettu, ja ryhmä näyttikin nauttivan suosiostaan täysin rinnoin.

Setti rakentui tasaisesti eri levyjen materiaalista, vaikka painopiste olikin luonnollisesti aavistuksen verran tuoreemmassa tavarassa. Kaarlen välispiikit olivat jälleen täyttä asiaa herran tyylin säilyessä myöhäisestä ajankohdasta huolimatta virheettömänä. ” Kaakosta Kajahtaa” kesäkiertue vei Viikatteen jo seuraavaksi päiväksi Ruisrockiin esiintymään, esiintymisajankohdan ollessa niinkin aikaisin kuin 12.15. Tiukka aikataulu ei näyttänyt kuitenkaan vaivaavan nelikkoa, ja näin yleisö saikin nauttia kunnon ”kahvituksesta”. Tähän oli hyvä päättää tämän vuotinen Heavy Metal Weekend, joka lievästä yleisöpulasta huolimatta tarjosi jälleen runsaasti ilon aihetta.

Mika Roth