26.02.2004
Elton Johnille on nykypäivänä helppo naureskella - onhan hän viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana muuttunut vakavasti otettavasta muusikosta seurapiirien vakiojulkkikseksi ja kuninkaallisten kanssa siipeileväksi hengailijaksi. Uutisiin hän nousee nykyään lähinnä puuskittaisten ostoskohtauksensa tai seksuaalisten vähemmistöjen puolustamisen ohessa, itse musiikista puhutaan huomattavasti harvemmin. No, eipä Elton siihen ole aihetta enää pitkään aikaan antanutkaan, sillä 70-luvun puolenvälin jälkeen hänen levynsä ovat muuttuneet järjestäen yhä huonommiksi. Kuuluin vielä viitisen vuotta sitten itsekin siihen lukuisaan joukkoon, jonka mielestä Elton John oli yhtä kuin antikristus, Disney-leffojen ällöttävän makeiden tunnareiden sorvaaja ja pinkkeihin Versace-pukuinen sonnustautuva pullea viihdyttäjä. Suhtautumiseni Eltoniin muuttui silmänräpäyksessä saatuani veljeltäni lahjaksi Honky Château-levyn, Elton-älppärin vuosimallia 1972. Levy on nimittäin kaikkea muuta kuin olin Eltonilta odottanut – pianoballadien sijaan levy sisälsi juurevaa ja rosoista 70-luvun rokkia, loistavilla melodioilla kuorrutettuna. Kuuntelin levyä suu auki ja aloin seuraavana päivänä haalimaan lisää miehen uran alkupään tuotantoa. Käsiin osui vielä yksi suurempi helmi – edellisenä vuonna ilmestynyt Madman Across The Water, joka ei aikanaan ollut kova mikään erityisen kova myyntitykki, mutta jonka monet arvostetut muusikot (mm. Aimee Mann) ovat nostaneet merkittäväksi vaikuttajaksi urallaan.
Madman Across The Water on Elton Johnin uran synkin levy - vai pitäisikö sanoa että ainoa synkkä levy. Sen uhkaavasta tunnelmasta on vaikea vetää linjoja tulevien vuosien pullamössöön, mutta täytyy muistaa että vuonna -71 Elton oli yhdessä biisintekijäparinsa Bernie Taupinin täynnä nälkäistä virtaa ja halua näyttää osaamisensa maailmalle. Varhainen Your Song-hitti oli jäämässä Eltonin ainoaksi visiitiksi listoilla, sillä hittilevyksi suunnattu kantrivaikutteinen Tumbleweed Connection oli ollut liian vaikeasti sulateltavaa tavaraa suurelle yleisölle. Madman Across The Waterin suhteen Elton/Bernie-kaksikko ei halunnut tehdä mitään myönnytyksiä suosion kalastamisen suuntaan, vaan levystä tuli ehdoton ja tiukka kokonaisuus, johon hittisingleä ei lähdetty väkisin ymppäämään. Ainoa kappale, josta menestyvän singlen saattoi leipoa, oli Tiny Dancer - Bernien rakkaudentunnustus silloiselle tyttöystävälleen (ja tulevalle vaimolleen) Maxinelle. Tiny Dancerista puuttui kuitenkin todella iskevä kertosäe, jotta se olisi voinut iskostua kokonaisten kansakuntien mieleen ja biisi jäikin lähinnä puolittaiseksi menestyjäksi listoille. Uutta tuulta kappale sai purjeisiinsa 2000-luvun alussa mainion Almost Famous-leffan myötä, jossa kappaleella oli varsin merkittävä rooli keikkabussin laulukohtauksessa. Leffan avulla myös moni nuoremman sukupolven edustaja löysi Eltonin varhaiset levyt, onhan niiden saatavuus varsinkin vinyylimuodossa varsin helppoa. Kirpputorit ja divarit pursuavat (ainakin vielä vähän aikaa) Eltonin levyjä ja varsin usein vielä aivan naurettavan halvalla. Eltonin uran vähäinen arvostus on ylettänyt lonkeronsa jopa divarihintoihin asti.
Tiny Dancer ei ole kuitenkaan levyn ainoa kohokohta. Intiaanien julmaa kohtaloa luotaavassa Indian Sunsetissa Elton ja Bernie pistävät itsensä totaalisesti peliin – on vaikea kuvitella että kaksi keskiluokkaista, hieman päälle parikymppistä brittimuusikkoa voisi käsitellä kyseistä aihetta edes etäisen uskottavasti, mutta hyvin tämäkin toimii. Lisäpotkua kappaleeseen tuo aiemmin mm. David Bowien Space Oddityn tuottajana kunnostautuneen Gus Gudgeonin uljaat jousisovitukset. Tarina kertookin, että Elton nimenomaisesti haki Madman Across The Waterille ”bowiemaista” tunnelmaa, joka lopullisesti kiteytyi seuraavan vuoden Rocket Man-hitillä. Mutta vuonna 1971 sekä Elton että Bowie olivat vielä yhden hitin ihmeitä, joiden tulevaisuuden puolesta ei kovin moni ollut valmis lyömään vetoa.
Vastoin odotuksia, sekä Eltonista että Bowiesta tuli oman aikansa super-idoleita, joiden urat kulkivat hetken käsi kädessä. Näistä kahdesta Bowie ymmärsi popmaailman lait paremmin ja päästi Ziggyn päiviltä suosion ollessa vielä kuumimmillaan. Elton sen sijaan jämähti niin Rocket Manin kuin Captain Fantasticin hahmoihin liian pitkäksi aikaa ja vähitellen tämä varmistelun maku siirtyi myös miehen musiikkiin. 70-luvun puolenvälin jälkeisistä levyistä on turha edes puhua – ne ovat täynnä kokaiinipöllyssä olevan miljonäärin väsyneitä itkuvirsiä ja niiden vertaaminen varhaisiin levyihin on täysin mahdotonta. Vuosien 1968 – 1974 välillä Elton oli kuitenkin luomiskautensa huipulla ja kirkkaimpana todisteena tästä kiiltää levy nimeltä Madman Across The Water.
P.S. Kuvassa Elton yhdessä legendaarisen rock-toimittaja Cameron Crowen kanssa vuonna 1974. Nykyäänhän Crowe tunnetaan paremmin mm. Almous Famous ja Vanilla Sky-leffojen ohjaajana.
Jari Jokirinne
