29.01.2004
Yo-talo/Tre
Rokkikeikka ja lattia täynnä istuvia pöytäkuntia. Jaa, missä sellaista on? No, ainakin torstaina Tampereen Yo-talolla, missä olin valmistautunut hempeisiin poptunnelmiin. Niistä sai illan aikana deejiin lisäksi vastata vain tamperelainen Lek, muuten ilta mentiin läpi rytinällä.
Muutaman eepeen rustannut Lek esittää kappaleitaan på svenska. Laulaja Noora Vanhasen laulu vetää korkealta kauniisti, leikkisän hempeästi. Mikko Pykärin akustinen kitara ja Sami Nissisen koskettimet tuovat yhdessä letkeän rytmiryhmän kanssa ruotsinlaivatunnelmaa, mitä tietysti lisää ruottinkielinen laulunlurittelu. Tulinkin miettineeksi, että onko sellaista bändiä, joka vetää vastaavaa hempeilyä suomeksi? Tuntuu, että ruotsi taipuu jotenkin luontevasti Lekin muottiin. Jos jotain vertaamista haluaa tehdä, niin yksi versio on sotkea Bo Kaspers Orkester vanhaan Cardigansiin ja kuulostella, josko Lek olisi yhtään sieltä päin? Viisikko päätti keikkansa niin loungeen versioon Alice Cooperin Poisonista, että Vincent-setä taatusti pyöri vähintään puolisen tuntia naulapohjaisessa ruumisarkkusängyssään hikoillen painajaisissa. Itse en tälle versioinnille juurikaan lämmennyt, mutta muutama sitä edellinen (uusi?) biisi maistui miltei munakkaan jytäävältä bassolta siinä määrin, että ruotsinlaivatunnelmat olivat nousta aina kannelle asti. Lupaa hyvää tuleviin tuotoksiin eli det låter bra!
Nähtävästi Tornio-lähtöisestä(?) Valssaamosta ei oikein ottanut selkoa, olivatko he ihan tosissaan vai vetikö progesti kieroilevaa suomirockia puristanut viisikko kieli poskessa? Ainakin keikan alkupuolen hötkyily laulajan epämääräisine poseeraamisineen oli suoraan sanottuna kauheaa jöötiä. Onneksi keikan puolivälillä meininki parani, kuten myös biisit. Kovan päivän ilta(?) ja Robotti antoivat soiton jo välillä hengittääkin ja laulajakin rauhoituttuaan alkoi vaikuttaa inhimillisemmältä. Ei sillä, että vastaavaa paahtoa jaksaisin oma-aloitteisesti kuunnella, mutta loppupuolella keikkaa alkoi sentään saada jotain positiivistakin irti Valssaamon jytkeestä. En tiedä, onko se PA:ssa, omassa korvassa vai laulajassa se vika, mutta miehen tasainen mölinä ei kyllä missään vaiheessa ollut sitä vakuuttavinta lauluantia. Eikä siitä paljon selvääkään saannut. Ja se julisteessa mainostettu angstinen hippirock ei kyllä lupaa paljoa. Että tämmöistä.
Muun muassa Myyt -yhtyeestä tutuille kasvoille rakentuva Tuvalu on mielenkiintoinen tuttavuus. Synkän vaanivalla vaihtoehtojunnausrockilla ja Annina Antinrannan suoraeleisellä laululla paahtava nelikko poseeraa tyylikkäästi, pojat mustissa kauluspaidoissaan punaisella krakalla ja Annina rockkliseisillä eleillä mikrofonin kera. Bändin taustat ovat erittäin antoisaa kuultavaa eikä biiseissä muutenkaan sen suurempaa vikaa ole. Jotenkin vain Anninan laulu kuulosti hetkittäin hivenen epäsopivalta muuhun kokonaisuuteen. Biiseistä etenkin Kosminen yksinäisyys kuulosti hyvältä, silti mitään suoraa hittiä ei minun korvaani nelikon setistä tarttunut. Kohtuullisen kiitettävästi oli väkeäkin paikalla, eivätkä ne pöydät tuntuneet kiihkeimpiä faneja juuri häiritsevän. Ei muuta kuin jalat liikkeelle ja peppu heilumaan!
Ilkka Valpasvuo
