21.01.2004
Yo-talo/Tampere
Fonal -levy-yhtiön keskiviikkoillan iltamat Yo-talolla pelasti Magyar Possen raivokas trippi, muut illan esiintyjät tuntuivat kärsivän mielenkiintoa syövästä näpräämisestä hiukan liikaa. Deejiiden soitellessa jälleen harvinaisempaa materiaalia oli Yo-talo täyttynyt jo ennen ensimmäistä esiintyjää melko mukavasti, mutta viimeistään Possen keikalla talo oli jopa täydenoloinen noin keskiviikoksi.
Illan aloittanut kolmimiehinen Shogun Kunitoki ei nimestään huolimatta tule Japanista, vaan on ihan kotimaista kaartia. Koskettimilla ja pehmeillä rummuilla soitellut Shogun olisi minun puolestani saanut lisätä unijunnailuunsa hiukan munaa ja potkua, nyt vaikutelmaksi jäi hiukan liikaa haukottelua sävyttäneet mietteet tyyliin koskakohan tämä setti käynnistyy kunnolla? Loppusetissä alettiin jo päästä hivenen viihdyttävämpään vauhtiin, mutta kovin paljoa en jaksanut innostua esityksestä kokonaisuudessaan.
Kiilan keikka kärsi monestakin asiasta. Ensinnäkin seitsemän hengen orkesteri alkoi kovasti ärsyttämään keikan mittaan vaihtamalla soittimia ja sijoittautumisia pienelle lavalla joka biisin tauolla. Hartaaseen ja särkyvään tunnelmaan pyrkivät kappaleet tuhottiin hilpeillä levymyynti-välispiikeillä. Muutenkin yleismauksi jäi aikalailla tekotaiteellinen kikkailu, kuten vieressäni esityksestä todettiin. Bändi ei oikein missään vaiheessa päässyt esimerkiksi
Klubilla syyskuussa saavutettuun herkkyystilaan. Sahaa, kanteletta, balalaikkaa, ksylofonia, viulua ja tutumpia sähköisiä kieli- ja kosketinsoittimia käyttävä Kiila rakentaa biisejään hyvistä elementeistä: on rauhaa, on suomalaiskansallista koskettavaa laulutunnelmointia, on haurautta... Mutta tänään, kuten pöytäkunnassani todettiin, kokonaisuudesta sai hivenen sen alakoulun musiikkiluokan improvisointitunnin vaikutelman. Joutui toteamaan seitsikon olevan tänään pettymys.
Tätähän ihmiset olivat tulleet katsomaan ja kuulemaan. Suomen ja Porin elokuvallisen instrumentaalijunnauksen nouseva tähti Magyar Posse kuuluu selkeästi lehtemme toimituskunnan lempiyhtyeisiin, sen verran monta kiittävää juttua on viisikosta Desibeliinkin tehty. Tänään Posse veti takuulla raivokkaimman keikan, mitä olen ollut todistamassa. Koskettimia hakataan ihan tosissaan nyrkillä, tasainen huojunta jatkuu läpi keikan ja kun suvantoja pidetään, ei niitä venytetä kertaakaan todella pitkiksi, vaan raskassävyinen paahto lähtee heti uudestaan kasvamaan. Esimerkiksi encorena kuultu Singlesparks Are Spectral Fires oli varmasti raivokkain tulkinta hitistä, joka levyllä ei pääse lähellekään keikan raivoa ja intiimiyttä. Yleisön vaativa ablodeeraus jopa toiseen encoreen kertoi paljon; Magyar Posse oli illan huipennus. Posse alkaa pikkuhiljaa olla maailmanluokan orkesteri.
Ilkka Valpasvuo
