Xmas Party

Isot bileet on aina hyvä juttu, ja kun samana iltana lavalle änkeää yhteensä neljä bändiä vuorollaan, tietää lipun hinnalle saaneensa vastinetta. Genren ulkopuoliselle saattaa tuntua oudolta että baarin nurkassa on myös kaksi puotia myymässä alan levyjä ja kuteita. Tämä kyseinen baari on yleensä keski-ikäisten valtakuntaa, ja kun paikalle pelmahtaa neljästi vuodessa kymmenittäin, ehkä enemmänkin, tötteröpäitä, on kummastelevia ilmeitä helppo bongata. Tällä kertaa kaikenlaista väkeä oli kovin vähäisesti, ilmeisesti flunssa oli kaatanut sängyn pohjalle useammankin innokkaan juhlijan. Ehkäpä porukan odottelun vuoksi ensimmäinen ryhmä muusikoita tuupattiin lavalle vasta puoli yhdentoista aikoihin, kun ovet oli avattu jo yhdeksältä.

Illan aloittavan bändin osa on aina hieman heikko kun bile-kansa ei ole vielä nauttinut tarpeeksi ohenninta, eikä siis lähde vielä sätkimään lattialle, vaikka olisi kuinka menevät jytinät. Tähän epäkiitolliseen osaan oli valittu tällä kertaa Johnny Trouble & The Razors. Näistä jannuista jokaisella on tahollaan ja yhdessä paljon esiintymiskokemusta. Setti alkoi Trouble -viisun sävelillä, joka sai ainakin minut ihmettelemään, mutta kyseessä olikin vain muutama tahti. Tästä alkoi teddy boy -rock n’ rollin orgiat jota kesti about puolitoista tuntia. Ihan jokaista kipaletta en tunnistanut, koska äijiltä oli juuri edeltävänä päivänä ilmestynyt uusi Black Leather Doll -laatta, enkä sitä siis ollut tuossa vaiheessa ehtinyt vielä opiskella. Rouhea tulkinta Chuck Berryn Rock N’Roll Musicista taisi osua kohdeyleisöön, saaden aikaan toivotunlaisen vaikutuksen. Ero keikan alussa ja lopussa oli todella suuri, äijät sai kansaan menoa ja huudettiin takaisin lavalle. Encorena kiskaistiin Ol’ Black Joe joka sai useammankin hullun tuolista ylös, myös minut, hoilaamaan I’m Comin’ Home –chorusta.

Ja väliajalla musiikkia…
DJ Q-mies soitti alkuillasta varmoja vetoja kuten juuri Berryä ja useampiakin Crazy Cavanin klassikoita.Yleisön ainakin saa hereille kun on tarpeeksi tuttuja biisejä…

Olenkin jo ehtinyt joskus miettiä miksei meidän maastamme löydy neoswing-bändejä, kyseinen suuntaus kun oli kovaa huutoa muutama vuosi sitten. Mutta löytyypä sittenkin, Turun suunnalta ponnistaa Atomic Boogie Band. Tässä ryhmässä on myös Sky Wingsistä tuttuja muusikoita. Rumpusetti, yksi foni, yksi läskibasso, yksi puoliakustinen, ja kaksi pimua oli tämän orkesterin tällä kertaa lavalle keräämä paketti, ja hyvinhän se toimi. Setti sisälsi Louis Priman Jump, Jive & Wail hitin lisäksi useampia muita viisuja joista useimmat ovat erään Setzer nimisen herran orkesteri aikojen levyiltä tuttua tuotantoa. Myös saman sedän tunnetuksi tekemä Wasn’t That Good toimii mainiosti tälläisena jump blues tyyppisenä kiskaisuna.

Dr. Snout & His Hogs Of Rhythm saattoi lavalle kuusi pitkän linjan muusikkoa, bändi on ollut kasassa hieman vaihtelevilla kokoonpanoilla jo parikymmentä vuotta. Siksipä onkin aika selvää, että soitto oli tarkkaa kuin sinfonia orkesterilla, menoa nämä herrat tosin saavat aikaiseksi huomattavasti enemmän. Ryhmästä puolet on tuttuja Barnshakers’ista, joten lieneekö tuo mikään varsinainen ihme... Orgis tyyppisillä raiteilla kuljetaan, ja fonin tuuttauskin onnistuu tältä R&B-suuntautuneelta ryhmältä. (Tarkoitan siis ihan oikeaa R&B:ta, MusicTV:n kautta maailmaan tutustuneiden näkemys R&B:sta taitaa olla kaukana tästä…)

Tähän asti olin ollut tyytyväinen musiikkitarjonnasta, koko ilta sitä musiikkia mitä omaankin soittimeeni on joskus eksynyt, loistavaa! Taidokkaat bändit lavalla, eikä tarvinnut kuunnella kolmea samanlaista näennäisbillybändiä (häh?) perättäin. Vähän alkoi jänskättää, että vieläkö ne lykkää saksofonin lavalle. No eipä moista sinne ilmestynyt, vaan illan viimeinen akti oli Pluto & The Astronauts joka soitteli instru-biisejä. Dick Dale -tyyppistä surf-poljentoa kuunneltiin sitten yömyöhään. En tiedä johtuiko edellisen pumpun moitteettomasta soitannosta vai nauttimastani juomasta (en joisi sitä muuten mutta kun siinä on niin hieno nallen kuva kyljessä) mutta mielestäni tällä bändillä oli vielä hieman epävarmuutta esiintymisessä. Kyseessä on minulle täysin uusi tuttavuus, nimi on ainakin minulle outo. En siis osaa sanoa bändistä paljoakaan. He olivat sovittaneet James Bondista tutun teeman menevämmäksi paketiksi, ja myös pari muuta tuttua viisua. En tosin muista niitä muita, viitaten em. Nalle IVA limonadiin…

Kaikin puolin mukavat kinkerit, ja koska sisäänpääsykin on edullinen, kannattaa vastaavia bileitä käydä tarkistamassa. Voi vaikka ”nähdä valon”!

Iiro Mattila