05.12.2003
Toriterassi/Salo
Aina silloin tällöin on mukava käydä katsomassa elävää musiikkia, ja reissu on aina erikoisempi jos käy paikassa jossa ei muutoin tulisi vierailtua. Useimmissa ns. lähiökapakoissa ei yleensä ole mitään jukeboksia kummempaa viihdettä, joten bändi on hyvä houkutin. Tähän koukkuun astuin minäkin, ja miksipäs ei, pohjien juonti sessiokaan ei muodostu kovin pitkäksi kun tietää että on menossa baariin jossa nelos olut maksaa puolta vähemmän kuin siideri jossain sedukoskis-yökerhossa. (Miten tämä esipuhe liittyy keikka-arvioon, en ihan tarkkaan tiedä…)
Kymmenen aikaan kun astuimme sisään, tilaa vaikka baletti tanssille olisi ollut mukavasti. Pikkuhiljaa väkeä asteli sisään, ja joukkoon oli soluttautunut myös asiaan perehtynyttä yleisöä. Hyvä veto baarin puolesta oli laittaa soimaan Brian Setzerin joululevy Boogie Woogie Christmas. Kun ei toi radio Nova –osasto kuitenkaan o sellasta billy bändin keikalla oikeaan vireeseen lämmittävää taustahälinää… Ja mikä on vielä hienoa, musiikki ei soinut älyttömän kovaa, joten keskustelu oli täten mahdollista.
Orkesteri kipusi lauteille puoli yhdentoista aikoihin ja ilmoitti mitä tuleman pitää. Ensin joululauluja billattuna, sitten perinteisempää Wheelers’iä, ja tokassa setissä Mr. Buddy Holly astuu lavalle muiden muusikoiden jatkeeksi. The Wheelers on soittanut mm. Pepe Ahlqvistin ja Aikka Hakalan kanssa, ja nyt myös B. Hollyn kera. Tällä kertaa ei kuitenkaan aitoa Herra Hollya oltu saatu paikalle surullisen kuolemantapauksen vuoksi, mutta tuuraajana oli Jouni Ringorg. Mies on esiintynyt Dannyn Tie Tähtiin ohjelmassa Buddya esittäen, ja heittänyt sittemmin jokusen satunnaisen Buddy-tribuutti keikan.
Joulu on juhlista pahin, ja joululauluja on jokainen varmasti kuullut tarpeeksi jossain elämänsä vaiheessa. Tosin jos ne olis alunperinkin olleet tälläisiä kuin on Wheelersin näkemys, niin minäkin olisin joskus voinut toivoa että ”ois joulu ainainen”! Näin hyvältä Kulkuset kulkuset on kuulostanut about sillon kun opin kävelemään, joten tämä oli ehkä eka kerta kun mun teräskärjet menee ylös alas joululaulujen ansiosta…
Perinteisempi Wheelers tarkoittaa orgis rockabillyn helmiä, siis Perkinsiä, Vincentiä, Cochrania ja Burnettea. Näitä viisuja heittää keikalla moni muukin bändi, mutta ei tälläisellä intensiteetillä! Joka jamppa on saman scenen hemmoja ja soittaa soittamisen ilosta. On kiva katsoa kun muusikko moukuttaa rumpua (niin niin, siis vain yhtä) hartiavoimin sydämensä kyllyydestä,eksymättä kuitenkaan Remu-tyyppiseen kohellukseen. En yhtään kadehdi Pekan tonttia tässä touhussa, kaks tuntia tollasta jumppaa olis ainakin mulle sellasta venyttelyä että seuraava viikko menis sängynpohjalla sairaslomalla… Bändillä on myös omaa tuotantoa, mutta sitä ei tällä kertaa kuultu. Olisko sitten syynä se että suuri osa yleisöstä oli vain ns. normaaleja ihmisiä, joten ”helmet olisivat menneet sioille…” (Tämä siis mitenkään kritisoimatta paikallaolleita.) Itse kuitenkin olisin voinut kuunnella biisilistan antimista niitä vähemmän kuluneita kipaleita. Kuluneempikin laulu saa silti naaman Hangon keksiksi kunhan sen kuulee oikealla asenteella soitettuna. Tarkoitan tällä nyt Rockabilly Boogieta, joka laittaa pikkutytöt puhumaan rumia ja aikuisen miehen pyörimään kuin viipperä. En tosin nähnyt Toriterassilla yhtään pikkutyttöä, mutta viipperänä pyöriviä aikuisia miehiä näin useammankin. Kaikki eivät tosin heiluneet samasta syystä kuin minä.
Ihan jokaisen bändin, edes billy-bändin, keikalla ei tule nähtyä lavalla samaan aikaan muutamaa kromin kiiltoista mikrofonia, Hagströmin puoli-akustista, ja näin nätisti soivaa läski-bassoa. Näitten orgis soittimien yhteispelistä muodostuu myös hyvät saundit. Näitä soittimiahan ei yleensä ns. luukuteta, edes mikitettynä. Ja sehän on vain hyvä, ei tarvii korvatulppia.
Jälkimmäinen setti alkoi Wheelersien kiskaistessa Tribute To Buddy Hollyn. Biisin lopuksi kyseinen jamppa astui stagelle. Orkkista hieman rapakammin vetäistyt versioinnit saivat baarin vakionotkujatkin liikkelle. Äijät kävivät läpi Hollyn tuotannon suurimpia hittejä, vaikka Peggy Sue jäi tällä kertaa väliin. Koska kyseessä on tälläinen tribuutti-keikka, suurimmat hitit ovat juuri se, mitä on tultu katsomaan. Hyvin meni kaikki Rock Around With Ollie Vee sun muut kappaleet. Viimeinen Holly-biisi oli miehen suurin hitti That’ll Be The Day. Perinteiseen Wheelers tyyliin keikka päättyi Hurriganesin Get Oniin, joka irroitti viimeisetkin hikipisarat. Nämä orgiat oli ohi about kahdentoista jälkeen, ja puoli yhden aikaanhan kyseisessä puodissa tuleekin jo pilkku. Periaatteessa tämä tarkoittaa siis sitä, että voi lähteä ajoissa kotiin. Ja käytännössä sitä että ehtii toiseenkin baariin…
Jos setissä olisi useampia omia biisejä, tai edes vähän vähemmän soitettuja, ja sama soittamisen hinku yllä, niin bändin maine saattaisi kiiriä kaaaauas. Jos eksyt samaan kaupunkiin tämän orkesterin kanssa, kannattaa käydä tarkistamassa heidän keikkansa. Tulee hiki!
Iiro Mattila
