09.12.2003
Viola on Suomen kansallisdiskografia ja nuottiaineiston kansallisbibliografia eli musiikkiaineistojen tietokanta netissä. Tämä on ensimmäinen, mitä tietokone löytää etsittäessä suomenkielisiä sivustoja hakusanalla Viola. Mutta onhan Viola toki muutakin, ainakin Lieksalähtöinen yhtye, jonka tuore seiska hellii korvaa akustisen romanttisilla tunnelmoinneilla ja joka livenä saattaa säröillä astetta enemmänkin. Kertokaahan, tuleeko Violan nimi alunperin viulusta vaiko mainitsemastani tietokannasta? Ja oletteko joskus itse asioineet Violassa?
Riku: - VIOLA -tietokantaan tuli kyllä törmättyä samaisia reittejä pitkin heti yhtyeen nimeämisen jälkeen, mutta eipä ole siellä tullut asioitua. Viola –nimi otettiin käyttöön 1999 ja alun perin ideana oli edellisten kummallisuuksien jälkeen nimetä yhtye mahdollisimman yksinkertaisesti, mikä tietenkin näin jälkikäteen ajateltuna ei ole kauhean järkevää – onhan olemassa myös ainakin suussasulavaa (sponsoridiilin paikka) Viola-sulatejuustoa ja samannimisiä artistejakin pyörii varmaan jossain liuta. Olin joskus nuorena ja viattomana ajatellut että jos saisin tyttären, antaisin sen nimeksi Viola. Ajatus jälkikasvusta tuntuu nykyään melkein epätodennäköisemmältä kuin oma aikuistumiseni, mutta onpahan nyt edes samanniminen yhtye.
Miltä kuulostaa tänä päivänä Viola keikalla? Rumpukone on saanut antaa tilaa Tommille lyömissä, lisäksi Viola tekee kuulemma niin akustisia kuin sähköisiä keikkoja. Kumpia on mukavampi vetää? Millaisia laatusanoja haluatte tai koette voivanne yhtyeen livesoitosta käyttää?
Riku: - Livetilanteen suhteen tapahtuu koko ajan pientä kehitystä, pikkuhiljaa alamme olla siellä mihin olemme viimeiset vuodet pyrkineet. Sähköinen ja puolielektroninen pääsetti on välillä aikamoista vyörytystä ja massiivista mutta kauniiden melodioiden koristamaa äänivallia, jonka sisään yritämme saada kuulijan heittäytymään. Tansittava elementtikin siellä yrittää välillä epätoivoisesti saada vyötäröä liikkumaan. Akustinen setti on enemmän itkeskelyä ja herkistelyä, tosin sinnekin on nykyään jo muutama rivakampikin ralli eksynyt. Molempia on mukava tehdä – vaikka pidänkin sähkösettiä tärkeämpänä, on akustinen etenkin laulun kannalta hyvin opettavaa ja palkitsevaa. Olemme myös alkaneet harrastaa kolmatta keikkatyypiä, sähköistä mutta täysin koneetonta, joka on suunnattu paikkoihin, joissa PA-tilanne ei välttämättä ole täysin suotuisa konearsenaalillemme. Nämä keikat ovat hieman ”rokkaavampia”, vaikka tuo termi ei oikein meinaakaan istua sanavarastooni.
Tommi: - Väittäisin, että olen tuonut Violaan aika paljon lisää dynamiikkaa ja lisäväriä. Konetaustat eivät ole missään tapauksessa väistyneet kokonaan, vaan niihin on vain kaiverrettu aukko, johon "oikea" rumputyöskentely voi mukavasti soluttautua. Koneilla on tapana luoda hyvissäkin käsissä vähän kylmiä ja etäisiä tunteita, joten oikeat perkussiot ja inhimillisiä virheitä tekevä oikea perkussionisti tekevät musiikin kaaristakin hieman rosoisempia ja näin ollen luo niihin enemmän tarttumapintaa ihmisen mielenkiinnolle. Itse olen aina vihannut puleerattua ja siloiteltua ilmaisua. En pidä mokista, mutta lievästi huojuva tempo, epätäsmälliset iskut sekä monet muut koneille vieraat elementit ovat kiehtovia ja luovat musiikkiin vaaran ja jännitteen tuntua.
Akustiset keikat ovat kyllä vahvasti kakkossijalla, sillä yhtyeen todellinen ambitio ei ole akustisessa musiikissa, vaikka siitä varmasti kaikki pidämmekin. Akustinen on monella tapaa vaikeampaa kuin sähköinen, sillä volyymi ja äänivalli piilottavat paljon, mutta hauras akustinen tilanne paljastaa puutteet heti. Akustisen puolen suurin hyöty on se, että voimme jakaa Violan biisimateriaalia kätevästi sen mukaan missä ulkoasussa kukin biisi toimii. Jotkut biisit eivät vain oikein istu sähköiseen muottiin ja päinvastoin. Tämä asetelma antaa meille mahdollisuuden laajentaa ilmaisuamme yhden yhtyeen sisällä.
Vielä tuosta rumpaliasiasta on pakko kysyä. Kun teillä ei vielä vakirumpalia ollut, ei sitä myöskään kaivattu. Mitä kautta Tommi lopulta istuutui rumpupenkille? Onko jo mainittujen dynamiikan ja lisävärin lisäksi vielä muita vahvuuksia, joita koette Tommin mukaantulon tuoneen kokonaisuuteen?
Tommi: - Oikeastaan pakotin itseni mukaan Violaan, koska pidin kovasti yhtyeen musiikista, mutta mielestäni rumpalittomuus ei oikein toiminut ja jotain tuntui aina puuttuvan. Olen kuitenkin ollut läheisesti tekemisissä Violan kanssa aina varsinaisen yhtyeen (suuri osa materiaalista sekä Esan ja Rikun yhteistyöhän juontavat juurensa vuosien taakse) alkumetreistä lähtien. Milloin miksaajana, milloin sessiorumpalina jne. Lisäksi Viola siirtyi pari vuotta sitten soittamaan muiden silloisten bändieni (Hero Dishonest/Echo Is Your Love) kanssa samalle treenikämpälle, eli yhteistyötä riitti.
Riku: - Tommi on tuonut mukanaan paitsi dynamiikkaa ja jykevämpää perustaa, myös paljon tervetullutta uutta näkemystä ja uusia ideoita. Myös teknistä tietotaitoa on yhtyeessä nykyään noin sata kertaa enemmän. Lisäksi Tommi on muutenkin aktiivisempi kuin me muut, ja osaa pitää paremmin puoliaan käytännön asioissa ja kaikenlaisissa promoamisen ihmemaailmoissa.
Olette ymmärtääkseni soitelleet myös erinäisiä cover -keikkoja. Kertokaa näistä...
Riku: - Olemme soittaneet ainakin Nick Cave & The Bad Seeds-, Iron Maiden- (tämä tosin ilman Anua), eurodance- ja hardrockballadicoverkeikat. Tämän lisäksi lukuisia yksittäisiä covereita aina Olavi Virrasta Molokon kautta Phil Collinsiin. Periaatteena on kuitenkin, että mitään ei soiteta kahdesti. On mukavaa tarjota yleisölle jotakin ainutkertaista ja välillä vähän hömppääkin kaiken vakavuuden sekaan. Tosin nyt kun coverlaulumittari on tainnut jo ylittää viidenkymmenen rajapyykin, olemme päättäneet pitää toistaiseksi taukoa lainailussa ja käyttää senkin ajan oman materiaalin hiomiseen. Mutta ainakin perinteisiin Violan päivän juhliin täytyy taas ensi kesäksi kehittää jokin spesiaalisetti.
Tommi: - Ne ovat varsin opettavaisia tapauksia. Omaa musiikkia soittaessa on helppo ajautua tietynlaisiin rutiineihin ja vanhoihin kaavoihin, mutta kun treenaa kuukauden-pari intensiivisesti toisten artistien musiikkia, huomaa omassa soitossa usein huomattavia parannuksia venyvyyden suhteen. Mieluiten sitä tietysti aina soittaisi omia juttuja, mutta täsmävalitut cover-vetäisyt ovat parhaimmillaan todella virkistäviä tapauksia.
Tuore Acoustic Romantic 45 For The Jukebox In Your Heart -sinkula tuli juuri If Societyn kautta ja puheita pitkäsoitostakin liikkuu. Eli millaista kokonaisuutta voidaan kieli pitkällä odotella ja millaista aikataulua on ajateltu?
Tommi: - Kokonaisuus tulee olemaan nykyinen Viola ensikertaa täydessä sähköisessä loistossaan. Sovituksiin ja tuotantoon tullaan panostamaan kunnolla, tosin yhtyeen omin voimin, joten odotettavissa on varmasti jotain kohtuullisen vakuuttavaa ja vaikuttavaa. Ainakin itselläni on luottamus todella korkealla tämän projektin kohdalla. Jos kaikki osaset loksahtavat oikealla tavalla paikalleen, luulen että saamme aikaa levyn, jota kehtaa ja viitsii kuunnellakin vielä miksauksen jälkeenkin. Tämähän on itsensä vakavasti ottaville muusikoille aika harvinaista...
Aikataulu, johon olemme kaikki verivalalla sitoutuneet on se, että levy ilmestyy huhtikuun loppuun mennessä, jotta voisimme ottaa toukokuulle mahdollisimman rankan keikkarupeaman levyn tiimoilta. Minulla on vähän liikaakin kokemusta omaan mahtipontisuuteensa kaatuneista ikuisuusprojekteista, joten tämän en anna kaatua siihen.
Riku: - Levyhän tulee olemaan ainakin minun elämässäni erittäin merkittävä tapaus. Sille valittu materiaali on vuosilta 1996-2003, eli tietyt laulut ovat joutuneet odottamaan jo lähes ikuisuuden äänitteelle päätyäkseen. Monia tärkeitä lauluja joudumme myös jättämään ulkopuolelle odottamaan seuraava kuljetusta poptaivaaseen. Debyyttialbumimme tulee olemaan luonnollisesti hyvin tunteellinen, suureellinen ja sähäkkäkin. Ja tietenkin ”monipuolinen mutta linjakas”. Ei kuitenkaan ”väsynyt mutta onnellinen”.
Mitkä ovat Violan vahvuudet musiikillisesti? Minuun ainakin vetoaa Violan unelmoiva henki ja monialaisuus niin akustisessa kuin särisevämmässä muodossa. Mitä itse ajattelette omimmiksi jutuiksenne?
Tommi: - Silloin kun en vielä soittanut yhtyeessä, eli pystyin tarkkailemaan tilannetta ulkopuolisena, pidin Violan ehdottomana vahvuutena sitä, että se pystyi jotenkin omituisesti välttelemään pahimmat klisheet tässä omaan korniuteensa ja merkityksettömyyteensä hukkuvassa "pop-skenessä". Toki alkuaikoina Violasta oli kuultavissa vaikutteet turhankin selvästi läpi, mutta harvoin aloittelevasta bändistä ei kuulu. Tämä asia ei todellakaan ole sittemmin heikentynyt ja pidän sitä tärkeänä, että Viola kuullostaa luonnollisesti Violalta. Itsensä omintakeiseksi pakottaminen on melkeinpä pahempaa kuin muiden apinointi ja klisheisiin turvautuminen.
Yhtyeeseen liittymisen jälkeen olen oppinut arvostamaan sitä, mikä ei kaikille aina heti näy, nimittäin Esan ja Anun soittoa. Arvosteluissa, yhteydenotoissa ja selkääntaputtelussa mainitaan usein (ihan ansaitusti) laulusta ja kitarasta vastaavan Rikun hienoudet, mutta mielestäni Violan suurin voimavara on basisti Esassa ja koskettimissa taituroivassa Anussa, sillä paremmin ei voisi omaa tonttiaan hoitaa kuin nämä kaksi. Hienoja ja taitavia muusikoita, joiden kanssa on ilo soittaa. Rikua unohtamatta.
Riku: - Minunkin mielestäni yksi suurimpia vahvuuksiamme on tietty monimuotoisuus, kyky saada tunteita välitettyä hyvinkin erilaisilla keinoilla. Lisäksi koen että yleissoundimme - ja nyt puhun tästä sähköisestä ja oleellisimmasta olomuodosta - eroaa aikalailla kaikista muista yhtyeistä. Olemme myös ajoittain kuolettavan hauskaa porukkaa. Ja meillä on maailman kovin basisti.
Riku, olet eräässä haastattelussa todennut musiikin tekemisen olevan jonkinlainen pyrkimys synnyttää maailmaan nättejä asioita työstämällä hempeitä ja haikeita lauluja. Pitääkö tämä tavoite edelleen ja miten koet onnistuneesi synnytystyössä?
Riku: - Tavoite on sama vaikka sanamuoto aina vaihteleekin. ”Nätti” ja ”hempeä” tosin kuulostavat aika vähätteleviltä, vaikka olen varmaan noin joskus mennyt sanomaankin. Jos laulu koskettaa yhtäkin ihmistä on se minun mielestäni ansainnut oikeuden olla olemassa. Parasta palautetta on kun kuulee miten joku yhtyeemme tuotos on jossain tilanteessa saanut jonkun liikuttumaan jopa kyyneliin asti. Arvostan eniten itse henkilöitä, jotka saavat muut itkemään tai nauramaan - parhaimmat kykenevät molempiin yhtä aikaa. Koen siis onnistuneeni jokseenkin hyvin vaikka omasta mielestäni suurimmat asiat ovatkin vielä edessä.
Violan musiikkiin on yhdistetty sana stargazing, joten puhutaan hiukan tähtiin tuijottelusta. Mitä siellä ylhäällä näkyy?
Tommi: - Ylhäältä näkyy ehkä jotain parempaa kuin tämä ruma maailma, jossa elämme. Eskapismi lienee avainsana, sillä jostainhan se kauneus elämäänsä pitää saada ja koska ympäröivä maailmamme ei sitä juurikaan tarjoa, se täytyy hakea tähdistä, vaikka vertauskuvallisia olisivatkin. Olen ollut mukana luomassa niin vihaista kuin herkkääkin musiikkia ja molemmissa on oma voimansa. Maailmasta on päästävä välillä pois, mutta jossain väleissä se on kohdattava ja sille on räyhättävä.
Riku: - Minä taidan olla henkilökohtaisesti aika kehno kohtaamaan maailmaa ja varsinkaan räyhäämään sille, mutta musiikkimme avulla voin edes pyrkiä muuttamaan pienen sirpaleen siitä. Kauneutta löydän kyllä tästäkin maailmasta hyvin paljon, vaikka se onkin aina pienen etäisyyden päässä. ”Stargazing” on vähän niin kuin vastine shoegazingille, joka lienee aika läheinen genre kaikille yhtyeemme jäsenille. Tähdet ovat kauniita ja saavuttamattomia, mutta silti lähettävät valoa miljoonien kilometrien päähän.
Onko Viola solidaarinen ja demokraattinen kokonaisuus vai yhden kapellimestarin johtama sinfoniaorkesteri? Ja miten se näkyy?
Tommi: - Tähän kysymykseen on luultavasti neljä totaalisen erilaista vastausta. Kapellimestarin johtama sinfoniaorkesteri se ei voisi olla, koska silloin minä en siinä soittaisi.
Riku: - Pidän Violaa kyllä aika demokraattisena yhtyeenä, vaikka itse siihen suhtaudunkin välillä liiankin dominoivasti. Minulla on kyllä aika vahva kuva siitä millainen haluan yhtyeen olevan, mutta kaikilla on mahdollisuus sanoa mielipiteensä, ja olen valmis muuttamaan käsityksiäni mikäli perusteet ovat tarpeeksi hyvät. Välillä tosin tuntuu että olen jonkinlainen nukkehallitsija, joka vain kuvittelee olevansa vastuussa kaikesta. Tämä on joskus ihan hyvä tilanne.
Jos Viola saisi valita, kenen kanssa mieluiten keikkailisitte samoissa geimeissä?
Riku: - Olemme soittaneet monien hienojen suomalaisten yhtyeiden kanssa ja tulemme varmastikin jatkossakin soittamaan. En lainkaan panisi pahakseni jos joskus soittaisimme samalla keikalla Shadowplayn tai 22-Pistepirkon kanssa. Ulkomaisista yhtyeistä haluaisin juuri nyt soittaa Broder Danielin, Mewin, Interpolin ja Flaming Lipsin kanssa. Tai Iron Maidenin ja Max Weinberg Sevenin.
Tommi: - Haluaisin soittaa hyvien ihmisten kanssa, joilla on jalot syyt tehdä musiikkia ja jotain uutta sanottavaa tai uusi tapa sanoa vanhat asiat, jotka kaipaavat toistoa. Mitään tiettyjä bändejä en osaa nimetä, mutta haluaisin nähdä Violan soittamassa muidenkin kuin pop-yhtyeiden kanssa. Suomessa on paljon hyviä yhtyeitä, mutta vähän sellaisia, joita voisi todella arvostaa. Ensimmäisenä tulee mieleen Fun ja Echo is Your Love, jotka molemmat tekevät omaa hienoa juttuaan välittämättä mistään merkityksettömästä höpöhöpöstä. Mother Goose on myös aina mieluisaa keikkaseuraa, sillä he ovat hienoja ihmisiä tekemässä hienoa musiikkia.
Entä toinen ääripää? Kenen kanssa ette sitten ilmoisna ikinä haluaisi näyttäytyä samalla keikalla?
Tommi: - Ihan sama se ainakin minulle on. En koe muiden esiintyjien vievän mitään pois Violalta. Mielellään ei tietenkään soittaisi missään muovisessa "Puhdas Elämä Avustusjärjestöille" -konsertissa, jossa onnettomat hittikoneet käyvät vuorotellen esittelemässä tyhjyyttään ja tarjoamassa oopiumia kansalle, joka onnellisena nielee valmiiksi pureskellun hittituotteen.
Riku: - Ei ketään sellaista olekaan. Minä voisin esiintyä vaikka Jore Marjarannan kanssa – voitaisiin vetäistä Joren kanssa eräs duettomedleykin…
Ilkka Valpasvuo
