Omakustannealbumikooste � Syyskuu 2026

Celadon: Canvas

Helsinkil�inen Celadon julkaisi jo kes�helteill� debyyttialbuminsa, joka summaa kansiinsa kummatkin kuluvana vuonna ilmestyneet sinkut. Sinkkujen kavereiksi on saatu kuusi muutakin kappaletta, joiden ansiosta annoskoko on kohdillaan. Soundissa raskas kitararock ja vahva groove k�yv�t k�denv��nt�� rakentavassa hengess�, mutta kuvassa on muitakin tekij�it�. Popahtavat elementit nousevat pitkin kiekkoa eri tavoin esiin � toisinaan hyvinkin yll�tt�vill� tavoilla.

Sinkuista kev�inen 12th edustaa materiaalin nopeampaa ja jouhevaan melodiaan suoremmin luottavaa laitaa. Eik� ryhm� kaahaa yksiraiteisella, sill� nopealta rallauskaistalta osataan tarvittaessa siirty� maalailevaan v�liosaan ja takaisin. Hieman samoilla linjoilla liikkuu All Rejects, jonka osaset eiv�t tosin istu aivan yht� n�tisti samoihin karmeihin. Kerrassaan metallisiksi �ityv� kitarasahaus puraisee kyll� lujaa ja syv�lt�, mutta n�in ruvelle ajetut soundit eiv�t mielest�ni pelaa en�� ryhm�n eduksi. Mallikkaammin ��rip�it� yhdistelee albumin alkupuolella kuultava Embrace, josta olisi puolestani ollut sinkuksi asti.

Kes�inen sinkkuveto Wild Hearts on klassisella tavalla rokimpaa kamaa, joka tosin tuntuu hetkitt�in hukkaavan punaisen lankansa villisti heiluvien soundiverhojen ja puoliprogehtavien sivuvirtausten sekaan. Mielenkiintoisia siirtoja melodisempaan suuntaan tarjoaa kuvitteellisen A-puolen sulkeva Give What�s Left, jota ei pienen rypistelyn p��tteeksi r�j�ytet�k��n osasiin. B-puolen instrumentaaliv�lipala Aurora on my�s rohkea avaus, jota olisi puolestani voinut kehitt�� rohkeasti eteenp�in, nyt kun j��d��n l�hinn� istumaan hetkeksi pianon ��relle.

Albumia yleisemminkin vaivaava ongelma on runsaus. Kyse ei ole niink��n siit�, etteiv�tk� kaikki ideat toimisi, niit� on vain sijoitettu joissain kohdin aivan liikaa liian pieneen tilaan � tai yhteen ja samaan biisiin.

Mika Roth

---

Dragsvik: Kapital

Helsinkil�isen postpunk-yhtye Dragsvikin kolmas pitk�soitto on korkealaatuista postpunkkailua, joka kuitenkin my�s muuttaa b�ndin musiikillista linjaa kirjoissani merkitt�v�sti. Siin� miss� yhtye satsasi aiemmin perinteisemp��n ja kovempaan punk-soundiin, on uusi albumi selv�sti melodisempi ja sis�lt�� suorastaan h�vytt�m�n tarttuvia pop-koukkuja.

Saatesanoissa todetaan kuinka vanhojen dystooppisten teemojen toteutuessa on aika laulaa toivosta sek� solidaarisuudesta. Ideaa suoraan toistaa Synk�t ajat, jonka melodiakulku ojentaa k�den nuorta New Orderia kohtaan ja taivas aukenee horjumattoman parempaan huomiseen uskomisen edess�. Viel�kin popimpaa, tarttuvampaa ja suorempaa brittimeininki� 80-luvun synaparatiisista edustaa superhitik�s Kontrolli, jonka rytmikuviossa housekin soi. Kitaravetoisempaa postpunkpoppia helkkyvin soundein huokuva Solidaarisuudesta-ankkuri t�ydent�� linjan.

Popimman ja p�iv�npaisteisemman maailman rinnalla on muitakin paikkoja. Suruisasti keikkuva Sumu on tavallaan reipas, mutta varjot pitenev�t ja askel painaa. R�k�isempi ja punkimpi Euforia muistuttaa taas b�ndin anarkopunkahtavista juurista, jotka eiv�t ole kadonneet t�ysin ja vaihtelu tekeekin hyv�� kiekon loppupuolella. Asteen askarruttavampi tapaus on avauksena soiva Interregnum, jonka tummuus viist�� jo synkkyyden mustia verhoja. Otsikko viittaa vallanvaihdokseen, tekstin ollessa dystooppinen kuvaus j�rjestelm�n murskaamista yksil�ist�. Avaus ei voisi osua positiivisesta p��t�ksest� juuri kauemmas, mik� on valintana mielenkiintoinen.

Dragsvikin musiikillinen muoto on muuttunut ja pop-rajapinta jalostunut, mutten n�e b�ndin myyneen tai ostaneen mit��n sieluaan vahingoittavaa. Kapital ottaa hanakasti kantaa rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta, se vastustaa niin kapitalismia kuin kaikenlaista ja kaikissa muodoissa ilmenev�� v�kivaltaa. Synkkin� aikoina on vaikea laulaa toivosta, mutta syd�n tiet�� kyll� oikean vastauksen.

Mika Roth

---

Iha Sama: Soitellaan

Hyv�n aikaa sitten H�meenlinnassa perustettu Iha Sama julkaisi toisen pitk�soittonsa kes�kuun alkupuolella. Desibeli.netiss� toisinaan hyvinkin ronskiin soundiin luottavan b�ndin tekemisi� ei ole aiemmin k�sitelty, joten oli korkea aika korjata tilanne.

Liiasta kaupallisuuden alttarille kumartelusta yhtyett� ei voi syytt��, kun kaksi kolmesta kiekkoa edelt�neest� sinkusta on sys�tty albumin perille. Ratkaisu on ankara, sill� nuoren The Curen mutkan kautta mieleen tuova Soitan sulle on t�ydellisyytt� hipova �ss�. Postpunkimpi ankkuri Bunny rusauttaa jyrkemm�n vaihteen silm��n ja v�kev� p��t�s saa haukkomaan henke�. N�it� herkkuja kuulija saa kuitenkin odotella ja avausraita Telerunkkari on kuin potku herkk��n paikkaan. Yhdess� Lirre-Petterin kanssa kiekon alku onkin melkoista turpasaunaa ja sormen heiluttelua, ett� n�in PR-hommat hoidetaan ja sit� rataa.

Toisaalta kymmenen kappaleen levy on kokonaisuutena niin linjattoman tyylik�s, ett� kannattaakin suosiolla keskitty� koristelistojen sis��n runkopalkkeihin. Pakkopullaa survoo kitararockin py�re�� palikkaa neli�n muotoisesta aukosta sis��n ja hyv�� tulee, kun taas Antakaa mulle r��ki� lipsauttaa Siekkarit ja ehk� jopa Kuolleet Intiaanit grooveisella raivorokillaan lavalle. Sekava heiluja vaikuttaa kiistatta hieman sekavalta, mutta t�ss�kin puolipostpunkissa on omat puolensa ja vahvuutensa.

Iha Sama �rsytt�� ja t�rkkii, mutta tekee sen riitt�v�n luovalla ja innoittavalla tavalla. Etenkin vokaaleissa vedet��n v�lill� tahallisesti ly�nnit pitkiksi ja liu�ut j��v�t lyhyiksi, mutta kokonaisuutena Soitellaan alkaa jo muutaman kierroksen j�lkeen osoittamaan orastavia tarttumisen merkkej�. Mestarin teerenpeli r�ppirockin kanssa saattaa olla tolppalaukaus, mutta mahdollisesti sis��np�in kimmahtava sellainen.

Mika Roth

---

Pauliina Syrj�l�: Syd�nmaat

Pauliina Syrj�l� on musiikkiin avoimemmin suhtautuva kansanmuusikko-s�velt�j�. Syd�nmaat on jatkoa kahdelle aiemmalle sooloalbumille. Monet N�v�t ilmestyi 2005 ja Lunkula 11 vuotta my�hemmin, joten albumeita n�ytt�� syntyv�n noin yksi vuosikymment� kohden.

Levy koostuu seitsem�st� instrumentaaliteoksesta, joista kuusi on s�velletty 20-kieliselle Saarij�rven kanteleelle ja yksi viisikieliseille kanteleelle. Musiikki huokuu positiivista ajattomuutta ja sit� leimaa vahvasti toistuvuus, kehiss� ja kaarissa kulkeminen, sek� vuoksimainen syklisyys. Saatesanoissa kerrotaan kuinka Syrj�l� luo musiikkia erilaisten kanteleiden avulla, sek� rautakaupastakin l�ytyvin v�linein. Syd�nmaat on kuitenkin eritt�in vahvasti kanteleen kauniilla soinnilla el�v� levy, jolla �h�ly��netkin� tahtovat olla vieh�tt�vi�.

En ehk� tied� miten Kanteleen synty -raidan jotkin ��net on luotu, mutta kanteleesta ne tuntuvat jotenkin l�htev�n ja mik� t�rkeint�: t�ydent�v�n kappaleen kertomaa tarinaa. Avausraita Py�rteiss� johdattaa kuulijan ripein elein keskelle olennaista. ��nikent�t huokuvat avaruutta ja kaiulle on annettu valta t�ytt�� tiloja, runsaiden nuottien kiert�ess� kauniisti kehiss��n. Kappale tuntuu tavallaan muuttumattomalta, k�yden silti l�pi eri vaiheita rytmin pysyess� samana ja paineen vaihdellessa. Helkkyv� Vihre�n kuun ripatska saa mieleni valkokankaalla keijut tanssimaan valons�teill�, kun taas leikkis�mmin k��ntyilev� Pilvilampaan uniravia askeltaa pumpulisemmissa mielikuvissa. Erot eiv�t soitossa ole suuret, mutta tunnelma muuntuu Syrj�l�n sormissa taianomaisesti yhdest� toiseksi.

Meill� kaikilla on syd�nmaamme. Ehk� hieman syrj�iseksikin katsottava paikka, jossa syd�n rauhoittuu ja mieli rentoutuu. Syrj�l� luottaa uudella levyll� akustiseen kanteleeseen, h�n luo sill� avaria tiloja ja antaa samalla itse soittimelle tilaa soida kauniin herkk�n�.

Mika Roth

---

Stinkbird: Do Something

Helsinkil�inen Stinkbird osui jo kelpo prosentilla kohdilleen kolmen vuoden takaisella Human Garbage EP:ll�. T�ss� v�liss� b�ndiin on liittynyt rumpali, jonka my�t� monet jutut kuulemma loksahtivat kohdilleen. Viime vuoden lopulla parissa p�iv�ss� narulle pistettiin levyllinen materiaalia, josta on nyt sukeutunut debyyttipitk�soitto.

Musiikki kolisee, r�misee ja s�risee b�ndin rys�hdelless� n�enn�isen holtittomasti garagen, punkrockin, postpunkin ja jopa noiserockin seinist� ees taas. Soundihygienialla ei ole niin v�li�, mutta roisin pinnan alta paljastuu ihan varteenotettavaa soittotaitoa sek� sovitustajua. Ainoana raitana menneisyydest� mukaan on p��ssyt Stink EP:n hanakasti tarttuva Watch My Back, joka melkein varastaa koko show�n. Sinkkunakin julkaistut Something ja Safety Off oireilevat my�s rakenteista kumpuavaa tarttuvuutta, joka ei ole mill��n tasolla sattumaa.

Parissa p�iv�ss� ��nitetyksi paketiksi Do Something on yll�tt�v�n selke��, kyps�� ja toimivaa materiaalia. Vokaalit ovat j��neet ��nikakussa sen verran pintaan, ett� sanoista saa selkoa. Ja sanottavaa muuten riitt��, eik� sill�k��n saralla suosita helpoimpia ratkaisuja. Good Energy Levels k��nt�� ironian ruuvia ja levyn sulkeva Resistance antaa oivaltavilla riveill� ajattelemisen aihetta. Liki kaaosta kiertyv� Kultainen Vasikka puristaa infon ja ��nen viel�kin tiukemmaksi nyrkiksi, jonka ei kuitenkaan sallita hajottaa kaikkea. Musiikki tihkuu n�in voimaa entist�kin enemm�n ja k�ysi kiristyy.

Stinkbirdin ilmaisu on jatkuvaa s�r�n ja melodisuuden k�ydenvetoa, jossa laulumelodioista pidet��n kiinni ja kitara saa vaeltaa pinnoilla raapien. Rytmipuolella basso ja rummut pelaavat napakasti yhteen, etunojan ollessa usein optimaalisen. Pakkaa ei kaadata liikaa niskaan, mutta menosuuntakaan ei p��se unohtumaan.

Mika Roth

---

Teddy Moose: Dead End

Teddy Moose ilmoittaa musiikkinsa nojaavan 90-luvun rockhenkeen, mik� on tietysti hahmottoman v�lj� ilmaisu itse tekemisen luonteesta. Helsinkil�inen viisikko on veivannut yhdess� reilut viisi vuotta ja omaa materiaalia on ty�stetty useampi vuosi, mink� ansiosta debyyttialbumin parhaat palikat napsahtelevat jo mukavasti kohdilleen.

Peli avataan energisesti uusimmalla sinkulla One True Love, joka summaa 183 sekuntiin pumpun vahvuudet. Bassolinja kulkee vikkel�sti, ilmeikk��t rummut jyskytt�v�t v�lej� luoden, rapea s�r�kitara ja naisvokalisti t�ytt�v�t maisemaa, eik� energisess� kyydiss� p��se tylsyys tekem��n tuttavuutta. Hiljainen v�liosakin saadaan sovitettua, eik� b�ndi ammu silti ��nikentt�� umpeen. T�st� k�ynnistyy matka, jonka eri lukuja ei monesti yhdist� muu kuin kova yritys ja kuulaan kirkas soundi. Funkympaa kulmaa sekaan viskaava Elephant on siirto lupaavaan suuntaan, taustalle j��v�t efektit ovat valttia ja tekstikin pelitt��.

Teddy Moosesta on moneksi, esikoisen kymmenen raidan mitoissa ehk� liiankin moneksi. Ensimm�isen� sinkkuna julkaistu plus kuusiminuuttinen Shame on seikkailu progemmin kaartelevan ja hele�n ilmavan kitararockin tiloihin. Rete�� amerikanrokkia edustava Something About You keulii mukavasti ja takaa yll�tt�v�t hei-stemmat ovat kirsikka kakun p��lle. Aikakaudet ovat musiikissa usein viitteellisi�, mutta I Look Good in Black toi mieleen jopa hippikauden Jefferson Airplanen, joten spektriss� riitt�� ja laveudessa l�ytyy. Nostan esiin my�s You-raidan, joka vie em. JA-soundia entist�kin pidemm�lle, ys�rin rapeudesta kuitenkaan siin� samalla tippaakaan tinkim�tt�.

Dead End on esikoiseksi riitt�v�n vahva ja lupaava kokoelma kappaleita. Eih�n jokaisesta sinkkua saisi, mutta suoranaista hutia ryhm�st� on turha etsi�. Melodioiden ja s�r�isempien riffien tasapaino on herkk�� peli�, jonka Teddy Moose tuntuu jo hallitsevan.

Mika Roth

---

The New Magnetic North: Some Days

Aikaa on kulunut siit�, kun kuuliin viimeksi The New Magnetic North -yhtyett�. Pandemian sotkemassa maailmassa ilmestynyt Forget My Name -sinkku oli harmonioiden, melodioiden ja americanan tuoksuisen kitarapoprockin pehme�� riemujuhlaa. Sinkkuja ilmestyi samana vuonna pari lis��kin, mutta sitten laskeutui hiljaisuus. Some Days -albumi on ryhm�n toinen, mutta sill� ei kuulla ainuttakaan pitk�soittojen v�liss� julkaistua sinkkua, mit� voi pit�� rohkeana siirtona � ja outona vetona.

Minulle levy on aina ensisijaisesti kokonaisuus. Kappaleiden joukko, jonka soisi olevan arvoltaan osiaan suuremman ja joka saisi vied� minut erilaisiin paikkoihin. The New Magnetic North etsii t�ydellist� pop-biisi�, eik� yritys ole tuloksetonta. DIY-henki kukoistaa ja vain kolmella raidalla on vieraileva soittaja. Pariin kertaan puhallintakin kuullaan, ja aina vain tarpeesta. Kahdella p��vokalistilla luodaan syv�� draamaa ja Matti Karin koskettimilla sek� trumpetilla vahvistettu Changed For Good osuu jo liki h�r�nsilm��. Ryhdikk��mpi kitarapoprock p��see ly�m��n kertos�keell��n kunnarin jo minuutin kohdilla, eik� Karin kanssa niin ik��n esitetty So Many Ways j�� tarttuvuudessa j�lkeen.

Flirtti� tapahtuu jatkuvasti niin countryn kuin power popin kanssa, eiv�tk� rajat tule niiss�k��n vastaan. Fade Out on kuin fab fourin powerpoppailua ja Vicious Cyclen westernm�inen venyttely sai muistamaan Neil Youngin. Todellinen temppu on kuitenkin t�ysin oman soundin omistaminen n�in tutuissa maisemissa. Queen of Rock�n�Rollin maalatessa urbaanin maailman takapihojen karua arkea voi korva poimia tuttuja kaikuja Sami Hakalan s�hk�pianon ja Ilkka Fermin saksofonin kruunatessa kokonaisuuden. ��nikentt� on muhkea ja t�sm�lleen kohdillaan.

Some Days -albumi yll�tti monella tavalla ja tasolla. B�ndin soundi ei ole moderni, mutta se on tuore, raikas ja s�vyis�. Rock el�� ja voi hyvin, joten on aika kohdistaa kompassi uudelleen pohjoiseen.

Mika Roth

---

violent kites: MISANTHROPIC UPBRINGINGS

On helppoa tokaista musiikin olevan rajatonta, mutta harvemmin rajoja koetellaan niin rajusti kuin nyt. Pianovetoista punkkia ja sekop�ist� jazzia satunnaisilla klassisen musiikin sirpaleilla luova violent kites on ��rilaitaa. Kymmenosainen MISANTHROPIC UPBRINGINGS on musiikillinen betonimylly, johon violent kites -artisti kaataa tunteensa.

Ensimm�iset py�ritykset meniv�t ymp�rist��n totuttautumisessa. Yritin tehd� muistiinpanoja, mutta ne olivat l�hinn� nimilistoja. Dillinger Escape Plan, Emilie Autum, System of a Down, Frank Zappa� Eih�n noilla paljoa yhteist� ole, paitsi violent kites, sek� taipumus sarkasmiin ja ironiaan. Tuossa lieneekin yksi avain albumiin, sill� violent kites ly� toistuvasti pallot takalaittomiksi ja astuu hyppyns� yli. questionnaire No. 1000 ottaa kaaosriemun irti kaavakkeen t�yt�st�, kysymyspatteri ei ihmist� pilko, vaan toisinp�in. Ironian muurien korkeudet ja syvyydet j��v�t usein kuulijan p��tett�v�ksi, sill� pomegranate skin on tulkittavissa eri tavoin, koska kaikki ��ness� olevat ��net saattavat olla yhdest� p��st� ja ent� sitten car crash (sarcasm)? Sarkasmi on jo otsikossakin, sarkastisesti(ko)?

Musiikillisesti korkkiruuvimainen silmukkalentely ei ole sit� iisimp��. Raskaampaa k�mment� heilutteleva lisztomania vinkkaa tietysti otsikolla niin elokuvaohjaaja Ken Russellin kuin fanihysteriankin suuntaan, mutta ei anna koukkua poskeen. Enemm�n melodiseen pianoon nojaava night falls over the restaurant uskaltaa sent��n tarttua, eik� hitaampi tempo haittaa. Puskutraktorilla kuilun partaalle ajettu limerence kirist�� ja kirist�� otettaan, jazzahtavan pianon ja svengaavan rytmikuvion pit�ess� pintansa ja luodessa samalla magiikkaa sy�verim�isest� sy�ksyst�.

MISANTHROPIC UPBRINGINGS on mahdoton levy, johon kannattaa silti tutustua, jos mainitut verrokit osuvat edes liki omaa ostaria. Superpinoja, liikaa kaikkea, eik� t�t� silti osaa olla kuuntelemattakaan.

Mika Roth