29.10.2003
Klubi/Tampere
Keskiviikon vesisateen kunniaksi saatiin Tampereen Klubilla nauttia vuoden popcityn eli Seinäjoen elävästä popmusiikista. Yhdistävänä tekijänä tuntui kotikunnan lisäksi olevan raskaat kitarat ja melkoinen ryttyytys. Ilmaistapahtumaa kunnioittamaan oli saapunut, kuten lavaltakin kommentoitiin, mukavasti muitakin kuin Popcity -bändien soittajia, hyvä niin. Melko vakiintuneeseen Tampere -tyyliin ei lattialla kuitenkaan faneja nähty, vaan yleisö keskittyi pöytäseurueissa seuraamaan bändien antia.
Itse olen viimeksi nähnyt illan soittopuuhat aloittaneen Velvetcutin toissa kesänä eli Provinssissa 2002. Silloin menossa oli rutosti HIMin mieleennostavaa raskaahkoa kitaravääntöä, nyt Ville Valon sakki oli huomattavasti kauempana ja soitossa oli astetta enemmän mättömeininkiä. Vaikka menossa olikin edelleen gootahtavan jylhää mahtipontisuutta, ei laulaja Tomin annista todellakaan noussut ensinnä goottirock mieleen. Ainakaan minulle. Kolme kitaraa loi melkoisen tuhdin soundin, mutta kokonaisuus ei silti missään kohtaa puuroutunut taikka takkuillut. Debyyttialbumiaan pakertava viisikko toimi hyvin illan käyntiinpotkaisijana, silti melko lyhyt setti jäi tuollaisen peruskeikan tasolle. Ei huono, muttei ainakaan minulle toiminut ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi se näkemäni Provinssikeikka.
Henna Haapamäen korkealta ja kovaa kaikaavan laulun johtama Kayah on soitellut nykyisessä viisihenkisessä kokoonpanossaan jo nelisen vuotta, silti Klubin keikka oli itselleni ensikosketus bändiin. Jossain yhtyeen kotisivuilla mainittiin goottirock bändin soundia kuvaavana laatusanana, tämän keikan osalta siihen on kyllä pakko lisätä rutosti hevin elementtejä. Vaikka Kayah pelaa vain yhdellä kuusikielisellä, riitti soundissa potkua ja murinaa. Jopa tukanheilutusta ja asennemeininkiä. Koskettimet tuntuivat etenkin alkukeikasta jäävän jopa liikaakin kielimöyrinän alle, päätösbiiseissä alkoi jo kuulla hivenen 80 –lukulaista kosketinhelinääkin Hennan laulun taustalla. Coverosastoa kuultiin, jota vokalisoimaan saatiin bonusjamppa... ja siinä etenkin melko heavymeininki. En tiedä onko se taas joku oma korva –juttu vai mikä, joka tapauksessa petyin hiukan Kayahin settiin. Peruspaahtoa, ei sen enempää. Onhan tällaista aina mukavampi kuunnella naislaulajan selkeällä tulkinnalla kuin miehisellä möyryämisellä.
Illan ainoa bändi, joka olisi selkeästi ansainnut aikaa encorelle, oli illan kolmas ja viimeinen viisihenkinen combo Trigon. Desibeliinkin arvioitu tuorein levytuotos Hollow Ego Identity ei kyllä valmistellut bändin settiä varten sitten lainkaan. Mutta kuten arviossakin seisoo, muutoksia oli aistittavissa ja nyt niitä sitten nähtävästi kuultiin. Uuden laulajan myötä bändille voisi melkein heittää Seinäjoen Audioslaven viittaa niskaan, sen verran lähellä Chris Cornellin karheita tulkintoja laulajaherra lepää. Myös soittopuoli hyppyytti suhteellisen raivokkaasti ja keikka oli alusta loppuun viihdyttävä ja vauhdikas. Bändillä oli illan kovin paahto, tukanheilutus ja poseeraus. Sori vaan Velvetcut ja Kayah, mutta näin on. Elementtejä pomppuhevistä, miksei grungestakin... energiaa kuin siinä kuuluisassa pienessä pitäjässä. Minä ainakin nautin menosta ja ablodeista päätellen myös moni muu yleisön jäsen. Silti sitä porukkaa ei oikein sinne lavan eteen saatu edes houkuttelemalla.
Keikan aikan lavalla selällään makasi niin laulaja kuin kitaristi ja basistikin. Jos encorelle olisi annettu tilaisuus, mitähän kaikkea vielä olisi saatu nähdä? Vaikka Seinäjoen valintaan vuoden Popcityksi vaikuttaneekin eniten kotimaisen festarikesän timantti Provinssirock, on myös paikallisessa bändikasvustossa varteenotettavia tuttavuuksia. Jos raskaahko kitarahässäkkä miellyttää, kannattaa Seinäjoen Popcity –kiertue käydä tarkastamassa.
Ilkka Valpasvuo
