GARBAAAGE: Live at Hošek

GARBAAAGE on helsinkiläisen Bokashi Recordsin ensimmäinen kasettijulkaisu, jolla perkussionisti Naoto Yamagishi ja kitaristi Lauri Hyvärinen improvisoivat uniikkia äänitaidetta. Berliinissä keväällä 2023 äänitetty materiaali on vuodesta 2014 yhdessä kiertäneiden muusikoiden näyte siitä, mihin musiikkia ja äänitaidetta voi äärimmillään viedä. Metelin ja hiljaisuuden välissä on tilaa pitkille hetkille. Ääniä ei kaunistella, vaan niiden säröisyys, rosoisuus ja luonnottomuus suorastaan korostuvat.

Bokashi Records

Ennakkoluuloton ja tyystin omanlaisensa ääniteos on jaettu simppelisti kahteen osaan. A-puolelta löytyy Side a ja toisella puolella on tietysti Side b. Puoliskot ovat myös sekunnilleen samanpituisia, eli 18 minuutin ja 47 sekunnin mittaisia tallenteita äänten ja ajatusten reunoilta. Kasetin kansissa on äärimmäisen niukasti tietoa. Äänitys on suoritettu Hyvärisen toimesta huhtikuun 12. päivä, ja niin miksauksesta kuin masteroinnista vastaa Teemu Korpipää.

Näin kokeellinen ja erilainen äänitaide ei tunnusta ns. normaaleja musiikin muotoja. Taide vain on ja toimii oman itsensä perusteluna. Kuulet mitä kuulet, tunnet mitä tunnet, tarttumapinnat saat löytää/luoda ihan itse. Kuulijoita ei siis suoranaisesti kosiskella ja olkoot niin. Tässä tilanteessa se on taiteen ja taiteilijoiden valinta jota kunnioitan. Käytän äänten luomien mielikuvieni purkamiseen ainoaa lisää, jonka kasetin mukana sain. Katson kannen kuvaa, kuuntelen ääniä ja yritän löytää yhteyksiä kuvaan.

Kansikuva on mielenkiintoisesti rajattu otos, jossa vanha lipasto ja sähkökaapin kaltainen esine ovat vieretysten puun alla. Taustan seinä voisi olla mistä vain ja siniseen taittuva värimaailma luo viileää tuntua. Tuo viileys on tavallaan nähtävinä heijastuksena äänten kolkkoudesta. Yamagishi ja Hyvärinen kun eivät soundien lämmintä puolta juuri tutki tahi suosi, vaan antavat kovien pintojen ja suorien, leikkaavien linjojen jatkua toisinaan hyvinkin pitkään.

Puu kuvassa on mahdollisesti pienen pieni myönnytys orgaanisuuden suuntaan, mitä musiikista/äänitaiteesta voi toki myös aistia, mutta ehkä tärkein elementti on silti sähkökaappi, tai mikä ihmeen relelaatikko tai sulakekaappi onkaan kyseessä. Ihmisen valmistama metallinen esine on joka tapauksessa kiinni orgaanisessa, siihen alkujaan kuulumattomana, mutta nyt erottamattomasti kytkettynä. Duon luomat äänet ovat samaan aikaan ihmisten ja koneiden (vahvistin, sähkökitara, erilaiset äänten muokkaimet) yhdessä aikaansaamia elementtejä. Huminat, sirinät, räsähdykset ja kolahdukset eivät ehkä ole suoraan nuotteja, mutta nuottien työn ne saavat tehdä ja rakentaa siltoja maailmoiden väliin. Eikä näitä siltoja ole luotu ilman metallisia vaijereita ja palkkeja – tai näin ainakin itse kuulemaani tulkitsen.

Vanha lipasto on myös muistutus menneisyydestä, mutta se on pala ihmisen menneisyyttä. Lipasto on valmistettu puusta, eli samasta aineesta, jota kuvassa nähdään myös alkuperäisessä muodossaan. Puu on nyt valjastettu ihmisen tahdon alle, siihen on lisätty metallisia ottimia ja se on pinnoitettu vieraalla aineella – maalilla, joka sitoo lipaston ihmisen rakentamaan seinään. Ihmisen maailmaan. Mikä syntyi alkujaan vapaana, on nyt omaisuutta, esine, uuden tarkoituksen saanut valmiste.



Hyvärisen kitarat ja Yamagishin perkussiosoittimet olivat joskus maametalleja ja eläviä puita, mutta nyt ne luovat artistien visioimia ääniä täysin uusissa muodoissa, valmisteina, välineinä ja etenkin omaisuutena. Tarkoitukset ovat uusia ja äänet voivat tuntua yhtä vierailta, kuin lipasto kuvassa.

Maassa voi nähdä lehtiä ja puusta pudonneita muita osia, mutta kyse ei ole ensinnäkään maasta. Ihminen on ottanut kuvassa jopa maan itselleen, pinnoittaen kaiken siistiksi, tasaiseksi ja helpoksi. Äänet ovat myös teoksella usein tasaisia, perkussioilla rakennetut ja kitaran vingahtavilla äänillä terästetyt äänet luovat pohjan kaikelle. Ei ole puun huminaa, tai siinä istuvan linnun laulua, on vain keinotekoista, valmistettua ja konein vahvistettua ääntä. Ihmisen meteliä. Kuulen tuon metelin, joka ei kerro minulle mitään luonnosta, mutta pystyy avaamaan ihmisen itselleen luomaa uutta maailmaa, uutta urbaania luontoa, jolla korvaamme vanhan.

Valo lankeaa kuvassa jostain takavasemmalta, mutta sekään tuskin on luonnollista alkuperää. Vaalea valo lienee ennemminkin ihmisen yksi lahja lisää maailmalle. Auringon korvaava tieteen aurinko, keinovalo ja yön poistaja. Valo tulee kovana ja paljastavana, sinisyyttä suosivana ja syvyyden poistavana. Yamagishi ja Hyvärinen antavat luomiensa äänten iskeä suoraan kuulijaan. Äänet ovat mitä ovat, ja niiden ehdoton rosoisuus on olennainen osa kokemusta. Ääniä vahvistetaan sähköisesti ja ne halkaisevat ilman valon tavoin, tunkeutuen kaikkialle. Live at Hošek on ehdoton kokemus ja täysin oma maailmansa, johon täysipainoisesti sukeltaakseen tarvitsee ensinnäkin aikaa. Aikaa ja malttia, sillä duon staattinen luomistyö ei suo pikavoittoja niitä etsiville. Kaksikon Japanin-kiertue käynnistyy näinä päivinä, joten ainakin nousevan auringon maassa näitä tinkimättömiä esityksiä voi pian kokea myös elävässä maailmassa.

Mika Roth