Absoluuttinen Nollapiste

Paluun tehneiden bändien pitkään listaan tänä kesänä nimensä raapustanut Absoluuttinen Nollapiste on väistämättä eri yhtye kuin kymmenisen vuotta takaperin. Vaikka musiikillinen spektri ei ole ainakaan vielä yhtä häikäisevä kuin bändin laajassa katalogissa, Tampereen Tavara-asemalla orkesteri osoitti kuuluvansa progen ja popin välimaastossa seikkailevien artistien eliittiin kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan.

Absoluuttinen Nollapiste katosi keikkatauolle bändin 25-vuotisjuhlakonsertin jälkeen 2016. Yksittäistä Ylitornion vuoden 2022 syrjähyppyä lukuun ottamatta bändi lepäsi naftaliinissa lähes 9 vuotta. Ennen Tavara-aseman perjantai-iltaa Tampereen-keikoista ehti olla taukoa yli 11 vuotta. Sitä voidaan pitää hieman yllättävänä, elihän Nollapiste toistaiseksi hedelmällisimmät vuotensa nimenomaan tamperelaisena yhtyeenä.

Heti alkutahdeista oli selvää, että Abso vuosimallia 2025 on erilainen kuin menneisyydessään. Illan aloittaneet kaksi uutta biisiä Rohkeus ja Kääntymisen jäljet kuulostivat erittäin lupaavilta ja avasivat padon, joka päästi tutun joskin musiikillisesti rajatun nollapisteilyn irti. Viisikymppisten ukkojen Abso ei ainakaan vielä tällä paluulla tanssita tai funkkaa. Sen sijaan se on jykevä progepop-yhtye, joka runttaa, rouhii, nokkahuiluilee ja tunnelmoi.

Biisivalinnat näkökulmasta riippuen joko alleviivasivat musiikillista linjavalintaa tai määrittivät sen. Esimerkiksi bändin ensimmäiseltä mestariteokselta Muovi antaa periksi (1995) ei ohjelmistoon suinkaan valikoitunut letkeästi groovaavat Jälkivaatimus tai livevakio Saatteeksi, vaan keskitempoinen ja kaikesta progeilusta siivottu Sivulla jatkuu sekä Nollapisteen ohjelmistossa liki pakollinen Savu meihin -riffijyrä.

Harva – jos yksikään – yhtye tällä planeetalla on niin täynnä soitannollista, sävellyksellistä ja kirjallista lahjakkuutta kuin Absoluuttinen Nollapiste. Tommi Liimatta on jo yksinään aivan oma lukunsa suomalaisen pop-musiikin historiassa, mutta keskustelun jumittuessa häneen jää esimerkiksi suvereenisti samassakin biisissä koskettimia ja soolokitaraa ujelluttanut Aki Lääkkölä liian usein tutkan ulkopuolelle. Pyhässä nynnyssä hän koristeli pianollaan säkeistöjä kuin E Street Bandin Roy Bittan Springsteen-biisien introja ja outroja. Illan notkeimpiin kuuluneessa Ipswichissä Lääkkölä vuoropuheli samaa musiikillista kuviota koskettimilla Tommi Liimatan kitaran kanssa.

Aikoinaan ylittämätön rytmiryhmä, basisti Aake Otsala ja rumpali Tomi Krutsin, saavat varmasti loputkin karstat koneestaan, kun yhteisiä soittokokemuksia alkaa kertyä. Krutsin kiersi Tampereella kertaalleen tamburiininsa kanssa koko keikkapaikan ja kannusti bändinsä jamittelua miksauspöydän yläpuoliselta parvekkeelta.

Mukavasti polveilleen varsinaisen setin jälkeen oli hieman yllättävää, että ylimääräisinä kuultiin keskitempoisten laulujen kolmikko. Ehkä tämäkin valinta liittyy paluun tuoreuteen, joten annetaan moinen dramaturginen kauneusvirhe anteeksi. Sillä vaikka kyseessä oli vasta kolmas esiintyminen paluun jälkeen, täyteen pakkautunut Tavara-asema sai todistaa varsin kelpo keikkaa.

Nollapiste on ilmoittanut julkaisevansa myös uutta musiikkia. Se on ihana tieto. Tervetuloa takaisin, teitä on ollut ikävä.

Teksti ja kuvat:Heikki Väliniemi