Jukka Poika ja Kompostibändi

Hei Äijä mikä maininki? Jälleen yksi Jukka Rousun alias Jukka Pojan letkeän riimittelyn johdolla juokseva reggaepumppu on julkistamassa pitkäsoittoa. Tapausta oli juhlistamassa keskiviikon Klubi-iloittelussa reippaanlaisesti asiasta kiinnostuneita ja lattiakin saatiin melko täyteen. Neljä vuotta takaperin Jukka Pojan visioima Kompostikopla on vinyylipohjalla ja reggae-ihmisille ollut tuttu jo pitempiä aikoja, mutta nyt uutukaisesta pitkäsoitosta on näkynyt ihan mainoksiakin. (Siis myös minun silmiini).

Tasaisesti alkaen vuodesta 2001 on jokainen vuosi todistanut uutta Jukka Pojan personoimaa reggaepohjaista ryhmää. Ensin oli Soul Captain Band ja loistava Jokaiselle tulta -levy, jonka parin vuoden takainen arvioni hymyilyttää kovasti nykypäivänä (toivottavasti ainakin) hiukan taidoiltaan kehittynyttä allekirjoittanutta toimittajaa. Kuuntelin kyseistä levyä paljon männä kesänä ja potkii edelleen kuin mustan vyön kung-fu-poliisi. No sitten tuli Kapteeni Ä-ni -soundsystem ja hiukan tyhjemmäksi kokonaisuudeksi pitkässä juoksussa laimentunut, vaatimattomasti nimetty Parhaat. Sitten vielä jo mainittu Kompostikopla. Nyt, lokakuussa 2003, on Kompostibändin vuoro. Mitähän ensi vuonna?

Viisihenkinen pumppu nousi lavalle mukavasti ennen puoltayötä, Jukka Poika itse huolehti lauluriimittelyn lisäksi kone-efekteistä, töräytteli sopiviin saumoihin melodikaa... olipa mies kehittänyt myös hienon rytmilahkeen. Kaikkea se keksii... Rousun perheen feminiininen voima Sandra alias Kissakaali vastasi koskettimista, kuultiinpa setissä myös naisääntä. Se on aina mukavaa. Lisäksi mainio rytmiryhmä ja oliko tuo nyt itse Paarma kitaran varressa ja hetkittäin meuhkaamassa mikkiin? Oli miten oli, joka tapauksessa herra kitaristi vastasi ilman muuta keikan parhaista ilmeistä... Jo toisena biisinä vedetty Äijä vakuutti, Kompostiryhmän miltei imelä lempimisbiisi Paras kylvää rakkautta, mainio Keinuta mua ja dancehall-vaikutteinen Tietotulva muiden muassa jäivät mieleen. Parasta letkeän Äijän lisäksi oli kuitenkin kaikkien vanhempien vähiä yöunia ja tuoreen vauvan kanssa elämisen vähemmän hehkeitä puolia läpikäyvä Vauva älä itke, jossa Kissakaali vuoropuheli miehensä kanssa... ihana lastenlaulu. Lisäksi kappale, jossa laulettiin Petteristä, joka joutui putkaan kun kukaan ei katsonut perään, iski hermoon. Mainio viesti tälle vanhemmuuden kadottaneelle yhteiskunnalle, kyllä lapsenteko velvoittaa myös rakastavaan kasvatukseen. Eli jos ei vastuu nappaa, älä lapsia tee!

No se meikäläisen vaahtoamisista ja takaisin keikkaan. Reggaesetti tuntui vaativan muutaman kappaleen verran lämmetäkseen kunnolla, vaikka jo toisena olikin muutamaan kertaan mainittu Äijä. Nopeampitahtinen materiaali oli loistavaa, osa hitaammasta letkeilystä jätti hiukan kylmäksi. Aiheet vaihtelivat Kompostibändilläkin yhteiskunnallisista huomioista pieniin kauniisiin tarinoihin. Sauhuttelu ja blosseilu jäi oikeastaan aika pieneen rooliin, mutta kyllä siellä sitäkin on. Eniten itseäni kuitenkin häiritsi se, että kyllähän tämänkin combon nimi on oikeutetusti Jukka Poika ja Kompostibändi, sillä Jukan rooli on miltei liiankin dominoiva. Mies voisi kertoilla vaikka eilisestä päivästään letkeään tyyliinsä, musiikilla tai ilman. Eli pointti on se, että miksi pitää joka vuosi panostaa aina uuteen ryhmään, kun kerran samat naamat pyörivät kaikissa? Eikä voisi olla vain yksi nimike, jonka alla toteutettaisiin erilaisia juttuja? Välillä soolokeikkoja, joskus soundsysteemiä, big bandiä tai Kompostiviisikon kaltaista kompaktia bändiä...

Ei illan keikasta voi sanoa jääneen suurempia hampaankoloon, letkeilyä ja liikettä tanssijalkaan ihan odotetusti. Keikasta selvästi nauttinut yleisö olisi kyllä jaksanut sen toisenkin encoren, mutta ainahan se on se sama; ei liikaa hyvää yhdellä kertaa. Jukka Poika, soita se uudestaan!

Ilkka Valpasvuo