Daniela & Downtown Train Band: Hra Waitsin jalanjäljillä

Kaikkien kapakkajazzrenttujen isä Tom Waits jakaa mielipiteitä, eikä se ole koskaan haitannut jo 75 vuoden ikään ehtinyttä mestaria. Waitsin vaikutus musiikin maailmaan on ollut huima niin angloamerikkalaisessa maailmassa, kuin myös täällä kaukaisessa Suomessa. Daniela & Downtown Train Band on kerännyt levylleen viisi Waits-käännöstä, joiden lisäksi ansiokkaalta kiekolta löytyy myös muutama muu helmi parin yllätyksen kera

Presence Reocrds

Waits on persoonana melkoinen, eikä herran vuosikymmeniä jatkunut musiikkityö ole aina ollut tasaisimmasta päästä. Daniela & Downtown Train Band on valinnut kulmakseen folkahtavan ja hivenen jazzahtavan poprockin, eli juuri sellaisen hilpeähkön kapakkasoundin, joka määritteli Waitsin uran alkuvaiheita. Mitään hirmuisia kokeiluja ei ole lähdetty tekemään, vaan perinteisempi bändisoundi saa kolistella koristeellisesti, asiaankuuluvaa ruosteisuutta tietenkään unohtamatta. Neljä raitaa kuullaan suomeksi, kolme englanniksi, yksi ruotsiksi ja kattauksen täydentää pari instrumentaalia.

Jarkka Rissasen slide kitara ja Olli Haaviston pedal steel vingahtelevat tunteiden tuskaa, tuoden kuvaan sähköä ja rätinää, mutta edelleen hallitusti ja rajatusti. Fokus on Daniela Fogelholmin sielukkaassa laulussa, jossa ei turhia pidätellä. Levyn ensimmäiseksi sinkuksi nostettiin jo puolitoista sitten Pidä tuo toivo, joka uskaltaa kolistella Mule Variations -levyn kaunokaisesta hiukan isompia ruostetta pois. Pale Saarisen haitari ja Harri Taittosen koskettimet piirtävät draamaa pienin nuotein, joiden yhteisvoima on huima. Biisissä on periaatteessa hurjasti kamaa, mutta se ei paina lainkaan lippaa silmille ja tekstihän on Jarkko Martikaisen laatutyötä.

Juha Lehti käänsi jo aikaa sitten In The Neighborhoodin Kaduilla Kallion -muotoon Sir Elwoodin Hiljaiset Värit -yhtyeen levylle. Alkuperäisen biisin torvet ja kaiho eivät koskaan kääntyneet yksi yhteen, eikä sitä koeta myöskään nyt, mutta Saarisen kurttu ja Fogelholmin aurinkoisempaa puolta katua kulkeva laulu paikkaavat onnistuneesti. Onhan kyse kuitenkin Kallion kaduista, joista sen rähjäiset asukit ovat omalla kummalla tavallaan jopa ylpeitä. Waits asettui tässäkin biisissä tulkintani mukaan laitapuolen kulkijoiden puolelle, minkä Lehti osasi kiteyttää siirtäessään Kalifornian ahdistuksen kotoiseen Kallioon.

Toinen Lehden jo aikaa sitten kääntämä helmi on Waitsin ja tämän pitkäaikaisen vaimon Kathleen Brennanin yhdessä kirjoittama Yesterday Is Here, joka oli alkujaan pala kaksikon tekemästä musikaalista. Waitsin vuoden 1987 pitkäsoitto Frank’s Wild Years summaa kyseisen musikaalin satoa ja Brennanin merkitys miehensä tekemisissä ansaitsee esille noston, minkä Daniela & Downtown Train Band on myös huomioinut. Onhan Hra Waitsin jalanjäljillä -levy omistettu juuri kaksikolle, jonka yhteistyö säteilee myös tälle levylle. Yesterday Is Here, eli Eilistä mä lähdin etsimään, on toki nostalgiasta voimansa ammentava numero, mutta etenkin reiluun kahteen minuuttiin puristettuna tuokiona sen ei tarvitse kuin avata sylinsä ja vain olla.

Yllätysten sektoriin kopsahtaa Waitsin Closing Time -debyyttialbumin kaunis Martha, josta kuullaan ruotsinkielinen näkemys. Kaiho ja kaipuu välittyvät tälläkin kielellä ja versio pidetään ihailtavan taloudellisesti nipussa. Waitsin huojuva piano ja herkkä sello ovat toki ikonisia, mutta jälleen haitari ja harvat ainekset tuovat muassaan onnistumisen, kun vähemmän on enemmän. Menetettyjen mahdollisuuksien ja toteutumattomien rakkaustarinoiden joki virtaa loputtomasti, mutta ei sen varrella tarvitse silkkaa suruaan julistaa, vaan kaihosta voi työstää myös jotain kauniimpaa.

Takuuvarma osuma on Rod Stewartin aikoinaan mukiloima Downtown Train, joka pääsee nyt hengittämään bändin innoittuneen soiton käsissä. Ässäksi lasktetaan myös heti alussa maisemaan kajahtava Viettien vaunu, eli Temptation. Tunteiden korventavat liekit nuolevat myös Big In Japanin kylkiä, bändin viedessä romupihasoundin äärimmilleen. Monenlaista kilkettä ja kalketta saadaan taustalle, eikä kaikista soittimista ota enää lukua, eli Waitsin yhden puolen ytimessä ollaan. Fogelholmin tulkinnat taipuvat myös englanniksi tuosta vain, jos nyt käännöksiä olisikin ollut mukavaa kuulla enemmän.



Instrumentaaleja on siis kaksi. Niistä ikoniseksi kasvaneen Closing Time -esikoislevyn päättävä nimikappale on heleä näkemys teemasta. Siinä missä Waits antoi trumpetin puhua puolestaan, on Daniela & Downtown Train Band nostanut Haaviston pedal steelin, Saarisen haitarin ja Taittosen koskettimet eteen. Näin äänikenttä on rikkaan muheva ja teema syntyy kuin uudelleen, kukkien täydemmässä väriloistossa – ja tässä kehussa ei ole mitään moitetta Hra Waitsin suuntaan.

Hilpeä yllätys on levyn sulkeva Pomona-instrumentaali, jonka Pale Saarinen on säveltänyt rakkaudesta aiheeseen. Jouhevasti askeltavan ankkurin jälkeen kelpaakin nostaa jalat kuistin kaiteelle ja keinua hetki kiikkustuolissa ulkoverannan lautojen natistessa hiljaa alla. Ilmassa leijailee appelsiinipuiden makea tuoksu ja ajatukset ovat karanneet jonnekin Pomonan suuntaan. Sitä se musiikki tekee.

Mika Roth