Blue Öyster Cult: 50th Anniversary Live – Third Night

Syksyllä 2022 Blue Öyster Cult juhlisti puolen vuosisadan mittaista uraansa isomman kaavan kautta kotiseudullaan New Yorkissa. Kolmena iltana yhtye soitti kolme ensimmäistä albumiaan läpi, ja nyt on koittanut kolmannen illan aika. Vuoden 1974 Secret Treaties -albumia on kutsuttu yhdeksi merkittävimmistä proto-metal albumeista. Merkkipaalun lisäksi setissä kuultiin myös nippu muita BÖC-helmiä.

Frontiers

Vaatii lujaa ja laveaa fanipohjaa, että sakki saadaan innostumaan vuosikymmenten takaisesta hard rock -albumista, etenkin kun kyse ei ole mistään selkeästä ja kiistattomasta klassikkoalbumista. Kolmannen pitkäsoittonsa alla bändin suosia oli kaikkea muuta kuin mairittelevalla tasolla. Isoja biisejä ei löytynyt ja vuoden 1973 Tyranny and Mutation saavutti kovin vaatimatonta menestystä listoilla. Toki myöhempinä aikoina Tyranny and Mutation on seuraajansa tavoin hitaasti saavuttanut mainetta, mutta ilmestyessään levy oli vähintäänkin ristiriitainen tapaus.

Tuota taustaa vasten kolmas pitkäsoitto Secret Treaties oli jo paljon vartijana. Lievätkö paineet syynä, mutta tällä erää lyriikoiden kirjoitus uskottiin täysin bändin ulkopuolisille voimille. Tuottaja Sandy Pearlman kirjoitti suurimman osan teksteistä, mutta muistettavin raita on nuoren Patti Smithin kynästä irronnut Career of Evil. Ja muistetaan tässä yhteydessä, että Secret Treaties ilmestyi yli puolitoista vuotta ennen kuin Smithin debyyttialbumi Horses tuli ja räjäytti potin.

Kaksi tekstiä albumille rustasi myös rock-kriitikko Richard Meltzer, mutta Cagey Cretinsin kohdalla sanottavaa tuntuu olevan kovin niukasti. Harvester of Eyes on myös monitulkintainen tapaus, josta on löydetty merkityksiä sinne ja tänne aina senaattia ja korkeinta oikeutta myöten, mutta tässä(kin) tapauksessa musiikki on mielestäni huomattavasti muistettavampaa kuin itse lyriikat. Hieman hyytävällä tavalla hauska yksityiskohta keikassa on myös se, kuinka levyllä kuultava musiikkirasiamelodia vastaa myös nyt siirtymästä Harvester of Eyesin ja sitä seuraavan Flaming Telephats -raidan välillä.

Kolmannella albumilla pääasiallinen laulaja on vokalisti/kitaristi Eric Bloom, eikä kitaristi/vokalisti Donald ”Buck Dharma” Roeser esitä ainoankaan Secret Treaties -kiekon päävokaaleja. Blue Öyster Cultin kolmantenakin juhlailtana estradilla nähtiin useampaan otteeseen alkuperäinen rumpali Albert Bouchard, jonka laulama Dominance and Submission oli aikoinaan ainut kolmannen levyn raita, jolla ei kuultu Bloomin vokaaleja. Menevämpi ja rokkaavampi materiaali kieltämättä sopii Bouchardin pirtaan ja herra ottaa ilon irti vanhojen kavereiden kanssa esiintymisestä.

Ja puhuttaessa menevästä materiaalista, on todelliseksi hard rock ilotteluksi kasvava ME 262 bändin hetki loistaa täydellä voimallaan. Livelevyillä biisit lähtevät helposti venymään, siinä ei ole mitään uutta, mutta nyt kokoa kaikkine instrumentaali-irrotteluineen kertyy lähes toinen moinen. Eikä plus 8 minuutin matka ole ainakaan tylsää ja turhaa soittelua, kun boogiejuna jyskyttää ja rumpali Jules Radino antaa palaa sydämensä kyllyydestä.

Paljon on vettä virrannut ja moni jäsen on jäänyt matkan varrelle, mutta voimaa ja näkemystä riittää yhä vaikka muille jaettavaksi. Hattua pitää nostaa myös basisti Danny Mirandan suuntaan, eikä kosketinsoittajana, kitaristina ja kelpo laulajana vakuuttava Richie Castellano ainakaan heikennä kokonaisuutta. Bändi on osiensa summa, parhaimmillaan vielä paljon enemmän, kuten New Yorkin juhlien kolmannessa illassa tapahtui.



Secret Treaties oli illan aihe alussa, mutta sitten ovat tietysti myös ne muut biisit, joita kuultiin alkuperäisessä järjestyksessä soitetun Secret Treatiesin jälkeen. Spectres-albumin melodinen kaunokainen Golden Age of Leather avataan yleisön komealla kuorolaululla ja samaisen kiekon avaussinkku Godzilla tunnistetaan jo alkukarjahduksesta. Rauhallisempaa laitaa setissä edustaa hienoilla stemmalauluilla varustettu I Love the Night, joka osoittaa Roeserin laulustakin löytyvän yhä pehmeyttä, eivätkä herran sormetkaan notkeuttaan ole menettäneet.

Potin aikoinaan räjäyttäneen Agents of Fortune -albumin megahitti (Don’t Fear) The Reaper on tietysti esitettävä, mutta samaisen levyn Tenderloin tuo tarvittavaa draamaa hittiparaatin loisteeseen. Livepaketin ilmestyessä BÖC oli julkaissut vain pari vuotta aiemmin The Symbol Remains -pitkäsoiton, jolta kuullaan komean melodinen Tainted Blood, eeppisempi kauhutarina The Alchemist, sekä suoremmin hard rockin raiteita puksuttava Train True (Lennie’s Song).

Aplodit ovat uudemman materiaalin äärellä osin ehkä niukemmat, mutta eivät nämä puisevia pakkopullia ole. Ennemminkin bändi osoittaa, että settiä voidaan parantaa tuoreillakin paloilla, eikä mistään tarvitse silti tinkiä. Train Truen jälkeen on luontevaa irrotella Buck’s Boogien voimin ja Tainted Blood ei puristu isojen kappaleiden välissä mitenkään. Päinvastoin siivu pohjustaa loistavasti Burnin’ For Youn kohottelua, erottuen samalla itsekin edukseen.



Puoli vuosisataa on komea saavutus, jota kelpaa juhlistaa. Keikan tallennus on tehty vähintäänkin riittävällä määrällä kameroita, ja kun herrat itsekin viihtyvät lauteilla loistavasti, on kaikki kohdillaan. Jos jännitystä saattoi aistia 50th Anniversary Live – First Night -keikasta, niin nyt meno on positiivisella tavalla rentoa.

Pari vuotta keikkojen jälkeen Blue Öyster Cult julkaisi Ghost Stories -albumin, joka summaa arkistojen aarteita ja uudelleen käsiteltyjä klassikoita. Jäikö levy yhtyeen viimeiseksi? Ken tietää, mutta bändi jatkaa yhä kiertämistä ja Suomessakin ryhmä tullaan kuulemma näkemään.

Mika Roth