Pienet

Sinkut - Helmikuu 2025

05.02.2025

AnniIrene: Voiko rakkaus odottaa
Salescale

AnniIrene on ymmärtääkseni ensimmäisen virallisen sinkkunsa julkaissut vantaalainen laulaja/lauluntekijä. Niukkojen saatesanojen mukaan AnniIrene istahti viimekesänä pianon ääreen, jonka jälkeen kappale synnytti itsensä, ilman sen suurempia ponnisteluja. Kaikki olennainen oli jo pyörinyt aatoksissa ja matka pianon koskettimien kautta tähän maailmaan oli näin lyhyt. Reilu kolme minuuttia on myös pituutena liki optimia, etenkin kun matka on suhteellisen suora.

Äänessä on laulaja ja hänen pianonsa. Taustalla soi hipihiljaa reunoja koristavia jousia, mutta fokus on sanoissa. Sävyisä pianoballadi on puhdas rakkauslaulu, joka antaa soolonsa viululle, ja osaa löytää oikeat sanat oikeisiin kohtiin. Voiko rakkaus odottaa, vastaus on selvä: heittäydy rakkauden varaan, uskalla luottaa sydämeen. Melodia on kaunis, sovitus pysyy niukkana ja sokerisuus vältetään. AnniIrene puhaltaa viimeisen minuutin aikana lisävoimaa purjeisiin, kaikki tarpeellinen on läsnä ja helppo biisiin on vähintäänkin ihastua.

Mika Roth

Ateena: Yö
Luova Records

Ylväästi nimetty Ateena on Suomen Ateenassa, eli Jyväskylässä, majaansa pitävä instrumentaalibändi. Huhtikuussa debyyttialbuminsa julkaisevan Ateenan musiikissa jazz- ja pop -vaikutteet yhdistyvät persoonallisella tavalla, kuten esikoissinkkukin jo lupailee. Materiaalia on työstetty treenikämpän uumenissa parin vuoden ajalla, kiireettä, rauhassa ja rakkaudella.

Instrumentaalimusiikissa nuotit ja tahdit luovat joka kuulijalle toisistaan poikkeavan kokemuksen, mutta tällä erää kappaleen kylkeen tarjotaan myös kaiken auki selittävä juonellinen tarina. Kuuntelin biisin kyllä monesti ensin ilman taustatietoja, mutta kuuleman mukaan tässä kerrotaan tytöstä, joka ”opettelee unessaan lentämisen taidon”. Okei, onhan kitaran kannattelema melodia kiistatta nostattava ja rytmipuolen herkkä työ korostaa keveyttä, vaikka rummut paukkuvatkin ja biisissä on melko rokahtava ryhti. Pitkä kitarasoolo on nuorta Santanaa ja orgaaninen soundi huokuu 70-luvun vapautta, joten siipeä ja myös nostoa riittää.

Mika Roth

Bad Valentines: Last Days in the Sun

Bad Valentines on julkaisujensa puolesta debytantti, mutta helsinkiläinen melodista ja menevää kitararockia soittava yhtye koostuu monissa tulissa karaistuneista soittajista. Historia johtaa mm. sellaisiin nimiin kuin Daggerplay ja Plastic Tears, eikä Bad Valentinesin jouhevasti etenevä rock ole ainakaan hidastumaan päin. Viime kesänä ilmestynyt esikoissinkku Mariia livahti vielä ohi, mutta onneksi toinen numero osui jo kovaa kohdalle.

Last Days in the Sun käsittelee tekstinsä puolesta pimeyden voimia ja niitä vastaan pyristelyä, mutta nopea kulku ja energinen ote kääntävät rätisevän biisin ainakin allekirjoittaneen kirjoissa positiiviseksi vedoksi. Pimeys on aina läsnä, sille ei voi mitään, mutta pimeyden valta-asemaa ei tarvitse sallia – jos niin vain valitsee. Räjähtävää voimaa korostaa reiluun kahteen ja puoleen minuuttiin kiteytetty muoto, sekä vokalisti Honin pintaan nouseva laulu. Pinnat myös rytmiryhmän kyvystä pitää pikainen juna raiteillaan, sekä runsaista kitaroista ja maisemaan istuvasta soolosta. Tulevaa Memory Tattoos EP:tä odotellessa.

Mika Roth

Cardinal Fleet: The Sound of a Dying Breed

Jyväskyläläinen raskaampaa ja rokimpaa metallia tuhdilla soundivallilla soittava Cardinal Fleet ei genretermeistä piittaa. Keväämmällä Surfaces EP:n julkaiseva bändi luottaa viisaasti melodioiden voimaan, sekä sitäkin enemmän rosoisten riffien kykyyn välittää olennaisen. Basisti/vokalisti Samuli Rasmus taipuu mikrofonin äärellä moneen suuntaan ja tyyliin. Alkuun luulin laulun hoituvan useamman kurkun voimin, mutta jos Rasmus todella on kaiken takana, niin siinä on heti kättelyssä ensimmäinen ässä tulevaakin mietittäessä.

Sinkku on tekstinsä puolesta taatusti tulkittavissa monin eri tavoin, mutta allekirjoittaneen korvan mukaan kyse on sodanvastaisesta kappaleesta. Vahvasti etupainotteinen numero ei juutu murheiden pohjamutiin, vaan pitää lähes viiden minuutin ajan tallan pääosin laudassa. Kolmen minuutin myllytyksen jälkeen kuullaan puhe(sample?), jonka hiljaisempi osuus korostaa loppukirin voimaa. Vastaisuudessa ääripäiden etäisyyksiä voisi laventaa entisestäänkin. Melodioissa on voimaa, samoin mätössä, mutta tärkeintä on osien summa.

Mika Roth

Grey Sky Bleed: Voices in the Dark
Art Gates

Grey Sky Bleed on vuonna 2022 perustettu savolaislähtöinen bändi, joka mellastaa raskaan rockin ja rokahtavan metallin rajoilla. Debyyttialbumia on hiottu rauhassa kasaan ja nyt silti julkaistaan debyyttisinkku, jolla iso heavy metal -soundi tekee kunniaa brittihevin legendojen jalostaman tyylisuunnan huipuille. Vokalisti Jukka Ruostila joutuu jo ensikierroksella kovaan testiin, jonka hän mielestäni läpäisee puhtain paperein.

Voices in the Dark ottaa kantaa etenkin verkkomaailmassa lisääntyvään disinformaation tulvaan, joka sotkee totuuden valheiden ja puolitotuuksien seitteihin. Salaliittomörköjä nähdään joka paikassa, eikä tarkoitus ole usein kuin vain hämmentää sekä vahingoittaa. Yhtye purkaa sydäntään ja haastaa ajattelemaan, mutta ymmärtää olla osoittamatta ’yhtä oikeaa suuntaa’. Ennemminkin viesti on: käyttäkää päitänne ja tarkastakaa lähteet, ennen kuin lähdette saarnaamaan muiden sanoja. Heavy metalin ja heavy rockin komeilla kuorilla varustettu iskubiisi toimii, ja muissa tulissa jo aiemmin karaistunut ryhmä tietää kuinka tahkoaan kiertää.

Mika Roth

Harmaa Kaleva: Kaikki ok

Kaleva löytyy Tampereen kantakaupungista. Monien muiden hyvien asioiden lisäksi noista maisemista tulee myös rap-yhtye Harmaa Kaleva, jonka muodostavat tuottaja Kimmo Komun ja räppäri Juha Holopainen. Komu vastaa tuotannon lisäksi myös miksauksesta ja masteroinnista, eli Harmaa Kaleva on sangen omavarainen yksikkö. Duon esikoissinkku on ensimaistiainen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta debyyttialbumilta. Ajallisesti bändin soundi asettuu uuden vuosituhannen alkuun, mutta tuokaan ei sido tarpeettomasti kaksikon käsiä.

Kaikki ok pohtii tuota arjen helppoa heittoa, jossa toisten hyvää tarkoittavat ja kohteliaat kyselyt kuitataan automaattivastauksella. Kaikki ok, tokaisee kertoja kaikkeen, vaikka arjen todellisuus huolettoman pinnan alla on harmaata puoliankeutta vailla aitoa iloa. Yhden huoneen kiirastuli kärventää, mutta kaikki on ok – ulospäin nyt ainakin. Kysyjä/vastaaja heittely katkaisee kitkerän tilityksen sopivin välein ja asiaa auttaa myös matalalta svengaava biittipohja, jossa valolle on ymmärretty jättää riittävästi tilaa. Retroa ja toimivaa tavaraa.

Mika Roth

Headphone Jacks: Black Flies

Helsinkiläinen Headphone Jacks rymistelee grungen varjostamissa ja garagelta tuoksuvissa kitararockin tiheiköissä, eikä emmi puskea vastoin muitakaan genreaitojen kaltaisia esteitä. Tulevan Discipline-debyyttialbumin toinen sinkku puraisi heti ensikosketuksella sellaisella voimalla, että bändin nimi jäi mieleen, joten Discipline tulee varmasti otettua haltuun keväämmällä. Vaan se on silloin ja nyt on nyt, eli mistä Black Flies onkaan tehty?

Ysärin tumma kitarasurina ja grungen viehtymys elon nurjiin puoliin loistavat mustaa valoa biisin sydämestä, melodisuuden ja murinan käydessä köydenvetoa. Kertosäkeeseen päästessä kerrosten määrä nousee, kun stemmalaulutkin tulevat mukaan ja virtaus painaa miellyttävästi päälle. Ytimen nätti melodia pitää kuitenkin pintansa, eikä mättö ja stonerin rouhinta nitistä kauneutta mustan kuvaston keskeltä. Lyriikoiden puolella on tuttua ahdistusta ja prässiä, mutta silläkään saralla mopo ei karkaa lapasesta. Tärkeintä on kuitenkin lähes kuuden minuutin mittaisen siivun kyky pysytellä pinnalla ja painaa alati eteenpäin, joten kevättä odotellessa.

Mika Roth

Introsoul: Who I Was

Introsoul on laulaja/lauluntekijä, multi-instrumentalisti ja tuottaja Mikko Järvenpään sooloprojekti, jonka musiikki on vapaa sekoitus folkin, elektronisen musiikin, rockin ja popin elementeistä. Tehtyään pitkän päivätyön toisenlaisen musiikin ja ilmaisun parissa, päätyi Järvenpää pohtimaan ajan vaikutusta ja sitä, voisiko lapsuuden aitouden sekä ilon yhä jotenkin löytää. Introsoulin musiikki kuvaa saatesanojen mukaan tuota, ja myöhemmin tänä vuonna on luvassa kokonainen pitkäsoitto elektronisen ja orgaanisen osista rakennettua elektropoprockfolk-materiaalia.

Who I Was kysyy suoraan peilikuvaltaan, kuka tämä oikein oli ja mitä ihmettä matkan varrella tapahtuikaan. Pohdinta on luonut toimivan poprock-rakenteen, ja kerroksien keskellä Introsoulin sisin hehkuu lämpöään. Saatteessa mainitaan REM, jonka kokeilevammasta laidasta ja melankolisista melodiakuluista kappaleessa on kuultavissa kaikuja. Synat pysyvät rengin roolissa, akustinen kitara saa koristaa yläpintoja ja sinisävyinen laulu summaa asioita vähäeleisesti. Vaikeaa on ollut, mutta horisontissa siintää jo toivon kajo.

Mika Roth

Janne Tolsa & Arunaja: Tempest (feat. Marko Hietala, Jussi Tegelman)

En voi kuin hämmästellä Janne Tolsan kykyä luovia eri musiikkigenrejen seassa. Herrahan on kuulunut iät ja ajat Turmion Kätilöiden sirkukseen, minkä lisäksi mm. Lazy Bonez ja täysin toista maailmaa edustava Botsbwana ovat mukana kuvassa. Kuinka ollakaan intialaisen Arunajan kanssa julkaistu Tempest ei muistuta oikein mitään edellä mainituista. Syksyllä 2024 käynnistynyt projekti liikkuu laajakangasmaisen poprockin ja klassisen hard rockin rajamailla.

Tolsan bändeissä on jos jonkinlaista laulajaa kuultu, mutta Arunajan vahvan melodisen laulun edessä huomasin itsekin yllättyväni positiivisesti. Nythän äänessä on ihka oikea laulaja, ei mikään huutaja tai puhuja. Enkä olisi todellakaan pannut pahakseni, jos bassoa soittava Marko Hietala olisi liittynyt myös mukaan lauluun. Jussi Tegelmanin rummut ovat myös takuuvarmaa luokkaa, mutta melodisen ja sopivasti kasvavan biisin suurin ase on silti Arunajan laulu, josta jo tämän kappaleen perusteella löytyy vaikka mitä sfäärejä. Nyt vain lisää ja entistäkin rohkeammalla paineella, niin tässä on eväitä mihin vain.

Mika Roth

Kai Jämsä: Olet matka
Impossible Music

Kai Jämsä on pitkän linjan ja kattavan uran tehnyt laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja sovittaja, joka muistettaneen parhaiten Puolikuu-yhtyeen pitkäaikaisesta jäsenyydestä. Tuon lisäksi myös pitkän soolouran tehnyt Jämsä on tottunut matkan varrella yhteistöihin, ja uuden sinkun sanoituksen hänelle kirjoitti Lasse Wikman. Itse sävellys on kulkenut Jämsän matkassa jo pidempään, mutta vasta nyt kun sopivat sanat löytyivät, oli kaikki valmista julkaisulle.

Olet matka on tyylipuhdas rakkauslaulu ja pianoballadi, joka panostaa ilmavaan tunnelmaansa ja antaa vahvojen sanojen kertoa tarinansa. Tekstin ytimessä on yhdessä koettu matka, pitkä ja kaiken kestävä suhde, jossa elon ylä- ja alamäet koetaan yhdessä ja toista ymmärtäen. Jämsän lämmin laulu, niukasti soitettu kitara ja koskettimet riittävät, eikä muuta osaa edes kaivata. Moni olisi runtannut viimeisen minuutin ajaksi sovituksen ylivaihteelle ja äänimaiseman umpeen, mutta Jämsä antaa vain koskettimien laventaa äänikenttää hivenen viimeisellä kolmanneksella. Vähemmän on usein enemmän, kuten myös nyt.

Mika Roth

Karhumies: Peräpukama

Rakkaus on ruma sana, lauloi joku joskus, eikä tämäkään kyllä mitään kovinkaan nättiä ole. Nyt rakkaus sattuu ja Karhumies sanoo ruman(kin) sanan niin kuin se on. Soolouransa korkkaava Karhumies on rämisevää ja riimeillään ronskeja asioita kaunistavaa musiikkia luova artisti, jonka pop on varustettu göstamaisella kulmalla ja rock taas juiceisella vinoudella. Eli huumori on olennainen osa kokonaisuutta, rasvaisuutta ei vältellä, eikä myöskään eritteitä.

Mitä ihmettä alussa puhuttiin sitten rakkaudesta? No, Peräpukama on rakkaustarina rappioalkoholistien maailmasta, tai näin itse kuulemani tulkitsen. Biisin melodia on kauniisti polveileva, eikä Leevi and the Leavingsin varjo ole vähäinen, mutta on tässä muutakin. Mikäli pintaa raaputtaa, niin mielestäni muodon angloamerikkalaisessa rungossa on myös Mellencamp-henkistä kaartelua, joka saattoi vaikuttaa myös Sundqvistin tekemisiin. Rumasti kaunista ja rehellisesti rakkauden jälkitiloista kertova siivu.

Mika Roth

KAS KAS: As the Sun Rises
Kajo Records

KAS KAS toimii nimenä useammalla tasolla. Helsinkiläinen indie popin ja modernin folkin parissa työskentelevä duo toistaa ideaa myös musiikissa, jossa on tilaa americanan laveudelle ja rockin vaikutteille. Laulaja/lauluntekijät Iida Tallqvist ja Kare Kipinoinen ovat löytäneet jotain arvokasta, jonka soisi jatkuvan, koska jo alku loistelee lupaavasti.

As the Sun Rises on tarina yön mittaisesta hetkestä, jolloin pimeys kätkee hetkellisesti pois kaiken sen, minkä auringon valo armotta paljastaa. Kipu saattaa helpottaa hetkeksi, mutta tilanne ei ole oikeasti muuttunut miksikään. Onko kyse ihmissuhteesta, vai kokonaisesta elämänvaiheesta? Suoraa vastausta ei anneta, eikä sellaista tarvitakaan, koska kaiho ja kaipuu ovat melankolisen pinnan alla jokaisen kuultavissa. Kitaroiden kutomat verkot ovat kauniita ja pedal steel (?) piirtää kaariaan herkkien vokaalien takana. Kappale on yllättävänkin nopea ja reipas, vaikka sen rakenteet ovat sinisistä nuoteista. Vahva ja kaunis avaus.

Mika Roth

Leia: Palelen ilman sua
Music Box Helsinki

Helsinkiläinen artisti Leia avaa julkaisu-uransa näyttävästi. Debyyttisinkun saatesanoissa luvataan, että musiikissa moderni pop kohtaa herkkyyden ja aitouden. Palelen ilman sua allekirjoittaa tuon kaiken ja tarttuu jo kerrasta korvaan, kulumatta kuitenkaan oitis puhki. Esikoista on ollut tuottamassa monessa mukana oleva Ilkka Wirtanen ja remix-versiotakin lupaillaan jo tanssilattioille, mutta keskitytään nyt esikoiseen sen alkuperäisessä muodossa.

Alle kolmeen minuuttiin mahtuva raita kulkee nopealla rytmillä. Basso pumppaa sykettä ahkerasti, mutta silti henki on rauhallinen, jopa raukea. Tunnelma heijastelee onnistuneesti tekstiä, jossa rakkainta kaivataan lähelle ja pienikin erossaolo on kuin tuomio kylmyyteen. Rakkaus pyörittää maailmaa ja Leian kappaleen kohdalla pyörimisliike tuottaa lämpöä, joka saavuttaa vaivatta sydämen. Moderni ja kevyt pop on muotona ajaton, vokaaleille suodaan riittävästi tilaa ja taustan muhevuus osaa korostaa ilmavuutta. Huippumelodia, toimivat koukut, virheetön muoto ja plussia korostava ilmaisu, eli esikoinen on jo melkoinen saavutus.

Mika Roth

Mikael Arvaja: Kiero sydän
Bubblypink Music

Mikael Arvaja on debytoiva laulaja/lauluntekijä, jonka musiikissa funkin, rapin, popin ja rockin palaset lentelevät hilpeästi ilmassa. Tai näin ainakin tapahtuu esikoissinkulla, joka ei kaikesta päätellen jää Arvajan ainoaksi soolojulkaisuksi. Biisin Arvajan kanssa kirjoittanut Olli Anttila vastaa sinkun tuottamisesta, miksaamisesta ja äänittämisestä, minkä lisäksi kaksikko hoitaa vielä soittopuolen, eli rivit on pidetty tiukkoina ja yhteistyö on voimaa.

Reiluun kolmeen minuuttiin itsensä mahduttava biisi saattaa alkuun tuntua turhankin vauhdikkaalta, koska talla pamahtaa lautaan heti kättelyssä. Rapahtavaa rockia paiskotaan tiskiin hartiavoimin, mutta veikeä hymy suupielessä, koska murjotus ja räyhähenki eivät näihin bileisiin sovi. Rankkaa bailuvaihdetta korostaa funkahtava soundimaailma, törähtelevät torvet, taustaan upotetut efektit, stemmat ja soitinten luoma nuottisilppu. Kappale ei kuitenkaan hajoa kaaoksensa porteilla, vaan keriytyy loistavasti kasaan viimeisen puolen minuutin aikana ja nostaa näin pelin vielä seuraavalle tasolle. Tekstin puolella huoleton huominen on valttia, kun oma hilpeä pähkähulluus valjastetaan positiiviseksi voimaksi ja juhlat vain jatkuvat jatkumistaan.

Mika Roth

PitkäJoki: Ota mut mukaan
Emsalö Music

PitkäJoki on kitaristi Henri Björklöfin luotsaama yhtye/projekti, joka kulkee suomikantria raitteja ja aurinkoisempaa rootsin laitaa. Verkon puolelta löytyi sen verran tietoa, että kyseessä on toinen virallinen sinkku, mutta mitään sen kummempaa saatetta ei saatu. Vain kuvaava lause: ”Toiveikas laulu siitä ettei tarttis jäädä yksin kotio!” No, kappaleessahan pyydetään liittymään mukaan matkaan ja teemme siis näin, ja annetaan itse musiikin puhua puolestaan.

Ota mut mukaan on pyyteetön laulu rakkaudesta, se on omistettu rakastetulle ja rakkauden voimastahan maailma tunnetusti pyörii. Kantri soi tällä erää hilpeämmin, vaikka annoksessa on mukana sinisiä nuotteja ja molli on liki. Poljento on kuitenkin reippaamman puoleinen ja fiilis nostattava, eikä edes puolittainen kysymysmuoto pääse nakertamaan toivon kivijalkaa. Melodia kaartelee nätisti edes taas, ja vokalistin koruttoman suora ilmaisu alleviivaa sydämestä kumpuavaa rehtiyttä: nyt ollaan tositarkoituksella liikkeellä.

Mika Roth

Ruissalo & Ystävät: Kylmänkolistaja
R Tuotanto

Ruissalo & Ystävät -nimen takaa paljastuu useammasta bändistä ja yhteydestä tuttu Pekka Ruissalo. Sooloprojektin otsikko vihjaa, että mukana on muitakin tekijöitä, mutta kyseessä on humoristinen heitto. Yksin on kaikki lumityöt tehty ja porilaislähtöinen Ruissalo on antanut rakkautensa melankolista kasaripoppia kohtaan kukoistaa vapaasti. Suuntalinjoiksi tarjotaan New Order ja Depeche Mode -nimiä, tosin jatkaisin ketjua Fat Gadget ja Adam Ant -nimillä nyt ainakin.

Kolkosti nakuttava konepop heijastelee sielun ahdistusta, joka ei edes yritä langettaa valoa kaikkiin nurkkiin. Suomenkielisissä teksteissä valolla on myös niukasti voimaa, eikä mikään tahdo oikein kulkea radallaan, kun Kylmänkolistaja jyrää kaiken toivon tieltään. Mikä sitten on tuo Kylmänkolistaja? Valtiovalta, kovalla kouralla varustettu kohtalo, työttömyyttä tuottava tekoäly vai mikä? Kuulijalle heitetään kierrepallo ja minimalististen äänikenttien keskellä jokainen voi pohtia omaa asemaana, oman arjen pienen linnansa turvallisuutta.

Mika Roth

satu: Vaatimaton (feat. Tiia Karoliina)

Vuonna 2024 soolouralleen isommin vauhtia laittanut satu on räppäri, jolta on ilmestynyt yhteensä seitsemän sinkkua viime vuosien aikana. Bämä-yhtyeestäkin tuttu räppäri on nyt yhdistänyt voimansa toisen bämäläisen kanssa, ja Tiia Karoliina täydentää potrettia osuvilla riveillään. Kyseessä on kaksikon ensimmäinen yhteinen feat-kappale, mutta pohjustusten perusteella tämä ei tule tähän jäämään.

Vaatimattomuus on ominaisuus, jota harvemmin tulee yhdistettyä räppäreihin ja hiphop-maailmaan yleisellä tasolla. Kaikista kirkkaimpia valokeiloja välttelevä satu on saanut kuulemma toistuvasti kuulla, kuinka hän on liian vaatimaton. Tuon jankkaaminen on johtanut uuden kappaleen syntyyn, jossa ilmaa puhdistetaan suorin sanoin. Viesti onkin se, että annetaan tekemisten puhua puolestaan, eikä olla jatkuvasti viskomassa one-linereita kaiken maailman kissanristiäisissä, tai keltaisen lehdistön haastatteluissa. Vaatimaton ymmärtää arvonsa ja saavutuksensa, eikä silloin tarvitse huudella. Räppi ja laulu sopivat luonnikkaasti yhteen, soundit ruuvautuvat kohdilleen ja kipaleen moderni hengittävyys ei tarvitse vaatimattomuutta toimiakseen.

Mika Roth

Sirota: Taivas on paikka maan päällä

Mystisyyden verhoon kietoutuva Sirota on eteeristä ja elektronisesti sävytettyä poppia luova artisti, jonka debyyttisinkun taustatiedot ovat suorastaan brutaalin karsitut. Edes verkosta ei löytynyt sen enempää tietoja, joten muutaman kiteytetyn rivin mittainen saate jättää paljon kysymyksiä ilmaan. Taivas on paikka maan päällä -sinkku pohjustaa kuulemma tietä kokonaiselle albumille, jonka tarkemmasta ilmestymisajankohdasta ei ole tietoa.

Sirotan vokaalit on efektoitu elektronisten kerrosten sekaan tarkoin, mutta äänikenttää ei kuitenkaan ole tungettu täyteen – ei läheskään. Ennemminkin ilmaisu hyötyy äänipyrähdysten väleihin jäävistä raoista, jotka korostavat biisin simppeliä ja elintärkeää koukkua. Melodiaa toistetaan koskettimilla, rytmipuoli säksähtelee ja räsähtelee ympärille kuinka sattuu ja ilmaisu suorastaan tihkuu modernia kuulautta. Hädin tuskin kahden ja puolen minuutin mitta jättää sopivasti nälän, joten jään odottamaan lievästi hämmentyneenä jatkoa.

Mika Roth

SOFT MOOSE: Curioso
2025 Ático Music

Hirvet ovat kovia asioita, tai niin minua autoilijana on ainakin liikenneturvallisuuskampanjoissa ohjeistettu. SOFT MOOSE manaa kuitenkin kuuluisan hirven svengaamaan, sillä ääneen pääsee tuore kotimainen elektroduo. Tuottaja, kitaristi ja miksaaja Jussi Jaakonaho ja tuottaja-kitaristi Risto Eskolin pistävät kielisoittimet ja kone-elementit groovaamaan persoonallisen omintakeisella tyylillä, eikä konkareiksi laskettavan kaksikon temppusäkki ole vähäinen. Valmista materiaalia on jo EP:n verran ja Curiosolla aloitetaan uusi julkaisu-ura.

Instrumentaalikappaleeksi Curioso on niin värikäs ja räväyttävä tapaus, ettei vokaalien puuttumista edes noteeraa. Itse asiassa elektron, banjon, muhkean bassolinjan ja ties minkä kaiken äänikerroskakusta on kasvanut niin huima kokonaisuus, että edes kaikkein olennaisempien osien omaksumiseen meni aikansa. Bassolinja, hilpeä banjo ja rytmin kuviot muodostavat toisiaan peilaavia tasoja, tanssittavuuden ollessa yhden peruspilareista. 22pistepirkkomainen soundirevittely ja elektrorockin kanssa hippasilla oleminen lisäävät kierroksia. Vielä kun kaikki kuorrutetaan autopelimäisellä kaartelulla, niin se on siinä. Hirvi boogaa.

Mika Roth

The Snake: Sometimes
Svart Records

The Snake -nimisiä yhtyeitä ja artisteja on melkoinen joukko, mutta nyt kyse on kotimaisesta kitararockryhmästä, joka on luonut itselleen kotoisan sopen yhdistelemällä 60- ja 90-lukujen populaarikulttuurin vaikutteita, reipasta fuzzia sekä kantrimusiikkia. Yhtye julkaisee Always Bites Back -debyyttialbuminsa maaliskuussa ja ensimmäiseksi sinkuksi valittu Sometimes saa tasoittaa sille tietä. Vaan kuinka paljon on potkua tämän käärmeen puremassa?

Kitarasoundin syvä tummuus pääsi jopa yllättämään, yhdessä 90-luvulle kunniaa tekevän surinasoundin kanssa. Soundissa on paljon menneisyyden palasia, mutta se ei ole mitenkään negatiivinen tuttu, tai yhteen tiettyyn aikakauteen ankkuroitunut. Nämä ovat kaikki vakaita plussia, mutta todellinen lyömäase löytyy muualta, tarkemmin sanottuna Elin Rahikaisen väkevässä lauluäänestä. Vokaalit ovat tiukassa paikassa kaiken särön, vallituksen ja paukkeen keskellä, mutta laulu huokuu aina vain voimaa, luonnetta sekä persoonallisuutta. Usvaista soundia riittää, mutta alussa mainitut kantrin kaiut jäivät toiseen kertaan.

Mika Roth

Lukukertoja: 1136