Eurooppa 3: Enkelin siivet

Eurooppa 3 julkaisi viime vuoden lopulla miksausta vaille valmiin albuminsa, joka jäi yli viisi vuotta sitten hyllylle odottamaan parempia päiviä. Asiat olisivat ehkä menneet toisin, ellei bändin laulaja/lauluntekijä V.V. Riihiluoma olisi menehtynyt kesällä 2020, mikä laittoi bändin jäihin. Nyt on koittanut kuudennen ja viimeiseksi jäävän albumin aika, eli vielä kerran: Eurooppa 3!

Eurooppa 3

Eurooppa 3 julkaisi 90-luvun alussa nopeassa tahdissa kolme pitkäsoittoa, jotka rakensivat yhtyeelle vankan fanipohjan. Tuon kiihkeän alkupyräyksen jälkeen julkaisutahti asettui ja loppuvuodesta 2019 lähes valmiiksi saatu Enkelin siivet olisi ollut katkaisemassa tuolloin jo miltei kymmenen vuoden mittaiseksi venynyttä albumiväliä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja joka tapauksessa bändin seuraavat liikkeet olisivat olleet rajattuja, sillä maailma pysähtyi alkuvuodesta 2020 pidemmäksi aikaa.

Yhtyeen keskushenkilö on poissa ja saatteen mukaan kuudes albumi jää myös viimeiseksi pitkäsoitoksi, joka omalta osaltaan saa sulkea jo 80-luvun lopulta käynnistyneen tarinan. Työn on saattanut päätökseen miksauksen suorittanut Jorma ”Hämis” Hämäläinen, joka ansaitsee työstään syvän kumarruksen. Minkälainen siis on tämä testamentiksi ja viimeiseksi todistukseksi jäänyt albumi?

Ensinnäkin on mukavaa huomata, että Riihiluoma ei yrittänyt 10-luvun lopullakaan muuttaa väkisin bändinsä soundia ja tyyliä. Monet tutut palaset ovat musiikissa paikoillaan ja bändin isoimmaksi hitiksi jo 80-luvun loppumetreillä noussut Älä unohda minua voisi vallan hyvin olla peräisin tältäkin levyltä, vaikka tarkempi tutkailu tietysti osoittaa soundien hivenen kehittyneen vuosien ja vuosikymmenten aikana. Ydin ja sydän ovat kuitenkin samat, eikä albumilta löydy ainuttakaan ylilyöntiä. Levyn loppukahinoissa soiva Tule niin kuin vieras yhdistää ehkä rohkeimmin uutta ja vanhaa, enkä aivan täysin ymmärrä Enkelin siivet (Intro) -avausta, mutta antavatpahan nämä likemmäs marginaaleja osuvat tuikkaukset toisaalta albumille syvyyttä.

Yhtyeen soundi rakentui paljolti popin voimaan, mutta kitarapoprockin ainekset olivat myös alati läsnä ja tuosta osasta meitä muistuttaa mukavasti puristeleva En luovuta koskaan. Elämä voi olla kovaa ja kolhivaa, vaan lattiasta pitää vain nousta takaisin ylös ja jatkaa taistelua, kuten mallikkaasti puskeva biisi suorasanaisesti muistuttaa. Mainio valioyksilö on myös suorastaan revittelemään viimeisen minuutin aikana äityvä Jumala on armoton, jolla elon rankkaa epätasaisuutta pohditaan kulmistaan.

Vuosina 2017–2019 kirjoitettu materiaali käsittelee yhtäältä hengellisiä asioita, korostaen elämän rajallisuutta, mahdollisuuksien ohikiitävyyttä ja paikkaamme tässä suuressa näytöksessä, jota myös elämäksi kutsutaan. Ihan pikku pala muistaa kiittää kaikesta siitä, mitä elon fortuna on jo suonut, ymmärtäen kaiken kiireen keskellä hetkellisesti palasten merkityksen. Etenkin näissä kohdin on hyvä myös nostaa hattua sovitusten edessä, sillä pienen pienten ja tarkoin valittujen palasten voima on huimaa myös musiikin saralla.

Tulevaa ei kukaan meistä tiedä, mutta Nouset lentoon kappaleen kaipuu taivaan rauhaan kuulostaa näin jälkikäteen miltei hyytävältä. Kultaiset vaunut sulle kyydin antaa, kun menet taivaan rantaan luokse rakkaiden, lauletaan vailla pienintäkään pistoa ja kappaleen gospelmainen rauha tuntuu sulkevan kuulijan lämpimään syliinsä. Kaunista, tavattoman kaunista ja puhuttelevaa. Hieman aiemmin soiva nimikappale Enkelin siivet etsii myös kadonnutta, rytmipuolen hillityn grooven ja avaraksi karsitun rakenteen antaessa ajatuksille tilaa. Kaiken materiaalin kirjoittanut Riihiluoma hallitsi loppuun asti draaman luonnin salat, sekä ilmaan jäävien kysymysten merkityksen, koska kaikkeen ei tulekaan saada vastauksia.



Ympyröitä sulkeutuu ja kaaret täyttyvät, kun viimeisen albumin päättää Kosketuksia-esikoislevyn Sen kaiken jälkeen -klassikko. Kukin voi tulkita sanoja ja tekoja kuten haluaa, mutta itse kuulen riveistä elämän mukanaan tuomaa viisautta. Sanat ovat samoja ja silti muuttuneita, koska me kaikki muutumme ajan virrassa.

Paljon mahtuu vajaaseen kolmeen varttiin, mutta Enkelin siivet on siitä huolimatta riittävän täysipainoinen ja vahva albumi. Se on samalla onnistunut loppukirjoitus ja testamentti, jonka jälkeen yksi luku suomalaisessa poprockissa on saatu valmiiksi. Kuusi pitkäsoittoa on komea saavutus ja siitä voivat olla ylpeitä kaikki matkaan osallistuneet tekijät.

Mika Roth