Pienet

Joulusinkut II 2024

22.12.2024

Bartees Strange: Xmas
4AD

Bartees Strange on englantilaissyntyinen ja Yhdysvalloissa kasvanut indierockin, popin ja hip hopin monitaitaja, joka kuului 10-luvulla myös Stay Inside -nimiseen post-hardcore bändiin. Soolourallaan Strange on ehtinyt julkaista jo kolme pitkäsoittoa ja kiireinen 20-luku on nähnyt hänen kiertävän miltei tauotta, aina kun monitaitaja ei ole sattunut olemaan studion puolella. Joulu on tuonut artistista esiin sinisemmän puolen ja yllättäen akustisella kitaralla sekä soulahtavalla laululla käynnistyvä biisi on taas hieman erilaista Strangea.

Xmas näkee ex-rakkaan ja kaipaa hellyyttä, mutta vanhaa lempeä ei saa lämmiteltyä uudelleen. Kipu helkkyy ja kun taustalle alkaa ilmestyä hiljalleen enemmän tavaraa, nousevat myös tutut joulumaisemmat ainekset esiin. Kulkusmaiset helinät ja ysäriset popin sekä hip hopin kanssa leikittelevät sirpaleet tekevät biisistä lievän ristiriitaisella tavalla retron. Tuohon kun lisätään vielä vokooderimaisesti käsiteltyjä vokaaleja ja utuisiksi käyviä taustoja, niin reki vaikuttaa pysähtyvän jonnekin vuosikymmenten taa. Sinkku on joulutervehdys sekä näyte tulevalta Horror-pitkäsoitolta, jonka näillä näkymin ilmestyy helmikuussa.

Mika Roth

Blake: On This Day Earth Shall Ring
Rockhopper

Blake-nimisiä artisteja ja bändejä riittää maailmassa, mutta nyt kyse on englantilaisesta musiikintekijästä, jolle yleisintä toimintakenttää on kuusarihenkien poprock ja psykedeelisempi musiikki. Joulu tekee meille kaikille taikojaan, ja niinpä Blake on nostanut esiin keskiaikaisen laulun. Melodian juuret ulottuvat ainakin vuoteen 1360 asti ja alkujaan latinankielinen teksti on nähtävästi sitäkin vanhempi. Blake ei esitä hiljaista ja folkahtavaa kappalettaan kuitenkaan latinaksi, vaan luottaa 1900-luvun englanninnokseen.

Blake itse asiassa kuuli The Mediæval Bæbesin esittävän kappaleen ja tuo hetki kannusti hänet luomaan versionsa ja ikuistamaan sen. Ja hyvä niin, sillä nyt mennään joulun historiassa sangen kauas. Kappale on erittäin rauhallinen ja idyllisen keskiaikainen, ja Blake selvästi kunnioittaa alkuperäistä materiaalia. Siro melodia elää kielisoitinten herkästä soitosta ja heleän kuoromaisena pidetystä laulusta. Melodiassa on melankoliaa ja kaihoa, mutta samaan aikaan teksti julistaa joulun ihmettä, sekä siitä kumpuavaa pelastusta, minkä lisäksi toivotaan tietysti maailmaan rauhaa. Sinkun tuotot ohjataankin joulun hengessä palestiinalaisten lääkeavulle, joten hyvällä asialla ollaan.

Mika Roth

DiscoGram: Merry Christmas!

Mitä olisikaan joulusinkkujen kooste ilman yhtä superdiskoista ja plattarit jalkaan sujauttavaa jouludiskoilua? Tuon tontin hoitaa tyylillä DiscoGram, joka on Espanjan Barcelonasta käsin toimiva tiskijukkien paras joulukaveri. Diskossa on kyse rytmistä ja tietysti myös historian kerrosten hellävaraisesta käsittelystä, mikä on kuullun perusteella DiscoGramin supervoima.

Menestyksen kaava on typerryttävän yksinkertainen. Kaiken pohjana on tuhti ja menevä diskobiitti, jonka plattaripohjaiset menokengät on luotu jo supergroovaavalla 70-luvulla. Tuota analogista ja viulukoneiden tukevoittamaa soundia on kuitenkin päivitetty ja muokattu juuri sen verran, että se kuulostaa raikkaalta 20-luvun saavuttaessa pian puolivälinsä. Todellinen superherkku on kuitenkin tutun joululaulun sulauttaminen mukaan. Tässä tapauksessa Jingle Bells palvelee punaisten palasten toimittajana ja lopputulema on korkeaoktaanista, modernia sekä silti historiansa auliisti tunnustavaa diskoilua tonttulakki päässä.

Mika Roth

El Perro del Mar: Ox And Lamb
City Slang

El Perro del Mar on espanjaa ja tarkoittaa ymmärtääkseni meren koiraa, mutta projektin takaa löytyy espanjalaisten sijaan ruotsalainen Sarah Assbring. Olin aiemmin kuullutkin hänen musiikkiaan, mutta niihin näytteisiin verrattuna Ox And Lamb sijoittuu syvälle marginaalisen popin ’jotain muuta’ -kategoriaan. Nähtävästi pandemian aikana jokin muuttui perustavanlaatuisesti, mutta huomaan pitäväni myös tästä ns. uudesta El Perro del Marista.

Ox And Lamb ei ole millään mittarilla perinteinen joulukappale, vaan sen eteerinen taidepop vaatii kuulijaa todella pysähtymään ja keskittymään itseensä. Hidas kappale on kuin pimeydestä pala palalta paljastuva äänten katedraali, joka ei pyri murskaamaan massallaan ja vaikuttamaan huimalla koollaan, vaan antaa ennemminkin hellien ja pehmeiden äänten täyttää tilansa. Dream popin hattaraisuutta, ambientin kuulasta sävyisyyttä ja klassisen musiikin siroutta, yhdistettynä joulun todellista merkitystä korostavaan viestiin. Hiljentävää ja kauneudellaan mykistävää tunnelmointia, jonka myötä voi siunata onneaan, koska jokainen ei ole yhtä onnekas tänä jouluna. Kappaleen soitua onkin aiheellista käydä viemässä jotain joulupataan.

Mika Roth

Enemy Inside: Don’t Call Me An Angel
RPM

Saksalainen Enemy Inside vastaa tämän joulukoosteen raskaimmasta osuudesta, sillä bändin rockmetalli liikkuu luokassa superraskas. Aiemmin syksyllä ryhmältä ilmestyi sinkku myös Halloweenin teemoilla varustettuna, joten juhlakuosissa ollaan ja samalla pohjustetaan tietä tulevalle kolmannelle pitkäsoitolle. Venom-otsikon saanut kiekko ilmestyy helmikuussa ja kumpainenkin juhlasinkku löytyy myös siltä, eikä kitaristi Evan K:n ja vokalisti Nastassja Giulian kirjoittamasta joulubiisistä jää ainakaan energiaa puuttumaan.

Joulu on enkelten aikaa, mutta kertoja ei halua tulla verratuksi moiseen. Tunteiden mustasta pyörteestä ammutaan ulos pahaa oloa, mutta samaan aikaan kertoja tuntuu ojentavan kättään, kaipaavan apua. Biisi muistuttaa, että kovimmankin räyhän keskellä voi olla hiljainen yksinäisyys, joten korusanat sikseen ja oikeasti auttamaan sekä välittämään lähimmäisistä. Viesti on kivitalon kokoisen riffin kera kovaa nieltävää, mutta dark rockin ja rockmetallin pohjoisamerikkalaiset mausteet saavat mätön maistumaan varmasti monelle. Rajuin junttakohta miltei rikkoo pielet, mutta melodia kestää ja biisi kantaa kolme minuuttiaan.

Mika Roth

Flok: Mustikkamaa

Huomasin hymyileväni sydämestä, kun Flokin uusi joulusinkku osui kohdalle. Viime vuoden lopulla A cappella -yhtyeen kappaleet päätyivät kahdesti sinkkukoosteisiin ja niistä jouluinen Sydäntalvi on soinut myös tänä adventtikautena allekirjoittaneen laitteissa. Myös Mustikkamaa on rakkaudesta kertova tarina, jossa nuori lempi on kehittymässä alun ihastuksesta joksikin vakavammin otettavaksi. On aika testata kepillä jäätä, eikä joulua otollisempaa aikaa toisaalta moiseen oikein löydy tällä puolen vuotta.

Kuusihenkinen yhtye saa yhteistyönsä svengaamaan ja toisaalta herkissä kohdin osataan myös laulaa pitkiä ”uuu aaa” -venytyksiä, kun sooloääni vie tarinaa eteenpäin. Mustikkamaa vinkkaa ymmärtääkseni Helsingin edustalla olevaan saareen, johon voi kävellä näppärästi niin mantereelta kuin Korkeasaaresta. Siellä kelpaa tavata ja vaellella talven ihmemaassa, tai ihan missä vain säässä, kun seura on toivottua. Biisi kulkee esimerkillisesti, kääntyilee kolmannella minuutillaan uusiin suuntiin pitäen kaiken silti ehyenä. Luulen että ensi vuonna kuuntelen joulun lähestyessä jo kahta Flokin kappaletta juhlakauteen valmistautuessa.

Mika Roth

Jeremy Porter: Colorado Christmas
GTG Records

Jeremy Porter on enemmän kitararockin suuntaan kallistuvan Jeremy Porter & The Tucos -yhtyeen nokkamies, joka sooloilee kantrihenkisemmissä maisemissa. Bändi on kotoisin Michiganin Detroitista, mutta nyt kaihoillaan Coloradon ja Kalliovuorten joulujen perään. Mukaan bändistä on saatu basisti Jake Riley ja kun kerran lännessä ollaan, niin tietysti myös pedal steel -kitara soi banjon ja mandoliinin rinnalla.

Kertoja on päätynyt Kaliforniaan, joka ei periaatteessa ole kaukana lapsuuden joulujen Coloradosta, mutta sijaitsee henkisesti täysin toisessa todellisuudessa. Kaihoahan moinen sydämestä louhii ja sitä Porter osaa välittää osuvan lakonisella tyylillään, jossa on periaatteessa voimaa, mutta glögilasi on takuuvarmasti puolityhjä. Biisi perustuu niin simppeliin sointukiertoon, että alkuun teki mieli lytätä se, vaan jotain taikaa tässä on. Kenties X-tekijä on lapsuuden kaipuu vaikuttavin ja koskettavin sanakääntein. Ensimmäisten joulujen henkeä meistä moni kaipaa ja hamuaa lapsuuden jälkeisinä vuosina, toisten onnistuessa siinä paremmin kuin toisten.

Mika Roth

Kibble: Head Like a Holy Night

Kibble on New Yorkista kotoisin oleva artisti, joka tuntuu pitävän kunniassa niin Nine Inch Nailsin tekemisiä kuin perinteisiä joululaulujakin. Tämä on johtanut kauniisti sanottuna poikkeuksellisiin musiikillisiin tuloksiin, sillä Head Like a Holy Night on itse asiassa yhdistelmä kahdesta hyvin erilaisesta laulusta, tai niistä innoittunut hybridi, noin tulkinnasta ja näkökulmasta riippuen.

Eli seuraavaksi resepti: otetaan Nine Inch Nailsin klassiseksi industrial-biisiksi kasvanut Head Like a Hole. Sekoitetaan se ranskalaisen Adolphe Adamin vuonna 1847 säveltämään O Holy Night -kappaleeseen ja annetaan klassisen kuorolaulun nousta reilusti pintaan. Varmistetaan lopussa vielä, että tekstit ovat muokattu täysin kaupallisuuden vastaisiksi, ja sitten onkin jo valmista. Tämä mojovan yllätyksen sisältänyt joulumusapiiras sai läikyttämään ensi kosketuksella glögit rinnuksille, mutta sittemmin olen löytänyt lyhyestä hetkestä mainion virnuiluystävän. Kappale on lohkaisu NIN Lessons and Carols -paketista, jota en ole vielä tätä kirjoittaessa uskaltanut avata. Ehkäpä sitten tuossa välipäivinä…

Mika Roth

Mönninkäiset, Pekka Toivonen Ensemble & Tixa: Kuusi (otto 6)
Alakulttuuritalo

Joulu tuo monet yhteen ja näin on käynyt myös tällä joulusinkulla, jolla Mönninkäiset, Pekka Toivonen Ensemble & Tixa ovat lyöneet neulaiset latvansa yhteen. Toivosen 10-vuotissäveltäjäjuhlakonsertti lähestyy ja tuolloin kokee ensiesityksensä myös PUUTOOPPERA, josta tämä jouluiseksikin taipuva sinkku on pilkottu irti. Kipaleen tyyli asettuu jonnekin modernin jazzin tienoille ja oksilta roikkuukin jos jonkinlaista puhallinta ja jousisoitinta, joiden lisäksi soitinlistauksesta löytyvät piano ja lyömäsoittimet, sekä tietysti oksat ja puut.

Instrumentaalibiisi on sykkeeltään villimmän puoleinen ja käännöksiltään arvaamattomaksi osoittautuva kummajainen, jolla on sitä samaa kuumeista levottomuutta kuin reilun vuoden takaisella Sketches of Pain -albumilla. Matalat äänet kuumottavat alla ja päälle nousevat niin oboe kuin baritonisaksofoni, mutta homman todellinen voittaja on tiimityö. Äänessä on peräti yhdeksän soittajaa ja silti kaikki ääni jäsentyy saavuttaen uusia merkityksiä, uusia tasoja ja näin jälleen yksi (joulun) ihme on tosiasia. Nougatmaista notkeutta, viinimäistä hehkua ja puraisee kuin snapsi, joten pidä varaasi kuusen latvaan kurottaessasi.

Mika Roth

Olga: Jouluks kotiin (feat. JVG)
PME Records

Jouluntähti on tietysti kiistaton aaton valolähde, mutta kilpailukykyisesti tuikkivaa tähtivoimaa löytyy kyllä myös Olgan uudelta joulusinkulta, jolla mukaan joulumenoon on liittynyt itsensä JVG. Eikä Mariah Careyn nimeä lausuta saatesanoissa turhaan, sillä nyt jysähdetään kimalteisesti keskelle olennaisen piparipeltiä. Olga saa vetää suurimmat vokaaliosuudet itse, mutta JVG:n Jere ja VilleGalle ehtivät vajaassa kolmessa minuutissa lähettää myös omat jouluterveisensä.

Entä mikä tuo viesti sitten on? No, sehän ilmenee jo biisin otsikossa, eli nyt kaivataan jouluksi kotiin oman kultamussukan ja hunajanassukan kainaloon. Kovassa nosteessa ja julkisuuden myllyssä olevat artistit jos ketkä myös tietävät mistä laulavat, kun iso osa ajasta kuluu tien päällä ja vieraiden kattojen alla. Groovaava pop iskee kipinää modernin r’n’b:n voimalla ja leikkisästi Santa Babylle heitetyt sydämet sekä suukot osuvat kohdilleen. Kiire on niin kova räppäreillä, että klyyvarikin siinä ihan helottaa, mutta pian ollaan jo onnenmaassa. Svengaava viisu toimii salakavalasti ja saa kaipailemaan omaa rakasta mistelin alle. Raikasta kuin rosolli, ja silti samaan aikaan tuhtia kuin juuresruukku.

Mika Roth

Poliisi: Possu
3rd Rail Music

Heikki Kuula, Tapani Kansalainen ja Kreivi ovat täällä taas tuottaja Rammun kera, eli jouluisessa sinkkuparaatissa käsittelyssä on seuraavaksi Poliisi-yhtyeen possuileva sinkku. Tarina ei kerro, josko jossain vaiheessa tulisi myös jatkoa vuoden 2021 debyyttialbumille, ehkäpä moinen aatos pitää rustata pukin toivelistaan. Joulu on luonnollisesti kinkulle stressaavaa aikaa, minkä Poliisi kertoo meille menevän ja sopivan humoristisen suomirapin keinoin.

Possu on hilpeänluonteinen kappale, jonka melodiset kierrokset lähtevät kiertämään jouhevasti ja biisi saadaan sovitettua ongelmitta kolmen minuutin pakettiin. Soundeissa ei varsinaisesti tungeta misteliä ja joulukelloa esille, mutta kenties juuri tekstin ansiosta Possu on jouluinen siivu. Välillä räpit sinkoutuvat kirjaimellisesti avaruuteen asti, mutta faktahan on se, että: ”tän päivän possu on huomisen pekoni”. Niinpä lihatiskin tuntumassa käydään taas Jaakobin paineja omatunnon kanssa. Lopussa tulevalle pekonille annetaan sentään hieman mahdollisuuksia ja miltei elokuvamaiset tuokiot tuovat hilpeässä surrealistisuudessaan hymyn suupieleen.

Mika Roth

Powerpimppi: Ho Ho Season

Hyvää ’houlua’ toivottaa Powerpimppi ja punaisen kauden tuhmempaan laitaan pamahtava biisi ei suotta säästele paukkujaan. Ei tarvitsekaan, sillä tämä räppäri on käynyt tutuksi eksplisiittisistä, kantaaottavista ja rankkaa huumoria viljelevistä teksteistään, eikä joulu ole saanut häntä muuttamaan tapojaan. Nimi voi löytyä tuhmien listalta, vaan eipä sitten ainakaan turhaan. Ho Ho Season on yhtäältä vastine Megan Thee Stallionin meiningille, mutta nyt panoksia pöydässä korotetaan – tietysti. Puheet ovat puheita, vaan mitä löytyy parran takaa ja paidan alta?

Ho Ho Season nojaa funkkaavaan perustukseen ja vaikutteiden jäljet johtavatkin brasilialaisen funkin rikkaille pajoille. Tuohon kun ynnätään kovat rivit ja tahallisen ärsyttävät puoliylilyönnit, niin koossa on melkoinen pikkujoulupaukku, joka voi nostaa punan posikille. Biisin groovaavat pohjakoukut saavat potkua kuumista rytmeistä ja veikeistä taustan efekteistä/äänistä. Siihen vielä hiukan lapsekasta rallattelua, soundivääntelyä ja tarttuva kertsi, eikä muuta tarvita. Toimii kuin pukin palamaton parta ja punssinen glögi.

Mika Roth

Rakkaudella Janne: Harmaan mökin ihme
Stupido Records

Tämänkertaisen koosteen melankolisin hetki on koittanut, vaan tumminkaan hetki ei ole vailla toivon tuiketta. Rakkaudella Janne on ainakin tällä erää vain vähäeleisyyttä suosiva laulaja/lauluntekijä Janne Hätinen, joka bänditoiminnassaan on käynyt tutuksi kovin erilaisesta musiikista. Vaan nyt on aika rauhoittua, hiljentyä ja asettua, sillä Harmaan mökin ihme on otsikon mukaisesti kertomus kaukana kaiken sivussa tapahtuvasta pienestä joulun ihmeestä.

Akustinen kitara ja suurimman osan aikaa vähäeleisenä pysyvät hiljaiset vokaalit ovat kappaleen merkittävimmät rakenteet. Niiden takana kuullaan joitain matalia ja pitkiä jousten ääniä, mutta fokus on laulussa ja sanoissa. Kertoja näkee yksinäisen ihmisen harmaassa mökissään jouluna. Yksinäinen kaipaa jo ikuisuuden tuolle puolen rakkaansa luokse, mutta kuinka ollakaan, jouluillassa tapahtuu jotain ihmeellistä, joka saa joulun todellisen hengen astumaan esiin. Joulun rauha voi löytyä pienimmästäkin asiasta, sekin on hyvä muistaa. Pienistä paloista koottu kappale valaisee yksinäisen kynttilän tavoin hetkisen ympäristöään.

Mika Roth

Sheeps: My Baby Looks A Lot Like Santa Claus
Blink Industries / Country Mile Productions

Sheeps-nimellä operoi useampikin bändi ympäri maailmaa, mutta nyt kyseessä on lontoolainen rock-ryhmä, joka julkaisi taannoin mainion A Very Sheeps Christmas -albumin. Tuon hilpeitä hetkiä tursuavan albumin sinkuksi nostettiin ketterätempoinen My Baby Looks A Lot Like Santa Claus, jolla kertoja huomaa kannattelevansa aisaa eräänkin punaisiin pukeutuvan hepun takia. Vaan mitäpä tuosta, kun sydän on täynnä lempeä puolisoa kohtaan.

Hilpeiden papereiden alla on siis ehkä hiukan suruinenkin tarina, mutta vokalistin äkkijyrkkiä sfäärejä varovin askelin lähestyvä kieunta saa rypyt pyyhkiytymään otsalta. Alle kahteen minuutissa paketti kulkee klassisen rockin ja brittiläisen uuden aallon ristiaallokon harjoilla. Saksofoni saa koristaa pielet, eikä studiossa ole luultavimmin ollut hirveästi tilaa, sillä soitinarsenaali vastaa isoa orkesteria. Biisi on silti sielultaan puhtaasti kitarapoprockin perintötekijöistä syntynyt ja lopun kiristys lieoista saa viimeistään kuolaimet pureutumaan syvälle. Lammas ei ole perinteisin vieras joulupöydässä, mutta nämä villaveikot ovat tervetulleita.

Mika Roth

Solemn Golem: The Last Christmas

Solemn Golemin massiivisen The Last Christmas -kappaleen äärellä huomaan heittäytyväni filosofiseksi ja pohtivani musiikin syvimpiä tarkoituksia. Miten joulukappale voidaan ensinnäkään määritellä, entä mikä tekee, tai oikeammin muuntaa, biisin joulubiisiksi? Solemn Golem, eli tamperelainen Pyry Urhonen, ei käytä apuvoiminaan kulkusia tai joulun torvia, mutta nostalgista kaihoa ja väkevää melankoliaa on sitten senkin edestä The Last Christmas -kappaleen lähemmäs seitsemän minuutin kulussa.

Loppu on jyrisevä, mutta kaikki käynnistyy akustisen kitaran johtamista heleämmistä tunnelmista. Kaiho on alusta saakka olennaisena osana mukana ja kun rakenne syvenee toisen minuutin aikana, tapahtuu tunnelmalle jotain merkittävää: se herkistyy ja vankistuu. Kipaleen voisikin helposti kuvitella jonkin eeppisen joululeffan mukaan, jylhien lumisten vuorten ja harmaan meren piiskaamien talvisten kallioiden luo. Keveys nostaa ylemmäs samaan aikaan kun orkesterin matalat äänet painavat keulaa alemmas, ja juuri tuo ristiriita tekee The Last Christmas -kappaleesta ainutlaatuisen sekä riittävän erilaisen.

Mika Roth

The Disappearing: Disappearing Christmas
Extraordinary Sounds

Joulu voi olla haastavaa aikaa muusikolle, kun pitäisi tehdä fyrkkaa ja silloin on tietysti vaikea olla kotosalla riittävissä määrin. The Disappearing saattaa lähestyä aihetta rupisen kitararockin kautta, mutta ongelma on silti olemassa oleva ja tiedostettu. Nelihenkinen englantilaisbändi tekee sen mitä voi, eli biisin, jossa jokaista kehotetaan kerääntymään ystävien, sukulaisten, tuttujen ja ihan vaikka perheen kesken yhteen. Homma voi silloinkin tietysti kääntyä yhä tikkuiseksi, mutta mitä tuleekaan, niin se kohdataan sentään yhdessä.

Olenko se vain minä, vai leijuuko jostain nenääni myös Sladen klassisten joulurokkisten tuoksu? Ja jos näin on, niin onko se lopulta niinkään väärin? The Disappearing osaa kiskoa mielestäni riittävän oikeista naruista, etenkin kun loppupuolella menoon liittyvät taustoja laulavat lapset ja biisin kierrosta osataan kasvattaa hallitusti. Juurevasti taustalla soivat urut ovat merkittävä pala menestyksen reseptissä, samoin melodiakulku, jossa melankolia yhdistyy talvisiin jekkuihin. Homman kruunaavat kuitenkin sanat, joissa käydään kunnolla pohjalla ja kavutaan tietysti lopussa huipulle – onpa seassa ihka oikea puheosuuskin.

Mika Roth

Vilma Talvitie & ALDA: Rauhaa, vain rauhaa

Kansanmusiikki elää jälleen nousukauttaan, mutta joulumusiikin saralla muutos on vasta tapahtumassa. Vauhtia muutoksen voimille antavat osaltaan Vilma Talvitie & ALDA, jotka ovat julkaisseet nyt kaksi joulusinkkua. Metsien joulu keräsi oksiensa alle rohkeasti kansanmusiikin tuoksua, mutta osasi haroa kylkeensä myös popin sekä progen aineksia. Perinteisempi joululaulu Rauhaa, vain rauhaa ei saa aivan samanlaista kohtelua, vaikka Ahti Sonnisen sävellys uusilla koristeilla osin kuorrutetaankin.

Niin sävellyksen kuin sitä innoittaneen runonkin teema on rauha, eivätkä Vilma Talvitie & ALDA lähde revittelemään isommin sen kanssa. Laulu on kauniisti tutun melodian äärellä pysyttelevä, mutta soittimet piirtelevät koukeroita ympärille. Baritonisaksofoni, viulu ja piano käyvätkin keskenään eräänlaista hillittyä piirileikkiä, jota ei tahdo aina edes huomata, kun huomio kääntyy kauniisiin sanoihin. Instrumentaaliosuudella viulu nostaa melodian taas selvemmin pöydälle ja tässä keinussa viihtyisi pidempäänkin kuin viisi ja puoli minuuttia. Vilma Talvitie & ALDA ovat muuten julkaisemassa albumin ensi vuoden puolella, noin vinkkinä.

Mika Roth

Wrecking Lizzy: Christmas Lights

Wrecking Lizzy on uraansa aloitteleva helsinkiläinen bändi, jonka rosoinen rock-soundi on rauhoittunut sitten Halloweenin tienoilla julkaistun Happy Happy / Sad Sad -debyyttisinkun. Joulumelankolia saakin asettua kauniisti paikoilleen, kun näitä jouluvaloja lähdetään kerimään kiireettä auki. Melankolinen kipale ei ole kuitenkaan mikään lohduton valitusvirsi, vaan ainakin allekirjoittaneen korvaan melodia on lohduttavalla tavalla kaunis. Näin vaikka kertoja joulun valot tarpeettoman kirkkaiksi taipaleellaan kokeekin.

Koska biisi pidetään pienenä ja rock’n’roll räminät kurissa, pääsee John Curtainin sopuisasti näppäilemä kitara astumaan kunnolla esiin. Rytmistä vastaa oikeastaan vain Viviana van der Rosan basso ja leadlaulu on Lizzy Wilden heiniä. Jokaista valintaa ja ratkaisua määrittelee rauhallisuus, seesteisyys ja biisin melodian edessä pitäminen. Koko trio osallistuu myös vokaaleihin, mikä lisää osaltaan jouluista tunnelmaa. Puolivälin jälkeen reunoja uskalletaan laventaa pikkiriikkisen ja tämä auttaa kappaletta rullaamaan maaliin, eivätkä säästeliäästi käytetyt joulun kellot ainakaan vähennä lopussa kokonaispottia.

Mika Roth

Lukukertoja: 62