Stovall, Coahoma - A Tribute to Eddie Boyd

Musiikkihistoria on täynnä henkilöitä, joiden ura ja työ ansaitsevat esille nostamista. Yksi heistä on Suomesta itselleen uuden kodin 70-luvun alussa löytänyt Eddie Boyd, joka toi kekkoslovakiaan tuulahduksen Mississipin rannoilta. Boydin syntymästä tuli kuluneeksi 110 vuotta ja kuolemasta 30 vuotta, mikä innoitti suomibluesin kovat tekijät nostamaan mestarille hattua. Pepe Ahlqvist, Jukka Gustavson ja kumppanit, olkaa hyvä!

Blue Light Records

Jos totta puhutaan, en tiennyt Eddie Boydista ennen tätä levyä juuri mitään. Olin toki kuullut muutamankin herran säveltämän kappaleen, mutta en olisi osannut nimetä kynää, joka ne aikoinaan oli säveltänyt. Vasta Ahlqvistin, Gustavsonin ja kovan bändin levyn myötä yksi pala suomalaista musiikkihistoriaa lähti avautumaan, kun irtokappaleet kasvoivat kokonaisuudeksi ja tarina sai syvyyttä. Boydin sydämessä asui isosti blues, siitä ei ole epäilystäkään, ja osin tämä on peräisin jo äidinmaidosta.

Boyd syntyi vuoden 1914 loppupuolella Mississippiin Clarksdalen kaupunkiin Stovallin plantaasille, joka sijaitsee Missisippi Delta -alueella. Clarksdale on tuottanut vuosien saatossa melkoisen joukon urheilijoita, mutta myös muusikoita on tuosta ”puuvillavyön kultaisesta soljesta” virrannut maailmalle. Bluesuskovaisten pyhiinvaeltajien Mississippi Blues Trail pitää sisällään hyvän määrän kohteita myös piskuisessa kaupungissa, vaikka Clarksdalea on haastavaa löytää metropoleja tihkuvalta kartalta.

Boyd karisti jo nuorena Stovallin plantaasin tomut jaloistaan, mutta perintö seurasi häntä kaikkialle, juuret kun ovat mitä ovat. On yksi asia laulaa plantaaseista ja toinen syntyä sekä työskennellä sellaisella, tiedostaen samalla olevansa ympäröivälle yhteiskunnalle toisen luokan kansalaisen. Knoppitietona mainittakoon, että samaisella plantaasilla eli samoihin aikoihin myös McKinley Morganfield -niminen mies, joka myöhemmin järisytti maailmaa omaksuttuaan Muddy Waters -taiteilijanimen.

Boyd levytti Chicagossa 50-luvun alussa nipun hiteiksi kasvaneita singlejä, joista kuuluisimpia on tältä coverlevyltäkin löytyvä Five Long Years. Kappaleesta kehkeytyi myös Boydin debyyttisooloalbumin kärki- ja nimibiisi, jota suomalaiset bluestaitajat kohtelevat herkin käsin. Paljon mojoa syntyy pianosta ja Ahlqvist jos kuka tietää, kuinka bluesia lauletaan.

Boyd siirtyi rasismiin kyllästyneenä Eurooppaan 60-luvun puolella, mutta syrjinnästä ja ylenkatsomisesta hän ei koskaan päässyt täysin eroon. Maailma oli toisenlainen tuolloin, jos se nytkin on toisinaan vaikea joillekin meistä. Levyn sulkeva Praise to Helsinki on saanut inspiraationsa Suomen vapaammasta ilmapiiristä, vaikka syrjintä oli tuttua näilläkin rannoilla. Levylle on kuitenkin valittu positiivisia kappaleita ja kun Nothin’ julistetaan, on sekin todellisuudessa ylistys rakkaudelle.

Boydin viimeiseksi soololevyksi jäi vuoden 1984 Lover’s Playground, jolta mukaan on otettu suorastaan reippaasti askeltava Backslack-instrumentaali. Selvimmin muistini lokeroita törkki kuitenkin Brotherhood, joka on tuttu kappale jostain – tietäsi vain mistä. Hieno siivu julistaa rauhanideaa, eikä viesti ole näinäkään päivinä vanhentunut. Hitaasti ja hiukan gospel-henkisestikin kulkeva raita käyttää reilut viisi minuuttiaan pysäyttävällä tavalla. Ahlqvist osaa jättää sanoille sijaa ja perusmelodia jalostuu bändin käsissä kullaksi.



Pianisti, laulaja ja lauluntekijä Eddie Boyd löysi kotinsa ja ehkä maansakin Suomesta. Hänet on haudattu Helsinkiin, mutta musiikki on puhutellut maailman suuriakin staroja Eric Claptonista John Lee Hookeriin ja The Yarbirdsistä Ike ja Tina Turneriin asti. Voikin sanoa, että Boyd on yksi maamme suurista unohdetuista, joten Ahlqvist, Gustavson ja kumppanit tekevät tässä todellista kulttuurityötä. Mitenkäs levyllä sanotaankaan: The Blues Is Here to Stay.

Mika Roth