Papa Reino – sikaarilaatikkokitara ja blues

Papa Reino on suomenkielistä sikarilaatikko-folk/bluesia esittävä artisti Tampereen Härmälästä. Herran taannoin julkaisema toinen pitkäsoitto, Hiljaiset hautajaiset, pisti siinä määrin Desibeli.netin toimituksen hiljaiseksi, että juttutuokio "mustan merkin leimaaman blues-mystikon" kanssa oli kohdillaan. Otetaan siis delta-bluesin juurista kiinni ja katsotaan mihin asti perusasioissa päästään.

Ihan alkuun, Papa Reino, mitä teet ja miten kaikki oikein tapahtui?

- Sikaarilaatikkokitara tuli elämääni ojennettuna. Tämän seurauksena koin valtavan bluesherätyksen. Kolmen kielen pyhä yksinkertaisuus ja sen asettamat rajat ajoivat ajattelemaan musiikkia uudesta näkökulmasta. Kaivauduin syvemmälle pelkistetyn ilmaisun ja alkukantaisen bluesin äärelle.

Näin kuljettiin ja kylvettiin aikansa bluesin virrassa, kunnes tapahtui seuraava ihme.

- Vierelleni rantautui kori, jonka sisältä paljastui delta-bluesin, folkin ja jossain määrin suomalaisen kansanmusiikin tahrima entiteetti. Heikko ja huojuva laulua muistuttava möykky. Laulun muotoinen tarttui käteeni hellästi ja kuiskasi korvaani kaksi lausetta. Ne kuultuani vapauduin virran kahleista ja joen uoma alkoi tulvia.

Alussa oli siis kitara, laulu ja kaksi lausetta, joita ei tietenkään paljasteta tässä ja nyt. Vuonna 2021 ilmestyi aikakauden henkeen hienosti sopinut Kurjuutta kurjuuden päälle -debyyttialbumi. Oliko tuo levy reaktio pandemiaa, vai elämään noin yleisemmällä tasolla?

- Levyn nimi ja laulujen aiheet surisivat mielessä jo hyvän tovin ennen pandemiaa. Toki silloinen maailmantilanne antoi oman mausteensa albumille ja julkaisun ajankohdalle. Myös nykyhetken maailmantilanteessa otsikko tuntuu turhankin osuvalta.

- Vaikka lauluissa sukelletaan hyvinkin syvissä vesissä, tarkoituksena ei ole kurjuuden maksimointi. Pikemminkin niin, että ryvetään aikamme, todetaan asioiden tola ja siirrytään eteenpäin. Aina se ei ole mahdollista ja toisinaan suru ja kurjuus toimii kuminauhan lailla, joka palauttaa meidät takaisin alkupisteeseen.

Uuden Hiljaiset hautajaiset -albumin kappaleissa vilahtelee monesti usko. Yhtäältä ylemmiltä voimilta kaivataan apua, toisaalta kaiken nähdään päättyvän tänne. Kertoja on vain tomua ja tuhkaa, vai onko? Mikä on suhtautumisesi uskontoon/uskontoihin?

- Nyt tuntuu kovasti siltä, että mikään ei pääty. Kierretään kehää, unohdetaan mistä lähdettiin liikkeelle, palataan alkuun ja ihmetellään taas miten sinne on päädytty. Seuraava kierros koetaan kenties vähän erilaisena. Kehän kiertäminen ei ole negatiivisesti tai positiivisesti latautunutta. Se vaan on.

- Erään keikan jälkeen kuulija tuli sanomaan, että löysi lauluistani yhtymäkohtia buddhalaiseen filosofiaan. En väittänyt vastaan.

Kristillinen termistö rikastaa usein myös vanhoja bluestekstejä, jotka ovat osaltaan olleet innoittamassa mm. rockin syntyä. Sama kuvasto on iso osa länsimaista kulttuuria, joten sille altistuminen on ollut väistämätöntä.

- Sen tähden en pistänyt vastaan tuon kuvaston tunkeutuessa lauluihin. Luojan ja Herran merkitykset saattavat vaihdella kappaleittain. Toivon, että lopulliset merkitykset syntyvät kuulijan päässä.

Uskonasioista ei kannata peistä vääntää, mutta Papa Reino toteaa vielä viisaasti, etteivät asiat taida olla mustavalkoisia. Maailmasta löytyy runsaasti sävyjä ja niille kannattaa suoda tilansa.

Itse musiikki on todella alkuvoimaista bluesia. Henki voi olla rock, mutta äänessä on useimmiten vain mies & särökitara. Miten muoto on valikoitunut ja oletko vain itse äänessä albumilla?

- Kolmekieliseen sikaarilaatikkokitaraan tarttuminen tarkoitti pelkistetyn ilmaisun syleilemistä. Homman dogma on, että kaikki äänitetään ja esitetään livenä. Jälkikäteen ei lisätä mitään mitä äänitystilanteessa ei tarttunut nauhalle. Tässä mielestäni piilee myös vanhojen äänitteiden voima ja viehkeys. Pienet virheet kuuluvat. Joku soittaa väärin. Vire ja tempo saattavat heitellä. Tästä huolimatta näissä äänitteissä on valtava voima ja mojo. Tätä samaa tunnelmaa kohti kurottelen itse.



Eikä yritys ole jäänyt ponnettomaksi. Sinkkubiiseistä Voi Luoja! on löytänyt tiensä ihon alle. Kertoisitko hieman sen taustoista.

- Tavoittelin mahdollisimman yksinkertaista yhden soinnun kappaletta. Ikään kuin mantraa, jota huutaa sisäiselle luojalleni, “Nyt ylös sieltä! Tarvitsen sinua!”. Syke ja rytmi on tärkeää. Musiikillisena innoittajana kappaleelle toimi Nina Simonen Be My Husband.

Poikkeuksellisen hieno biisi vahvassa parvessa on myös Ei ei ei, jossa lyyrisesti tarkastellaan erilaisia toiveita ja odotuksia, joita meillä saattaa olla elämämme varalle. Kaikkiin kysymyksiin vastaus on luonnollisesti: Ei beibe.

Suurimmaksi osaksi kappaleissa kuullaan Papa Reinoa, jonka sikaarilaatikkokitaraa ja laulua maustetaan toisinaan huuliharpulla. Rytmin selkärankaa luodaan tamburiinilla ja matkalaukkubasarilla. Viimeisimmällä levyllä muutamassa kappaleessa mukana on ollut avustajia.

Papa Reino soundaa runsaasti mystiselle Amerikalle, joten ovatko mahdolliset esikuvat ja innoittajat myös löydettävissä niiltä suunnilta?

- Blues on uuden mantereen kansanmusiikkia. Luonnollisesti suurimmat vaikutteet tulevat sieltä. Nimenomaan Delta -alueelta. Blind Willie Johnson, Howling Wolf, Robert Johnson, Lightning Hopkins, Muddy Waters jne. Toisaalta myös kotimaasta löytyy useita hyviä tekijöitä. Bluesministerin työtä innoittajana ei voi väheksyä. Monet artistit ja äänitteet olisivat jääneet kuulematta ilman (toimittaja/kitaristi Esa) Kuloniemen panosta blueskulttuurin eteen.

Lintuseni on kaunis kappale, joka tavallaan rikkoo kurjuuden kaavoja, mutta joka tarvitaan keskelle kaikkea. Toinen toivon pilkahdus voi olla Kohtuulliset läksiäiset -raita. Miten itse näet musiikkisi? Onko se murhetta ja depressiota, tai enemmänkin faktojen toteamista?



- Pidän levykokonaisuuksista ja niiden rakentelusta. Sen tähden Lintuseni-kappaleella on aiheensa lisäksi erityinen merkitys uuden levynkokonaisuudessa.

- Toisinaan lähimmäiset joutuvat tulilinjalle laulujen muodossa. Niin kävi myös kappaleessa Lintuseni. Tässä kappaleessa kuuluu väkevämmin historiani kansanmusiikin parissa. Harvoja kappaleita, joiden teksti on syntynyt yhdeltä istumalta.

Tekstit voivat olla hetkittäin synkkiä, mutta Papa Reino näkee ne enemmänkin toteavina ja sitä kautta puhdistavina.

- Laulujen kanssa on oltava tarkkana ja tarkkailijana. Olen luonteeltani keräilijä. Kaikki on kerättävä. Täytyy olla suuret taskut, joihin varastoida tavaraa. Nukan ja langanpätkien seassa taskun pohjalla saattaa asustaa aarre. Hetkessä mitättömästä asiasta voi tulla merkittävä osa laulua. On pysyttävä nöyränä ja valppaana.

Osa prosessia on ollut myös siisteistä äänitysstudioista pois pysyminen. Ensimmäinen levy äänitettiin Iisnäsin kylässä vanhan talon olohuoneessa, aitan vintillä ja perunakellarissa. Viimeisin levy ikuistettiin puolestaan Moksin seurojen talolla. Paikat ovat osa soundia ja myös muilla tavoin tärkeitä tekijöille.

- On tärkeää, että levyn tekemisestä ja prosessista jää mieleen muisto. Sen tähden paikan valinnalla on suuri merkitys levyjä äänitettäessä. Äänite ikään kuin asettuu asumaan tiettyyn paikkaan. Toistaiseksi en ole kertaakaan äänittänyt kahta levyä samassa paikassa. On hyvä pysyä liikkeessä, eikä jäädä tavoittelemaan jo tehtyjä.

Papa Reino kokee bluesin elävänä ja koettavana asiana. Keikoilla hän on esiintynyt tähän mennessä miltei poikkeuksetta yksin, mitä nyt parilla keikalla yksittäisillä kappaleilla mukana on ollut ystäviä vierailemassa. Miten koet yksin yleisön edessä olemisen?

- Yksin esiintymisessä on samaan aikaan jotain hyvin pelottavaa ja voimauttavaa. Vuorovaikutus yleisön kanssa korostuu. Tapanani on jutella yleisön kanssa ja tilanteen ollessa sopiva myös kertoa enemmän tarinoista kappaleiden takana.

- Tulevana itsenäisyyspäivänä soitan ensimmäisen kokonaisen keikan vierailijan kanssa Tampereen Bistro Viljassa. Härmälän pelimannimestari Hurja-Jussi rientää viuluinensa apuihin itsenäisyyspäivän juhlakonsertin kunniaksi.

Mitä seuraavaksi? Onko luvassa keikkoja ja millä rajoituksilla Papa Reino lähtee lauteille?

- Keikkoja pyrin soittamaan mahdollisimman paljon ja erilaisissa paikoissa. Aina huoltoasemien nurkista keskiolutravintoloihin ja festivaaleille. Soitin- ja vahvistinarsenaali on niin järkevän kokoinen, että en tarvitse äänentoistoa vaan kaikki kulkee kätevästi mukana. Blues soi kunhan löytyy sähköä.

- Tulevat keikat on Savonlinnan Riihisaari bluesfestivaalilla, jossa esiinnyn taiteilija/soitinrakentaja Matti Reivin sikaarilaatikkokitaranäyttelyn avajaisissa. Matti on myös rakentanut ykkössoittimeni Volterin.

- Perjantaina 6.12. soitan itsenäisyyspäivän juhlakonsertin Tampereella Bistro Viljassa. Juhlallisuuksiin mukaan tulee Härmälän kyläpelimanni Hurja-Jussi.

Entä miltä näyttää tuleva hiukan pidemmällä. Joko seuraava levy kummittelee horisontissa?

- Kolmas levy kummittelee mielessä ja tavaraa on kertynyt taskunpohjalle aika läjä.

Eikä siinä vielä kaikki, vaan tuleva kiekko toimii kuulemma tavallaan trilogian päätöksenä. Mitään aikatauluja ei ole tosin vielä lyöty lukkoon, mutta onpahan taas jotain mitä odottaa saapuvaksi.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Anne-Mari Musturi