20.09.2003
Klubi/Tampere
Quick Robin, into the Batmobile! Alkuperäisissä teeveesarjoissa Lepakkomiestä esittäneen näyttelijän mukaan nimetty amerikanihme Adam West saapui lauantaina Tampereelle näyttämään kunnon garage-paahdon mallia. Sidekickeinä toimivat Klubilla paikallinen Mean Idols sekä Porin, Tampereen ja Helsingin herroista rakentuva The Trassels. Vaikka näinkin kovasti monissa piireissä kehutun jenkkibändin vierailut kaukaisessa Suomessamme ovat harvinaista herkkua, ei hyvän päälle ymmärtävää yleisöä lopulta saapunut paikalle kuin murto-osa omista, ja varmasti myös järjestäjien ja bändien odottamasta määrästä. On se kumma... Ei sillä, että Adam Westiä olisi missään isoissa julkaisuissa hehkutettu, mutta piireissä on kuullut bändistä vain hyvää.
Onnistunut kommentti viisimiehisen Mean Idolsin keikasta oli mielestäni kuulemani Pojat ovat katsoneet liian monta Backyard Babiesin livevideota. Vaikka menossa oli potkua ja energiaa, ei homma tuntunut olevan täysin kasassa. Tiukkaa paahtoa olleessa soitossa ei ollut ihan sitä viimeistä imua, joka olisi saanut yleisön tanssaamaan. Kuten toveri Jokelainen totesi, rock on tanssimusiikkia. Näinhän se on ja kyllä kaikkia hyviä vetoja tulee bailattua kuin viimeistä päivää, rokkipoliisin osa ei sovi meille.
Keskinkertaisen biisimateriaalin lisäksi Idolsien keikkaa häiritsi laulusolistin jatkuva ryntäily lavan päästä päähän, jossa ei tuntunut oikein olevan päätä eikä häntää. Tottakai liikettä pitää olla, mutta kaverin koikkelehtiminen tuntui välillä olevan ihan irrallaan muun bändin soitosta. Keikan kohokohdaksi nousi lopun cover-osasto, etenkin harmahtavahapsisen punkmies Dave Championin kivuttua Idolsin vierailevaksi solistiksi. Kyllä sitä itsekin vielä yhtä varttuneella iällä, toivon mukaan...
Onneksi illan liveshowt kulkivat nousujohteisesti. The Trasselsin viisikko veti jo huomattavan paljon tarttuvamman setin ja sitä myöten sitä alkoivat jalat ja kankkukin liikkua. Vuonna 1999 perustettu viisikko veti hyvin, muttei kuitenkaan materiaaliltaan mitenkään maailmaa muuttavasti. Poseeraus oli kohdallaan ja Idolsiin verrattuna kokonaisuus oli selkeästi kompaktimpi. Garagerockin osaavia puurtajia joilla soitto kulkee ja yleisöllä on sukat tulessa. Ja vaikka solisti Sweet Jane Trassel olikin näemmä kehittänyt pientä vararavintoa keskivartalon tienoille, lähti paita sopivan hetken tullen lentämällä. Niin oikein!
Stoneria, tiukkaa 60 –lukuista hevipsykedeliaa, punkpaahtoa ja kitarasooloa. 90-luvun alusta paahtanut Adam Westin nelikko riekkui solisti Jake Starrin johdolla kuin vain asiansa osaava amerikkalainen autotalli-ihme osaa. Jaken MC5 -paita viesti riittävästi siitä, mistä tuulee, lopun kertoi tiukan paahtava rock. Vakuuttavan munakkaan lauluesityksen lisäksi myös bändin kokonaisuus oli aika porno. Ja kuten Jake itsekin välipiikissä asiaa kommentoi, bändi lauloi seksistä, kun kerran asian läheiseksi kokevat. Samassa hengessä yritettiin hoitaa soittajille naisseuraa... All right! Harmi vain että niitä naisia oli paikalla luokattoman niukasti. Musiikin puolesta meno oli katossa ja huomasin bailaavani kuin viimeistä päivää, minäkin kohta keski-ikäinen mies... Biisit olivat melko lailla tasavahvaa kauraa, mitään sen suurempia hittejä ei näin materiaaliin perehtymättömälle setistä noussut. Bändin pienten piirien meiningistä viesti myös laulajan istuminen levy- ja paitamyynnissä alkuillan, ei mitään valtavaa avustajalaumaa turhaan tilaa viemässä.
Alun pienestä yleisömäärästä ja Ilkeiden Idolien keskinkertaisesta keikasta kasvanut ikävystyminen oli kuin poispyyhkäisty viimeistään Adam Westin keikan lopputahdeissa. Oli todellakin läsnäolon arvoinen ilta, vaikkei mitään elämää suurempaa tapahtunutkaan. Vain sitä itseään, eli hyvää, munakasta ja bailattavaa rokkia. It’s only rock’n’roll, but I like it!
Ilkka Valpasvuo
