Anvil

Anvil on varmasti useimmille tuttu bändistä kertovasta dokumenttielokuvasta, jota on etenkin aluksi vaikea pitää tosimaailmaan perustuvaksi. Anvil! The Story of Anvil! tarkastelee kanadalaisen hevibändin 40-vuotista uraa ja sen jäseniä, joista loistaa sympaattinen karisma ja käsittämättömän syvä rakkaus lajia kohtaan.

Anvilia oli saapunut katsomaan sekalainen joukko: ne, jotka aidosti diggailivat hevaamista, elokuvan myötä kurisioottia katsomaan saapuneet, pohjanmaalaisia bändille huutelevia kuvottavia juntteja, epäilyttäviä hipstereitä ja kaikkea siitä väliltä. Yhteinen nimittäjä oli setämiesmäisyys. Olympia oli ilahduttavan täynnä.

Harvoin näkee moista soittamisen riemua, ja sitä oli häkellyttävän hienoa seurata. Anvilin kitaristi Lips tiedotti heti aluksi bändinsä soittavan häpeilemätöntä bad ass heavy metalia, ja juuri sitä oli luvassa seuraavat lähes kaksi tuntia. Keikka alkoi ja loppui kitarasankaroinnilla yleisön keskellä. Soittamisen iloa riitti Lipsin lisäksi myös rumpali Robb Reinerille, jonka mittavaa rumpusooloa oli ilo seurata. Myös basisti Chris Robertson säteili heavy metalin ilosanomaa riehakkuudellaan ja omilla sooloillaan.

Kokemus ei tuntunut niinkään seitsemänkymppisten hevareiden keikalta, vaan käteen jäi lupaus siitä, että rakkaus heviin on ikuista, eikä se päästä ikinä otteestaan. Meno oli dorkaa, mutta niin ihanaa. Jopa ja etenkin silloin, kun kitaraa soitettiin dildolla.

Teksti: Teemu Purhonen