Maija Vilkkumaa: Lauluja musikaalista Bosslady

Musikaaleilla on omanlaisensa maine ja asema. Monet näkevät ne silkkana hattarana ja kertakäyttökamana, vaan onhan hittipainotteisella muodolla myös kiistattomat ansionsa. Moulin Rouge ja West Side Story ovat aikakausiensa kuvia, siinä missä Cherbourgin sateenvarjot laittoi kaiken uusiksi 60 vuotta sitten. Keveyden alla voi käsitellä vaikeitakin asioita. Maija Vilkkumaa on säveltänyt ja sanoittanut Bosslady-musikaalin, joka käsittelee mm. valtaa eri kulmista, sekä sukupuolten ja sukupolvien eroja.

Flashland

Vilkkumaa on kannuksensa ansainnut rokkari, joka osoitti pari vuotta sitten hallitsevansa yhä sarkansa mestarin elkein. Studioalbumi 1973 ei empinyt edes stadionsoundien edessä, vaan uskalsi mennä juuri sieltä mistä halusikin ja täsmälleen sinne, minne pitikin suunnata. Näen monin tavoin Bossladyn kappaleet tuon samaisen maailman toiseksi osaksi, tai vähintäänkin läheiseksi naapuriksi, eikä tämä ole missään nimessä negatiivinen huomio.

Tekijän tunnistaa siis lapsistaan ja lähimmäs edeltäjää taitaa osua Mies-raita, joka tuntuu monin osin olevan vastine 1973-levyn Jos oisin mies -vedolle. Kumpikin kappale käsittelee lasikattoja, mikä on Bossladyn yksi kantava teema yleisellä tasolla. Musikaalia kasatessa pätevät kuitenkin toisenlaiset säännöt, tai vähintäänkin tottumukset, mikä on saattanut olla hyvinkin innostava puoli teosta tehtäessä.

Korostan vielä, että Vilkkumaa on siis itse valinnut kaikki sanat ja kirjoittanut tekstit, eikä niitä ole ollut trimmaamassa kukaan muu, eli tarina on lähtöisin vain yhdestä kynästä, mikä on musikaalien saralla harvinaista. Businessmaailma ja musiikkimaailma ovat kummatkin täynnä erilaisia rajoja, esteitä ja lasikattoja, minkä Vilkkumaakin on saanut urallaan huomata. En lähde piirtelemään linjoja sinne missä niitä ei välttämättä ole, mutta jokainen voi tehdä omat päätelmänsä tekstien bosseista ja leideistä. Vaan takaisin aiheen pariin.

Ensinnäkin kiteyttäminen on musikaaleissa elintärkeää ja vain kaksi albumin yhdestätoista raidasta ylittääkin kolmen ja puolen minuutin haamurajan. Kuulijalle annetaan runsaasti informaatiota, mutta sitä ei kuitenkaan tule lapioida liian ahneesti kukkurapinoiksi. Sinkuksi valittu Kerro kerro kuvastin on jo musiikkina hyytävää kuultavaa, kun kertoja käy sielunsisäistä taistelua peilikuvansa edessä. Kuka vaikuttaa kehen ja miksi, mistä kumpuavat syvimmät tuntomme? Miksi teemme väärin, kun jo lähtökohtaisesti tiedämme rikkovamme sääntöjä – jopa niitä itsellemme asetettuja? Omatunto on hankala värkki, etenkin jos haluaa vielä jonain päivänä kavuta kalifiksi kalifin paikalle.

Tekstit avaavat tarinaa ja draamaa korostaa piano, joka vaanii jännitteisen soundikentän pinnalla. Tämäkin kappale tahtoo kiihtyä, mutta hanaa annostellaan täydellisesti. Käytä voimaa menee entistä syvemmälle sydämen pimeälle puolelle, kun tilaa pitää raivata hinnalla millä hyvänsä. En halunnut missään vaiheessa tietää mistä musikaali tarkemmin ottaen kertoo, sillä levyn pitää pärjätä myös omillaan. Osa tarinan nyansseista jäi siis taatusti huomaamatta, mutta vallan käyttö ja valtasuhteet käyvät selviksi jo silkan musiikinkin kautta.

Tunteet käyvät melkoista vuoristorataa ylös ja alas, kuten musikaaleissa kuuluukin tapahtua. Ensimmäiseksi sinkuksi valittu Me ollaan siskot painaa kitarapoprockia hengenvaarallisessa etunojassa, kun kaikki tapahtuu alle kolmessa minuutissa. Noissakin hetkissä traagiset juonteet tuodaan esille, kun matka vapauteen on oikeastaan pakenemista jossain Thelma & Louise -puolifantasioissa. Jokaisel on brändi runttaa vieläkin rokimmin ja takoo oikeaa strategiaa nuppiin, valta on voimaa ja voima on valtaa brutaaleimmillaan.

Kaiken draaman keskellä kukoistavat myös positiivisemmat tunteet, kun Peilipallo tunnistaa rakkauden säteet kaikkien varjojenkin keskellä. Levyn sulkeva Mä halusin olla suffragetti nostaa myös hattua useampaankin suuntaan, ehkä jopa itselleen Bowielle – vain Vilkkumaa voi tietää, jos hänkään. Hyvällä asialla ollaan ja maailmahan menee viimeistään riittävän pitkässä juoksussa tunnetusti vain eteenpäin.

Lauluja musikaalista Bosslady on Maija Vilkkumaa -albumi, jolla musikaalin kipaleet esitetään sellaisina kuin ne kuulostaisivat Maija Vilkkumaan levyllä. Eli levy itsessään on yksi heijastava pinta lisää, kenties jopa osin peili, Bossladyn materiaaliin. Tuotanto on tietysti ihan viimeisen päälle ja lankoja on ollut järjestelemässä mm. Riku Mattila. Tuhtia ja menevää, sopivan rosoista ja melodioitaan korostavaa, kuten Vilkkumaa-albumeilla on totuttu.



Levy ei jää kaipaamaan estradia tuekseen, mutta ainakin allekirjoittaneen kohdalla se sai pohtimaan kaikkia niitä juonenpätkiä ja vihjauksia, joita kappaleissa kuullaan. Keitä nämä hahmot ovat, kenen nimiin tullaan vihkimään vielä Aukioita ja kuka turvaa lopulta Aikidoon?

Bosslady musikaali pyörii tätä kirjoitettaessa Jyväskylän Kaupunginteatterissa, jossa esitykset jatkuvat ainakin vuoden 2024 loppuun saakka.

Mika Roth