Grateful Dead: Workingman's Dead & American Beauty, 1970
01.08.2024
Palo Altossa, Kaliforniassa 60-luvun puolivälissä perustettu Grateful Dead on eräs kaikkien aikojen legendaarisimmasta ja tyylillisesti monipuolisimmista yhdysvaltalaisyhtyeistä. Musiikillisessa ilmaisussaan Grateful Dead yhdisti psykedeeliseen rockiin elementtejä bluesista, jazzista, folkista, countrysta, bluegrassista, gospelista, reggaesta ja maailmanmusiikista. Yhtyeen livekonserteille oli tunnusomaista voimakas improvisaation hyödyntäminen ja Grateful Deadin omistautuneita diggareita kutsuttiin Deadheadeiksi.
Yhtyeen perustajajäseniin lukeutuivat kitaristi/solistit Jerry Garcia ja Bob Weir, vuonna 1973 edesmennyt kosketinsoittaja Ron "Pigpen" McKernan, basisti Phil Lesh ja rumpali Bill Kreutzmann. Grateful Deadin esiasteena oli ollut yhtye Warlocks ja Lesh oli viimeinen mainittuun yhtyeeseen liittynyt jäsen. Toinen rumpali Mickey Hart ja Grateful Deadin lyriikoista vastannut Robert Hunter liittyivät mukaan vuonna 1967.
Grateful Deadin kolme ensimmäistä studioalbumia, vuosien 1967 ja 1969 välillä ilmestyneet Grateful Dead, Anthem of the Sun ja Aoxomoxoa edustivat yhtyeen psykedeelistä tyyliä, jonka eräänlaisena huipentumana voi pitää vuonna 1970 julkaistua tuplalivealbumia Live/Dead ja erityisesti sen kappaletta Dark Star.
Vuonna 1970 Grateful Deadiltä ilmestyi kaksi klassikkotasoista studioalbumia; pitkäsoitot Workingman's Dead ja American Beauty. Tyylillisesti mainitut albumit edustivat varhaisempaan verrattuna helpommin omaksuttavaa tuotantoa ja stemmalaulu oli niillä keskeisessä osassa. Workingman's Dead nauhoitettiin helmikuussa 1970 ja julkaistiin kesäkuun puolivälissä samaisena vuonna. Workingman's Deadin kappaleista Uncle John's Band, High Time ja Cumberland Blues sisälsivät yhtyeen soundille uusia elementtejä merkinneitä harmonioita ja laulutekstuureja.
Singleformaatissa albumilta julkaistiin Uncle John's Band / New Speedway Boogie. Kappaleista jälkimmäisen albumiversio on kestoltaan yli viisiminuuttinen ja singleversio lyhennettiin kolmeen ja puoleen minuuttiin. Workingman's Dead vastaanotti myönteisiä arvioita heti ilmestyttyään. Esimerkiksi Rolling Stonen lukijat äänestivät mainitun pitkäsoiton vuoden 1970 parhaaksi albumiksi. Muilla mitalisijoilla olivat muuten Workingman's Dead-albumin tyyliin selkeästi vaikuttaneen Crosby, Stills, Nash and Youngin Deja Vu ja Van Morrisonin toinen sooloalbumi Moondance.
Vuonna 2001 Workingman's Deadista ilmestyi remasteroitu ja kahdeksan bonuskappaletta sisältänyt versio osana boxia The Golden Road (1965–1973). Yksittäisenä CD:nä Workingman's Deadin laajennettu versio ilmestyi kahta vuotta myöhemmin. Albumin 50-vuotisjuhlapainos ilmestyi Rhino Recordsin julkaisemana heinäkuussa 2020. Kyseessä on kolmen CD:n julkaisu, jonka ensimmäinen levy sisältää perusalbumista remasteroidun miksauksen. Kaksi jälkimmäistä CD:tä sisältävät Grateful Deadin aikaisemmin julkaisemattoman ja New Yorkin Port Chesterin Capitol Theatressa 21. helmikuuta 1971 soittaman konsertin.
Marraskuun alussa 1970 ilmestynyt American Beauty menestyi edeltäjäänsä paremmin. Billboardin listalla albumille kertyi 19 listaviikkoa ja paras listasijoitus oli 30. tammikuussa 1971. American Beauty myi kultalevyksi heinäkuussa 1974 ja platinaa albumi saavutti vuonna 1986. Pitkäsoiton avaava, lyriikaltaan varsin puhutteleva kaunokki Box of Rain on Phil Leshin ja letkeästi svengaava, Matthew Sweetin ja Susanna Hoffsin vuonna 2009 albumillaan Under The Covers Vol 2 versioima Sugar Magnolia Bob Weirin käsialaa. McKernanin vokalisoima Operator on ainoa hänen Grateful Deadin studioalbumille säveltämänsä kappale.
Workingman's Deadilla olivat vielä hienoisesti kuultavissa Grateful Deadin psykedeeliset juuret, mutta American Beautyllä melodiat ja folkharmoniat olivat muodostuneet keskeisiksi. Nimessään albumi viittaa sekä musiikkityyliin että sen kannessa nähtävään ruusulajiin.
American Beautyn huippuhetkenä voinee pitää albumin päättävää ja shuffle-rytmistä kappaletta Truckin', joka tekstissään niputtaa yhteen Grateful Deadin vuoden 1970 tapahtumat. Mainittu kappale julkaistiin lisäksi singleformaatissa B-puolellaan Ripple. Truckin':in singleversio erosi voimakkaasti albumilla ilmestyneestä. Se sisälsi ylimääräisen soolokitaran, mutta sitä vastoin vähemmän säkeistöjä ja myös urkuosuus oli feidattu pois.
Grateful Deadin tuotannosta Truckin' on saanut osakseen runsaimmin radiosoittoa FM.n classic rock-tyyppisillä kanavilla. American Beautyn kappaleista soittoon ovat lisäksi päässeet Box of Rain, Sugar Magnolia sekä Friend of the Devil. Vuoden 1970 aikana Grateful Dead nauttikin melko runsaasta radiosoitosta.
Edeltäjänsä tavoin American Beautystä julkaistiin vuonna 2001 remasteroitu ja kahdeksan bonusbiisiä sisältävä versio osana boxia Golden Road 1967–1973. Edelleen Workingman's Deadin tavoin myös American Beauty julkaistiin laajennettuna versiona yksittäisenä CD:nä vuonna 2003. Myös mainitusta albumista jo tuoreeltaan laaditut arviot olivat positiivissävyisiä. Esimerkiksi Washington Postiin American Beautystä kirjoittaneen Tom Ziton mukaan albumi osoitti iän tuomaa viisautta, mutta silti se säilytti elämänilon.
Vuosien 1971 ja 1979 välillä Grateful Deadin virallisiin jäseniin lukeutuivat lisäksi kosketinsoittaja Keith Godhaux ja solisti Donna Godhaux. Vuosien 1979 ja 1990 välillä Grateful Deadin kosketinsoittajana oli Bret Mydland ja hänen edesmentyään vuosien 1990 ja 1995 välillä Vince Velnick. Vuonna 1987 ilmestynyt studioalbumi In the Dark ja siltä poimittu single Touch of Grey merkitsivät Grateful Deadille uutta nostetta ja 80-luvun lopussa yhtye olikin livebändinä varsin suosittu. Grateful Deadin johtohahmo Jerry Garcia edesmeni yhdeksäs elokuuta 1995. Yhtyeen henkiin jääneet jäsenet konsertoivat vuosina 1998, 2000 ja 2002 nimellä The Other Ones ja vuosina 2003, 2004 ja 2009 nimellä The Dead.
Pertti Pulkkanen
