Sinkut - Kesäkuu 2024
Anemones: Trevor
90-luvun himmeänhohtoisesta alternative rockista innoitusta hakeva Anemones on kitararockbändi, joka ei pelkää lausua debyyttisinkkunsa saatteessa ääneen jopa sanaa grunge. Nimiä tiputellaan röyhkeän rohkeasti, eivätkä Kim Gordon ja PJ Harvey kieltämättä niinkään kaukana kuullusta ole, jos nyt Courtney Love jää lähinnä oudoksi heitoksi. Trevor on muissa bändeissä jo kannuksia ansainneen nelikon avaus, eikä tämä jää tähän, sillä lisää luvataan ainakin EP-muodossa. Vaan mistä on Trevor tehty?
Melankolista ysärikitararockia osataan työstää asianmukaisen suttuisten soundien keskellä, mutta keskiöön nousee vokalisti J. M. Kajas. Ilmaisussa on sopiva määrä asennetta, jota ei tule sekoittaa välinpitämättömyyteen. Kertoja on vain kypsähtänyt elon karsina-aitoihin ja muutos lienee jo nurkan takana, tai näin itse kuulemani tulkitsin. Koskettimet väijyvät taustalla kuin Nick Caven haamu ja rummut paukkuvat ysäristi, mutta silti paketti soundaa riittävästi myös tältä päivältä, 20-luvun näkemykseltä ysäristä.
Mika Roth
Aurora Hentunen: Gray Waves (feat. Linda May Han Oh)
Aurora Hentunen on kotimainen pianisti ja säveltäjä, jonka musiikissa mm. jazz ja klassiset elementit nivoutuvat modernilla tavalla ajattomaksi musiikkikudokseksi. Gray Waves on periaatteessa instrumentaalikappale, vaikka sillä vokaalejakin kuullaan, mutta soitinten nuotit puhuvat selvimmin. Samalla se on ensimmäinen palanen myöhemmin julkaistavaa
Little Further -albumia, jota tituleerataan tässä vaiheessa jazz-levyksi.
Aallot ovat hyvin rauhaisat ja asettuneet, kun Gray Waves maalailee tunnelmiaan lähes viiden minuutin ajan. Isoja kiitoksia ja pystejä pokannut basisti
Linda May Han Oh saa pistää sormiinsa liikettä, Hentusen pianon kutoessa kasaan kappaleen sielun, surumielisen kauniin päämelodian. Välillä taustalle nousee tummia pilviä, mahdollisesti kosketinsoitinten tms. toimesta, mutta pieni melodia keikkuu eloisammiksi äityvien aaltojen yllä kaarnalaivan tavoin. Nordic jazz on toivottoman epämääräinen termi, mutta siihen tämä selvästi osuu. Kaunis ja pituudellaan toistuvasti yllättävä jalokivi, joka saa odottamaan pitkäsoittoa innolla.
Mika Roth
AxuTee: Kesäbiisi
Suhina Records
Täytyyhän kesäkuisessa sinkkukoosteessa nyt yksi täysiverinen
Kesäbiisikin olla, ja sellaisen pöytään kantaa
AxuTee.
Axu-T-nimellä DJ-keikkaa jo vuosikymmeniä heittänyt heppu on retroa räppiä raikkaalla otteella esittävä artisti, joka on hiffannut letkeyden todellisen arvon. Musiikillisia juuristoja löytyy aina 90-luvulta lähtien, eikä hupi lopu kesken kun
Letkeäleijona,
Massali,
MC Laakso ja
Demus ovat messissä.
Kesäbiisi pelaa groove valttinaan ja antaa funkahtavan soundin loistaa taivaalla kuin Naantalin auringon. Ei siis tungeta maisemaan mitään Floridan valkeita rantoja, koska nyt liikutaan suomiräpin ja suomenkielisen musiikin parissa. Keittiössä on häärinyt melkoinen setti kokkeja, mutta soppa ei ole kiehahtanut liedelle, vaan yhteistyö tuntuu voimallisemmassa mausteisuudessa. Simppeliin rakenteeseen kiinnitetään sen verran kaikkea pientä, että kuulija viihtyy ilman infoähkyn uhkaa. Periaatteessa tilaa olisi ollut johonkin lisäväliosaan tai muuhun sivuloikkaan, mutta hyvä tämä on jo näinkin. Tästä se kesä vasta lähtee.
Mika Roth
BENN: Square One
Capella Finland
BENN on kotimainen poprock-artisti, jonka musiikissa on
The Killersiä muistuttavia kitarariffejä, sekä
Queenistä inspiroituneita fanfaareja ja valtavia kuorokertosäkeitä. Tai näin meille ainakin lupaillaan tulevan debyyttialbumin toisen sinkkulohkaisun saatesanoissa. Esikoispitkäsoitto
How Loving Makes You Feel ilmestyy sitten kun ilmestyy, mutta ensimmäisten palasten perusteella luvassa on oikein kunnon lekanheiluttelua.
Square One on tunteiden myrskyistä syntynyt biisi, jossa kertoja yrittää selvittää tuntojaan konfliktin jälkeen. Taas on sanottu asioita, joita ei olisi pitänyt sanoa ja omia tekoja peilataan historiaan. Aloitusruudussa nökötetään jälleen, ja kaikki pitäisi rakentaa alusta. Ahdistus ja turhautuminen pullahtavat pintaan, melodia lähtee pikkuaskelista ja kertsi nostaa
Arctic Monkeysille ja soulahtavammille ryhmille velkaa olevan vedon siivilleen. Alakulosta kasvaa sähköä keräävä ja fiiliksiä kohottava biisi, joka lopussa uskaltaa nostaa katseen kohti horisonttia. Omista virheistä voi oppia ja kaiken voi tehdä paremmin seuraavalla kierroksella.
Mika Roth
Brakston: Seuraavana keväänä
Heimo Records
Pari sinkkua ennen tätä julkaissut
Brakston on nuori rap-artisti, joka tähyilee jo tässä vaiheessa vuotta kohti horisontissa siintävää seuraavaa kevättä – eli siis mitä? Henkinen leppoisuus ja soundillinen rentous ovat nuoria, jotka sitovat mukaan myös legendaarisen matkaajan nimeltään
Nuuskamuikkunen, vaan mihin asti tie aukenee kertojan/kuulijan edessä?
Lähteä voi harmonisesti tai rikkovasti, eikä Brakston tahdo ainakaan rikkoa mitään lähtiessään, vaan vakuuttaa kaiken kääntyvän parhain päin. Biisin lämmin melodisuus ja rauhoittavat soundit viittaavat kaikki harmoniaan, sovittelevuuteen, asioiden syklisyyteen. Kertoja kaipaa jo maailmalle, jossa kulkija oppii, kasvaa, kehittyy ja ehkä löytää jotain ainutlaatuista. Retron vinkuvat soundit, lisäkerros pehmeyttä biiteissä ja taiten asetellut rivit nousevat summana osiensa yläpuolelle, eli toimii kerrassaan mallikkaasti.
Mika Roth
DaddyShow: Lentokeli
DaddyShow on vuodesta 2021 aktiivisesti musiikkia tuottanut ja sinkkuja ulos pukannut kotimainen pop/rap-artisti, joka uusimmalla sinkullaan avaa linjoja modernin popin suuntaan. Maailma muuttuu, mutta muutoksen rattaista voi parhaassa tapauksessa kammeta rajattomasti voimaa. Vokaaleissa melodista vetoapua tarjoaa
Marina Manderoos ja näillä siivin noustaan rohkeasti lentoon, vaan mihin asti ”Euroviisu-biisiksikin” tituleerattu Lentokeli lopulta nousee?
Euroviisu ei ole ruma sana, sillä ykkösluokan isolla tavalla melodisia biisejä on haastavaa luoda. Lentokelin päämelodia on vahva kuin seiskaneljäseiskan siipi ja pitkällä rap-osuudella kiihdytetään, kunnes Manderoos pääsee vuorollaan ääneen. Kertosäe avaakin sitten sinitaivaat eteemme, äänimaisema kohottaa tunnelman kattoon ja se on siinä. Rakenne toistaa tuttua vuorovetoa, mutta soundimaalailussa ei sorruta liialliseen kohotteluun, vaan kappale osataan pitää myös riittävän pienenä. Leijuu hyvin, kääntyilee ja kantaa, eli toimii.
Mika Roth
Davy: Meininki
Laundry Music Company
Davy on yleinen artistinimi, mutta nyt puhutaan uudemman ajan rap-artistista, jonka soundissa menneisyyden kerrokset soivat. Debyytti-EP:n ensimmäinen sinkkulohkaisu rakentaa yhteyttä UK-soundista eurooppalaisten klubien hämärään, ja sieltä trap-kulmaa teksteihin hakien. Kunnianhimo ei ole kuitenkaan pahasta, joten avainkysymys kuuluu: mikä on meininki?
Ja sehän on nyt kohdillaan, sillä ensimmäisellä yhtiön kautta julkaistulla sinkulla Davy osuu ovelasti tuttujen mielikuvien ja soundikenttien väliin. Yhtäältä Meininki soundaa vanhan koulukunnan rap/hip hop -fiilistelylle, mutta orgaanisempi svengi hilaa tanssimattoa suuntaan jos toiseenkin vaivatta. Syke on karibialaisen raikas, lyriikoissa maailma on avoin kuin Monopoli-kenttä ja nopat vain lentävät ilmassa. Meininki osoittaa olevansa sielultaan menosiivu, nopean rytmin ja valoa hehkuvien palojen päivittäessä eurotrapin uuteen aikaan.
Mika Roth
Eidetic Dreams: The Sheets
All That Plazz
Eidetic Dreams on uransa alussa oleva helsinkiläinen dreampop-duo, jonka debyyttisinkku lähtee rohkeasti seikkailemaan niin ajassa kuin paikassa. Laulaja/lauluntekijä
Siiri Kähönen omaa lauluäänen, jossa on juuri sopivasti kasarin utuisuutta ja
Kate Bushin persoonallista arvoituksellisuutta. Duon toinen puolisko, kitaristi/tuottaja
Antti Heikkilä, on säveltänyt biisin yhdessä lyriikoista vastanneen Kähösen kanssa ja kangashan kestää.
Saatesanoissa mainitaan rohkeasti niin
The Cocteau Twins kuin jopa
Twin Peaksin soundtrack, mutta eivät koreat sanat silkkaa utupilveä ole. Vaikka musiikki on sukua enemminkin em. pioneereista innoitusta ammentaneiden bändien, kuten
The xx:n suuntaan, pysyttelee Eidetic Dreams alkuperäisen indiesynapopin lähteen lähellä. Soundin tummassa päässä
Depeche Moden tapa tehdä areenoille sopivaa taidepoppia kohtaa öisen
Slowdiven, ja silti – mikä tärkeintä – Eidetic Dreams kuulostaa jo nyt riittävän persoonalliselta. Tämä voi olla jonkin upean ja kauniin alkua, kenties.
Mika Roth
Haittaluokka: All Good / Kaikki hyvin (fea. Massali)
Suhina Records
Elämä on oikeasti kerrassaan mallillaan, toteaa
Massalin vahvistuksekseen saanut
Haittaluokka. Eli vaikka Suomen suvi on toisinaan lyhyt ja surkeimmillaan vähäluminen, voi ja saa siitäkin ottaa irti kaikki mahdolliset tehot, koska kaikki on lopulta kiinni vain päästä. Rap-remmi tahtoo myös levittää viestinsä universaalimmin, joten kaksikielinen All Good / Kaikki hyvin -otsikko palvelee muutenkin kuin vain toistuvana heittona. Kaikki hyvin? Edetään.
Entä mistä on kesä tehty? Kaikki lähtee Haittaluokan tapauksessa liikkeelle rytmistä, joka velloo lähes viiden minuutin ajan voimallisen rauhallisesti, kuin vesi keskikesäisen järven rannassa. Bileissä juotavaa ja syötävää on hyvä olla riittävästi, etenkin kun sakkia kerääntyy isommin yhteen, mutta tärkein ainesosa on ihmisten yhteyksistä syntyvä fiilis. Letkeä biitti marinoi vanhempaa koulukuntaa korostavat sanat, biisin ollessa kuin aikakone, osuvasti sisustettu ja tyylikäs sellainen. All Good / Kaikki hyvin singahtaakin auringon ympäri ja tipauttaa lohkon 90-lukua keskelle hektisyydessään kärvistelevää nykyaikaa.
Mika Roth
Jake and Rambling Blade: Bluebirds
Debyyttisinkkunsa julkaiseva
Jake and Rambling Blade laulaa näillä main vieraista lintusista, mutta tietää kyllä vallan mainiosti mitä on tekemässä. Vahvoilla bluegrass- ja country-vaikutteilla leikittelevä kotimainen americana-orkesteri on liikkeellä ns. tositarkoituksella ja jo valmiiksi kovan ryhmän rivejä vahvistavat vielä viulisti
Laraine Kaizer-Viazovtsev sekä bluegrass-konkari
Michael Daves. Vaan kuinka sinikoiden siivet kantavat?
No mainiostihan ne nousevat siniselle taivaalle, koska hieman kummasta kulmasta ponnahtavaa tekstiä kannattelee erinomainen melodia. Akustiset soittimet antavat rikkaan kuorrutuksen biisille, joka ymmärtää genrensä perinnön, mutta ei ripustaudu suotta siihen kiinni. Bluebirds on puhtainta americanaa, sitä en lähde suotta kiistämään, mutta se on myös yksi tämän sinkkukoosteen iättömimmistä vedoista, uskallan väittää. Kaihoa on mukana sopiva annos ja tulevan debyyttialbumin ensimmäinen näyte lupaa paljon tulevalta.
Mika Roth
Joosua: Annoit mut pois
Stupido Records
Olipa kerran
Joosua, ja onpa nyt taas. Vuonna 2017 pensselit santaan ja rukkaset naulaan lyönyt indiepoprockremmi lupaa pelastaa suomalaisen indien – jälleen. Muistan edelleen mainiosti vajaan vuosikymmenen takaiset
Sudenkorento ja
Kaikki mitä jää -sinkut, joiden arvo lienee vain kasvanut vuosien saatossa. Pienet
Pariisin kevät -vibat eivät haitanneet silloin, eikä maailma ole juuri muuttunut sinkun perusteella. Toimivaa kaavaa ei kannata rikkoa
Otetaan siis rohkea annos kuulasta kitarapoprockin öistä soundia ja ladotaan tekstiin hiipuneen rakkauden äärellä koettavaa nostalgiaa. Niin, aineksethan ovat meille jo kovin tutut, mutta vain lopputulos merkitsee näissä tilanteissa. Joosuan tapauksessa yhtye on osunut suoraan kultasuoneen, biisin tarttuessa jo ensi kuulemalla tiukasti korvasta. Melankolia virtaa paksuna norona, mutta ei jähmetä yllättävän nopeaa kulkua. 10-luvun soundia yhdistetään tähän päivään ja Joosua kuulostaa tuoreemmalle kuin jopa silloin aikoinaan.
Mika Roth
Katri Hannele: Perhosen siiven muotoiset kellukkeet
Sing & Song Music
Uraansa aloitteleva laulaja/lauluntekijä
Katri Hannele on pitkän linjan pop/jazz-laulaja, joka säveltää ja sanoittaa kappaleensa itse. Perhosen siiven muotoiset kellukkeet – otsikko on kieltämättä miltei mahdoton, mutta niin vain kaikki toimii, kunhan sanoja todella kuuntelee. Numero on ensimmäinen lohkaisu tulevalta EP-levyltä, ja samalla se on artistin debyyttisinkku, joten paljon on pelissä. Esikoisen tuotanto on pidetty pienenä, mutta karsitumpi muoto ja akustisuutta korostava sisus antavat riittävästi tilaa harkituille sanoille sekä niitä kehystäville äänille.
Rakkaus, tuosta voittamattomasta ja rajattomasta voimasta kertoo myös Katri Hanneleen esikoinen. Tekstissä peilataan vapautta, jonka läheinen toiselle suo, sillä maailman ollessa hurja ärsykeviidakko, voit silti olla rakkaimpasi edessä aito itsesi. Intiimi aihe saa melodisen popballadin lentämään perhosen lailla ja todella kuuntelemaan tekstiä, jossa sydäntä avataan rohkeasti. Saatan joskus turhautua vastaan ryöppyäviin kilotavaramaisiin rakkauslauluihin, mutta tämän kaunokaisen uskon kummunneen suoraan sydämestä.
Mika Roth
Laupias Tolppanen: Vähä niinku mun
Suhina Records
Laupias Tolppanen on 10-luvulla pari EP:täkin julkaissut artisti, jonka uuden sinkun saatesanojen niukkuus voitti oman kisansa tällä erää. Vähä niinku mun julkaistiin kesäkuun alkupuolella ja kyseessä on jonkin sortin muusikko-artisti-tuottaja-tubettaja, mutta ennen kaikkea tolppa. Ja tämä oli siis suora lainaus sosiaalisen median puolelta. Vaan mistä on tolppa tehty, ja kenen nyt pitikään olla ja mitä?
Tulkitsen kuulemani rakkauslauluksi, jossa kertoja toivoilee puoliääneen, että voitaiskos sitä niinkusta olla vähän silleen yhdessä ja sitä rataa. Kiertelyä ja kaartelua harrasti jo itsensä
Shakespeare, mutta Tolppasen tapauksessa sanallinen rima väräjää rahtusen alempana. Sydän on silti mukana ja modernin laulaja/lauluntekijä popin kaislikoissa suhisee kerrassaan herttaisesti, kun vokaaleihin ladataan tuhdisti paloa ja tunnetta. Kuviot pidetään pieninä, kertosäkeessä huhuillaan kovempaa, mutta biisin voima löytyy lähelle hiljaisuutta ajetusta muodosta, sekä tekstin pohtivuudesta. Mitä ja jos – ne ovat joskus tosi isoja sanoja.
Mika Roth
MIKAYLA: Vasta aamulla
Isoja kirjaimia ja tunteita suosiva
MIKAYLA on indie-kentältä nouseva r'n'b -lupaus, jonka ensimmäinen sinkku ilmestyi loppuvuodesta 2022. Puolitoista vuotta myöhemmin ollaan viidennen sinkun kohdilla ja MIKAYLA, eli
Pinja Mikaela Gustafsson, tuntuu löytäneen omimman soundinsa sekä tyylinsä. Alusta asti suomeksi tuntojaan tulkinnut artisti kokeilee hiukan drum & bass -soundiakin, mutta fokus on seesteisyydessä, silkkisemmissä soundeissa.
Modernin popin ja perinteisen r’n’b -maailman välille on haastavaa rakentaa toimivia akseleita sekä siltoja, mutta Vasta aamulla -kappaleessa on mielestäni poikkeuksellisen toimiva tasapaino. Yhtäältä kappale on suomalainen pop-biisi, jossa rakkauden liekit ovat kylmentymään päin. Toinen puoli perimästä vetää kuitenkin öisen tanssilattian puolelle, nykyhetken sykkeen tuntuessa halki rakenteiden. Mikä tärkeintä siivu ei tunnu lainkaan falskilta tai laskelmoivalta, vaan siniset tunnot kohoavat pehmeyden keskeltä kuin viileässä vedessä kelluvat jäävuoret. Jokin on ohitse, minkä kertoja tietää vallan mainiosti, muttei ihan vielä.
Mika Roth
Muumiponi: Luihin ja ytimiin
Gordon Pegasos Enterprises
Muumiponi saa nimenä pohtimaan kaikenlaista pehmeää, pinkkiä ja tyttömäistä, eikä kimallekaan tahdo pysyä ajatuksista poissa, vaan miltä musiikki moisen otsikon alla kuulostaa? Mitään taloja ei tarvitse lukita yöksi, sillä
Kepes Mode -räppi-duosta tuttu artisti luo melodisesta ja funkahtavasta kasari-boogiesta virtaa ammentavaa musiikkia. Vibat ovat positiiviset, hymy herkässä ja tanssijalkaa vipatuttaa luihin ja ytimiin menevän hoidon myötä.
Viimeiset tusinan vuotta Muumiponi on asunut Iso-Britanniassa, mutta Suomen viimeaikaiset poliittiset käänteet saavat artistin sanataiteilemaan yllättävänkin tiukin kääntein tunnoistaan. Pastellisen hattaraiset soundit ja niitä tummemmat tekstit muodostavat jännän parivaljakon, joka hiljalleen paljastaa itsestään lisää tasoja, ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia. Tarttuva melodia ja kepeät soundit tuntuvat aluksi vain leijailevan ympäriinsä, mutta biisistä löytyy lopulta kummasti painovoimaa, kunhan kierroksia antaa vain tarpeeksi.
Mika Roth
Nights Around: Desert Scene
Oululainen vaihtoehtorockia soittava
Nights Around on uransa kolmannella sinkulla tunnelmallisemmissa maisemissa. Siinä missä aiemmin on korostettu sanaa rock, on Desert Scene avaus öisempiin soundimaailmoihin, seesteisimpiin tunnetiloihin. Alkujaan sooloprojektina käynnistyneen yhtyeen kappale juontuu kuuleman mukaan jo vuoteen 2020, joten biisin soundillinen kerroksellisuus selittyy ainakin osin mittavalla syntyhistorialla.
Autiomaa on oiva metafora monellakin tapaa, sillä rauhan ja vapauden lisäksi se voi tarjota syvempää näkemystä. Muutenkin kuin musiikillisesti. Saatesanoissa puhutaan niin shoegazesta kuin jopa
Duran Duranista, mutta omaan korvaan kappaleen sydämeltään kiivas ja silti rauhallinen kulku asettuu enemmänkin amerikkalaisen slowcoren ja emon pirtaan. Tyyliin
Lowsta itään ja Los Angelesin sadcore-touhuista ylöspäin. Kitararockyhtye on sameissa vesissä ja aaltoilevissa soundikentissä, mutta kaikkea muuta kuin murheen murtamana, koska surumielisyyden puhuttelevuus ja arvokkuus on oivallettu.
Mika Roth
Station Approach: Lagrange
Humu Records
Kuopiolainen
Station Approach on sama asia kuin
Jonas Ursin ja
Sampsa Väätäinen. Pääosin instrumentaalista musiikkia luova duo antaa elektronisen musiikin jalostua ja häivyttää rajoja niin post-rockin kuin downtempomaisen IDM:n väliltä. Lagrange on nimensä historiaan ikuistanut matemaatikko ja tähtitieteilijä, jonka mukaan on nimetty Lagrangen piste. Tuo paikka avaruudessa on kohta, jossa eri taivaankappaleiden painovoimakentät kumoavat toisensa ja esimerkiksi satelliitti voi näin kellua miltei vapaana avaruudessa.
Instrumentaalimusiikin viestejä on toisinaan haastavaa tulkita tarkoin, eikä oikeita vastauksia tietenkään edes ole, mutta uskoisin vapauden olevan avain debyyttisinkkuun. Tai ainakin itse tunnen vapauden voimien virtaavan ympärilläni, kun kauniin kaihoisa kappale leijuu lähes neljän minuutin aikansa halki ajan sekä avaruuden. Torven tunteikas ääni, rytmipuolen kerroksista syntyvä vakaus, sekä aina vain korkeammalle kohoavat vokaalimaiset elementit. Nämä kaikki plus monet pienet osaset tekevät Lagrangesta sangen elokuvamaisen kokemuksen, joten tuleva EP on taatusti tutustumisen arvoinen tapaus.
Mika Roth
Super Glue Anxiety: Dead Witch
Super Glue Anxiety on ainakin tällä sinkulla vielä yhden hengen projekti, joka luo kokeellista rockia tuhdilla ska-annoksella, svengillä sekä siunaukseksi katsottavalla luovalla hulluudella.
Mr. Bungle mainitaan syvin kumarruksin ja asianmukaisin ylistyksin, mutta kyseiseen musiikki-ilmiöön Super Glue Anxiety ei halua itseään verrattavan, joten olkoon niin. Debyyttisinkku on avaus, jonka jälkeen on kuulemma luvassa kimurantimpaa kamaa.
Eikä tämäkään mitään simppeliä sivakointia ole, sillä svengaavaan groovejunaan noustaan taakse suotta vilkuilematta. Periaatteessa biisi on rocknumero uusissa vaatteissa, mutta
Madnessin ja muiden visionäärien hengessä kaikki on mahdollista, mikään ei ole kiellettyä. Hilpeä rakkaustarina näkee siipan hiukan noitamaisena, mutta sekin taitaa olla vain rakkauspuhetta, tiedättehän. Lisää yrttejä drinkkiin saadaan elektronisin värkein, svengaavan imun kiskoessa soundit yhdeksi pyörteeksi. Mopo keulii, muttei kippaa.
Mika Roth
Suvi Suihkonen ja Kallonkutistajat: Mehiläiskuningatar
Wood Productions
Joskus alut ja loput osuvat lähelle toisiaan, kuten nyt.
Suvi Suihkonen ja Kallonkutistajat julkaisi debyyttilevynsä vuonna 2018, katosi välissä jonnekin, palasi sieltä takaisin ja on pian taas poissa. Tai ainakin tuleva levy tulee kuuleman mukaan jäämään viimeiseksi
Kari ”Suvi” Suihkosen päättäessä samalla uransa. Sääli sinänsä, sillä retroista kitararockia soittavan orkesterin soundissa on tilaa niin
Fab Fourin rajattomuudelle kuin Berliini-
Bowien kummallisuuksille, mikä ei ole ihan vähän sanottu.
Lähes seitsemään minuuttiin yltävä teos pitää sisällään niin kitararockin laskettelua kuin sinfonisiksi äityviä barokkipopin aineksia. Kaikki starttaa kuitenkin punkahtavalla osuudella, josta edetään progeisen vaiheen myötä beatlesmaiseen maalailuun, nuottien venyessä siinä missä taivaankin yläpuolella. Kerrosta liu’utetaan kerroksen lomaan, jouset kaartelevat aina vain jylhemmin ja lopulta noustaan kohti avaruuden äärettömyyttä. Sinkku on lohkaisu
Viimeiseen hengenvetoon -albumilta, jonka takana odottaa viimeinen hiljaisuus.
Mika Roth
Viimeinen Oodi Vapaudelle: Rakkauden alttari
Viimeinen Oodi Vapaudelle on niin nimeltään kuin soundiltaan isomman kaliiberin bändi. Nakkilalainen modernia melodista metallia soittava ryhmä perustettiin vuonna 2023, mutta kokemusta löytyy riveistä kyllä rutkasti. Klassisesta laulusta vastaava mezzosopraano
Karoliina McLoud takaa jo uniikin soundin, johon yhtye uskaltaa myös nojata rohkeasti esikoissinkullaan. Mittavaa on ja komeaa, vaan riittävätkö karmit pitämään kuvan kasassa?
Päälle neliminuuttinen siivu starttaa metallisella vallilla, joka puskee melodisen raskaan soundimuurin kiinni naamaan. McLoudin vokaalit nousevat kertsin huipulle jo reilun minuutin kohdilla ja tästä jatketaan täydellä laukalla aina auringonlaskuun asti. Riskinä on tietysti hautautua näin tuhdin soundin alle, mutta vaikka äänimatto on paksumman puoleinen, saa McLoud riittävästi tilaa ja ilmaa ympärilleen. Säkeistöt jäsentävät, massiivinen rakenne ei kaadu päälle ja viimeinen kolmannes on yhtä riemujuhlaa sooloineen kaikkineen.
Mika Roth
Lukukertoja: 1496
