Aistifestivaalin lauantai

Suomen parasta poppia, kitaravallia, romantiikkaa ja elektromannaa neljältä upealta artistilta Klubin ja Aistifestivaalien lauantaina. Festarien ehdottomasti tunnetuin esiintyjä, Helsinkiläinen elektrocombo Giant Robot oli houkutellut paikalle todella mukavasti kansaa, pelkästään ennakkolippuja oli myyty kahden sadan luokkaa. Oma ansionsa runsaan yleisön kokoamisessa oli taatusti myös romanttissävyisen jylhiä tunnelmapaloja jostain Depeche Moden ja Duran Duranin puolivälistä tulkinneella Tampereen ja maailman Romantic Visionilla, jonka comeback-keikka kiinnosti, etenkin näin Tampereella. Ja tietysti oli paikalla myös meitä hulluja, joille nimet Red Carpet ja Sergio merkitsevät mitä mainioimpia musiikillisia elämyksiä. (Kylläpäs vaan oli hianosti ilmaistu!) Torstain ja perjantain biletysten jälkeen lauantai oli nelipäiväisten geimien todellinen huipennus, sunnuntain cover-osasto toimi hyvinä tasoittavina. (Vaikkakaan en valitettavasti itse pyhäpäivän osuutta todistanut)

Red Carpetin stemmalauluja kuunnellessa herkistyy karskimpikin mörökölli, tiivistävät Aistimiehet mainion kitarapop-yhtyeen ansiot. Näin myös lauantain Klubin keikalla, joskin nelikko soitteli yhtä biisiä vaille pelkästään mukavan rullaavia ralleja. Pelkkien kaihoballadien kuuntelu olisi voinutkin pidemmän päälle liveoloissa käydä hiukan tylsäksi, nyt meininki oli siis varsin mainio. Velin ja Petrin laulu ja kitarat, Samulin laulu ja koskettimet/basso sekä Ollin rummuttelu luovat musiikkia, jossa paistaa syvä luottamus hyvään ja kauniiseen. Musiikkia, josta tulee hyvä mieli, siinä ehkä Red Carpetin suurin vahvuus. Rento ja huultaheittävä ote soittamiseen, instrumenttien vaihto, tyylikkäät cover –biisivalinnat...kaikki tämä sopii yhtä hyvin Carpetin keikkoihin kuin myös muihin saman porukan kytköksiin Sister Flo, Laidun, Harry Hunks ja niin edelleen...Tällä kertaa Carpet tulkitsi mainion version The Churchin Under The Milky Waystä, omista biiseistä mieleen jäi etenkin Model. Uunituoreen Halfwayn myötä bändi varmistelee asemaansa yhtenä kotimaan parhaista kitarapop-yhtyeistä. Tämä keikka petasi tuoreen albumin taatusti muutamien uusien fanien ostoslistalle. Hieno alku illalle!

Nyt tarkkana! Se, mitä aion seuraavasta esiintyjästä kertoa, peilaa suoraan suhteessa vain ja ainostaan minun sairaalloisen palavaa ihastustani Sergion kolmella kitaralla junnailevaan paahtoon. Tämä huomio siksi, että yhtye ei välttämättä saanut tiukan tiivistetylle keikalleen aivan sen ansaitsemaa huomiota yleisöltä, joka oli esiintyjien vaihtelevien tyylien ansiosta melko värikkäästi rakentunutta. Silti, ja aivan ansiosta, ei kukaan ainakaan avoimesti myöskään buuannut Jari Kieloston junnaavan basson ja kuulaan laulun johtamalle paahdolle, jossa kolme kitaraa luovat uskomattoman upean hallitun kaaoksen. Kun kaikki kolme kitaristia samaan aikaan kumartuvat vahvistimiensa puoleen vinguttamaan laudoistaan mahtavia ulinaääniä, ei voi muuta kuin ihailla. Lauri Kujasalo seikkailee rummuilla kerta kerralta hienommin, eikä bändin soitosta voi oikein muuta vaatia kuin lisää. Tällä kertaa yhtye pääsi parhaaseen vauhtiin etenkin Conversation Groupsin ja keikan päätteeksi vedetyn High Lonen(?) aikana. Juuri, kun ekstaasi alkaa olla huipussaan, katkaistaan kappale kuin seinään. Kuin matto vedettäisiin alta.



Ainoa harmittamaan jäänyt asia oli taasen tiukka aikataulutus, jonka vuoksi keikat loppuivat välillä hiukan tynkinä. Encorethan ansaitaan, ja hyvin vetänyt bändi mielestäni ansaitsee sen loppuhuipennuksen yleisönsä kanssa. Paitsi tietysti jos biisimateriaali loppuu kesken, silloin on turha parkua...

Jopa gootahtavaa jylhyyttä oli ilmassa tamperelaisen Romantic Visionin viisikon comeback –keikalla. Kaksien koskettimien, rumpujen ja kitaran päälle ladottu 80-lukuhenkinen maalailu laulajan ja kitaristin poseeraavalla esiintymisellä ja kajaaleilla sai todella vastaanottavaisen yleisön hurmattua viimeisen päälle. Kuten alussa totesin, Depeche Mode ja Duran Duran minulle lähinnä nousivat mieleen itse musiikista. Olihan se tarttuvaa, jopa vaikuttavaakin, muttei kuitenkaan minun musiikkiani. Täytyy kuitenkin antaa ”vanhoille” herroille tunnustus oikein mainiosta esiintymisestä, ei voi valittaa. Vain se kuuluisa verenpunainen ruusu vielä hampaiden väliin... Hyvin tuntuivat fanit vielä muistavan sankarinsa, näin monia mukana laulavia kasvoja yleisössä.

Helsinki rock city tänään Tampereella ja Pakkahuoneen Klubin lavalla! Ei aivan suotta ollut niitä ennakkolippujakin haluttu, sillä harvemminhan tämä kotimaisen elektron rullailija Tampereella näyttäytyy. Kuusihenkinen Giant Robot täytti lavan koneineen, samoin lavanedustan kärsimättömistä faneista. Tutut lasit ja Kraftwerkin sininen Autobahn -paita, Tuomas on lavalla ja mikki alkaa kuumeta. Mamba Assefan letkeät lyömät vetävät kansan liikkeelle ja Kasio tuo koskettimillaan mausteet keitokseen. Kielisoitinosastolla Arttu, Aleksi ja Petri pistävät laudat soimaan ja groove nousee. Tuomas avaa suunsa ja Jättirobotin trendikäs vaellus alkaa.

Robot tarjoili paljon uutta materiaalia, mutta bileet repesivät oikein toden teolla käyntiin Superweekendin Airport Cityn sekä etenkin Crushing You With Stylen mainion Dire Straitsin tahdeissa. Bileitä oli hyvä jatkaa S M L XL:n huudatuksella ja jopa yhtyeen ensimmäinen ja edelleen kovin hitti Helsinki Rock City kuultiin. Silti Urban Internationalin ja etenkin yleisöstä kovasti pyydetyn Jennifer Kissed Me:n olisin itse keikkasettiin voinut lisätä. Ehkä miehiä alkaa jo mainitut rallit pikkuhiljaa kyrpimään...Oli miten oli, setti oli kuitenkin hyvä ja encoressa nautittu Tuomaksen mikkibiitti oli mukava lisä. Hikistä oli meno ja liikettä riitti niin lavalla kuin lattiallakin. Silti ei yleisöä mitenkään kylki kyljessä –tiiviyteen asti ollut. Ei spesiaalivieraita tai turhia erikoisuuksia, vaan melko perustoimiva Giant Robot -keikka. Kelpasi minulle.

Se lauantaista sitten. Kolme iltaa hyviä, tosin aika vähän toisiaan tukevia, yhtyeitä ja mukavasti yleisöä. Tästä onkin sitten hyvä jatkaa syksyyn lisääntyvien keikkojen ja pitenevien öiden myötä. Festarikesä on ohi!

Tsekkaa torstain ja/tai perjantain tapahtumat.

Ilkka Valpasvuo