Tom Tikka – vastakohdista kumpuava voima
04.01.2024
Tom Tikka on rautainen ja uuttera musiikin ammattilainen, jonka sooloura on jäänyt artistin kotimaassa vähälle huomiolle. Tikka on julkaissut kolmen vuoden aikana peräti kolme pitkäsoittoa, minkä lisäksi herra tuntuu ehtivän ongelmitta sinne, tänne ja tuonne. Desibeli.net jutusteli musiikintekijän kanssa hieman pidemmän kaavan kautta.
Käydäänkö aluksi läpi hieman historiaasi. Mitä kaikkea ehti tapahtua ennen kuin vuoden 2021 This Is My Happy Face ilmestyi?
- Aloin tehdä musaa tosi nuorena. Olin kuusivuotias, kun aloin soittaa skittaa ja seitsemän kun aloin tehdä biisejä. Mulla oli The Goods -niminen bändi junnuna Suomessa ja sitten myöhemmin Chicagossa bändi nimeltä Midnight Madness. Rocktähteydestä unelmoinut The Goods kariutui, kun kaikkien jäsenten piti lähteä inttiin ja Midnight Madness taas oli sitten päivätöiden ohessa tehty homma, joka ei edes tähdännyt levytyssopimukseen.
Tikan oppivuodet alkoivat vasta Carmen Gray -nimisen yhtyeen myötä, jossa hänen veljensä Lappe Holopainen vaikutti. Veljekset tekivät bändin kaiken materiaalin.
- ”Gray-vuodet” olivat hienoa aikaa. Nähtiin joka perjantai ja sävellettiin pari biisiä. Istuttiin kasvotusten mun keittiössä, ja sävellettiin ja sanoitettiin tunti tai pari putkeen. Mun vanhin poika Anton oli ihan skidi silloin. Se konttasi jaloissa. Muistan kerran, kun Lappe syötti Antonille Pilttiä, kun mä viimeistelin jonkun biisin sanoja. Anton oksensi ne Piltit Lapen uusille Diesel-farkuille, mutta sekään ei biisintekoja pysäyttänyt. Lappe tais vain sanoa, et se ei ollut eka kerta, kun joku oksensi sen syliin.
Carmen Gray hajosi vuonna 2013, mikä oli Tikalle kova paikka. Elämän tyrskyt puristivat aina vain lisää biisejä ulos, mutta enää ei ollut kanavaa niille.
- Tajusin nopeasti, etten ollut valmis lyömään hanskoja naulaan, joten aloin harjoitella äänittämistä, miksaamista ja tuottamista. Vasta nyt, kymmenien tai itse asiassa varmaan satojen biisien jälkeen, olen tajunnut, miten vähän tiesin äänittämisestä ja tuottamisesta kymmenen vuotta sitten.
Pari kuukautta Carmen Grayn hajoamisen jälkeen syntyi The Impersonators. Kyseessä on Tikan ja Antti Aution muodostama yhtye, jonka Life of Grant
-albumi on kiistatta tutustumisen arvoinen tapaus.
- Tutustuin Anttiin Helsingin yliopistolla 2000-luvun alussa. Meistä tuli saman tien ystävät, koska ollaan molemmat musafaneja. Hyppytunneilla vaihdeltiin levyjä ja mielipiteitä musiikista. Tämä jatkui myös yliopistosta valmistumisen jälkeen. Koskaan ei kuitenkaan tullut puheeksi, että Antti kirjoittaa runoja. Sitten yhtäkkiä, aivan varoittamatta, sain Antilta tekstarin, joka ei ollutkaan sinänsä tekstari vaan sisälsi runon, jonka nimi oli Ghost Town Radio.
Sanat saivat Tikalta melodian, taika syntyi ja asiat johtivat Life of Grant -albumiin, jonka saksalainen FBP Music julkaisi. Tämä avasi samalla pienen oven isoon maailmaan ja pian yhdysvaltalainen MTS Records tarjosi levytyssopimusta, tällä erää sooloilevalle Tikalle.
- Biisit alkoivat saada kansainvälistä näkyvyyttä. Sain ehdokkuuden Hollywood Music in Media -gaalassa, Josie Awardseissa ja voitin ISSA Awardseissa International Male Emerging Artist of The Year -palkinnon. Vuonna 2022 siirryin brittiläiselle Minds Behind The Music -nimiselle levy-yhtiölle, ja sieltä edelleen tänä vuonna One Medialle, joka on kansainvälinen mediakonserni.
Tikka allekirjoitti peräti kymmenen vuoden sopimuksen. One Media julkaisi sekä The Impersonatorsin että Tikan koko soolotuotannon uudelleen oman sateenvarjonsa alla.
Uusin albumisi Rainbows and Dead Flowers toistaa klassisen (eli vinyyliajan) mittoja. Tusinan verran biisejä ja hiukan alle kolme varttia, biisien keskimitan painuessa mukavaan kolmeen ja puoleen minuuttiin. Väittäisin levyn olevan myös kiekoistasi 'rennoimman', vaikka samalla se pitää sisällään monimutkaisempia ja monisyisempiä osia.
- Albumilla on melko monta keskitempoista biisiä ja jokaisessa biisissä on mukana akustinen kitara. Ehkä rento fiilis tulee osittain näistä elementeistä. Itse pidän albumia urani tähän asti kunnianhimoisimpana levytyksenä, ja siksi sillä on erityinen merkitys minulle. Yleensä pidän biisin säveltämisen ja äänityspäätöksen välillä pitkänkin välin, mutta tälle levylle biisit valikoituivat lähes sitä mukaa kuin ne syntyivät.
- Levyn pääviesti lienee se, ettei elämä ole helppoa, ja kuten levyn nimikkobiisi toteaa, myös sankarit lopulta kaatuvat ja epäonnistuvat. Kukaan ei ole superihminen, kukaan ei ole täydellinen. Me kaikki teemme virheitä.
Olen albumeitasi arvioidessani päätynyt puhumaan mm. Ziggy Stardustista, Totosta, Heikki Salosta ja R.E.M.:istä – noin muutamia mainitakseni. Eli olet musiikillisesti erittäin monipuolinen ja askarruttavan rikas. Mistä itse olet mielestäsi vaikutteita saanut?
- Lapsuudenkodissani kuunneltiin musaa käytännössä koko ajan. Joskus kuunneltiin Merle Haggardia, joskus Beatlesia, Rolling Stonesia, Ray Charlesia, Frank Sinatraa, Led Zeppeliniä, Elvistä, Robert Johnsonia, Whamia ja joskus Duran Durania. Miltei koko kevyen musiikin ja viihdemusan kirjo oli edustettuna.
Nuoruuden ajan bändikaverien vanhempien kautta musiikin kehä laajeni aina klassiseen musiikkiin ja jazziin saakka. Vaikutteita on siis saatu vaikka mistä, mutta mitä mahdollisia vaikutteita pyrit poistamaan musiikista? Mitkä ovat helmasyntejäsi biisejä kirjoitettaessa?
- Ovatko casio-syntikkasaundit ja sähkörummut 80-luvun musiikin helmasyntejä vai osa sen aikaisen musiikki- ja populaarikulttuurin ja ihanteiden ilmentymää? Helmasynniksi muodostuvat usein asiat, jotka eivät kestä aikaa.
Tikka korostaa rauhan merkitystä biisien työstössä. Joskus materiaalin on hyvä kypsyä pöytälaatikossa, jotta sen oikea arvo ja merkitys kiteytyvät ja kirkastuvat. Karsinta on monin tavoin vaikeaa, mutta myös puhdistavaa.
- Yleensä pois karsiutuvat biisit kirkastavat tehokkaasti kuvaa siitä minkälaista musiikkia loppujen lopuksi haluaa julkaista. Kun biisien pois tiputtamiseen pystyy suhtautumaan rennosti, tunnistaa helpommin ne biisit, jotka oikeasti kuuluvat muidenkin kuultaviksi.
Monenlaista palautetta tietysti tulee, mutta se on tarpeellista ja tärkeääkin, kun työnä on musiikin luominen. Onkin hyvä kerätä ympärilleen luottohenkilöitä, jotka pystyvät antamaan palautetta ja auttavat näin kappaleita pääsemään seuraavalle tasolle.
Olet kirjoittanut materiaalia myös muille, vieläpä hyvinkin kuuluisille ja menestyneille esiintyjille. Miksi kuitenkin haluat tehdä myös soolouraa, mitä se sinulle antaa?
- Tässä on varmaan vähän sama kysymys kuin se miksi osa ihmisistä haluaa yksityisyrittäjiksi ja osa haluaa tehdä töitä muille. Kun tekee biisiä jollekin muulle, oma tehtävä on hyvin selkeä ja tietyn rajan jälkeen vastuu biisin loppuunsaattamisesta ja esittämisestä siirtyy jollekin muulle.
Soolona tilanne kiepsahtaa aivan uudenlaiseksi, koska silloin vastuu siirtyy itselle, mutta tuo haaste saattaa vastavuoroisesti kehittää tekijää taiteilijana. Samalla tietysti myös lopputuloksen voi määritellä itse.
- Vaikka tällä hetkellä keskityn soolouraani ja teen biisejä itselleni, en ole täysin haudannut yhteistyötä muiden artistien kanssa. Meillä oli hauskaa brittiläisen WILLJACKin kanssa, kun teimme aikaisemmin tänä vuonna Overnight Sensation -biisiä ja sen musavideota. Yhteistyö oli kokonaisuudessaan palkitsevaa ja inspiroivaa. Tällä hetkellä työstämme yhdessä The Star Prairie Projectin Nolen Chew Jr:n kanssa biisejä.
Tästä päästäänkin siihen, että musiikkisi on poprockin laveaan laariin laskettavaa, eikö vain? Mukavasti latauksia kerännyt By 2022 voisi olla pienellä tuurilla suurikin hitti.
- By 2022 on kerännyt kuunteluita pikkuhiljaa, mutta tasaisesti ja varmasti. Myös Doormat on noussut kuuntelumäärissä selvästi muiden biisien joukosta. Valaahan se artistiin uskoa, kun ihmiset tykkäävät ja palaavat kuuntelemaan kappaleita uudestaan ja uudestaan. Päämääränäni on aina ollut löytää yleisö, joka nauttii tekemästäni musiikista. Se on ollut itselleni aina se tärkein juttu. Nyt sellainen tuntuu löytyneen, ja olen siitä kiitollinen ja iloinen.
Mitkä kappaleesi kiteyttävät mielestäsi onnistuneimmin oleellisen Tom Tikasta?
- On vaikea sanoa mitkä biisit oleellisimmin kiteyttävät sen kuka olen artistina tai ihmisenä. En halua julkaista biisejä, jotka eivät kuvasta minua tai ilmennä jollain tavalla sitä kuka olen. Jos muutama biisi pitää valita muiden joukosta, niin Rainbows And Dead Flowers, Something New, Doormat, By 2022, Stalemate ja Heart’s On Fire varmaan kiteyttävät parhaiten sen mitä päässäni liikkuu.
Levykansissa lukee pienellä The Missing Hubcaps joka on kuvitteellinen yhtye, vaan mistä nimi juontuu?
- Bändin nimi on isäni inspiroima. Autonrenkaiden vaihto oli aina sellainen tehtävä, johon isäni pyysi minut mukaan. Kerran kun oltiin vaihtamassa talvirenkaita etupihalla, pelleilin auton ympärillä ja pyörittelin pölykapseleita pää pilvissä. Jossain vaiheessa yksi pölykapseleista karkasi ajotielle ja minibussi ajoi sen päältä rikkoen sen täysin. Isäni, joka ei koskaan ollut lämmennyt sen hetkisen yhtyeeni The Goods -nimelle, tokaisi närkästyneenä, että sopivampi nimi bändille olisi Tommy & The Hubcaps.
- Missing Hubcaps kuvastaa bändistä puuttuvia jäseniä, ja on samalla kunnianosoitus isälleni, joka menehtyi muutama vuosi sitten.
Mielikuvitusorkesterin kanssa ei keikkailla, eikä sen jäseniltä voi hakea taustatukea. Tuota tonttia studiossa paikkasi tuottaja Janne Saksa, joka myös laulaa Tikan kanssa harmoniat. Musiikillista tukea tulee onneksi lähempääkin.
- Olemme vaimoni Elina Suomisen kanssa olleet yhdessä reilut kymmenen vuotta. Musiikillinen yhteistyömme alkoi siitä, että kuuntelutin hänellä uusia biisi-ideoita ja demoja. Vuosien aikana yhteistyömme on tiivistynyt hyvin intensiiviseksi, sillä nykyään Elina osallistuu myös säveltämiseen ja sanoittamiseen. Lisäksi Elina ottaa kaikki promokuvat sekä käsikirjoittaa ja ohjaa lähes kaikki The Missing Hubcapsin musiikkivideot.
Entä jos keikkaa heitettäisiin, niin missä suunnassa sitä kannattaisi tehdä? Ainakin Britanniassa tunnut saavuttaneen myös menestystä ja toki Amerikan myyttiset maisemat voisivat olla kiertämisen arvoisia – vai olisivatko?
- Olen aina nauttinut eniten intiimeistä pubikeikoista, ja Britannia voisi hyvinkin olla sopiva paikka sellaisen toteuttamiseen. Musiikkiani ostetaan ja striimataan ylivoimaisesti eniten juuri Britanniassa, ja musani on soinut muun muassa BBC:llä, joten ehkä keikallekin saattaisi joku eksyä.
Tikka on viettänyt vuosia elämästään Yhdysvaltojen eri puolilla, joten maalla on erityinen paikka hänen sydämessään. Pientä menestystäkin on tullut sieltä täältä.
- Heart's On Fire nousi pari vuotta sitten USA:n 70 radiossa soitetuimman biisin joukkoon. Tämän myötä Spotify-kuuntelut lähtivät nousuun. Kanadassa yleisöä alkoi löytyä By 2022 -kappaleen noustessa Kanadan virallisella listalla sijalle #34. Tietysti pienen keikan vetäminen Yhdysvalloissa olisi sekä nostalgista että inspiroivaa.
Tällaisena vanhana Bowie-fanaatikkona Space Cowboys osuu kohdilleen minulle.
- Space Cowboys on ehdottomasti yksi onnistuneimmista biiseistäni. Olen siitä todella ylpeä ja tykkään itsekin kuunnella sitä. Siinä on yksi parhaimmista kitarasooloistani, ja siinä on vahva, luonnollinen sovitus.
Jos suosikeita listataan enemmänkin, niin uudelta levyltä Hieroglyphs ja aiemmilta levyiltä ainakin Heart’s On Fire sekä Snakebites purevat lujaa.
- Heart's On Fire, Doormat ja By 2022 napsahtelevat omaan suosikit-kategoriaani.
- Hieroglyphs-biisin kohdalla pidän erityisesti kertosäkeen melodiasta ja sanoituksesta. En ole koskaan ymmärtänyt joidenkin ihmisten ajatusta siitä, että intohimon parisuhteessa pitäisi antaa laantua – tai että se saisi laantua – muutaman vuoden jälkeen. Tein Hieroglyphsin kertosäkeen sanat ikään kuin vastalauseena sille ajatusmaailmalle. Itse koen, että intohimoton parisuhde ei ole säilyttämisen tai pelastamisen arvoinen. Sen takia biisin sanat käsittelevät emotionaalisen yhteyden ja läheisyyden tärkeyttä.
Entä mitkä ovat ne kappaleet, joista olet saanut eniten palautetta – positiivista tai negatiivista?
- Yksi pariskunta Arizonasta oli kuulemma tanssinut Something New -biisin tahtiin omissa erojuhlissaan. Se oli aika koskettava viesti, ja varmasti heille hyvin merkityksellinen elämänvaihe. Olen saanut myös pari viestiä siitä, miten musiikkini on auttanut jaksamaan kiireisen arjen keskellä tai sairauden aikana. On ollut hienoa kuulla, että biisi, jonka olen tehnyt olohuoneessani Espoossa, on koskettanut kuuntelijoita esimerkiksi Brasiliassa.
Miten musiikkisi on muuttanut maailmaa?
- Jos yhden yksittäisen biisin nostan tässä kohtaa esille, niin se on ilmastonmuutoksesta kertova Venetian Rubber Boots. Toivottavasti se on onnistunut herättelemään ihmisiä ilmastokriisiin edes hitusen. Ainakin se on itseltäni selkeä kannanotto nykytilanteeseen. Tein kappaleen vaimoni kanssa Minds Behind The Musicin hyväntekeväisyyslevylle, jonka tuotto meni kansainvälisen Born Free Foundationin toiminnan tukemiseen.
Mitä seuraavaksi? Onko luvassa julkaisuja, spesiaaleja juttuja tai jotain muuta huomioitavaa?
- Ainahan uusia juttuja on suunnitteilla. Teen parhaillaan uutta sinkkubiisiä WILLJACKin kanssa, ja sitten on tuo mainitsemani yhteistyö The Star Prairie Projectin kanssa.
Seuraava soololevykin on työn alla. Tämä syksy ja talvi menevät puhtaasti Rainbows And Dead Flowersin promoamiseen, joten työt pajalla jatkuvat vasta ensi vuoden puolella.
Entä The Impersonators: onko bändi telakalla vai haudassa?
- "Haudassa" kuulostaa niin lopulliselta, että sanotaan mieluummin, että projekti on telakalla. En tällä hetkellä näe tarvetta tuoda The Impersonatorsia takaisin, mutta katsotaan, muuttuuko tilanne joskus tulevaisuudessa. The Impersonators oli kaikessa omintakeisuudessaan kahden biisintekijän bändi, ei kahden muusikon bändi.
- Vaikka luon nyt soolouraa niin Antin ja mun biisintekokumppanuus on säilynyt. Rainbows And Dead Flowers -albumin biisien sanoitukset on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta tehty yhteistyössä Antin kanssa. Ajattelen aina, että parhaat ideat käytetään. Antilla on uskomaton kyky sanoittaa tunnetiloja ja kuvata tarinoita hyvin runollisella tavalla. En näe syytä miksi yhteistyömme ei voisi jatkua The Missing Hubcapsin projekteissa.
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Elina Suominen
