Kuusi levyllistä joulua 2023
Aarne Pelkonen: Rakas joulu
Texicalli Records
10-vuotistaiteilijajuhlavuottaan viettävä palkittu baritoni Aarne Pelkonen vastaa tämänkertaisen koosteen klassisimmasta joululevystä. Yhdessä Antti Rissasen johtaman Turun filharmonisen orkesterin kanssa ikuistetut kappaleet on poimittu suomalaisten rakastetuimmista joululauluklassikoista. Jo valmiiksi vahvaa joukkoa vahvistavat vielä kahdella raidalla Akademiska Damkören Lyran, joten nyt on lupa odottaa paljon ja kaunista.
Ensimmäiseksi sinkuksi on nostettu levyn kahdesta uudesta kappaleesta Talvilaulu, joka on Pelkosen itsensä kirjoittama ja jolle em. kuoro tuo kiistatta vavahduttavaa syvyyttä. Levyn toinen uusi sävellys on Antti Suonion ja Sinikka Svärdin kirjoittama Metsän joulu, joka taas veikeällä melodiallaan loihtii albumin jälkimmäiselle puoliskolle jopa ripauksen eksotiikkaa. Avain on kuitenkin Pelkosen ja ison orkesterin vivahteikas yhteistyö, jonka ansiosta jopa täysin loppuun soitetut raidat saavat uutta eloa.
Olen tuskin ainoa, joka on kuullut Heinillä härkien kaukalon ja Jouluyö, juhlayön ties kuinka monena versiona. Jälkimmäisen kuitenkin sulkiessa koko levyn kuoron herkin avuin, huomaan pitkästä aikaa todella kuuntelevani tuttuja sanoja. Aivan yhtä onnistunut siirto ei ole rohkean elokuvamaisia elementtejä sisältävä Varpunen jouluaamuna, mutta toisaalta: suruinen teksti painaa aina mieltäni. Nostankin toimivampana numerona parrasvaloihin helkkyvän ja valoisan Maa on niin kaunis -laulun. Toki tämäkin on tutuinta klassikkojen kaartia, mutta isoa orkesteria osataan hyödyntää mieltä kiehtovalla tavalla. Juuri tällaista orkesterin rohkeutta olisin kuullut mieluusti suuremmissakin mittakaavoissa, mutta ollaan nyt tyytyväisiä siitä mitä saadaan.
Pelkosen ja ison orkesterin yhteissoundi on iso, mikä vaatii täysin auetakseen huomiota ja tilaa. Toki levyn voi taatusti laittaa soimaan myös jouluaskareiden taustalle, mutta tähän helmeen kannattaa tutustua ajalla erityisesti niinä hetkinä, jotka voit antaa musiikille täysin.
Mika Roth
Anna Järvinen: Suomalainen joulu / Finsk jul
Diesel Music
Pitkän uran tehnyt
Anna Järvinen julkaisi marraskuussa ensin
Finsk jul EP:n ja pari viikkoa myöhemmin oli
Suomalainen joulu EP:n vuoro. Samat lainakappaleet kuultiin kummallakin minilevyllä täsmälleen samassa järjestyksessä, ainoana erona esityskieli. Nyt EP:t on pistetty yhteen ja näin kasassa on kahdentoista raidan mittainen joulualbumi.
Tässä voi siis valita kielen ja hiljentyä kuuntelemaan vähäeleisiksi sovitettuja tuttuja joululauluja. Ja nämä ovat nimenomaan suomalaisen joulun rakastetuimpia, perinteisiä joululauluja. Ikävää ei kuitenkaan pidetä, vaan tuttuihin numeroihin yritetään rohkeasti löytää kevyempää otetta, eteerisempää sielua. Tämä myös onnistuu kelpo prosentilla Järvisen laulaessa hiljaa, säästöliekillä oleva bändi soittaa taloudellisesti takalinjoilla ja avain on tasapaino. Piano, kitara ja kontrabasso pääsevät paremmin esiin, kun
När jul är när / Kun joulu on suorastaan svengailee hetkensä. Sävyisää, sopuisaa, jokaista nuottia rakastaen, siten löytyy myös
Heinillä härkien kaukalon / Fridfullt i drömmar -kappaleesta rahdun erilaisia puolia.
Järvisen äärimmilleen karsittu laulutyyli on toisinaan lähinnä sanojen lausuntaa, mikä taatusti jakaa mielipiteitä.
Sylvias Julsång / Sylvian joululaulu on ajettu jo aivan partaalle, henkäystenkin ollessa osa äänten herkkää kudosta. Toki tässä tullaan iholle ja ollaan alleviivaavasti läsnä, mutta samalla tulkintoja on oikeasti ja kirjaimellisesti kuunneltava tarkalla korvalla. Toisaalta: joulu on hiljentymisen aikaa ja hiljentyä voi myös perinteisten joululaulujen uusien tulkintojen äärellä.
Jos siis miellät tyylikkään skandinaavisuuden runkoon karsimiseksi, niin tässä on kaksi oivaa EP-levyä nautittavaksi.
Varpunen jouluaamuna / Sparven om julmorgon on edelleen surumielisen joulun johtava melankoliatähti, mutta väkevään pianoa ja vokaaleja korostavaan tulkintaan on ladattu hyvä annos myös tuoreempaa voimaa. Ja tätähän se suomalainen joulu myös on.
Mika Roth
Mirkka: Muistot
Impossible Music
Laulaja/lauluntekijä
Mirkka oli viimeksi esillä Desibeli.netissä ensimmäisenä pandemiakesänä, kun herkkä ja lievästi folkpopahtava
Lupaathan pysäytti suoruudellaan. Vuodet ovat kuluneet ja viimein ilmestynyt kolmas albumi on monilta osin joulun ajan ja teemojen parissa liikkuva levy, jonka materiaali on paria Mirkan aiemmin julkaisemaa sinkkua lukuun ottamatta uutta.
Mirkan soolouran ensimmäinen sinkku
Lumienkeleitä ilmestyi vuonna 2016, mutta tämä levyn avaava kaunokainen ei ole ikääntynyt rahtuakaan vuosien saatossa. Kaunis ja folkahtava laulu näkee lapsessa ihmeen, onnen jokaisesta hetkestä löytävän olennon. Soitto on sävyisän hiljaista, soundin ollessa samaan aikaan orgaanisen folkahtava ja hivenen popahtava. Kappaleet ovat tunnelmallisia balladeja, joiden viipyilevä kulku harvemmin ylittää neljän minuutin rajaa. Mirkan lämmin ääni tuo niihin henkeä ja nähtävästi hyvin suoraan studio livenä soittava bändi kutoo hiljaisista raidoista vahvan ketjun.
Melankolia on vahvasti läsnä, mutta surumielinen levy ei mielestäni silti ole. Albumin jälkimmäisellä puolella kuultava
Lahja on vanhuuden päivistä lapsuuteen katseleva tarina, jossa elettyä elämää käydään hitain liikkein läpi. Elämän alku ja loppu, kaiken katoavaisuus onkin tavallaan levyn yksi teema. Kertoja havahtuu usein hetkiin, joiden ainutlaatuisuus paljastuu vasta askeleen tai kaksi taakse otettaessa. Tai vasta huomattavasti myöhemmin, mutta se ei silti poista hetkien omanlaistaan kauneutta.
Joulu esiintyy teksteissä ajatuksena, ajanjaksona, ideana, joten tontut ja tipe-tipe-tip-tapit jätetään suosiolla muille. Muistot onkin positiivisella tavalla aikuinen joululevy, joka pohtii, punnitsee ja muistelee jouluun liittyviä asioita.
Pakkasukko ottaa kantaa ilmastonmuutokseen,
Erilainen joulu tuo kaihon ja surumielisyyden tullessaan. Joulu on vain yksi ajanjakso yksinäisyyden ketjussa, eikä mikään muutu mitenkään. Kulmia siis riittää, samoin ajankohtaisuutta, minkä sielukkaan ajaton ja karsittu muoto kruunaa.
Mika Roth
Smash Mouth: Missile Toes
Omakustanne
Punkahtavaa rockia puskusaumoilla ja terästetyllä glögillä meille tarjoaa pitkän tien kulkenut
Smash Mouth, jonka joululevy on mallia: puolet omaa, toinen puoli lainoja. Samalla jenkkibändi tulee katkaisseeksi yli 11 vuoden pitkäsoittotauon. Tässä välissä ryhmän alkuperäinen vokalisti
Steve Harwell siirtyi ajasta ikuisuuteen, mutta uusi heppu
Zach Goode selviytyy tulikasteestaan tyylillä.
Aikoinaan ska punkin tienoilta uransa käynnistänyt bändi on kelpo vauhdissa, eikä svengiä puutu lainaraita
Christmas Wrappingista. Kyseisen klassikkoversion päävokalisti on muuten
Susanna Hoffs, jolta työ käy vaivatta. Levy korkataan kuitenkin käyntiin omilla siivuilla, joista
Single For Christmas kääntää huumorin toistakin mustaa poskea läimäytettäväksi. Juureva bändisoundi on ilahduttavan syvä, koskettimet ja säästeliäästi käytetyt joulukellot tuovat mukaan väriä, eikä runttakaan lähde tänään lapasesta. Menevä rakettirokkailu
Mary Chris osuu myös maaliinsa siinä missä alussa kuultava nimibiisikin, ja asenne viimeistelee pinnat.
Kun klassisia joulubiisejä vedetään kuvainnollisesti punk-prätkän takana jäljestä tulee helposti tikkuista, mutta Smash Mouth osaa onneksi turvautua muihinkin resepteihin.
White Christmas yllättää autenttisella ska-soundilla ja
Last Christmas lisää karibialaista groovea drinkkilaseihin,
Sophie Greyn duetoidessa Gooden kanssa. Toimii kuin pukki piipussa ja poistaa adventtiahdistuksen paremmin kuin pottuloota. Klassisen rock’n’roll soundin kanssa pelleilevä
Rockin’ Around the Christmas Tree taitaa jo levitä hiukan seinille, mutta studiossa onkin ollut poikkeuksellisen hilpeää tonttujoukkoa koolla tätä rokkihelmeä ikuistettaessa.
Smash Mouth elää yhä ja muutaman sinkun jälkeen paluualbumi on tosiasia. Okei, kyseessä on joulualbumi, mutta jos itsensä
Bad Religion selviytyy moisesta osapuilleen naarmuitta, voi tien katsoa olevan avoinna toisillekin. Ja muistetaan ne neljä omaa biisiä kiekon alussa, jotka tekevät pesäeroa covereihin.
Mika Roth
Tarja: Dark Christmas
earMUSIC
Tarjasta on hyvää vauhtia tulossa joulun todellinen tumma kuningatar, joka peittoaa kaiken maailman pop-prinsessat mennen tullen. Kuuden vuoden takainen
From Spirits and Ghosts (Score for a Dark Christmas) -joululevy on osoittautunut kestäväksi ja positiivisen erilaiseksi teokseksi, joten samoilla linjoilla jatkava Dark Christmas oli odotettu kovempi paketti ainakin tällä suunnalla.
Klassisen laulun tyyli, goottivaikutteet ja vahvan elokuvamainen soundi. Valtaisat orkestraatiot tavoittelevat yhdessä hetkessä taivaita, toisessa taas jyrkimpien kuilujen syvyyksiä. Eikä edes lapsikuoron käyttöä emmitä käyttää, kun moinen auttaa asiaa. Helpoimmin lähestyttävää (eli radioystävällisintä) materiaalia edustaa
Frosty the Snowman, eikä ensimmäisen sinkun sovitus jätä ketään kylmäksi. Taustan kohtalokkaat äänirakenteet ja kyllä – lapsikuoro. Toimii kuin porkkana lumihepun nenänä. Kakkossinkku
Jingle Bells on puolittainen mörköooppera, jolla timburtonismi kukoistaa niin gootisti että tuntuu.
Suurin osa kappaleista on tuttuja joulun klassikoita, mutta niiden käsittely on tehnyt monesta jo läpikalutuksi luullusta laulusta käytännöllisesti katsoen uusia numeroita. Kovassa seurassa levyn ainoa uusi sävellys, Tarjan itsensä kirjoittama
Dark Christmas, pitää komeasti pintansa, mutta rohkeimmat vedot ja siirrot löytyvät muualta. Tarjan kanssa albumin tuottaneet
Jim Dooley ja
Tim Palmer ovat muuntaneet
Paul McCartneyn
Wonderful Christmas Timen hitaan ambientmaiseksi kudelmaksi ja
Jingle Bell Rock kirskuu ja säksättää kuin kummitustalon vuoristorata. Vokaalit saattavat olla enkelimäisiä, mutta kaikesta huokuu vaara ja jännitys.
All I Want for Christmas is You tuntuu myös sortuneen hivenen raiteiltaan, tai jotkin koneiston osat ovat vain kadonneet ja sijoiltaan oleva biisi luo kuin vahingossa uuden joulun ihmeen.
Tästä siis kuusen alle jotain erilaista, tai joulun valmistautumiseen tyystin toisenlaista ääniraitaa. Kerrottakoon myös, että kymmenestä musiikkivideosta on koottu kokonainen elokuva, jonka ainakin itse ajattelin jossain vaiheessa katsastaa. Tuleehan noita pyhiäkin tuossa hyvä nippu pian vastaan…
Mika Roth
Trinity the Tuck: Trinity Ruins Christmas – The Musical
PEG Records
Drag-artisti
Trinity the Tuck vastaa tämänkertaisen joululevykoosteen räväyttävimmästä paketista. Rock’n’roll show on kuin aikapoimuttunut yhdistelmä diskoista bilejoulua,
The Rocky Horror Picture Show’n härskiä punaisuutta,
Charles Dickensin klassista
A Christmas Carol -tarinaa. Viskataan sidosaineiksi vielä Ihmemaan Ozin vääristynyttä satumaailmaa. Nyt onkin vaikea erottaa punanuttuisista tyypeistä pukkia ja paholaista.
Musikaali on siis muoto ja levyllä kuullaan muutama musiikkinumeroita toisiinsa sitova puheosuus, joiden keinoin kasaan on kudottu melkoinen näytös. Keskeisinä hahmoina ovat Trinity the Tuckin itsensä esittämät Trinity,
Sister Mary Kuntz ja
gay Devil. Mikä siis on joulun tarkoitus ja merkitys nyt, kuinka Trinityn käy hänen sinkoillessaan todellisuudesta toiseen eri joulun haamujen sinne tänne viskomana? Ei spoilailla enempää tarinaa, vaan keskitytään seuraavaksi itse musiikilliseen antiin.
Rock soi teatraalisesti ja operettimainen keveys on avainasemassa, koska rankoista aiheista huolimatta tarkoitus on pitää hauskaa. Vaikka sitten hampaat irvessä.
You Just Need a Little Mary keikahtelee barokkimaisen kepeästi,
Guilt’s So Heavy nitoo poskeen kitarariffiä ja tarjoaa tuhtia rytmiä kuin siteistä irti päässyt
Alice Cooper ja/tai maskikauden
Kiss. Pistetään kakun päälle vielä
Queenin mahtipontisuutta ja komeuden lakea tuskin enää erottaa läheltä kattoa. Kaikki vedetään totaalisen överiksi jo alussa, kun
Alaska Thunderfuckin vahvistama
It’s In The Book räjäyttää tajunnan ainakin kolmella eri tasolla. Loungeisesti, rockisti ja henkisesti, huh!
Trinity the Tuck on hahmona elämää suurempi, joten kolmena (tai useampana) hahmona annos alkaa lähentelemään kiistatta kriittistä pistettä. Onkin täysin kuulijasta kiinni, että koetaanko tässä nyt ytimen sulaminen vai taivaiden kirkastuminen. Vaan tylsää musikaalin kanssa ei ainakaan tule, sen voin taata.
Mika Roth
Lukukertoja: 1074
