Sleeping Pill, The Faceful (Jpn)

Kampissa sijaitseva kaksikerroksinen Turkoosi oli minulle uusi tuttavuus. Paikka yllätti kumminkin positiivisesti: olut oli halpaa ja tilaa oli kahdessa kerroksessa. Esiintymispaikka oli sijoitettu kellarikerroksen kulmaan hyvin lähelle baaritiskiä joka oli vähän kumma ratkaisu, mutta kumminkin toimiva.

Illan aloitti Sleeping Pill. Yhtyeen musiikki oli melankolista ja englanniksi laulettua. Aluksi bändi ei oikein sytyttänyt, mutta mitä enemmän sitä kuunteli, sitä mukavammaksi musiikki muuttui. Soundit olivat kohdallaan ja laulajan ääni oli miellyttävän kuuloinen. Ihan ok taustamusiikkia esim. oluenjuonnille.

Sitten illan pääesiintyjä, The Faceful, Japanista veti minulta maton alta heti ensimmäisellä biisillään. Aggressiivinen rock'n'roll ja raivoisa esiintyminen saivat leukani tipahtamaan. Pieniin japanilaisiin oli pakattu valtavasti energiaa. Biisien välissä ei ollut edes taukoja vaan kun edellinen biisi oli lopetettu aloitti kitaristi jo seuraavan biisin aggressiivisella riffillä. Valitettavasti yleisö tyytyi ihailemaan bändiä pöydän ääressä istuskellen. Toisaalta mitään tanssilavaa ei esiintymispaikan edessä ollutkaan mikä on harmi, koska tätä olisi pitänyt bilettää ja kunnolla. Harmi ettei The Faceful ole tähänasti kahdella keikallaan suomessa saavuttanut suuren yleisön huomiota. Kyllä tuolla esiintymisellä kunnon esiiintymispaikalla ja yleisöllä olisi ollut kovat bileet.

Tero Lyytikäinen

Joskus kohdalle sattuu todella positiivisia yllätyksiä. Täysin ilman mitään mainostusta tai mediahuomiota Suomea kiertävä The Faceful on ehdottomasti sellainen. Pieneen helsinkiläiseen Turkoosi-kahvilaan oli kokoontunut tiistaina vain kourallinen ihmisiä. Tieto loistavasta japanilaisbändistä ei ollut saavuttanut rockkikansaa. Vain muutaman korttelin päässä Helsingin rockkerman kokoontumispaikka Loose pullisteli tietämättömistä tiistaikaljanjuojista.

Bändi ilmoittaa vaikuttajikseen The Whon, Rolling Stonesin ja The Clashin, mutta illan keikalla kuultiin kyllä selkeitä soundillisia lainauksia myös Kinksiltä, Ramonesilta ja MC5:ltä. Kyseessä oli siis tiukkaa, nopeasti soitettua 60-70 -luvun garagerokkia. Ehkä hieman lyhyeksi jäänyt setti koostui bändin omista biiseistä, ainoastaan keikan keskellä soitettu Time will be on my side teki poikkeuksen tähän linjaan. Rollaricoveri oli ihan kiva, mutta tämän ryhmän oma tuotanto kyllä riittää kantamaan loistavasti koko setin läpi.

Vaikka setin kappaleet olivat erinomaisia, niin parasta illassa oli bändin käsittämättömän kova livemeininki. Tiedossahan on, että japanilaiset ovat hullu kansa, mutta silti ei voinut kuin ihmetellä käsittämätöntä rockshowta. Kitaristi Sawa ja basisti Morrisey mättivät kuin Fleimarit parhaina Semifinaali -aikoinaan. Potin kuitenkin räjäytti upeassa haalarissaan riehunut jumalainen naissolisti My-You-Ko. Noin 160 -senttinen hurrikaani riehui pienellä lavalla ja välillä yleisönkin seassa laulaen uskomattoman raivokkaalla otteella. Tämä toimittaja oli myyty ekasta kappaleesta lähtien. Valitettavasti My-You-Ko on naimisissa bändin kitaristin kanssa, joten enimmät fantasiat murskaantuivat siihen. Tämän aktin jälkeen ei voinut kuin nostaa kädet pystyyn. Ei tästä voi sanoa mitään. Vaikka keikasta on kulunut jo lähes 20 tuntia olen vieläkin täysin ymmälläni näkemästäni. Näin vaikuttavia esityksiä sattuu eteen todella harvoin. Voin vakavalla naamalla sanoa, että en muista milloin viimeksi nähnyt näin rankan keikan. Ja se on paljon sillä viimeisen kesän aikana olen nähnyt mm. Turbonegron, Rollarit, Danko Jonesin, Hellacoptersin ja Wayne Kramerin.

Teemu Jokelainen