10.08.2003
Telakka/Tampere
Marsu on paras –musiikkikollektiivin järjestämä kiertue päättyi Tampereen Telakalle, jossa saatiin nauttia sunnuntai-illan ratoksi kollektiivin ”omien” bändien, vinosti venkoilevien The Rollstonsin ja hissuttelupoppailevien Harry Hunksin esitysten lisäksi Kanadalaisesta elektroclash –popista, jota esitti Euroopan kiertueella taitojaan esittelevä Barcelona Pavilion. Kaksi eepeetä julkaissut nelikko jatkaa Suomesta vielä ainakin Göteborgin ja Amsterdamin kautta Englantiin. Joten mielenkiintoa tuntuu riittävän.
Inhimillisen aikaisin alkaneita keikkoja oli saapunut katsomaan kiitettävän hyvin kansaa noin sunnuntaille, joutuipa osa loppuillasta jopa seisoskelemaan. Helsingin indiepoppailijat Harry Hunks alkoivat viihdyttää yleisöä jo ennen kymmentä valssi- ja countrypohjaisine poppailuineen, joihin Matin hetkittäin falsettiin taittuvat laulutulkinnat tuovat mukavia pikkupohdintoja eivätkä Harryt ihan sinne totiseen rokkiin asti yllä edes yrittämällä. Ja hyvä niin.
Edelliseen näkemääni Harry -keikkaan verrattuna bändi oli saanut ehkä hivenen lisää juoksevuutta ja sujuvuutta ralleihinsa. Puoliväliin keikkaa mennessä Matti totesi bändin soittaneen riittävästi surumielistä materiaalia yhtä iltaa kohti, mutta se sama hilpeä molli siellä säilyi edelleen. Kohokohtia keikalla olivat, ainakin minulle, tarttuva I’m Not Your Pet sekä Bambi Eyes tuoreimmalta 20 Miles Per Hour -lätyltä, vaikka toki muukin materiaali tippui kiitettävästi. Ja vaikka kuinka olisi surumielistäkin pohjavirettä kappaleissa, niin aina se biisi päättyy Matin hymyyn ja kohteliaaseen kiitokseen.
”Hey Ronnie, why do you look so James Dio?” Siinäpä se keskeisin kysymys, mikä viimeajat on noussut puheisiin, kun mainitaan mainio Jyväskyläläinen vino-lo-fi-rockpop –yhtye The Rollstons. Monelle bändin pienet rock-tutkielmat olivat käyneet tutuiksi jo ennen mainion Our Grain Could Fill Your Stadium -pitkäsoiton julkaisemista aiemmin tänä vuonna, mutta viimeistään pitkäsoiton myötä bändillä alkaa olla mukavasti fanipohjaa. Ja uutta tulee...
Laulaja-kitaristi Mikon johdolla Rollstonsit rykäisivät keikan käyntiin todella vauhdikkaasti ja melkoisella hittiputkella: Symptoms, Translate The Change ja Weekdays Are Schooldays, Weekends Are Mine heti alkuun ja fiilis alkoi olla melkoinen. Mikon kitara ja Panun koskettimet kävivät pieniä keskustelujaan särisevien rokkipaahtojen väliin eikä basisti Kallekaan mokaillut kotikeikallaan, vaikka muka oli jännittänyt. Päinvastoin, yleisö (eli Kallen kaikki kaverit Yo-talolta) kehuivat miestä jo basson kuninkaaksi, mistä mies meinasi tikahtua nauruun. Vaikka etenkin pitkäsoitolta alkurevityksen ohella soitetut So Real ja Old Age Comes With A Smile vanhoina tuttuina vakuuttivat, mahtui settiin myös vieraampaa materiaalia. Kaiken kaikkiaan bändi tuntuu paranevan kerta kerralta, kuten toki kokemuksen kasvaessa asiaan kuulukin. Helvetin puusilmät, kuten bändi esitteli itsensä keikan aluksi, oli mainiossa vedossa.
Tiukan aikataulun takia ei keikkojen encore –venytys ollut ohjelmistossa, paitsi illan ulkomaanstaroilla. Barcelona Pavilion koostuu kahdesta neidosta ja kahdesta herrasta ja ensimmäinen fiilis neitsytkeikan jäljiltä liikkuu jossain ”ohhoh?” ja ”jassoo” –välillä. Kahdella bassolla ja rumpukoneella varustettu bändi eli oikeastaan vain laulajiensa voimalla. Tai oikeastaan laulu ei ehkä ole se kaikkein kuvaavin termi, voidaan pikemminkin puhua huutamisesta, räyhäämisestä ja tietyissä rajoissa tietysti myös tulkinnasta. Naislaulajan jalat eivät koko keikan aikana juurikaan paikalleen jääneet, paitsi niissä kohdin, missä koko nelikko ”jäätyi” paikoilleen. Muuten liikettä riitti, niin lavalla kuin yleisön seassa. Myös bassoa soitellut miekkonen huolehti kiitettävästi liikkeestä mikrofoneilun ohessa, koneista vastannut miekkonen jäi keikan harmaaksi liikkumattomaksi eminenssiksi taustalle eikä bassoa näppäillyt neitonenkaan juuri askelmerkeistään poistunut. No se urheilullisesta näkökulmasta, musiikin kuvaaminen onkin asteen pari vaikeampaa. Jos yhdistetään elektro ja punk, voidaan päästä lähelle. Silti muutakin vielä tarvitaan Barcelonan paviljongin keitokseen. Joka tapauksessa, riehakasta, viihdyttävää ja energistä. Tosin, kuten vieressäni keikan jälkeen todettiin: No, onneksi se ei kestänyt pidempään. Eli pidemmän päälle aika puuduttavaa.
Lisäväriä nelikolle antoi Monitor –tekstillä varustetut liinat, jotka olivat soittajilla missi –tyyliin yli olan ja laulajaneidolla kaulassa. Jos esitykseen vielä lisäisi hiukan monipuolisemmin valaistusta, voisi vauhkoaminen ja poseeraus saada vielä entisestään lisäpotkua, isommalle lavalle en lähtisi nelikkoa viemään. Nelikon musiikillisista vaikuttimista saattaa ainakin jotain kertoa keikan päätteeksi soitetut kaksi New Order -coveria. Samaan aikaan melko hulvaton että erikoinen tuttavuus tämä Kanadan nelikko. Bändien toisilleen heittelemistä herjoista päätellen yhdessä käydyllä pienehköllä kiertueella on ollut hauskaa. Tampereen Telakan iloisiin tunnelmiin oli siis hyvä päättää sekin reissu. Kiitti Harryt, The Rollstons ja Vaahteranlehtimaan hullut!
Ilkka Valpasvuo
