Eroma: Kahenlaisii kuvia

Eroma kotimainen pop-artisti, joka julkaisi vuosina 2018–2022 komean ketjun sinkkuja. Kaiken tuon niputti yhteen aika tarkkaan vuosi sitten ilmestynyt Kahenlaisii kuvia -debyyttialbumi, joka kuitenkin jäi maailman myllerryksissä tarpeettoman vähälle huomiolle. Desibeli.net palaa levyn maailmaan siitä julkaistun hienon nuottikirjan myötä, joka on samalla paljon enemmän kuin vain pino nuotteja. Se on upeasti kuvitettu ja rakkaudella työstetty matka yhden albumin kehitykseen, kasvuun ja syntyyn.

Omakustanne

Sydämen suru ja sielusta kumpuava kipu ovat olleet merkittäviä kimmokkeita inspiraatiolle taiteiden pitkässä historiassa. Jos et vain ole olemassa, vaan ihan oikeasti elät, tunnet nuo kaikkia yhdistävät kivuliaat pistot, joiden myötä on syntynyt toinen toistaan upeampia teoksia. Hintana on ollut lukematon määrä kyyneliä ja särkyneitä sydämiä, mutta missä olisimmekaan ilman niitä kaikkia näytelmiä, veistoksia, lauluja ja maalauksia, jotka saivat alkunsa ihmisten kokoisten maailmojen romahduksista?

Eroman debyyttialbumi summasi tehokkaasti artistin sinkkuketjun, jonka hiljalleen biisi kerrallaan luonnostelema isompi kuva tulee entistäkin terävämmin esiin kirjan sivujen myötä. Nuotit ja tekstit ovat tietysti merkittävä palanen, mutta kunnian ansaitsee myös kuvamateriaali ja kirjan taitto. Kuvat ja sanat, yhdessä ja erikseen. Iso osa lauluista on saanut alkunsa vieraantumisen tunteista, joukkoon kuulumattomuudesta ja ’omien luokse’ kaipaamisesta, ilman että on edes tarkemmin osannut aavistella, että mihin suuntaan pitäisi lähteä juoksemaan.

On ehkä onnekasta, että itse tutustuin Eroman musiikkiin sen keveimmän laidan kautta. Kevättalvella 2019 ihmettelin rohkeutta, jolla Sabrinan vanhasta Boys, boys, boys -renkutuksesta oli löydetty uusi kulma. Pois pois pois -laulussa, kertoja haluaa vain nostaa kytkintä ja jo tuossa vaiheessa huomioin tuotantopuolen tarkkuuden. Sinänsä pienistä paloista oli kasattu kuin huomaamatta pieni pop-katedraali, jonka kautta joukkoon kuulumattomuus tulee aivan iholle.

Sinkkuja ilmestyi sittemmin monia ja niistä huiman lauluraitamäärän kautta muotoaan aikoinaan hakenut Tyhjään kotiin oli näin jälkikäteen ajateltuna ensimmäinen selvä osoitus allekirjoittaneelle sydämensä särkeneestä Eromasta.

Kyseisen kappaleen tekstissä väistämättömän eron liekeissä korventuvat ihmiset ovat uuden tuntemattoman edessä, eikä mikään ole enää varmaa. Onkin huomionarvoista, että levyllä heti perään kuultava Sellainen ero tarjoaa oliivinoksaa ja yrittää muokata erosta vihattoman konfliktin.

Kirjassa Eroma avaa rohkeasti avainkappaleiden taustoja, niiden toisinaan hyvinkin kivuliaita syntyhistorioita, mutta samalla pienet huomiot itse luomisprosesseista ja niihin liittyneistä muista ihmisistä saavat kuuntelemaan raitoja entistäkin tarkemmin. Vokaalit ovat tietysti usein avainasemassa, mutta toisinaan enemmän ja vähemmän elektroniset soundit, sekä ne kaikki pienet vivahteet ja yksityiskohdat tulee nyt todella tutkittua.

Nostan esiin voimaannuttavan Tuhat kilometrii -tarinan, jossa road-trip tempaa kaksi hyvää ystävää matkaansa ja toisen tulevaa muokkaava merkittävä päätös saa hiljalleen kypsyä takapenkillä. Samoin Maija Vilkkumaan alkujaan esittämä Se ei olekaan niin syntyy nyt monin tavoin uudelleen, kun upea kuoroversio avaa biisistä aivan uudenlaisia ovia sekä ikkunoita.

Hiljaiseksi pistää myös se taito ja sisäinen näkemys, jolla ankkuriraita Huomenta maailma summaakaan kaiken kuullun, koetun ja nähdyn, katsoen huomiseen rohkeasti ja luottaen. Suru on meissä kaiketi aina, se on silti vain yksi puoli, yksi otos ja osanen elon suuressa mosaiikissa.

Koska en saa kitarasta irti juuri kolmea sointua enempää irvistämättä ja pianoa on pysytellyt lähestymisyrityksistäni huolimatta valloittamattomana mantereena, tyydyn mieluummin kuuntelemaan toisten nuoteista taikomia ihmeitä. Näiden nuottien ja tekstien keskellä huomaan kuitenkin sen suuren kuvan, josta aiemmin jo puhuttiin. Siinä kuvassa kriisistään selviytynyt ihminen löytää voimansa, huomaa selviytyvänsä huomisesta, eikä oikeastaan vain selviytyvänsä vaan suorastaan kukoistavansa.

Omalla tavallaan kirjan vavahduttavimmat hetket koetaan, kun kappaleiden synnyttämää palautetta avataan omakohtaisilla tarinoilla. Suru, riittämättömyyden tunne ja monet muut negatiiviset tunteet ovat aina olemassa, joten niille on hyvä löytää purkautumisteitä. Kolmesataa on vavahduttava tarina, josta nuottikirjassa esitellään myös juhlaversion kuoromuoto. Lisättäköön lokiin myös se, että tästä eteenpäin kyseinen kappale kuuluu myös oman elämäni suureen kokoelmalevyyn, jolle toivon vielä monia biisejä lisääkin. Ehkä jopa kolmesataa, jos kaikki käy oikein hyvin.



Vuosi on pian kulunut albumin ilmestymisestä, eikä Eroma ole toistaiseksi julkaissut uutta musiikkia. Toivon ja uskon kuitenkin seuraavan luvun odottavan jo horisontissa, sillä nämä tekstit ja kappaleet ovat merkittäviä.

Mika Roth