Pienet

Sinkut - Helmikuu 2023

13.02.2023

Abandon All: Forever Yours

Abandon All on melkoinen otsikko yhtyeelle, jos sanoja pohtii tarkemmin. Vuodesta 2020 toiminnassa ollut pirkanmaalainen orkesteri soittaa rokahtavaa ja tummuuteen taipuvaista metallia, jossa on kiistatonta lukkarinrakkautta melankoliaan. Kuinkas muutenkaan, mutta tuo ei tarkoita tässä yhteydessä minkäänasteista flegmaattisuutta. Tulevaksi kevääksi lupaillaan debyyttialbumia, jolta myös Forever Yours -sinkun pitäisi kuuleman mukaan löytyä.

Ja onhan tämä komeaa kuultavaa, sellaisella suomalaisugrilaisen depressiivisellä tavalla, jossa suru kaihertaa sydäntä rinnasta. Tekstin kaipuu menetetyn lähimmäisen luo hiipiikin niskaan, eikä sinkun lähemmäs kuuden minuutin mitta muodostu minkäänlaiseksi ongelmaksi. Itse asiassa yllätyin kerran toisensa jälkeen, että mitenkäs se biisi nyt jo loppui. Monian vokaalit kaikuvat sielukkaan vahvoina, eikä muillekaan tonteille sovi antaa kokkareita. Abandon All tuntuukin olevan täysin valmis debyytilleen.

Mika Roth

Anselmi: 10 (feat. Diison)
Rolling Records

Anselmi on Suomi-hiphopin tekijä, jonka syvä rakkaus freestyle-rappia kohtaan on artistin koko toimintaa määrittävä ja pyörittävä moottori. Syksyllä 2018 julkaistu debyyttialbumi Boheemisti Normaali on saamassa loppuvuodesta viimein jatkoa ja nyt on koittanut aika nauttia tulevan kiekon ensimmäisestä soololohkaisusta. Erittäin tanssittavan muodon saanut 10 on niin numerona kuin terminä monipuolinen, eikä musiikki jää otsikkonsa taakse nyhjäämään.

Anselmi antaa mikille kyytiä, mutta osaa astua myös sivuun kun Diison loikkaa esiin ja kohottaa vuorostaan liekkejä. Rennon letkeän kappaleen perusta lepää hiukan yllättäen afrobeatin rikkaissa mullissa, ollen silti samaan aikaan tinkimätöntä Suomi-hiphoppia. Musiikkiteollisuudella on myös raadollisempi puolensa, johon 10 ottaa tavoillaan kantaa ja jota se heijastelee. Mitään sen kummempaa ’kulissien takana’ -saastaa ei onneksi kuulla, eikä menevä biisi sellaista jää kaipaamaankaan. Toimivaa virtausta, tarttuvaa pintaa ja kiehtovasti kaistalta toiselle loikkivasta sanataituroinnista kelpaa nauttia.

Mika Roth

AvAciA: Sisäinen eläin
V.R. Label Finland

Turkulainen AvAciA jäi mieleen räyhäisällä Uusi maailmanjärjestys -albumillaan, joka uskalsi astua suomenkielisen rockmetallin ja etenkin sakarametallin tiluksille. Vertailuja niihin suuriin ja mahtaviin suomalaisiin on saatu taatusti kuulla, mutta musiikki ratkaisee lopulta kaiken. Ja AvAciAn tapauksessa biisikynistä on irronnut kerran toisensa jälkeen ensiluokkaista materiaalia.

Pienen hiljaisemman jakson sulkenut Rikki-sinkku julkaistiin viime vuoden lopulla ja tuore Sisäinen eläin -sinkku enteilee sisaruksensa tavoin tulevaa pitkäsoittoa. Tuotannosta vastaa tällä, kuten muillakin raidoilla, itsensä Janne Joutsenniemi jolta eivät krediitit ainakaan lopu kesken, ja komeaa on jälki AvAciAn kanssa. Energiatasot heilahtavat välittömästi korkeiksi ja kun koittaa aika siirtyä jälkimmäiselle puoliskolle yllättää sovitus eeppisillä kuoro-osillaan. Siirtymä on nopea ja lyhyt, mutta se nostaa ovelasti biisin vielä täysin uudelle tasolle. Pääkoukku löytyy puolestaan elämiseen kannustavista sanoista, jotka ravistelevat arjen zombeja havahtumaan tähän päivään, tähän hetkeen, omiin oikeisiin tuntoihin.

Mika Roth

Dimi Salo: Sopivanlainen

Dimi Salo on musiikin monitaitaja ja moniammattilainen, jonka vuoden 2017 Lauluja uskaltamisesta -debyyttialbumi oli mielenkiintoinen tuttavuus. Salo väläytteli jo tuolloin kykyään liikkua ehdoillaan samaan aikaan marginaalin ja valtavirran lähellä, mutta jatkoa saatiin odottaa pitkään. Maaliskuun lopuksi on luvassa viimein seuraava pitkäsoitto, jonka kanssa samaan aikaan ilmestyy myös romaani. Kirja ja albumi muodostavat yhdessä kokonaisuuden, mutta ne voi nauttia myös erikseen.

Ratkaisu on poikkeuksellinen ja Sopivanlaiset-projekti on lohkaissut Salon elämästä peräti kuuden vuoden lohkon. Tässä jos missä voikin puhua teoksen olevan tekijänsä lapsen. Sopivanlainen on musiikiltaan rauhallinen kappale, jonka tekstin alla voi kuitenkin aistia rauhattomuuden. Mikä on sopivaa, millainen pitäisi olla ja miksi pitää ensinnäkään selitellä tekemisiään ja valintojaan toisille? Siinähän sitä on purettavaa ja autereisen taidepopin kurveissa on yllättäviäkin yksityiskohtia. Kappale nousee ja laskee pieniä mäkiään, jotka jyrkkenevät hetkeksi ja väläyttävät valokeilan jostain tulevasta. Ehkä. Hieno biisi joka tapauksessa.

Mika Roth

Härmälän Mimosa: Auringolle
Alakulttuuritalo

Muistan hämärästi törmänneeni Härmälän Mimosa -yhtyeen vuoden 2014 Prometeus noussee -albumiin. Sen muistan, että kyse oli hämyisestä materiaalista. Vuonna 2011 perustettu galaktis-helsinkiläinen, psykedeelistä folkia soittava yhtye on nyt valmistautumassa maaliskuussa ilmestyvän Saatana saapuu hermostoliittoon -albuminsa julkaisuun. Ja mikä olisi sopivampaa kuin osapuilleen Atonin rukoukselta kuulostava auringon ylistys?

Heleää on folk, kauniisti soi akustinen kitara ja sävykkäästi naputtelee rytmiryhmä soittimiaan. Kukaan ei astu kenenkään varpaille, lauluharmonioiden sulkiessa kuulijansa pehmoiseen syliinsä heti kättelyssä. Auringolle on esitetty lauluja aikojen alusta, eikä tämä 70-lukulaisesta puunhalausfolkista innoittunut raita häpeä kukkaisessa seurassa. Klarinetti kruunaa rikkaiden vokaalien kerrokselliset äänitarhat ja loppua kohden varoen lisääntyvä svengi pitää taivaanpurren liikkeessä aina finaaliin saakka. Yllättävän söpöä.

Mika Roth

J. Kajan: Talvi

Reilu vuosi sitten J. Kajan julkaisi kovasti odotetun Kertoisinko kaiken -debyyttialbuminsa, joka huipensi hienon sinkkuputken. Tuo ketju käynnistyi edellisenä syksynä Syksy-kappaleesta, jonka vaimean lumoava folkpop varasti nopeasti sydämeni. Nyt on koittanut toisen pitkäsoiton ensimmäisen sinkun aika, ja loogisuuden nimissä uuden ketjun avaajan otsikoksi valikoitui tietysti Talvi.

Tuottajana häärinyt Michael Bleu on osallistunut myös sovituksen tekoon, joten palikat asettuvat tietysti heti kohdilleen. J. Kajan vie pientä ja kaunista kappalettaan eteenpäin leonardcohenmaisella hartaudella, jossa sanat eivät ole vain sanoja, vaan heijastumia jostain suuremmasta. Teksti lähestyykin rohkeasti runoutta, sanojen vaikuttaessa rehellisiltä ja sydämestä kumpuavilta. Akustisen kitaran ja laulun rinnalle tipahtelee pieniä paloja muilta soittimilta keskivaiheilla matkaa, mutta valokeilassa on vain yksi. ”Päivä päivältä päivä pitenee”, sille ei pisinkään talvi voi mitään ja tulevan lämpö hehkuu jo sanoissa.

Mika Roth

Kadun Kemia: Pöllin sun tanssiliikkeet
Alakulttuuritalo

Verkon puolella lähes täysin näkymättömäksi osoittanut Kadun Kemia on hip hopin, rapin ja popin parissa työskentelevän Ilkka Hautalan alter ego. Yhdessä tuottaja Felabayn, eli Felix Damskin, kanssa kokoon ruuvattu biisi lupaa herättää eloon kuulijoiden mahdollisesti uinumaan vaipuneet diskoeläimet. Avainkysymykset kuuluvatkin: kuka aikoo pölliä keneltäkin mitä ja miten? Siispä kimalleplattaria jalkaan, helyt kaulaan ja diskopallon alle.

Biisiin askelkuvioihin on kiistatta pultattu groovea, joka on sinkkua määrittelevä ominaisuus. Sopivasti totunnaisia kaavoja rikkova startti saa kuuntelemaan, että mitäs sieltä nyt on tulossa. Tanssittava rytmi naputtaa säkeistöissä diskoteekin basso pinnassa, kun taas kertosäkeen housemaiset koskettimet siirtävät popoja lähemmäs ysäriä. Rapit soundaavat puolestaan juuri tällä päivälle, hetkelle ja sekunnille, joten kun kaksikko nappaa sinut kadulta mustaan pakuun ja trokaa diskoon, niin älä pistä vastaan. Rytmi on kuningas.

Mika Roth

Ketunhautaintie: Kirjastoauto

Ketunhautaintie sai nimellään pysähtymään ja pohtimaan, että siis mikä tie ja minne se vie. Debyyttisinkun pohjalta baanalla kuunnellaan suomenkielistä poprockia keveämmällä otteella ja säröisimmillä teksteillä. Yhtyeen alku on juonnettavissa karanteeniaikoihin, kun nelikko mökkeili ja ihmetteli tyhjentyneitä kalentereitaan. Kokemusta on musiikin saralta jo mukavasti, joten tulevaa Ruuhkavuosi-debyyttialbumia on tehty luottavaisin mielin.

Ja mikäs tässä on hymyillessä, sillä vahvasti melodinen ja melankolinen Kirjastoauto on vastustamattoman tarttuva ja tinkimättömän suomalainen poprock-kappale. Saatesanoissa ei suotta mainita Leevi and the Leavingsin sekä Ultra Bran nimiä, mutta mistään köyhästä perässähiihdosta on turha puhua. Ehei, nyt aurataan ihan omaa latua, jossa elämän välitilinpäätös saa nostamaan niin keskaria kuin kytkintäkin. Tähän on tultu ja tässä kukoistetaan, mikä edustaa toisaalta raikkaan epäsuomalaista asennetta. Vokaalit edellä mennään, harmonioita kunnioitetaan ja pienestä syntyy kuin itsestään isoa. Erittäin lupaavaa.

Mika Roth

M: Molotovin cocktail
Solina Records

M, eli Minja Koski, pisti palettiaan uusiksi 60-luvun poppia ja iskelmiä kierrättäneellä Lauluja 1960-luvulta -albumillaan. Nyt on koittanut aika palata takaisin tutumpiin maisemiin ja tulevan viidennen albumin ensimmäinen single jatkaakin siitä, mihin Punainen ovi loppuvuodesta 2020 jäi. Jonkin sortin juhlia suunnitellaan jälleen kylällä, mutta tällä kertaa tunnelma on pari astetta pahaenteisempi, juhlajuomat suodatetaan sukkahousuilla tarjoilukuntoon ja kellarin ovi pidetään visusti kiinni. Niin kirjaimellisesti kuin symbolisestikin.

M osaa kertoa paljon vain muutamilla tarkoin valituilla sanoilla, jotka jättävät enemmän tyhjiä välejä keskelleen, kuin mitä varsinaisesti kertovat. Ja silti, tai ehkäpä juuri siksi, tarina tuntuu aukenevan kuin itsestään. Syntetisaattorit sykkivät sekoittuen elävään bassoon erottamattomasti, kerroksia ilmestyy kerroksien päälle ja silti biisi on kiihkeimmissäkin kohdissaan jotenkin hiljainen, pohtiva ja salaperäisesti seinustalla viipyvä. Vokaalit kieppuvat soundien pohjustamilla aukioilla lähes aavemaisesti. Hrrr, mitkä juhlat.

Mika Roth

Marianas Rest: Diseased
Napalm Records

Siitä onkin kulunut melkoisesti aikaa, kun metallin superraskaassa sarjassa mestaroiva Marianas Rest osui viimeksi kohdalleni. Reilun kuuden vuoden takaisen debyyttialbumin jälkeen doomahtavaa deathia mestaroiva bändi on kuitenkin tehnyt kaikenlaista ja tuore Diseased-sinkku pohjustaa tietä jo neljännelle pitkäsoitolle. Auer-niminen albumi julkaistaan maaliskuussa ja doomahtavan deathin vasarat sekä alasimet vaikuttavat olevan iskussa.

Sinkulle kertyy mittaa peräti päälle kuusi minuuttia, mutta sehän ei toisaalta ole paljoa metallin näillä sektoreilla. Diseased kertoo taudeista vaarallisimmasta: vihasta. Viha ruokkii vihaa ja paha synnyttää pahaa, kuten ihmiskunnan viimeaikaisetkin toilailut ovat kiistatta osoittaneet. Massiivisen ja murskaavan kappaleen sydän kiertyy kuitenkin vahvan melodian ympärille, joka jauhaa armotta valtaisaa tahkoaan. Välillä kiertoa tuetaan tuplabasarin tulella, jotta mäiske taatusti tuntuu jokaisessa solussa ja vokalisti Jaakko Mäntymaa silaa paketin omalla tinkimättömällä ilmaisullaan. Nyt puhaltaa pohjoisesta ja lujaa.

Mika Roth

Minttu Hellstén: Kaakelit

Minttu Hellstén on itähelsinkiläistynyt laulaja/lauluntekijä, joka on tehnyt monipuolisesti musiikkia yli kymmenen vuoden ajan elektro-akustisen, ääni-improvisaation, kansanmusiikin, teatterimusiikin ja kevyen musiikin saralla. Soolouralla kaikki opittu ja koettu heijastuu moderneilla soundeilla silattuun taidepoppiin. Kaakelit on debyyttisinkku, joka avaa täysin uusi ulottuvuuksia sekä mahdollisuuksia Hellsténin edessä.

Harvoin törmään näin lupaaviin ja hyvällä tavalla erilaisiin esikoisjulkaisuihin, jotka saavat saman tien odottamaan lisää. Kaakelit käynnistyy humisevasta hiljaisuudesta ja vasta hiukan ennen puolta minuuttia kuviot lähtevät asettumaan kunnolla paikoilleen. Taustan hiljainen häly saa musiikin muotoja, rytmi kasvaa ja minuuttia myöhemmin elektroakustinen biisi saavuttaa keskiharjanteensa, jolla ei pitkään viivytä. Vokaalit soivat kuulaina, jääden hetkittäin lähes täysin omilleen ja tuo vuoksimaisuus yhdessä lopun avarien lauluosuuksien kanssa nostaa biisin mielenkiintoisesta hahmotelmasta oikeaksi helmeksi. Mielenkiintoista.

Mika Roth

OpuNui: Ekliptika
Soit Se Silti

Kolkkoa mutta kaunista rockia takova OpuNui julkaisi hienon albumin loppuvuodesta 2019. Orionin haara oli ja on edelleen huomionarvoinen luku suomalaisen rockin myöhäisempien aikojen kirjassa, mutta jatkoa saatiinkin sitten odotella aina yhden pandemian verran. Tulevan albumin kolmannella sinkulla OpuNui siirtyy avaruudellisiin sfääreihin ja kohottaa katseensa kohti loputtomia tähtitaivaita – useammallakin tasolla, tarkoituksella ja idealla.

Kitararock raikaa eeppisenä ja kaikuu jylhänä, jättäen isojen vallien väliin runsaasti väljempiä tiloja. Muoto on kunnianhimoinen vaan niin ovat tekstikin, joka ovat innoittuneet kuuleman mukaan Dane Rudhyarin jo vuonna 1936 julkaisemasta The Astrology of Personality -kirjasta. Keitä/mitä oikeastaan olemme, ja onko näkyvä kaikki mitä on? Entä itse aika, aika-avaruus ja ulottuvuudet. Siinähän sitä riittää sarkaa synapseille, mutta OpuNui ei jää tuijottamaan kengänkärkiä tai kaukaisia horisontteja, vaan rokkaa tässä ja nyt. Eeppistä kieltämättä ja silti terävää, pistelevää – kunnes koittaa taas rauha. Lähes kuusi minuuttia asiaa.

Mika Roth

Patsas: Supernormaalia
Recovery Records

Patsas - siinäpä nimi, josta nousee mieleen monenlaisia kuvia. On komeita valtiomiestyyppisiä patsaita, moderneja hässäköitä ja tietysti isojen firmojen auloihin tilattuja taideteoksia, joiden persoonallisuuspisteet ovat laimeampia. Ja sitten on lisäksi niitä hiukan kummallisia, hiukan pienempiä ja hiukan syrjemmässä olevia patsaita, joiden tekijöistä ei ole aina tietoa. Tämä Patsas seisoo tukevasti menevän poprockin jalustalla ja luulen sen olevan persoonallisempaa sorttia.

Vuonna 2020 alkunsa saanut yhtye on viettänyt elonsa pandemia-aikana, mikä on saattanut osaltaan vaikuttaa myös soundiin. Tai ainakin Supernormaalia on pirteydessään ja aurinkoisuudessaan sangen epätavallinen näyte suomenkielisestä poprockista armon vuonna 2023. Kasaristi paukkuva kitararock ottaa sivutukea koskettimista ja saatesanojen viittaus Flashdancen kohtaavasta Whitesnakesta ei ole niinkään tolkuton. Rakkaus vilahtelee tekstissä, mutta epävarmuuskin otetaan vastaan hymyssä suin.

Mika Roth

Peela: Don't Touch My Pizza

Peela on nuorista helsinkiläisistä jazz-taitureista koostuva yhtye, jonka ilmaisuun ripauksen soulia tuo Maja Mannilan vokalisointi. Yhtyeeltä on ehtinyt ilmestyä jo EP-levy ja pitkäsoittokin, mutta syystä tai toisesta en ole aiemmin ryhmän musiikkiin törmännyt. Vaan onneksi asia muuttui ja vaikka Don't Touch My Pizza ei sinkun otsakkeena kuulosta varsinaisesti lupaavimmalta mahdolliselta, on tässä läpyskässä kummasti täytteitä. Tulisiakin sellaisia.

Peelan fantastinen fantasiapläjäys rakentuu funkin taitavasti leikatuista viipaleista, etenkin saksofonin töräyttelemistä jazzin partikkeleista, Rhodesin koskettimista tihkuu sielukasta soulia ja sähkökitara rouhii tietysti rockin rosoa muun satsin sekaan. Biisi on progehtavan, funkkaavan, runttaavan menevä ja saatesanoissa väläytetty fuusiomeininkikin on ihan perusteltu heitto, koska nyt mennään lähes holtittomalla kaasuhanalla. Biisi kulkee teemansa ympärillä, käy välillä kääntyilemässä väliosassa ja sujauttaa itsensä parkkiin kuin huomaamatta. Vaivattomaltahan se kuulostaa ja vaikuttaa, kun asiat hallitaan suvereenisti, jokainen saa hetkensä loistaa ja silti kokonaisuus ei vaikuta tippaakaan osistaan kursitulta tilkkutäkiltä.

Mika Roth

Piper: Self Consciousness

Piper on porvoolainen laulaja/lauluntekijä, joka uuttaa luonnosta luonnetta rock-henkiseen, rauhallisempaan musiikkiin. Vahvasta visiosta kielivä Self Consciousness on artistin debyyttisinkku, mutta sen vanavedessä on tulossa jo kokonainen albumillinen materiaalia. Levyllä musiikin luvataan kumpuavan vahvasta bluesperinnöstä, tosin samaan hengenvetoon puhutaan klassisesta ja rockista, joten porina musiikillisessa padassa on nähtävästi moninaisempaa.

Self Consciousness on mielestäni melko tyylipuhdas balladi, jossa tiellään haparoiva kertoja pohtii vastauksia elon esittämiin kysymyksiin. Ennen suuria ja toisinaan pieniäkin päätöksiä voimme kokea suurta epävarmuutta, mitä kappale käsittelee ja ruotii. Sävellys ja sovitus tarjoavat hivenen lohtua, toivoakin, pianon noustessa lähelle vokaaleja ja huiman mittavien kaarten piirtyessä taustalle. Äänimaisema onkin laaja, mutta samaan aikaan lämmin sekä intiimi. Näin huomio pysyy itse laulussa, tekstissä ja kauniissa melodiassa.

Mika Roth

Qwälen: Maailma täyttyy kuolleista
Time To Kill

Ja sitten koittaa tämänkertaisen sinkkukoosteen raskain ja brutaalein hetki. Oulun suunnilta kotoisin oleva Qwälen on näet sopivan yksinkertaista, suoraviivaista ja silti riittävän kerrostettua black metalia soittava orkesteri. Jäsenistöltä löytyy runsaasti historiaa niin tummemman metallin kuin muidenkin äärilaitojen parista, joten hartiat eivät lopu aivan heti kesken edes näin kaukana marginaalin laidalla. Näkemystä kaivataankin helvetin kuilujen partaalla.

Tulevan toisen albumin ankkuriraita Maailma täyttyy kuolleista on nimensä veroinen matka pimeyteen. Ensimmäiseksi sinkuksi valittu raita on myös periaatteessa ’väärä valinta’, sillä näin pitkää ja brutaalia vetoa on haastavaa lähestyä, mutta ehkäpä siinä on samalla koko asian pointti. Ihmiskunta on kollektiivisesti matkalla kohti aina vain synkempiä aikoja, sotien, luonnonmullistusten ja ylikansoituksen muokatessa paratiisista helvettiä. Tuo kaikki oksennetaan alkukantaisen ja alkuvoimaisen black metalin avulla kuulijan niskaan. Ei tule hyvä ole, eikä pidäkään tulla, mutta energiat ja voiman voi tuntea ihollaan. Ja se on jo jotain.

Mika Roth

Signe: When Whe Noh
Eclipse Music

Signen omintakeinen musiikki koettelee mm. jazzin, kansanmusiikin ja nykymusiikin rajoja, osuen ylpeydellä 'jotain muuta' -sektoriin. Ja tuo muu saa ainakin tällä sinkulla satunnaisen kuulijan hiljentymään kuulemansa äärellä ja oikeasti keskittymään äänten upeaan aaltoiluun. Yhtyeen muodostavat helsinkiläiset laulajat Josefiina Vannesluoma, Riikka Keränen ja Selma Savolainen, sekä New Yorkissa asuva kontrabasisti Kaisa Mäensivu.

En tiedä tarkoittaako When Whe Noh varsinaisesti otsikkonsa puolesta mitään, mutta Signe operoikin sanojen ja tuttujen sointujen tuolla puolen, niitä kuitenkaan täysin hylkäämättä. Viesti ja tarkoitus eivät löydykään ehkä myöhemmin selviksi käyvistä sanoista tai niitä saattelevasta melodiasta, vaan kaiken kollaasista, äänten yhdessä luomasta hetkestä ja kuolevaisuuden pohdinnasta. Laulun punoutuessa viehkeästi ja kontrabasson askeltaessa vierellä tapahtuukin jotain outoa: pysähtyykö aika, olenko hetken oikeasti kuolematon, vai miksi kaikki tuntuu ohimennen selkeytyvän? When Whe Noh, muuta en voi sanoa.

Mika Roth

Sude: Flomaan
Dänkest

Sude-nimen takaa löytyy Klaukkalalaislähtöinen suomiräppiskenen sivupyörteissä viihtyvä taituri, jonka uusin sinkku on piristävä siivu sateiseen päivään. Ja miksei vaikka aurinkoiseenkin. Pandemian aikana materiaaliaan tulevalle debyyttisooloalbumilleen työstänyt Sude onkin tehnyt tuottaja Johnny Gluelessin kelpo jälkeä, joten pidetään antennit herkkinä. Ensimmäiseksi sinkuksi valittu Flomaan kopsahtaa suoraan kolmen pisteen kaaren takaa sisään.

Kylmä fakta on, että ympärillämme oleva yhteiskunta arvostaa täydellisyyttä, on se saavutettu sitten kuinka rankalla photoshoppauksella tahansa. Flomaan on julistus tuota tekopyhää pönöttämistä vastaan. Se on kappale kaikille niille, jotka uskaltavat tyriä ja tehdä laskeutumisia muutenkin kuin tyylipuhtaalla telemarkilla. Veikeän hauskat soundit ovat keveitä, mutta eivät upota asiaansa. Rytmi puksuttaa huolettomalla raiteellaan kohti auringonpaistetta ja parempaa huomista. Sanavirta napsuttelee soundikakun päällä ja retroiset soundit kruunaavat täydellisen epätäydellisen potretin. Ei pelätä horjahduksia, niitähän syntyy vasta tunnetun rajoilla.

Mika Roth

TUPE: Tyhjä huone

TUPE on suomenkielistä poprockia samaan aikaan modernilla ja perinteillä viballa esittävä artisti. Viime vuonna soolouransa käynnistänyt TUPE, eli Tuomas Hillervo, saattaa olla tuttu mm. Joku Paikallinen Bändi -yhtyeen riveistä, mutta soolona fokus on siirtynyt rahdun uuteen suuntaan. Studiossa TUPE halusikin yhdistää riffivetoiseen biisiin uuden ajan popmausteita ja yksi selkeä tavoite oli tuoda kitarasoolo takaisin popmusiikkiin.

Ja kyllä, kompaktiksi puristettu kitarasoolo kajahtaa rapsakasti rullaavassa rallissa juuri kohdillaan, joten ensimmäinen ruksi listaan. Mitä itse melodiaan tulee, niin sehän pelaa yhdellä kädellään melankolian nuoteilla ja haroo samalla isosti soivan stadionpoprockin suuntaan. Hiukan vähemmän iskua ja puhuttaisiin iskelmärockista, hiukan enemmän modernia laitaa ja kasassa olisi kentmäinen skandihitti. TUPEn onneksi kumpikin äärilaita jää saavuttamatta, sillä uskoisin keskeltä löytyvän parhaimpien kasvun paikkojen.

Mika Roth

Virtuoso: You’re My River Deep

Virtuoso on kotimainen lauluyhtye, joka luovii taidolla ja kokemuksella niin klassisemman kuin kevyemmänkin musiikin parissa. Julkaisuhistoriasta löytyy jo muutama pitkäsoittokin, mutta aiemmin Virtuoso on pysytellyt suomen kielessä. Toki joululauluissa on joskus luikautettu hiukan latinaa, mutta nyt siirrytään ensi kertaa englannin kielen pariin. Muodoksi on puolestaan valikoitunut suurilinjainen pop-balladi, joita yhtye onkin jo aiemmin kääntänyt onnistuneesti suomeksi.

Alkuperäinen on kuitenkin aina alkuperäinen ja You’re My River Deep lähtee kohoamaan jo minuutin jälkeen korkeuksiin, kuten ne elokuvien suuret ja mahtavat biisit, jotka takuulla tunnette. Ripaus tinapilliä saattaa ajatukset suurten vetten tuolle puolen, jonnekin monen joen taa. Minna Miettisen teksti keskittyy puolestaan ihmisistä lähimpään, omaan rakkaaseen, jota kohtaan tunteet eivät koskaan viilene. Ei vaikka välissä olisi se suuri vesi, rivi vuoria ja vaikka mitä. Hieno mahtiballadi, joka ei tukahdu itseensä vaan kantaa.

Mika Roth

Lukukertoja: 2864