Ari Mennader & Kaisa Rautanen: Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu

Jukka Kuoppamäki on niitä artisteja, jonka suurin osa nykyisistäkin suomalaisista tuntee ainakin jollain tasolla. Hänen musiikkinsa on värittänyt eri vuosikymmeniä monin tavoin, reitein ja keinoin, kun noin kaksi tuhatta musiikkikappaletta kirjoittanut artisti on aina ilmestynyt ja taas kadonnut kotimaisilta markkinoilta. Kuoppamäen kappaleet kaikuvat lukemattomilla radioasemilla niin Suomessa, Ruotsissa, Saksassa kuin muuallakin maailmassa, eikä tällä liikkeelle ole näkymässä loppua. Hänen jälkeläisensä ovat tuoneet omia panoksiaan musiikin ihmeellisen maailmaan ja itse mestarinkin luomistyö jatkuu yhä, korkeassa 80-vuoden iässä.

Docendo

Ari Mennader ja Kaisa Rautanen kunnioittavat selvästi henkilöä, jonka elämäkerran he ovat koonneet. Yksistään valmisteleva ja pohjustava työ on ollut valtaisa, perustavanlaatuinen ja taatusti myös kestoltaan pitkä, mutta niinhän on Kuoppamäen urakin. 50-luvun lopulta asti aktiivisena toimijana häärinyt Kuoppamäki onkin tavallaan elänyt jo monta elämää. Alussa hän oli teini-idoli, siitä tie vei kansakoulunopettajaksi, poppariksi, indie-henkisen levytuotannon piirissäkin tuli tehtyä paljon, minkä jälkeen Kuoppamäki ryhtyi papiksi – Saksassa.

Kirjan alku rikkoo hieman totuttuja tapoja, sillä ennen perinteiseen kronologiseen kerrontaan siirtymistä käydään läpi Sininen ja valkoinen -kappaleen syntyhistoria, merkitys ja perintö. Aivan kuin 45 vuotta Saksassa asuneen artistin avain löytyisi juuri tuosta kappaleesta. Ja kenties se löytyykin, joten sinivalkoisen avauksen jälkeen voidaan vasta siirtyä luontevasti pitkän elon tien muihin lukuihin, koska kaikki tähän mennessä luettu perustelee ja alustaa kaikkea edessä olevaa.

Mennander ja Rautanen ovat kiistatta tehneet perusteellista työtä, ehkä tarpeettomankin perusteellista, sillä artistin juuristo käydään erittäin tiheällä kammalla lävitse. Luonnollisesti sukututkimuksessa painotetaan tiettyjä suuntia, kuten sitä faktaa että itsensä Zacharis Topelius on Kuoppamäen isoäidin isoisä. Kerronnassa onkin aistittavissa uskoa kohtaloon ja karmaan, joka on viitoittanut Kuoppamäen matkaa alusta saakka. Uskon asioista en lähde sen kummemmin taittamaan peistä, mutta kirjan yksi merkittävä puoli on Kuoppamäen vuosikymmeniä jatkunut pappisura Saksassa.

Suomalaisille musiikinkuluttajille tärkeämpiä palasia saattavat kuitenkin olla etenkin 70-luvun vuosien tarkka läpikäyminen. En aiemmin ollut kunnolla hahmottanut sitä, kuinka vahvaa DIY-asennetta Kuoppamäki harrasti pitäessään Satsanga Recordsia hengissä suurimman osan 70-lukua. Hartiapankin voimin oman musiikin julkaisu kun oli noihin aikoihin osapuilleen ennenkuulumatonta, eikä Satsangankaan tarina hyvin päättynyt. Mutta velkoja ja ongelmia tärkeämpää on se henki, joka samalla istutettiin niin kotoiseen musiikkikulttuurin, kuin ties kuinka monen levyjä kotonaan kuunnelleen artistinalun mieleen. Se on yksinkertaisuudessaan kyky saavuttaa vaikka omin voimin ja hartiapankilla haaveensa.

Toinen mielenkiintoinen juonne Kuoppamäen uralla on se, kuinka menestynyt hän oli maamme rajojen ulkopuolella jo niinkin varhaisessa vaiheessa kuin 70-luvun alussa. Menestystä niitettiin kansainvälisissä laulukilpailuissa niin Japanissa, Itä-Saksassa kuin Puolassakin, jossa Kuoppamäki ainakin tämän kirjan perusteella nautti melkoista suosiota. Ei hän nyt aivan fab fourin veroinen megatähti ollut, mutta toisinaan ei jäänyt kyllä paljon puuttumaankaan.

Kasvavan kansainvälisen näkyvyyden lisäksi Kuoppamäen kirjoittamia ja osin esittämiäkin biisejä kuultiin Syksyn Sävel -kilpailussa useampana vuonna peräjälkeen. Voittava linja musiikin puolella katkesikin vasta siihen, kun Kuoppamäki löysi Kristiyhteisön, jonka myötä ura musiikin saralla katkesi lähes täysin. Ennen tuota miehen kirjoittama materiaali oli jo muuntunut ns. vaikeammaksi, mikä ei auttanut myynnillisessä mielessä 70-luvun keskivaiheiden Suomessa.



Oma materiaali oli yhä enemmän kierrätettyä kokoelmaa ja uudenlaista, esoteerisempaa musiikkia, mutta tämäkin on vain yksi puoli noista päivistä. Jälleen sain yllättyä, sillä vaikka Kuoppamäki on tunnettu biisinkirjoittaja, en ymmärtänyt hänen olleen mukana niin monen suuren hitin luonnissa. 70-luvulla ketju oli vahva ja osapuilleen väliin jääneen 80-luvun jälkeen oli taas paluun aika.

Kuoppamäkien elinikäinen ystävä Katri Helena ja nuorempaa polvea edustava Jari Sillanpää pääsevät näissä kohdin kiittämään Kuoppamäkeä uriensa suurimmista hiteistä, jotka kieltämättä kuulostavat tekijältä itseltään. Kuoppamäen kynä olikin hurjassa terässä 90-luvulla, vaikka herra itse ei suurimpia hittejään esittänytkään kuin vasta jälkikäteen.

Eikä Kuoppamäki ole ainoastaan kirjoittanut muille, vaan 10-luvulla herralta ilmestyi peräti seitsemän studioalbumia. Lisäksi hän on kirjoittanut useammankin kirjan, joissa avaa henkisiä näkemyksiään ja uskonsa filosofiaa, eikä kynä ole vieläkään jäänyt telineeseen.



Kuoppamäki saattaa tosiaan olla suomalaisin ulkosuomalainen, jonka suuri rakkaus ja kaipuu kotimaatansa kohtaan on varmasti tavallaan mahdollistanut niin monen suuren kappaleen syntymisen. Kuoppamäki ei näkemyksiään ja uskoaan tyrkytä, eikä nosta itseään sen kummemmin jalustalle, vaikka arvonsa tunteekin. Eikä hänen toisaalta tarvitsekaan sortua moiseen, sillä yhden elämän aikana syntynyt musiikki tulee soimaan vielä lukemattomille tuleville suomalaisille.

Mika Roth