Pienet

Sinkut - Huhtikuu 2022

13.04.2022

Aava: Heiluri
Mäntymetsä Records

Aava on kahdesta keskisuomalaisesta muusikosta koostuva folkduo. Heiluri on ymmärtääkseni debyyttisinkku tämän otsakkeen alla, tai ainakaan mitään muuta ei verkosta vaikuta löytyvän. Kumpainenkin jäsen on jo aiemmin kuulunut erilaisiin bändiprojekteihin, joten suoraan pystymetsästä ei ole lähdetty liikkeelle. Sen enempää tietoa ei sitten ollutkaan tarjolla, joten musiikki puhukoon harvasanaisten tekijöiden ja näiden vision puolesta.

Suomenkielinen folk on siis tyyli ja Heiluri heilahtaa genren eteerisempään, herkän vaimealla tavalla rauhallisempaan laitaan. Määrittäväksi termiksi voisi tarjota folkpoppiakin, tosin äärimmäisen hiljaa esitetty biisi ei juuri perinteisiä pop-kaavoja kumartele. Nais- ja mieslaulu nivoutuvat kauniisti yhteen, sanoja saa todella kuunnella, taustan vähäiset äänet ovat enemmänkin tunnelmaa vahvistavaa maisemointia ja vain viulu (?) sijoittuu hieman lähemmäs. Puolivälissä päämelodia saa loistaa hetken runsaampana ja tuossa lyhyessä hetkessä kuulija joko näkee valon, tai sitten ei. Kaunista kieltämättä, ja kun äänen kääntää riittävän kovalle, voi tuntea jään murtuvan myös omassa rinnassaan.

Mika Roth

Anssi Huotari: Elämän tiellä
Levypirtti

Kirjaimellisesti tuhansia keikkoja urallaan tehnyt Anssi Huotari on suomenkielistä poprockia soolona luova pitkän linjan ammattilainen, jonka käsiä tottelevat niin kitara, koskettimet kuin haitari. Huotari on soittanut monien eturivin tähtien bändeissä, mutta nyt on koittanut oman tekemisen vuoro ja tuskin ura yhteen sinkkuun jää näillä näytöillä.

Debyyttisinkulla soittimista ääneen pääsee selvimmin sähkökitara, mutta toki kiippareitakin livautetaan hieman mukaan, koska hieman iskelmään kallellaan oleva poprock elää rikkaasta soundimaisemasta. Huotari voisi luottaa rohkeamminkin lauluääneensä, joka jää hiukan jalkoihin, mutta plussaksi on laskettava se, että biisi on aivan käsittämättömän vahva. Hieno melodia, jota osataan vaalia, tekstissä uskalletaan avata sydäntä ja sovitus, joka ei näennäisestä perinteisyydestään huolimatta nojaa vain tuttuihin ja turvallisiin ratkaisuihin. Elämän tiellä voi tapahtua mitä vain, ja sehän on elämässä parasta.

Mika Roth

Black Lizard: 66sick
Fuzz Club Records

Helsinkiläinen Black Lizard oli 10-luvun kotimaisia tiennäyttäjiä ja voittajia rockin saralla, jos minulta kysytään. Kolme pitkäsoittoa olivat jokainen tapauksia ajassaan, eikä niiden parasta ennen -päiväys ole tullut vieläkään vastaan. Näin, vaikka vuoden 2018 Celebration of a New Dawn hiukan syvemmälle psykedeliatripille äityikin. Neljännen pitkäsoiton työstö on ottanut pari vuotta, mutta pandemiamaailmassa ei toisaalta ole ollut kiire mihinkään.

Tulevan Heads-albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu näkee bändin siirtyvän jälleen garagen puolelle virtaa, eikä proto-punkinkaan mainitseminen ääneen ole mitenkään perusteetonta. Reilun kolmen minuutin mittainen siivu hyödyntää rosoisuuttaan, joka antaa hetkittäin tilaa melodisemmalle ja pyöreämmälle soundille. Black Lizard on aina kukoistanut levottomien äänten ja lähelle hajoamispistettä ajettujen kitaravallien äärellä, jolloin kaaoksen hengityksen voi jo tuntea kasvoillaan. Nytkin ääni tahtoo säröytyä, mutta suttuisuus toimii vain tehosteena, joka silaa biisin todellisen voiman ja painon. Avaus onkin huippuriffeineen siinä määrin lupaava, että kesän julkaisuaikatauluja kannattaa pitää tarkoin silmällä.

Mika Roth

Darlingbee: Vaarallinen uni
Alku

Tamperelaiset tekivät sen jälleen, pitänee näissä kohdin todeta. En oikein tiennyt mitä olla mieltä Darlingbeen monen vuoden takaisesta itsensä mukaan nimetystä pitkäsoitosta, mutta muistan kiekon edelleen. Eli jotain siinä täytyi olla. Nyt kieli on vaihtunut suomeksi, mutta saman suuntaista vinouteen taipuvaista folkpoppia tämä edelleen on. Julkaisutauko pääsi venähtämään pidemmän puoleiseksi, mutta sinkun vanavedessä on tulossa pitkäsoitollinen uutta materiaalia.

Vaarallinen uni kertoo ymmärtääkseni järkkyneestä mielestä, joka ei enää erota aikaa ja paikkoja. Onko kyse muistisairaasta, vai liekö aika vain unenomaista harhaa? Oikeita tai vääriä vastauksia on tuskin olemassakaan, mutta itse kappale on viekoittelevan söpö ja hurmaavan homssuinen. Naislaulu on kärjessä, erilaiset kielisoittimet muodostavat rikkaan parven ympärille, joka ei edes kaipaa rumpuja tuekseen. Sello, ukulele, viulu, mandoliini ja mitä kaikkea siellä nyt sitten onkaan, mutta kaikki toimii. Kukaan ei astu kenenkään varpaille, eikä mitään ole liikaa, joten jäädään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.

Mika Roth

Dreamtale: The Glory

Dreamtale on niitä yhtyeitä, joiden nimi on tuttu, mutta jotenkin tiet eivät ole aiemmin ristenneet riittävän selkeästi. Olen luultavasti nähnyt kotimaisen power metalin pioneerien keikankin takavuosina, mutta Desibeli.netissä ryhmästä ei löytynyt aiempia mainintoja. Uuden Everlastin Flame -albuminsa kuuden vuoden tauon jälkeen julkaissut yhtye on uuden alun kynnyksellä, joten kuinka kovassa terässä ykkössinkku onkaan?

The Glory karkaa välittömästi kraiveleihin, eikä puristus hellitä seuraavien neljän minuutin aikana newtoniakaan. Jäsenistössä on tapahtunut muutoksia sitten edellisen albumin, mutta vokalistit Nitte Valo ja Jarno Vitri hoitavat tonttinsa suvereenisti. Nopeus on valttia, melodisuus on voimaa ja tarttuvuus on huippuluokkaa tällä koukkutiheydellä. Itse asiassa power metalin ilotulitus oli parilla ensimmäisellä kuuntelukerralla jopa niin hengästyttävä, että kaikessa kuullussa riitti sulateltavaa. Tärkeintä on kuitenkin ydin, sydän joka joko sykkii tai sitten ei – ja tämän moukaroinnin voi kuulla kiviseinän läpi.

Mika Roth

Elia Lombardini: In Death
Left Bank Recordings

Elia Lombardini on suomalais-italialainen säveltäjä, tuottaja ja viulisti, joka sinkun saatesanoja lainatakseni luovii elektronisen ja klassisen musiikin leikkauspisteissä, mikä ei ole aivan vähän sanottu. Rohkeutta riittää mainitsemaan myös niin Ryuichi Sakamoto kuin Nils Frahm, eli uskoa ainakin riittää omiin tekemisiin ja tavoitteisiin. Useammankin eri bändin levyillä soittanut Lombardini on ehtinyt tehdä soolokeikkojaan jo isoissakin saleissa, joten kevääksi luvatun debyyttialbumin ensimmäinen sinkku on paljon vartijana ja lunastajanakin.

In Death on nimestään huolimatta sangen eläväisen tuntuinen numero, joka velloo jossain uusklassisen ja elokuvamaisen musiikin epäselvillä murtovesillä. Elektroniset äänet sekoittuvat niin täydellisesti orgaanisesti tuotettuihin, etten edes lähde arvailemaan mikä kuuluu mihinkin leiriin. Sen sijaan mitä selvintä on se, että värikkäästä äänijoukosta on osattu luoda jotain ainutkertaisen hienoa ja muistettavaa. Päämelodia kulkee halki matkan kuin jättimäinen ilmalaiva sinitaivaalla. Hitaasti, vastustamattomasti ja fysiikan lakeja uhmaten.

Mika Roth

Hede: Kuningas Iloliemi

Kainuusta kotoisin oleva ja sittemmin elon tyrskyissä kuopiolaistunut Hede on elektronista, svengaavaa ja reipasta poppia omin linjauksin ja tikkauksin luova kotimainen artisti. Kuningas Iloliemi on ymmärtääkseni debyyttijulkaisu, jota on ollut mukana kirjoittamassa ja tuottamassa Sami Kuoppamaa. Saatesanoissa puhutaan siihen malliin, että jatkoakin on luvassa, mutta mitään sen kummempia aikatauluja ei vielä tarjoilla.

Kuningas Iloliemi on vähintäänkin kaksiteräinen miekka, joka toisinaan viiltää vääristä paikoista ja yllättäen. Sosiaaliset lukot avaava tuliliemi taitaa olla myös syynä sille, että alussa esitetään julkinen anteeksipyyntö toiselle artistille. Swingiä ja svengiä on kudottu ronskein ottein pop-biisin kudokseen ja Hede osaa viedä kappalettaan eteenpäin siten, että lähes neljä minuuttia livahtaa nopeammin kuin kipakka shotti kurkusta alas. Pinnat aidosta trumpetista ja rikkaasta soundista, jonka luomalle pohjalle on helppoa rakentaa jatkoa.

Mika Roth

Holy Villain: Can’t Slow Down

Holy Villain on tamperelainen trio, joka soittaa isoa, metelöivää ja melodista rockia. Musiikin roistomaisuus tai pyhyys on täysin kiinni kuulijan tulkinnoista, mutta ainakin peruspalikat toimivat ja hymy leviää naamalle tätä kuunnellessa. Parin vuoden ikään ehtinyt ryhmä on pistänyt tähän mennessä ulos yhden EP-levyn, joka saa nyt seuraa sinkusta.

Rock on homman nimi, ja Holy Villainin tapauksessa vokaalit vedetään puhtaasti, soitossa on katurockin rosoa, mutta biisi ei taannu silkaksi helikopterimyllytykseksi. Panokset ovat korkeimmat kertosäkeessä, jonka paahdosta osataan tippua takaisin muutenkin kuin perussiirtojen kautta. Can’t Slow Down kasvaakin biisinä kuuntelukertojen ropistessa nimenomaan pienten, ovelien ja toimivien liikkeidensä avulla. Kipale kuulostaa perusmätkeeltä, mutta konepellin alta löytyy turboa ja isompiakin vaihteita. Soundin sotkuisuus ei ole enää näissä määrin eduksi, kirkkaampaan soundiin kannattaisikin mielestäni satsata tulevaisuudessa enemmän.

Mika Roth

Ina Forsman: One Night in Berlin
Jazzhaus Records

Ina Forsman on Helsingistä Berliiniin muuttanut laulaja/lauluntekijä, jonka kolmannen sooloalbumin julkaisu lähenee. Uuden levyn teemana on cinematic soul, mutta tällä erää äänimaisemaa ei lavenneta eeppisiin mittoihin. One Night in Berlin onkin äärimmäisen riisuttu ja orgaaninen balladi, jossa pääosassa ovat hiljaa esitetyt vokaalit ja akustinen kitara. Toki taustalle on lisätty hieman jousia, mutta kaikki oleellinen tapahtuu erittäin pienessä ja intiimissä tilassa.

One Night in Berlin on syntynyt tilanteessa, jossa kertoja on ymmärtänyt tavanneensa elämänsä rakkauden. Sen suuren ja mahtavan, joka tulee ohjaamaan kaikkea tavalla tai toisella tästä eteenpäin. Eikä rakkauden suuruutta julisteta vuorille, laaksoille ja metsille kaikuvin äänin, vaan hiljaisuuden reunamilla pysyttelevin nuotein. Forsmanhan on armoitettu soul- ja blueslaulajatar, joten näin herkkä ja pidätelty ilmaisu luo hurjan kontrastin aiemmin kuulleeseen, mutta mielestäni muoto toimii rakkauden hurjien voimien äärellä loistavasti.

Mika Roth

Kadotettu Nuoruus: Miten saisin sinut kiinnostumaan?

Kadotettu Nuoruus on suomenkielisen alkuperäisen punkrockin ja siitä vaikuttuneen suomirockin jalanjäljissä kulkeva yhtye. Tyyli osuu samaan aikaan ovelasti 80-luvun alkuun, siitä kimmoketta ottaneisiin 90-luvun alun bändeihin, sekä hiukan tähänkin päivään. Tehosekoitin on mitä selvin vaikutin, mutta teharit jos ketkä osasivat jo aikoinaan kierrättämisen jalon taidon, joten alkupisteen määrittäminen on hieman haastavampaa.

Miten saisin sinut kiinnostumaan? -biisi on ymmärtääkseni tarina yksipuolisesta rakastumisesta, jossa ujo kertoja ei kykene lähestymään romanttisten unelmiensa kohdetta. Ja sehän saa tietysti rinnan hakkaamaan nopeammin, kädet hikoamaan ja oma elämä on silkkaa tylsässä arjessa junnaamista. Pienen sielun epätoivo tihkuu punkrock-soundeista ja kiteytyy hienosti punkpopahtavaa laulumelodiaan, joka voi innoittua vain nuoruudesta. Kehitysehdotuksena melodialle voisi antaa enemmänkin tilaa, sillä juuri siten mm. Pelle Miljoona ja Kauko Röyhkä saivat luotua ensimmäiset hittinsä, luopumatta silti mistään.

Mika Roth

Kiss Disease: Larger Than Life
Svart Records

Kiss Disease on ennen tätä julkaissut vain yhden EP-levyn ja sinkun, mutta pöhinää ja kohinaa ryhmän ympärillä on jo ihan mukavasti. Esikoispitkäsoittoakin lähdettiin kuulemma työstämään ilman tietoa mahdollisesta julkaisijasta, joten DIY on sydämessä. Vaikka lööppiuutiset antavatkin yhä odottaa itseään, niin kesäkuun aluksi luvattu debyyttialbumi You Met at a Strange Time on taatusti huomioitava tapaus maamme garagerock-yhteisössä.

Larger Than Life loikkaa välittömästi kuvitteelliselle ohituskaistalle, eikä sinkkuraita kestä kolmeakaan minuuttia. Itse asiassa kaikki oleellinen on kuultu jo alle minuutissa, eli garagen ja elinvoimaisen proto-punkin pyhät opit on omaksuttu tarkkaan. Mutta eihän Stoogeskaan silkalla raastinraudalla pärjännyt, joten kertsiin on sijoitettu salakavala melodiakulku, jota ei hylätä kertakäyttöisenä. Jos nyt jotain lähtisin muuttamaan, niin soundikentän syvyys on hieman heppoinen ja särisevästä kitarasta olisi voinut tehdä himpun verran kirkkaamman – mutta kertosäkeen parasta riviä lainatakseni: ”it is what it is”.

Mika Roth

Matias and the Canyons: Yellow Moon Shining Bright

Vajaa kaksi vuotta sitten Matias and the Canyons tutki bluegrassin, folkin ja americanan mystisiä rajaseutuja tarkoin ja onnistuneesti Echoes of the Canyon -debyyttialbumillaan. Monta kuunkiertoa on kulunut, mutta musiikki on toisen levyn avaussinkun perusteella täyteläistä kuten ennenkin.

Koti-ikävästä kummunnut Yellow Moon Shining Bright on itse asiassa yllättävänkin rauhallinen numero kärkisinkuksi, mutta biisissä on vetoa, voimaa ja rullausta, joka kannattelee lähes paljaiksi riisuttujen säkeistöjen matkat. Vähemmän on enemmän soitinten saralla, kun taas vokaaleissa moniääniset harmoniat osoittautuvat kultaakin kalliimmiksi. Saatesanoissa tarjotaan folkrockin termiäkin, mutta omaan korvaani melodiset kummut ja polveilut kuulostavat enemmän 70-luvun countrypopin ja bluegrassin jälkeläisiltä. Niin tai näin, odotukset tulevaa toista albumia kohden ovat ainakin tällä suunnalla poikkeuksellisen korkealla.

Mika Roth

Nössö Nova: Mennyttä kalua

Nössö Nova - taas näitä bändinimiä, taisin pohtia alkuun. Kotimaisen yhtyeen tärkeimmät aseet ovat pehmeä saundi, moniääninen laulu ja groovaavat bassolinjat, mutta tämä ei kuulemma ole mitään bossa novaa vaan nössö novaa. Mahdollinen nössöys on tietysti kunkin kuulijan korvista riippuva asia, mutta harvoin on Desibeli.netin sinkkukoosteissa tullut vastaan näin loungeista kamaa. Ottakaa siis hyvä ote drinkkilasista ja ojentukaa ylisuurella lepotuolilla taaemmas.

Soundillinen pehmeys on untuvatyynyn luokkaa, eikä upottavan viekoitteleva bassolinja voisi sopia paremmin samettiseen taustaan. Saatesanoissa puhutaan harmonisen soljuvasta eskapismista, joka vie kuulijan betonikanjoneista tropiikin paratiisimaisiin puutarhoihin. Vaan mikä on lopputulema? Onko tämä nyt Las Vegas -versio alkuperäisestä, vai soljuuko nössöily ihon alle? Katu-uskottavuus saattaa olla koetuksella, mutta mielestäni Mennyttä kalua on onnistunut sävellys ja soundeista pitää nostaa isosti sulkahattua Michael Bleulle, joka on alan huippunimi Suomessa. Uskottava pehmeys on haastava laji.

Mika Roth

Otus Magicus: New Orleans

Otus Magicus on 20-luvun alussa Tampereella perustettu bändi, joka sai alkunsa ajatuksesta luoda perinteitä kunnioittavaa rock-musiikkia. Sävellyksissä kuuluu vaikutteita bluesista, psykedeelisestä rockista sekä 70-luvun hard rockista, mutta esityskieli on vahvasti suomi. Esikoissinkku ehti ilmestyä viime vuoden lopulla, ja myöhemmin tänä vuonna pitäisi tulla ulos debyyttialbumin. Eli kuinka pitkä matka Pyhäjärveltä sitten onkaan Mississipin rantatörmille?

New Orleans soi luontevasti ja svengaavasti, eikä Mikko Leppänen arastele tuoda vokaaleihinsa mukaan valkoisen miehen jylisevää rock’n’soul vibaa. Aiheeseen upottautuminen ja musiikin ilmaisuun heittäytyminen nostavatkin rahdun standardimaisen raidan arvoa kummasti, eikä juureva huuliharppu- ja sähkökitarasoolo-osuus ainakaan heikennä lopputulemaa. Komppi kiistatta svengaa ja soitto kulkee, mutta jäin kaipaamaan pientä lisäterää sielukkaan laulun tueksi. Joka tapauksessa, nyt ollaan jo tosi lähellä, eikä kyse ole mielestäni enää muusta kuin hienosäädöstä. Cajun-keittiön tuoksun voi jo tuntea nenänpäässään.

Mika Roth

Paha Kurki: Aivot sulaa
Luomisen tuskaa

Taivaltaan aloitteleva Paha Kurki on mainio rock-yhtye, jonka muodostavat multi-instrumentalisti Mikko Aaltio ja Kasper Kilpeläinen. Debyyttisinkku kolisee ja rämisee garagen ruosteisella voimalla ja kunnia koko proggiksen olemassaolosta annetaan auliisti Ursus Factoryn live-energialle. Jälleen kerran hyvä keikka poiki uuden bändin ja toukokuuksi luvataan jo kokonaista EP-levyä, mutta keskitytään nyt debyyttisinkkuun.

Garagen hurmosmaisessa hengessä mutkat suoristuvat, mutta rokettirollin kolina ei kiilaa melodisuuden edelle – ainakaan allekirjoittaneen mielestä. Lyriikoissa tarina tuntuu aluksi kulkevan tuttuja raitteja, kunnes jälkimmäisellä puoliskolla käsikirjoittajan paikalle tulee romanttiset höntit syrjäyttävä Franz Kafka, ja siitähän se riemu sitten repeää. Musiikki pyrkii vastaamaan tekstin jyrkkenemiseen, mutta ehkäpä pieni lisäterä tai bonusmielipuolisuus olisi ollut tarpeen. Mainittakoon vielä erikseen, että Aaltio kuuluu tosiaan myös Tiisuun. Paha Kurki raakkuu kuitenkin äänellään, eikä kaipaa vetoapua keneltäkään.

Mika Roth

Riemudivisioona: Sinä olet kevät
Recovery Records

Suomenkielistä melodista ja kitaravetoista poprockia juuri sopivan persoonallisesti soittava Riemudivisioona eli ensimmäisen elämänsä siten, että se päättyi vuonna 2007. Matkan varrella syntyi kolme pitkäsoittoa, joten taival ei jäänyt vajaaksi. Vuonna 2021 ryhmä kokoontui uudelleen vielä kerran, sulkeakseen tarinansa ja esiintyäkseen sen viimeisen kerran ennen lepoa. Vaan kuinka ollakaan, vanha taika yhä räiskyi. Niinpä oli aika uudelle kierrokselle ja uusi pitkäsoittokin on kuuleman mukaan tulossa, joten vanhan materiaalin uudelleenjulkaisut saavat pian jatkoa.

Maailma ei ole kovinkaan rauhallinen näinä aikoina, mutta uusi sinkku huokuu todellista rauhaa ja positiivisuutta. Oikeasti tärkeät asiat elämässä tahtovat olla niitä yksinkertaisempia, mutta kun kuuntelet sydäntäsi, tiedät kyllä mitä tehdä – ja mitä ei. Biisi rullaa kuin itsekseen ja simppelin arjen pienistä paloista rakentuva teksti korostaa sävellyksen suoraa rehellisyyttä. Vierastin aluksi soundien lievää iskelmäisyyttä, mutta täyteläisen äänimaiseman seurassa vain viihtyy niin hyvin, ettei minkään halua muuttuvan.

Mika Roth

Salla Flinkman: Mountain

Salla Flinkman on laulaja/lauluntekijä, joka luo orgaanista ja toisinaan elokuvamaisiakin elementtejä omaavaa poprockia. Englanninkielistä debyyttialbumiaan valmisteleva Flinkman on julkaissut jo useamman vuoden ajan sinkkuja, ja ymmärtääkseni Mountain on kolmas tulevan pitkäsoiton raita. Tällä erää tunnelmat ovat huomattavasti rauhallisemmat, sillä ovathan aiheena meitä kaikkia liikuttavat tunteet – sekä niiden rohkea ilmaiseminen.

Mountain käynnistyy hiljaisuudesta, kerää voimaa ja jo minuutin tuolla puolen Flinkmanin vahvat vokaalit ovat nostaneet vähistä aineksista herkin käsin kudotun kappaleen ilmaan. Eikä tarvita järjettömän kokoisia äänivalleja, vaan ennemminkin nuottien ja äänteen väliin sijoittuvaa hiljaisuutta ja rauhaa, joka vain korostaa tunteiden suuruutta. Edes väliosaa ei räjäytetä balladitaivaisiin, vaan langat pidetään riittävän vähäisinä, jolloin huomio keskittyy olennaiseen. Hieno tulkinta ja mestarilliset taustat lupaavatkin paljon tulevalta.

Mika Roth

Urbaani Tuli: Liekki
V.R. Label Finland

Rockin vanhoihin ja luotettuihin perusjuttuihin uskova Urbaani Tuli on sanalla sanoen dynaaminen rock-trio, joka pistää rosoiset murikat vierimään pitkin mäkiä vauhdilla. Liekki on ryhmän esikoissinkku ja portit avataan täydellä kaasulla kaahaten, toiminnan uhkuessa vaaraa, voimaa ja rockille ominaista kapinamieltä. Grunge mainitaan saatekirjeessä, mutta ahdistuksesta ja mielen negatiivisista energioista kumpuava siivu ei sorru perusteettomaan murheiluun.

Urbaani Tuli saakin liekkinsä kohoamaan huomattaviin korkeuksiin, sillä kulmikkaasti funkkaava biisi yhdistää veikeällä tavalla Rage Against The Machinen dynamomaisen virran ja cityisemmän Sielun Veljet -vimman. Periaatteessa trio osuu jonnekin näiden pisteiden väliin, mutta silti soundi vaikuttaa omalta, kulma tuoreelta ja idea raikkaalta – ja se jos mikä on melkoinen temppu. Vokaalit ovat nopeat, mutta sanat tippuvat selkeinä. Muutenkin soundien puolella räjähtävä energia ei tarkoita asioiden sotkeentumista ja ilmaisun suttaantumista. Rauhaton, levoton ja vastustamaton siivu ei ehkä hyödynnä kaikkea potentiaaliaan, mutta onhan tämä melkoinen pelinavaus asiansa osaavalta orkesterilta.

Mika Roth

Vilma Jää: Syntymistään sureva
Jäähile Records

Toisen soolosinkkunsa julkaiseva Vilma Jää on kansanmusiikkia valtavirtaan vievä artisti, joka tekee akustisten ja elektronisten saundien välillä liikkuvaa musiikkia. Siellä jossain suomalais-ugrilainen lauluperinne flirttailee popestetiikan kanssa, joutumatta kuitenkaan pulaan. Uuden kappaleen idea on kiteytettävissä yhteen lauseeseen: miksi minä synnyin? Eli syntymistään sureva poloinen on sitä mieltä, että parempi olisi ollut jäädä syntymättä lainkaan.

Vilma Jää liikkuu ajankohtaisilla linjoilla, sillä tiukentuneet aborttilait ovat kiristäneet naisten oikeuksia niin Euroopassa kuin muuallakin. Aborttikielto ei näet poista abortteja, se vain poistaa turvalliset abortit, kuten saatteessa todetaan osuvasti. Kappale on kiehtova, sillä elektroninen modernius ja historialliset elementit lipuvat toisiinsa. Viulu soi runsaana, raitoja on efektoitu, pinottu, muokattu ja työstetty, mutta silti äänten orgaanisuus on läsnä. Vokaaleissa turvaudutaan jopa karjankutsuhuutotekniikkaan, jonka ansiosta yksistään sinkku kannattaa jo kokea. Tärkeä aihe, jonka ei kuitenkaan tarvitse kantaa biisiä, jolla on omat ansionsa.

Mika Roth

Westway: Holding On

Westway on pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva yhtye, joka luo erittäin koukuttavaa poprockia. Jenkkimäisessä soundissa rosoisuus ja tarttuvuus ovat tasaveroisia tavoitteita, mutta puristusta on osattu välttää. Vasta viime kesänä muotonsa saanut bändi on julkaissut aiemmin pari sinkkua, ja tulevaksi kesäksi lupaillaan EP-levyä. Eikä yhtyeellä ole hädän päivää, sillä vaikka aiemmatkin sinkurat ovat hienoja biisejä, niin Holding On räjäyttää kyllä potin ja koko pankin.

Biisi lähtee soimaan laveasti vinkaten AOR-kortin läsnäolosta, koskettimet taustoittavat niukkaa maisemaa, jossa vokaalit ovat valokeilassa. Sitten koittaa ensimmäinen kertosäkeen kierros ja se on siinä, nyt tulee näet niin isoa koukkua kainaloon, ettei moista voi olla huomaamatta. Bändi osaa kaiken kukkuraksi pitää huolta kultamunia munivasta hanhestaan. Ei siis mitään pakonomaisia väliosia, tai modulaatiolla vesitettyä loppua, vaan koukkuun ja sen voimaan uskotaan. Amerikkalaista poprockia niin täydelliseksi jalostettuna, että tekisi mieli vain laulaa täysin palkein mukana – ja niin muuten taidankin tehdä, mistä pahoittelut naapureille.

Mika Roth

Lukukertoja: 2209