01.07.2003
Ensimmäinen kosketukseni yhtyeeseen tapahtui talvella 1993/1994. Oli jälleen yksi synkkä ja luminen perjantai-ilta, kuljeskellessani kaverin luokse tarkoituksena nauttia hieman lasista juhlatuulta ennen kaupungille siirtymistä. Kyseisellä kaverillani sattui näkymään nippu taivaskanavia (ei mikään itsestäänselvyys tuolloin ja tuolla), joilta hän oli nauhoitellut kaikkea mielenkiintoista musiikkia videoille. Tallenteita ryhdyttiinkin oitis innolla katsastamaan ja muutama sihijuoma myöhemmin ruutuun iskeytyi tummasävyinen trio nimeltä The God Machine soittaen kappalettaan Home. Koin oitis musiikillisen valaistumisen, sillä yhtyeen tummahenkinen, synkkä ja mystinen musiikki oli yhdistelmänä jotain aivan uutta.
Heti seuraavana maanantaina käynnistämäni levynosto-prosessi osoittautui odotettua hankalammaksi, sillä levyn koko painos tuntui loppuneen Suomesta – eikä ulkomailta tilaaminen tuolloinkaan oikein onnistunut ilman luottokorttia (mitä minulla siis ei ollut). Viimein pari vuotta myöhemmin, luovuttuani jo täysin toivosta, löysin aivan sattumalta levymessuilta bändin kummatkin levyt, debyytti Scenes From The Second Storeyn ja vuotta myöhemmin julkaistun One Last Laugh In A Place Of Dying… -kiekon. Aikaa myöten sain myös selville että God Machinen kolmikko oli kotoisin San Diegosta Yhdysvalloista, ja että yhtye oli muuttanut kokonaisuudessaan Lontooseen menestystä etsimään. Bändi oli saanut levytyssopimuksen nopeasti vanhalle mantereelle tulonsa jälkeen ja oli äänittänyt ensimmäisen levynsä Scenes from the… pienellä budjetilla Fictionille, joka oli tuolloin myös Curen koti.
Minkälaista on siis musiikki, jota kannattaa näin jahdata?
God Machinen musiikkia voi parhaiten kuvata termillä darkrock, tosin koko termiähän ei tuolloin ollut vielä keksitty. Paikoin voimakkaat itämaiset vaikutteet, yhdessä pitkienkin seesteisimpien jaksojen kanssa viittaavat puolestaan jo darkwaven puolelle. Yhtyeen soundi muistuttaa hieman Kingston Wallia yhdistettynä Jane’s Addictioniin, ollen jonkin verran kumpaakin eeppisempi, synkempi ja raskaampi. Musiikin goottimaisuudessa vertailukohdaksi voidaan nostaa jo em. Cure, tosin God Machinen musiikissa monimuotoisuus on runsaampaa. Toisten kappaleiden jäädessä leijumaan mystisiin, hypnoottisiin kuvioihin, niiden sisaret jyräävät raskaiden akustisten ja sähköisten soitinten äänivalleina kohti kuulijaa. Levyn sanoitukset muodostavat yhdessä löyhästi yhden pitkän tarinan. Tarinan jossa matkataan ihmisen sielunmaisemissa, niin hyvän kuin pahankin puutarhoissa viitekehyksenä toimivan eräänlaisen rakkaustarinan lomassa.
Miksi siis God Machine ei koskaan räjäyttänyt pankkia?
God Machine katosi musiikkimaailmasta yhtä nopeasti kuin oli sinne ilmestynytkin. Vuonna 1994, toisen levyn äänitysten aikana, basisti Jimmy Fernandez kuoli äkillisesti aivokasvaimeen. Tämä oli samalla enneaikainen kuolinisku myös yhtyeelle, kun jäljelle jääneet jäsenet, laulaja-kitaristi Robin Proper-Sheppard ja rumpali/kosketinsoittaja Ron Austin lakkauttivat yhtyeen. God Machine ei ole tämän jälkeen ollut olemassa missään muodossa, eikä edes sitä ’pakollista’ kokoelmaa ole ilmestynyt – ja näin onkin paljon parempi. Jotkut legendat ansaitsevat ikuisen leponsa.
Mika Roth
Kuva: Christophe Demunter
