Sinkut II - Lokakuu 2021
A.Reikko: Minnesota
Karhuvaltio Records
A.Reikko on tuttu mies Koria Kitten Riotin ja Johnny Superheron soittajana, mutta soolona herra ei luotakaan englanninkielisen musiikin rajat kaatavaan voimaan. Sen sijaan helsinkiläinen Antti Reikko pistelee soolona suomenkielistä poprockia, jonka naarmuisen pinnan alla vaikuttavat monenlaiset virtaukset. Minnesota on miehen debyyttisinkku, ja luvassa on kuuleman mukaan täysi albumillinen herkkua.
Miltä sitten maistuu Minnesota? Hmm, angloamerikkalainen kitarapoprock on selvästi runko, jonka ympärille ryhdytään pinoamaan palasia. Kuinka ollakaan, biisin aiheena on bileiden jälkeinen päivä ja sen hellästi murskaava alakuloisuus. Mitä siis tehdä aamukuuden jälkeen, kun eilinen viimein painuu Valhallaan ja on aika pistää laput silmille edes hetkeksi? Luvassa on lievää kaihoisuutta ja saatesanoissa mainostettua kuusarisoundia, jolla britit valloittivat 60-luvulla Amerikkaa takaisin. Rytmipuolella flirttaillaan myös uudempien virtausten kanssa, mikä luo helposti mielleyhtymiä 90-luvun matalateknisen ja rosoisen Beckin suuntaan. Ei siis hänenkään nimeään suotta nostettu saatesanoissa esille. Mielenkiintoista.
Mika Roth
B-Kasetti: Ketunleipä
Music Box Helsinki
Osuvan hauskasti nimetty
B-Kasetti on
Petri Savolaisen ja
Pekka Erosen muodostama indie-yhtye, jonka toinen sinkku on omistettu kaikille niille, jotka ovat jonkun lapsia tai jonkun vanhempia. Eli kohderyhmä on suhteellisen leveä, mutta kokeneiden lauluntekijöiden kyky pilkkoa arjen asioita kattaa kieltämättä elon kulkua ansiokkaasti.
Entä mitä sitten on tuo otsikossa mainittu Ketunleipä, paitsi tietysti lapsuudesta tuttua syötävää ruohoa? Onko se jonkin korviketta, vai enemmänkin kuvainnollista haaveravintoa, jota me ihmiset olemme toisillemme? Tulkintoja on taatusti monia, eikä niistä yksikään liene väärä. B-Kasetti on leiponut leivästään melankolisen ja hitaan poprokkiksen, joka nojaa puolihuolimattomasti retroon konesoundiin. Unenomainen yleistunnelma on yhdistelmä kerrostettuja äänimaisemia, kertosäkeen hymyilevää surumielisyyttä ja puoliräpin moderneja kaikuja. Kappale solahtaakin perinteisten genreaitojen väliin, rikkomatta silti mitään tai aiheuttamatta tarpeettomia aaltoja. Maukasta ketunleipää, ja ainakin tällä erää se riittää mainiosti.
Mika Roth
DJ Noofi: First Hit
Seashore Beats
DJ Noofi on vielä sangen nuori, mutta kuopiolainen muusikko, säveltäjä ja EDM-tuottaja on saanut uransa jo mukavasti käyntiin. Uhmakkaasti otsikoitu First Hit on DJ Noofin debyyttisinkku, joka ilmestyi lokakuun ensimmäisenä päivänä. Tuon jälkeen ilmoille on saatu jo seuraava sinkura ja sitäkin seuraava julkaistaan parin päivän päästä, mutta nostan silti esiin ensimmäisen tsibaleen, koska ensimmäinen on aina ensimmäinen.
EDM on genrenä sangen lavea preeria. First Hit nojaa kappaleena selvimmin melodiansa pieneen kiertoon, kolmen ja puolen minuutin kulkiessa periaatteessa samojen karmien sisällä. Avainsana on kuitenkin variaatio niin soundien kuin äänien saralla, minkä ansiosta hieman kaihoisaksikin luettava First Hit kaartelee kevein siivin koko matkansa. Parin minuutin kohdilla äänenpaine nousee hetkellisesti melkoiseksi, mutta DJ Noofi ei kuluta siivuaan puhki, vaikka läheltä liippaakin. Eka biisi ja eka hitinpoikanen, eli nimi on kohdillaan.
Mika Roth
Grönroosin Veljet: Junanviemii
Playground Music Finland
Grönroosin Veljet on monissa musiikillisissa projekteissa mukana olevien
Juhani ja
Veikko Grönroosin muodostama duo. Joten bändin nimi on erittäin perusteltu. Vaikka veljekset ovat tahoillaan tehneet yhtä jos toistakin, on duon valitsema musiikillinen linja yllättäen kotoinen kantri. Toisaalta tuo on kuuleman mukaan rakasta musiikkia heille kummallekin, jota kumpikaan ei ole ehtinyt tähän päivään mennessä tekemään. Eli jos kerran luodaan uutta, niin luodaan sitä sitten oikein kunnolla ja toteutetaan samalla vanhoja unelmia.
Suomen kielen oppeja venyttävä Junanviemii on biisi, jossa pohditaan omaa kotipaikkakuntaa, vieläpä genrelle sopivasti pehmeästä ja nostalgisestakin kulmasta. Luultavimmin iso osa meistä on päättänyt jossain vaiheessa, että ei takuulla päädy elämään synnyinseudulleen, mutta niin vain jokin vetää takaisin juurille. Amerikkalainen country on kääntynyt hienosti suomalaiseksi kantriksi, jossa pedal steel istuu maisemaan kuin lato heinäpellon laitaan. Hienon koskettava melodia, juuri alle kolmen minuutin jäävä kokonaismitta ja sopivasti nostalgiaa – tätä herkkua on muuten luvassa ainakin EP-levyn verran.
Mika Roth
Havina: Meduusa
Debyyttisinglensä julkaiseva
Havina toteaa olevansa indie pop -yhtye, eikä siitä sen enempää. Oululaisten suomenkielinen pop on kieltämättä omanlaistaan ja erittäin suomalaista, mikä lasketaan tässä yhteydessä pelkästään eduksi. Saatesanojen mukaan Meduusa-sinkkua on kypsytelty jo pidempään, peräti vuosia, mutta
Sini Sax ja
Juha Kuusela eivät ole onneksi menneet kadottamaan fokustaan studion puolella.
Aiemmin tänä vuonna ensimmäisen keikkansa tehnyt duo luo esikoissinkkunsa perusteella hidastempoista ja vahvatunnelmaista musiikkia, jota määrittelee nimenomaan melankoliset, kuulaat ja riittävän ohuiksi hiotut äänimaisemat. Äänessä on naislaulaja, jonka tukena erilaiset koskettimet luovat melodioitaan. Alla ovat kyllä rummut ja tutut kielisoittimet, mutta avarat äänitilat luovat jopa ambientmaisia fiiliksiä, kun liekkiä pidetään pienempänä. Periaatteessa tästä ei ole pitkä matka seesteisempiin ja uudempiin
The Gatheringin tekemisiin, mutta Havina on siitä huolimatta ensisijaisesti suomalainen, positiivisen pohjoinen ja hillitty yhtye.
Mika Roth
Huomisen Tytöt: Jännite
Voiko punkahtavan rockin saada oikeasti svengaamaan siten, että lopputulos ei kuulosta tippaakaan kohkaukselta? Kyllä se näyttää mahdollista olevan ainakin Tampere/Ylöjärvi -akselilta kotoisin olevalle
Huomisen Tytöt -orkesterille. Jostain syystä ryhmän aiemmat julkaisut ovat vilahdelleet Desibeli.netiltä ohitse, vaikka vyöltä löytyy peräti kaksi pitkäsoittoakin. Jännite on ensi vuoden puolella ilmestyvän kolmannen EP-levyn ensimmäinen sinkku.
Niin, se svengi. Tämä biisihän lähtee lapasesta välittömästi, eikä reilussa kolmessa minuutissa ehdi tylsyys yllättämään, kun kipinät sinkoilevat ja jännite se vain kiristyy kiristymistään. Nähtävästi lyriikoissa viitataan ihmisryhmien väliseen konfliktiin, mutta tällä erää kantaa ei oteta sen selvemmin kenenkään puolesta – sillä kaikkihan ovat tietysti omasta mielestään oikeassa. Ovela kulma, napakka biisi ja etenkin kaiken päällä kirskuvat synat/koskettimet kruunaavat koko kumman kokonaisuuden. Nyt ovatkin narisevat jännitteet kohdillaan, joten tuleva EP pitää ehdottomasti ottaa ensi vuoden puolella haltuun.
Mika Roth
Kiki: 666
Kaiku Recordings
Kiki on kotimainen naisartisti, joka luo periaatteessa ihan simppeleistä ja tutuista palasista jotain riittävän uutta. Debyyttisinkun ainesosissa trap, hip hop ja moderni pop sulautuvat toisiinsa, täydentävät toisiaan ja muodostavat sangen vetovoimaisen kokonaisuuden. 666 viittaa tietysti alakerran ylijohtajaan, mutta kuinka loitsut toimivat maan päällä?
Kolmella kutosella pelaaminen on tietysti aina vaarallista, mutta tällä erää kyse on vain rakkauden ylivallan ja suoranaisen maagisuuden tunnustamisesta. Kertoja huomaa olevansa täysin vietävissä, vaikka on tähän mennessä tottunut olemaan itse ohjaimissa. Kohtalokasta tarinaa koristetaan majesteettisen kohottavilla soundeilla, mikä on tietysti sekin tulenarkaa puuhaa, mutta draama ei kompastu omiin helmoihinsa. 666 on tarina taivaatkin alas romahduttavasta rakkaudesta, jossa enkelit ja demonit menevät sekaisin, eikä mikään ole kuten ennen. Näyttävä ja kohtalokas startti, joka ryösti ainakin allekirjoittaneen sydämen.
Mika Roth
Latvija: Aurinko värähtää
Levypirtti
Otsikostaan huolimatta täysin kotimainen
Latvija on suomenkielistä rockmetallia pienoisella iskelmän kulmalla esittävä artisti, joka on julkaissut debyyttisinkkunsa. Vaikka kyseessä on siis esikoisjulkaisu, on artistinimen takaa löytyvä
Heikki Lätti ehtinyt jo tehdä pitkää uraa musiikin parissa. Kuuleman mukaan Latvijan sinkkukin syntyi synkkänä hetkenä, kun mies oli (jälleen kerran) päättänyt lopettaa musiikin tekemisen. Onneksi juuri tuolloin sattui kitara käteen ja uusi biisi sai syntyä myllerryksen keskeltä.
Yhden miehen bändinä studiossa häärinyt Latvija on pistänyt säveltämänsä, sanoittamansa ja sovittamansa kipaleen omin voimin purkkiin. Näin auringonsäteen pitäisi olla täsmälleen oikeanlainen ja kieltämättä siivu jyrää tavallaan eteenpäin, kuin aurinkomme halki ikuisen ja päättymättömän kosmoksen. Vokaaleissa ja lyriikoissa pelataan härskiä iskelmäkorttia, mutta suomalaisia kun ollaan, niin tämähän toimii kuin räntä neljännen adventtisunnuntain ryysiksessä. Pinnat myös miksauksen ja masteroinnin hoitaneelle
Janne Tolsalle, joka on taas vahvuusalueellaan jalostaessaan kotoista kaihoa.
Mika Roth
Meiä Äijii: Picassoi
Överdog
On vaikeaa olla vaatimaton, kun on niin mahdottoman hyvä – totesi joku minulle aikoinaan. Tiedä sitten kuinka tosissaan toteaja mahtoi olla, mutta heitto jäi kyllä mieleen. Mieleen jää helposti myös
Meiä Äijii räppijengin uusin sinkku, jolla musiikillinen maali roiskuu rennosti. Entisistä nimeltä mainitsemattoman helsinkiläisen huvipuiston työntekijöistä koostuvan ryhmän EP ilmestyy marraskuussa, jolloin viisikon kipaleita niputetaan yksiin kansiin.
Picassoi siis syntyy, mutta nämä eivät olekaan mitään kuvataiteen teoksia vaan muistoja. Sellaisia ikuisiksi jääviä muistin jälkiä, jotka elävät myös tulevina kesinä. Leppoisasti kaarteleva biisi nousee ja laskee äänivuoristoradassa, jossa ei ole tarpeettoman tiukkoja mutkia. Toisaalta rata nostaa kuulijan korkealle, aivan pilvien alareunaan asti. Jäin kaipaamaan loppupuolelle jonkinlaista käännöstä tai kulminaatiopistettä, sillä nyt auringonpaistetta taisi tulla puoli annosta liikaa. Missä se aurinkovarjo ja pitstoppi taas olikaan?
Mika Roth
Minna Tuusa: Piece of My Heart
Minna Tuusa on muuramelainen laulaja/lauluntekijä, joka on julkaisemassa vielä tämän vuoden puolella EP-levyä. Kyseisen kiekon soittajisto on sangen nimekästä, eikä tuotantopuolella vaikuta tämän ensimmäisen sinkun perusteella olevan minkäänlaisia ongelmia. Klassista laulua suosiva Tuusu luo uusklassisin maustein rikastettua rockmetallia, joka kyllä soi isosti ja laveasti, mutta pysyttelee – ainakin tällä erää – ilahduttavan pienenä.
Kun puhutaan kotimaisesta klassisesti sävytetystä rockmetallista, nousee tietysti esiin parikin kuuluisaa verrokkia. Ja kyllä, löytyyhän tästä yhtymäkohtia eräänkin
Holopaisen tekemisiin, mutta en koe tyylillistä läheisyyttä ongelmallisena. Piece of My Heart rakentuu ensinnäkin kauniin melodian ympärille, Tuusun vokaalien pysyessä herkän pieninä ja ilmavina. Sello kaikuu kaihoa ja kun sähkökitara pääsee ääneen, se ei räjäytä kaikkea metallin seitsemänteen taivaaseen. Sitä vastoin päälle kuuden minuutin mittainen balladi pysyy sovituksensa ansiosta ihailtavan tehokkaasti paketissa, ja kappaleen melodisuuden annetaan kukoistaa loppuun saakka. On suunnattoman haastavaa kuulostaa tässä genressä samaan aikaan tutulta ja tuoreelta, joten avaus on lupauksia herättävä.
Mika Roth
Paju Kai: Crooked
Paju Kai on kotimainen laulaja/lauluntekijä, joka vastaa myös tuotannosta ja graafisesta suunnittelusta. Eli osapuilleen kaikki keskeiset langat pysyvät tiukasti yksissä käsissä. Englanninkielinen popmusiikki on sekoitus uuden vuosituhannen eri suuntauksia, eikä varsinaisia rajoja tunnusteta. Artistilta ilmestyi pari vuotta sitten EP, mutta uusi sinkku avaa uuden ketjun, jonka pitäisi saada jatkoa vielä kuluvan vuoden puolella.
Pop ja uuden vuosituhannen tanssimusiikki ovat tämän luvun lavasteet, joita käytetään piristävän erilaisin tavoin. Crooked pelaakin aikakoneella ja kuskaa kuulijan suoraan Millennium-bileiden jälkihuumaan, jossa muita ihmisiä pyörittelevä ja kujeileva kertoja vääntelee kohtalon naruja. Soundit ovat karsitulla tavalla isoja, poljento on veikeän ilkeä ja vokaaleissa ymmärretään pidättäytyä ylitulkinnasta. Tarttuvan biisin voima kun on nimenomaan muodon ja tekstin yllättävyys – nyt asiat nähdään demonisesta kulmasta, vaan kuka on lopulta syyllinen? Kepeää ja koukuttavaa, tuhmaa ja turhamaista, eli kaikin tavoin meille ihmisille sopivaa. Pinnan alla tapahtuu enemmän, kuin mitä ensikuulemalla edes huomaa, eli twistiä riittää.
Mika Roth
Pessa: pysyn tääl
PME Records
Pessa on modernin R'n'B:n, svengaavan popin ja hip hopin välimaastossa sujuvasti liikkuva kotimainen artisti, joka on työstämässä paraikaa tulevaa EP-levyä. Sinkkulohkaisuksi valittu pysyn tääl, joka siis kuuluukin kirjoittaa vain pienillä kirjaimilla, on sanalla sanottuna rento biisi. Pessa, eli
Lorenzo Laakso, on itse vastannut kappaleen kirjoittamisesta, tuottamisesta ja musiikit pistetään pakettiin vanhempien kellarissa. Eli piirit ovat vielä herttaisen pieniä.
Ja kotoisissa fiiliksissä liikkuu myös itse kappale, jossa kertoja pyörii vain samoissa ympyröissä ja pohtii, että miksi ihmeessä kotikolossa on kasveja. Kuka nekin paikoilleen pisti, ja mihinköhän kaikista ovistakin pääsee. Pohdintoja tehdään mikro- ja makrotasolla, mutta tärkeintä ei olekaan liike vaan mahdollisuus. Kertoja voi periaatteessa tehdä mitä vain, mutta tietysti jokainen tehty valinta ryhtyy heti rajaamaan mahdollisuuksia, joten ehkä kannattaa olla valitsematta mitään? Hmm, taidan ylitulkita, mutta huippuunsa karsittu siivu on tavallaan huipputarttuva. Kotini on linnani, tälläkin kulmalla tarkasteltuna.
Mika Roth
Pia Melodia: Metsä vain on
Pia Melodia on ymmärtääkseni luonut taidetta jo jonkin aikaa, mutta Metsä vain on -kappale on hänen debyyttisinkkunsa. Muilla taiteenaloilla aktiivisena ollut artisti on kuitenkin ollut musiikin kanssa tekemisissä jo lapsuudesta asti, joten kyseessä ei ole mikään uusi aluevaltaus – nyt vain musiikkia julkaistaan myös kaupallisesti.
Ja mikä olisikaan oivempi esikoissinkun aihe kuin ikiaikainen metsä. Metsät ovat joskus kuulemma peittäneet osapuilleen kaiken mahdollisen maan, vieläpä useampaan otteeseen. Suomen aarniometsät alkavat kuitenkin tätä nykyä olla jo vähissä, joten ehkäpä loppuja voisi suojella? Hiljaiseksi popiksi laskettava Metsä vain on -kappale ei julista, ainoastaan toteaa metsän kauneuden, arvon ja jalouden runomaisin tuokiokuvin. Biisin hidas tempo ja maalailevat kielikuvat hidastavat ajan neljäksi minuutiksi, harvojen soitinten liittyessä vokaalien ja pianon rinnalle. Kaunista, herkkää, koskettavaa.
Mika Roth
Platronic: Control
Platronic on suomalais-saksalainen elektro-pop-duo, jonka muodostavat säveltäjä/tuottaja
Some-E ja laulaja/lauluntekijä
Kay Burden. Futurepopin, elektron ja kolkon discon hämärämmän seinustan puolella viihtyvää musiikkia on helppo tanssia, sen soidessa kelpaa murjottaa, tai pistää jalalla korostetun ylikoreasti. Kimaltelevan pinnan alla virtaa kuitenkin tummempia juonteita, sillä biisi ottaa ovelasti kantaa sosiaalisen median ylivaltaan arjessamme. Eihän se tietenkään ketään hallitse, mutta silti sivuja pitää vilkuilla vähän väliä, tiedättehän.
Kontrolli saattaa toisinaan puristaa sielusta, mutta biisinä Control on todellinen korvamato ja bileiden keskipiste. Juuri alle neljään minuuttiin puristetussa kappaleessa voi kuulla saksalaisten pioneerien kaiut, mutta Düsseldorfin soundista on siirrytty tulevaisuuden megapoliksiin, joissa kulttuurit, vaikutteet ja verkot sekoittuvat. Vahvasti melodinen kappale on tarttuva, kestävä ja futuristisella tavalla tanssittava – ja samaan aikaan kaiken alla on pienen pieni melankolisuuden sävy. Meitä kaikkia kontrolloidaan, emmekä koskaan ole todella yksin. Pitiköhän kaiken oikeasti johtaa juuri tähän pisteeseen?
Mika Roth
Tero Hietaneva: Antaa päivien kulkea
Texicalli Records
Tero Hietaneva on poprockin saralla viihtyvä laulaja/lauluntekijä, joka julkaisee musiikkia sekä omalla nimellään että
Rento -yhtyeen jäsenenä. Antaa päivien kulkea -kappaleen sävellys on Hietanevan kynästä, lyriikoiden ollessa puolestaan
Heli Järvenpään kirjoittamat. Kyseessä on biisintekokurssilla toisensa tavanneen kaksikon toinen julkaistu yhteistyön hedelmä ja kuullun perusteella enemmänkin hedelmiä voisi tipahdella nautittavaksi.
Antaa päivien kulkea -kappaleen teksti pyörittää mahdollisen rakastumisen hetkeä, tai vähintäänkin ihastumisen tunnetta, kun iho kihelmöi ja mieli täyttyy romanttisista kuvasarjoista. Kaikki voisi olla mahdollista, jos vain asiat lähtisivät kulkemaan juuri oikein. Avainsana on tietysti tuo kohtalon sarana, ’jos’. Rakkauden ilmassa leijumista korostaa barokkipopin pieniä, thebeatlesmaisia varjoja seinille heijastava sävellys. Sekä etenkin sovitus, joka antaa enemmän olla tällä erää enemmän. Viisi minuuttia on huimaavan pitkä matka sinkkubiisille, etenkin kun aiheena on ohikiitävä hetki, mutta jotain outoa taikaa tässä on.
Mika Roth
The Blackberry: Planner
The Blackberry on vuonna 2019 perustettu kitararock-bändi Helsingistä, mutta bändin juuristo ulottuu 90-luvun puolivälin Lappeenrantaan saakka. Kuinka ollakaan, yhtyeen musiikissa on havaittavissa runsaasti 90-luvun kitararockin partikkeleita, jos nyt myös vanhempia vuosikymmeniä osataan kunnioittaa. EP:n jo valmiiksi äänittänyt ryhmä julkaisee ensimmäisen sinkkunsa, joka tullee saamaan jatkoa lähitulevaisuudessa.
Mutta hilataan fokus takaisin tähän päivään ja Planner-raitaan. Asiat sanotaan rockille ominaisesti alle kolmessa ja puolessa minuutissa. Kaavapaperit ovat peräisin Amerikan puolelta, mutta bluespohjalta kumpuava kitararock osaa sekoittaa niin vaikutteet kuin aikalinjat sellaiseksi annokseksi, että kyllähän tuon kyytipojaksi olut maistuisi – tai jopa syvän etelän malliin aito moonshine. Genrehän on ylikansoitettu, mutta The Blackberry nostaa osakkeitaan rouhealla rock-äänellä varustetulla vokalistilla, sekä mallikkaasti soivilla kitaroilla. Peruspalikoita, mutta kyllä nekin saa pinottua tarvittaessa hulppean korkeaksi ja komeaksi pinoksi.
Mika Roth
The Mint Freaks: Delusional Man
The Mint Freaks on jouhevasti askeltavaa kitararockia luova kotimainen trio, jonka rosoisessa rockissa on tilaa monelle aikakaudelle ja lukuisille eri vaikutteille. Sooloprojektista jo alkuvaiheessa oikeaksi bändiksi kasvanut proggis vaikuttaakin päässeen jo kauas lähtötelineistä. Soittajien musiikillinen historia ulottuu jopa 80-luvulle saakka, joten lastentauteja minttufriikeiltä on turha syynätä. Sen sijaan paraikaa ensimmäistä pitkäsoittoaan työstävän ryhmän klassisen retroinen rock soi vapaana, villinä ja sopivan amerikkalaisena.
En edes lähde arvailemaan, että kuka on tuo otsikon harhainen mies, tai kuinka vertauksellinen nimi on. Tällä erää näet rockin psykedeelisten kerrosten takaa löytyy niin monta vastausta, että parempi vain nojautua taaksepäin ja nauttia lievästi ledzeppelinmäisestä kyydistä. Päälle neljän minuutin mittaiseksi siivuksi vauhti on rivakkaa, taustalaulut napsuvat kohdilleen, rytmiryhmän soitto on kuin notkeaa hunajaa ja kitarasoolokin istuu paikalleen ilman tikkejä. Eikä se voi olla huono juttu, kun samaan aikaan mieleen nousevat progerockin messiaat ja
Status Quo, mutta silti biisi soundaa aivan uudelle.
Mika Roth
Varoshan: The Crow
Elitbolaget
Metallin puolella on konservatiiveja ja uudistajia, kuten tietysti kaikkialla musiikin kentillä. Itse katson olevani ennemminkin uudistushenkinen, on kyse mistä vain genrestä. Tältä pohjalta monikansallinen
Varoshan on periaatteessa kuppi teetäni, eikö vain? The Crow pistää kuitenkin reseptorit koville, sillä musiikissa on osasia mm. doomdeathin, postmetalin, hardcoren ja sludgen suunnilta, mutta se ei oikeastaan ole mitään em. suoraan.
Kokeiluhenki on voimissaan ja kun sinkulle kertyy mittaakin vielä kahdeksan ja puoli minuuttia, voidaan unohtaa syyttelyt markkinavoimien tahdottomasta kosiskelusta. The Crow siis lentää pitkään ja raskailla siivillä, mutta kummallisin temppu tässä on se, että biisi vaikuttaa puolet lyhyemmältä. Kappale on kokoonsa nähden hyvinkin nopea, melankolian kurakot väistävä ja melodinenkin, omalla tylyllä tavallaan. Hetkittäinen runttaava raskauskin on saatu sovitettua biisin kummalliseen limboon, jossa hardcoremainen raasto ja melankolinen soitto löytävät toisensa samalta puolelta. Pitkäsoittoa luvataan ensi vuoden alkuun ja sinkun perusteella se tulee olemaan vähintäänkin mielenkiintoinen tapaus.
Mika Roth
Without Warning: Delusion
Inverse Records
Nykymaailmassa mikään genre ei ole enää täysin irrallaan muusta musiikillisesta universumista, vaan kaikenlainen yhdistely ja jalostus on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Niinpä nyt ei anneta mitään turhia ennakkovaroituksia, vaan rysäytetään debyyttisingle niskaan kuin täysilaidallinen tarttuvinta mahdollista popmetallia. Delusion on näet turkulaisen
Without Warning -yhtyeen esikoissinkku, jolla nelihenkinen orkesteri tarttuu rohkeasti kaikkia vastaantulevia härkiä sarvista.
Delusion on tiivistetty juuri päälle kolmeen minuuttiin, eli turhia rasvoja ei lautaselle jää, mutta kaikki oleellinen ehditään käsittelemään. Täysi rähinä on päällä jo reilusti alle puolessa minuutissa ja nopean suvantovaiheen jälkeen pääkoukut iskeytyvät ihoon jo alle minuutissa. Hanakka vauhti ei sorru kuitenkaan hätiköintiin, vaan popahtavasti kuorrutettu rockmetalli saa purra. Vokalisti
Michaela Tuomenoksa nousee valokeilaan, mutta kitara-basso-rummut -kolmion työtä ei sovi myöskään väheksyä. Materiaalia on todella runsaasti ja biisin puolivälissä uhkaa jo lievä informaatioähky, mutta kaikki jäsentyy lopulta kohtuullisesti.
Mika Roth
6mäki: Väsyny (feat. Taskumatti)
3rd Rail Music
Näppärän artistinimen itselleen valinnut
6mäki on kotimainen pitkän linjan rap-artisti, joka tunnetaan myös mm.
Tre-Funk III ja
Velvet Boyz -yhtyeistään. Tämän lisäksi mies on tuttu lukuisista vierailuistaan ja biiteistään muiden artistien kappaleilla. Musiikkibisnes on toisinaan väsyttävää puuhaa, jos ei muuten, niin ihan vain oman kuluttavuutensa takia ja tästä päästäänkin itse biisin aiheeseen.
6mäki on siis väsynyt ja liekö siinä syy, että vuoden 2014
Elinkautisfunky-albumille on saatu odotella jatkoa näin pitkään. Tällä erää 6mäki on saanut vetoapua Velvet Boyzin Taskumatilta, joka pistää biisin kaverinsa kanssa hilpeän väsyneesti pakettiin. Eikä väsymys ole mikään negatiivinen juttu tällä erää, vaan haukottelu on sallittua ja venyttely tekee taatusti stregaa. Kivat biitit, raukeat rivit ja muutamia napakoita huomioita, sekä pientä dokumentaarista otetta räppärin arjesta. Toivottavasti sinkku ei jää ainokaiseksi 20-luvun äänijäljeksi tämän otsikon alla.
Mika Roth
Lukukertoja: 3238
