Vexin lauluja
29.09.2021
Vexi Salmi onnistui saavuttamaan suomalaisen populaarimusiikin saralla jotain, jota harva pystyy koskaan edes sivuamaan. Ensimmäinen Salmen sanoittama kappale levytettiin loppuvuodesta 1965 ja hän teki töitä aina kuolemaansa, eli syksyyn 2020 saakka. Paljon tuli tehtyä, mutta paljon jäi myös julkaisematta ja nyt noista osapuilleen sadasta julkaisematta jääneestä kappaleesta on tehty melkoinen tribuuttikiekko. Tärkeintä ei kuitenkaan tällä erää ole se, mitä sanotaan, vaan kuinka se sanotaan ja miten painotukset toimivat.
Emsalö Music
Niin, onhan se periaatteessa hieman kummaa puhua tribuuttilevystä, kun kaikki kiekolla kuultavat kappaleet ovat syntyneet vuosina 2006–2015, mutta toisaalta juuri tämä valittu kulma toimii mitä hienoimpana kunnianosoituksena. Levyllä kuultavat artistit edustavat näet sangen erilaisia kulmia ja osia suomalaisen musiikin kentillä. Yhdistäväksi tekijäksi nostetaan Salmen synnyinkaupunki Hämeenlinna, jonka Lyseota suurin osa artisteista on käynyt – tosin eri vuosikymmenillä.
Musiikki on rajaton riemu, tavataan sanoa, eikä tuo voisi olla lähempänä totuutta, kun näiden kymmenen kappaleen paraatia tarkastelee niin kriittisen kriitikon kuin avosydämisen musiikinkuluttajankin roolissa. Rasinkangas on pyrkinyt löytämään eri teksteille mitä erilaisempia sävellyksiä, mutta kun biisi annetaan esittäjälle, tapahtuu sille tietysti aina monia asioita.
Tietysti alkuperäisellä sanoittajalla ja säveltäjällä on aina omanlaisensa näkemys ja käsitys uudesta lapsestaan, mutta materiaalin siirtyessä uusiin käsiin on lähes aina tapahtuva myös jotain ennakoimatonta. Näin on käynyt tällä levyllä kymmeneen kertaan, sillä jokainen mukaan tullut on tuonut itsestään mukaan melkoisen kimpaleen. Ja mikä sopisikaan paremmin Salmen muistolle kuin se, että nimenomaan sitä korostetaan erilaisin tavoin, soundein ja soittotyylein.
Kun Vexi Salmi on tekijä, niin yhdessä laidassa on tietysti iskelmäinen pop, josta Pekka Tiilikainen loihtii komean 60-lukulaisen Onnentähti-hetken. Ei tässä kaukana olla mestaritekstittäjän alkuajoista, ja silti kaikki on samaan aikaan mitä selvimmin erilaista. Täysin toisella puolella levyä ja maailmaa keikkuu puolestaan Palefacen tulkitsema Ahneus on hyve, joka on saanut tavallaan roolikseen Irwinin haamun esittämisen.
Vexi oli sydämeltään ymmärtääkseni hyvinkin vihreä ja rahan valta pisti sylettämään, kun solidaarisuus kuopataan ja kaikki pyörii vain mammonan haalimisen ja korottamisen ympärillä. Eihän kapitaalin voimalle mitään voi, mutta vallan edessä hiljentyminen ja alistuminen olisi pahin mahdollinen synti, siispä protesti soikoon enemmän ja vähemmän peiteltynä. Eikä tarvitse edes sanoa niin suoraan, sillä kuulijankin älyä voi kunnioittaa ja antaa tämän yhdistää pisteitä toisiinsa kuten parhaaksi näkee ja kokee.
Palefacen siivua sovittamassa ollut Jere Ijäs saa oman hetkensä, kun Rillutellen rallatellen sovittaa rillumareit ja halitulihait uuteen aikaan. Hyytävän upea slide-kitara ja tiukka rytmiryhmän työ pistävät tekstiin liikettä ja säveliin lennokkuutta, kun elon halki liidetään silkalla tuurilla.
Kulkuriromantiikka on ollut jo pitkään läsnä kotimaisessa kevyessä musiikissa, mitä myös musiikin tien itselleen jo muinaisessa nuoruudessa valinnut Nahkarotsi julistaa. Jyrki Linnankivi selviytyy direstraitsmaisesta kappaleesta, jossa rock’n’rollin pitkä oppimäärä käydään läpi omaelämänkerrallisesti. Ajat muuttuvat, eivätkä oikeastaan lainkaan, minkä voi aistia myös näistä nostalgian ja melankolian kiemuroista. Kulkurin kengät saa myös Freemanin soundaamaan taas tuoreemmalta, vaikka 70-luvun poprock tässäkin kumisee kaiken takana.
Vexi Salmi eli, teki ja jätti jälkensä, jonka täysi merkitys tulee vain kasvamaan tulevina vuosina, kun hänen tekemisensä eivät ole enää niin lähellä. Albumin saatetekstissä Salmi näkee itsensä jo menneen ajan airuena, reliikkinä ja dinosauruksena, joka ymmärtää maailman muuttuneen. Ja silti, viimeisillä riveillä Salmi jättää tietoisesti avoimeksi oman perintönsä. Sanoittajan aie oli kirjoittaa loppuun saakka, jotta jälkipolvet voivat tehdä ”papan sepustuksilla” mitä parhaaksi näkevät.
Vexin lauluja -albumi on siis vasta alku, jonka soisi saavan vastaisuudessa vielä monia uusia lukuja jatkokseen. Sitä paitsi se vaikuttaa olleen juuri se, mitä Salmi halusikin tapahtuvan.
Mika Roth
