Kaukolampi: We Jazz Reworks Vol. 1

Monesta yhteydestä tuttu Kaukolampi on saanut mielenkiintoisen tehtävän. Luo We Jazz Recordsin kymmenestä ensimmäisestä pitkäsoitosta jotain uutta, lainaamalla ja muokkaamalla materiaalia niistä kaikista – tai osasta niitä. Käsiteltävä materiaali on julkaistu alkujaan vuosina 2016–2018, mutta Kaukolampi on tehnyt niin totaalista työtä, ettei alkuperäisiä osia ole enää kovinkaan helppoa tunnistaa. Ambient dub ja drone ovat termejä, jotka esiintyvät saatesanoissa, mutta on siellä mukana tietysti muutakin.

We Jazz Records

Työ on tilattu ja tilaajien tarkoitus on jatkaa tapaa, joten Kaukolampi saa lyödä maisemaan omat väylämerkkinsä, jotka ovat vasta alku. Omalla nimellään, Kaukolampi & Puranen -duon puolikkaana ja K-X-P -yhtyeen jäsenenä Kaukolampi on ehtinyt jo tutkimaan äänimaisemoinnin, muokkauksen ja krautahtavan rockin saloja. Nuo samat linjat kuuluvat myös tällä viittä vaille instrumentaalilevyllä, jonka materiaalia on haastavaa luokitella.

Kymmenen osaa on nimetty vain numeroilla, joten mitään sen kummempia vinkkejä ei silläkään taholla anneta. Omaan korvaani Part VIII soundaa upealle saksofoneineen ja taustahuminoineen kaikkineen, rytmipuolen velloessa levottoman meren lailla. Toinen mittansa puolesta esiin nouseva osa on Part V, jolla niin ikään on mielestäni lievästi dystooppinen ilmapiiri. Levottomasti askeltava basso (?) rakentaa kantavaa äänisiltaa David Lynchin töihin, perkussiot ovat melkoista helinää ja kolinaa, eivätkä alla murisevat syntetisaattorit, tai jotkin sen kaltaiset, päästä satunnaista kuulijaa helpolla.

Raidoista onkin helppo ammentaa täytettä mielensä valkokankaalle, jolla vilisevät hyvinkin erilaiset kuvasarjat näiden äänten herätteleminä. Ovatko nämä muinaisia ääniä, lähetyksiä tulevaisuudesta tai kenties omien ulottuvuuksiemme sisuksista kumpuavia ääniteoksia? Ken tietää, mutta Kaukolampi osaa ainakin luoda vahvoja fiiliksiä.

Äänten muokkaus on toisinaan mennyt niin pitkälle, että ärsytyskynnys ylittyy (mikä on taatusti ollut tarkoituskin), toisinaan äänimassat ovat huomattavasti maltillisempia, mutta koskaan ei voi arvata seuraavien minuuttien tai välttämättä edes sekuntien tapahtumia. Koska julkaisu on tehty myös vinyyliformaattia silmällä pitäen, on albumilla yksi hetki, jolloin äänet lakkaavat. Eli silloin kun vinyylin puolta tulee vaihtaa. Muuten kaikki äänet muodostavat yhden, katkeamattoman virran, jossa jopa eri lukujen vaihtumista on toisinaan haastavaa huomata.



Kaukolampi hallitsee suvereenista luomansa kokeelliset ääniviidakot, mutta en silti sanoisi tätä taide ambient dubin kummallista ilmentymää mitenkään itsetarkoitukselliseksi outoiluksi. Osat muodostavat isompia kokonaisuuksia ja tässä kaikessa on omaa logiikkaansa, vaikka se onkin kaukolampimaista ja siten omin säännöin/säännöttömyyksin toimivaa.

Mika Roth